Uskon kyllä, että aika moni tottuu myös siihen, että nuorena saa suurin piirtein kaiken mitä pyytää. Omaan talouteen siirryttäessä onkin elintason pudotus edessä, ja osa paikkaa sitä luotoilla. Muistaakseni tästä oli jokin aika sitten juttuakin jossain, mutta en jaksa googlailla sen tarkemmin.
Tämä on muuten olennainen juttu, asia josta olen kiitollinen vanhemmilleni ja aion parhaani mukaan antaa vastaavan mallin omalle jälkikasvulleni.
Meillä nimittäin ei ainakaan minä ja veljeni päästy siihen tottumaan, että kaiken sai mitä halusi. Puutteessa ei elelty ja nimenomaan sillä tavalla fiksusti raha-asiat hoituivat vanhemmilta lapsille, että sitten kun oli jotain menoja esim. teininä eli piti uutta lätkämailaa saada tai futiskenkiä, niin ne kyllä hoitui ja faija osti "mielellään." Muuten oli pihi mies ja on edelleen, vaikka talousjohtajana hyvissä hommissa ihan mukavasti tienasikin. Toki kahden pojanklopin huoltajana ja pääasiallisena elättäjänä oli pitkään vanhempieni avioeron jälkeen, eli ei sitä rahaa liksastaan liikaa varmasti ylimääräistä jäänyt ottaen huomioon paljon verottaja vei, siihen asumiset ja muut menot josta me me pojat tuskin olimme ihan pienimpiä eriä.
Mutta kuitenkin siis, isoveljeni kanssa totuimme kotona läpi lapsuutemme aika vaatimatomaan linjaan siinä määrin, että faijan piheys ja tinkaaminen oli yleinen vitsi joka lensi kotona pojalta pojalle ja pojalta isälle. Esim. meidän poikien oma tv:mme siitä lähtien kun meillä jomman kumman huoneessa sellainen oli, oli aina joku vuoden 1985 mallin 21-tuumainen Salora mummon mökiltä, mankka oli joku vanha ylijäämä suoraan jostain faijan autotallipajalta ja ensimmäinen tietokone kämppään hoitui vasta kun broidi sen aikanaan ylioppilaslahjarahoillaan kotiin osti 1990-luvun puolenvälin jälkeen.
Oli niitäkin kavereita koulussa, jotka oikeasti saivat aina mitä halusivat ja varmasti siitä jää sellainen olo kun joskus yksin omilleen muuttaa, että mitäs helvettiä nyt kun fyrkkaa ei pahemmin tilille putoa ja edelleen olisi kiva saada aina ne uusimmat kuteet päälle ja taulutelevisiot seinälle. Alkaako siinä vaiheessa Visa vinkua ja luotto-ongelmat kasaantua niskaan, no ei varmasti kaikilla sillä jollain faija maksaa kulut vielä siinäkin vaiheessa kun asutaan omillaan.
Lisäksi avioeroperheen muksuina näimme ja koimme junnuina kaksi erilaista asetelmaa, faijan luona tosiaan asuimme ja siellä elelimme aina hyvän kokoisissa omakotitaloissa hyvällä alueella ja Mersu pihassa, mutta äitimme puolestaan asui ja asuu edelleen niukalla linjalla pienessä kerrostalokaksiossa ja hyvin pitkälti kädestä suuhun. Pieni normiliksa, josta aina venytti penniä juuri sen vuoksi että sai hänkin vuorostaan sitten ostaa jotain vaatteita ja muuta meille pojille ja vietyä vaikka joskus risteilylle tai mitä nyt sitten olikin.
Hyvin pitkälti siis tuosta lapsuuden esimerkistä on varmasti jäänyt mieleen tietyt tavat ja mallit, se miten raha ei todellakaan kasva puussa ja se miten sitä käytetään säästeliäästi. Uskon, että se näkemämme fiksu rahankäyttö on varmasti edesauttanut siinä että veljeni kanssa olemme varsin säästeliäitä luonteita nähtyämme sitä esimerkkiä junnusta asti niin paremmin toimeentulevalta isältämme, kuin myös vähemmällä toimeentulevalta äidiltämme.
Ja kieltämättä kohtalaisen rahoistani pihinä luonteena jo etukäteen hirvittää, kun pitää joskus muksulle alkaa ostaa jotain harrastuskamoja, maksaa leirejä, kirjoja jne. ihan jostain maltaita maksavista vähän vanhemman lapsen vaatteista lähtien. Kyllä sitä välillä tulee ajateltua, ettei se faijalle mitään herkkua varmasti ollut välillä laittaa kahdelle pojalle aina niitä mainittuja mailoja, luistimia, talvirotseja ja koulukirjoja ja ruokia kaappiin. Saa siinä ison loven lohkaistua vähän keskivertoa isompaankin liksaan, ja siinä mielessä ymmärrän että kyllä sitä vanhempi tekee palveluksen niin itselleen kuin pidemmällä tähtäimellä lapsilleenkin kun pitää rajat mukana ja järkevän niukan linjan rahankulutuksessa.