Ei kysele, mutta minun on vaikea uskoa, että hyvin pian kriisin eskaloiduttua sodaksi valtiovalta ryhtyisi teloittamaan rintamakarkureita tai muita aseistakieltäytyjiä. Tähän ryhdyttäisi nähdäkseni vain todellisissa poikkeustilanteissa ja tällöinkin kyseessä lienevät yksittäiset teloitettavat henkilöt.
Vaikka sota on poikkeava tilanne rauhaan verrattuna ja vaikka tuolloin vallitsevat poikkeussäännöt ja -lait, on minusta tietty ihmisen kunnoittaminen on levinnyt yhteiskuntaamme hyvin syvälle ja sen tähden - siihen luottaen - en usko, että pistetään mitään tuhansien ihmisien taloituksia täytäntöön vaan ennemminkin heitä suljetaan laitoksiin tai leireille pois ihmisten ilmoilta ja pois alentamasta moraalia.
Ihan pakko kysyä, että mikä on todellinen poikkeustilanne jos kriisi (sota) ei sitä ole?
Mitä tulee ihmisten kunnioittamiseen ja nykyiseen yhteiskuntaamme, niin mihin perustuu se usko, että sotatilanteessa ihmisten moraali säilyisi yhtä oikeudenmukaisena kuin rauhan aikana, kun kaikilla on asiat hyvin?
Meinaan, että eikös tuokin ole jonkinlainen myytti. Itse en usko oikein hetkeäkään, että yksikään ihminen elelisi ihan iloisesti sotatilassa olevassa Suomessa. Joo, ei välttämättä valtion kylmä koura löydä mutta suomalaisen tuntien niin viimeistään joku kateellinen sinut käräyttää, tai mukava vihollinen kävelee ovelle ja päättää ettei tuo nyt niin leppoinen kaveri olekaan.
On kait se tässä selvinnyt jo jokaiselle, että viime sodissa tapahtui asioita joista ei puhuta. Juuri viikolla kuuntelin radiosta kuinka sotavoimissa palvelleet homot olivat kertoneet kokemuksiaan ja sitä kuinka helposti rintamalla sai seksiä, siis homot saivat, kun siellä oli yksinäisiä miehiä jonossa.
Tietysti nyt ei tiedetä miten laajamittaista homostelu oli noihin aikoihin, lisääntyikö se kenties sotatilanteessa, ynnä muuta mutta osoittaa se ainakin sen, että moista tapahtui. Tuskin historian kirjat ovat vielä valmiit kirjoittamaan siitä kauhean montaa riviä, joten sitä "ei ole tapahtunut". No, tämäkään ei liene ainoa tabu, eikä tietenkään ole järkevääkään liikaa rikkoa sankarimyyttiä, se on kansallisesti tärkeä ja tokihan kansakunnan uhrauksena kaksi sotaa olivat sanoinkuvaamattoman hieno asia.
Minun mielestäni suomalaisilla on nykypäivän jotenkin naiivi käsitys sodasta, oli sitten maanpuolustushenkinen tai individualisti, tai muuten vaan idealisti. Ei kait se ihme ole, että isovanhemmille brenkku maistui aika railakkaasti sotien jälkeen. Mutta hälyttävän moni kuvittelee, että pystyisi toimimaan moraalisesti ja eettisesti oikein, paskan marjat, suurin osa tappaisi veren maku suussa ja toinen puoli ryöstäisi kaiken minkä käsiinsä saisi.
Individualistit muuttaisivat maasta pois tai olisivat yhteiskunnan pohjasakkaa, mahtaisi olla mainio kohtalo sekin.
PS. Enkä väitä, että minulla olisi sodasta sen realistisempi tai todellisempi käsitys kuin kenelläkään muulla. En minä silti kuvittele olevani Antti Rokka ampumassa 40 venäläistä. Nääh, todennäköisesti olen märkä läntti ensimmäisen ohjusiskun jälkeen.
Niin kuin, oliko nyt Band Of Brothersissa, missä eräs jenkkisotilas ampuu itseään reiteen ja kuolee, ja kapiainen kirjoittelee himaan kirjettä kuinka poikanne kuoli sankarillisesti suorittaessaan isänmaallista tehtävää tms :D