Antti Törmänen HIFK:n valmentajaksi 2014–2017

  • 564 620
  • 2 088

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä että Törmänen jatkaa. Tämä kausi on ollut vaikea toistaiseksi, mutta eiköhän tuo parane kun kaikki loukkaantuneet saadaan taas mukaan. Toivottavasti ensi kaudelle palkataan myös osaava fysiikka valmentaja, sillä puolella ei kyllä homma toimi, koska äijiä on jatkuvasti klesana aivan liikaa.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tasainen keskinkertaisuus jotenkin hienompaa kuin turbulentti sellainen. Tulee mieleen Mobergin aika kun ylpeiltiin sillä että IFK:ssa ei ikinä oltu potkittu valmentajaa kesken kauden. Ja vuodesta toiseen oltiin sijoilla 5-8.

Miten viime kauden runkosarjan voitto ja finaalipaikka olivat tasaista keskinkertaisuutta?

Teoriassa joo, mutta käytännössä tämä kausi on taputeltu.

Jos omistat kausikortin niin suosittelen halkaisemaan sen kahtia, saat haukattua vähän raitista ilmaa tästä hommasta ja ensi kaudella uusiks eiks jeh.
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ja runkosarjaahan on pelattu 25 ottelua ja sitäkin on vielä 35 matsia jäljellä ennen playoffeja. Kehitystähän ei voi tapahtua?

Eikös joku Ässätkin mestaruusvuonnaan ollut vielä jouluna jossain aivan perällä ja lopulta sitten marssi playoffeihin ja mestaruuteen? Eikös Tapparakin ollut kriisissä Tapolan ensimmäisen kauden syksynä, mutta niin vain keväällä finaaleissa ja seiskapelin jatkoajalla vasta turpiin.
.

Onhan sitä joskus noustu takamatkalta urotekoihin, mutta kun IFK:ta on tullut seurattua yli 30 vuotta niin ei se kovin todennäköiseltä tunnu. IFK:ssa on vuosikausia hyväksytty keskinkertainen suorittaminen, kunhan resurssien edellyttämä potentiaali ulosmitataan jossain määrin edes joskus, keskiimäärin noin kaksi kertaa 10 vuodessa. Viime vuonna tuli viiden vuoden tauon jälkeen se hyvä suoritus ja nyt voidaan taas palata normisuorittamiseen, eli ulos puolivälierissä tai sääläreissä. Jopa Penan aikana saavutettiin runkosarjan kakkossija ja mitali.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsellä on niin kaksijakoiset ajatukset tästä. Samalla arvostan ja samalla tuomitsen. Tämä syksy on ollut sellaista antijääkiekkoa, että ei ole pystynyt jääkiekon katsomisesta nauttimaan juurikaan. Kuitenkin kun puhutaan syyskauden kiekosta, niin itse haluan nähdä pelaajien onnistumisia ja viihdyttävää kiekkoa. Totta kai se pelin kehittyminen tulee siinä sivussa. Nyt HIFK:lla on esim. Liigan potenttiaalinen viihdyttävin ja taitavin pelaaja joukkueessa Juhamatti Aaltonen, josta ollaan saatu irti lähinnä väläyksiä siitä mitä se voisi parhaimmillaan olla. Lisäksi pelaamisessa ei ole ollut mitään pelillistä jatkuvuutta viime kaudesta. Pelissä on merkkejä paremmasta. Tosin HIFK:lla on materiaalissa taas tässä vaiheessa kysymysmerkkejä sekä sentteri, että pakkiosastolla ja nimenomaan materiaalin kärkipäässä. Yleensä näistä lähtökohdista askelmerkit kevääseen eivät ole hyvät, kun mietitään niitä ihan korkeimpia sijoituksia. Odotan kuitenkin, että nyt HIFK alkaa voittamana enemmän pelejä, kuin häviää ja päästään nauttimaan jo pelin viihdearvostakin ja yksittäisten pelaajien onnistumisista. Aivan naurettavia pistemääriä monella kovalla pelimiehellä siellä.

Edellinen oli se kannattajan viihdearvollinen näkökulma. Kun puhutaan urheilullisesta jatkuvuudesta, niin tämä on HIFK:lta poikkeuksellisen pitkäjänteinen ja rohkea valinta. HIFK haluaa viedä pelityyliään tiettyyn suuntaan ja Törmänen on HIFK:n mielestä paras valinta siihen. Mikäli HIFK haluaa saavuttaa tavoitteensa tämän asian suhteen, niin Törmänen on oikeastaan ainoa järkevä valinta. HIFK:n pelityyli on niin poikkeusellinen Suomessa, että kasvukipuja on ollut. Jokainen HIFK:ta seurannut on kuitenkin nähnyt mitä se Törmäsen kiekko parhaimmillaan voi olla. Tällä kaudella sitä ei olla vielä nähty, kuin välähdyksittäin. Vaikuttaa siltä, että HIFK:lla on kerrankin suunnitelma jatkuvuuden suhteen ja kenties Törmäsen seuraaja selvillä. Siihen tämä vuoden sopimus viittaa. Itse olen tämä kortin valmis katsomaan. Tiedä vaikka tämän jälkeen HIFK:ta valmentaa Peltonen ja Söderholm?

Ei tämänkään kauden lopullinen suunta ole vielä selvillä, mutta toivottavasti virheistä opitaan ja HIFK on ensi kauden alusta lähtien valmiimpi joukkue ja mielellään ilman loukkaantumisia. Sitoutuneiden kärkipelaajien merkitystä joukkueelle ei voi kyllä väheksyä. Nyt HIFK:n kärkipelaajat ovat pääsääntöisesti sellaisia pelaajia, joiden sitoutumista HIFK:hon voidaan jonkun verran kyseenalaistaa ja mielestäni tämä on näkynyt. Petrell ja Luttinen eivät ole pelillisessä mielessä johtavia pelaajia. Elkins on lähinnä noista kärkipelaajista sellainen, jota tarkoitan. Kun ollaan menestytty, niin on ollut HIFK:hon sitoutuneita pelaajia, jotka ovat raahanneet joukkuetta. Viime kaudella Ramstedt. Sitä ennen Peltonen. Joistain pelajaista taas oikein huokuu, että haluavat pelata sille joukkueelle, jossa ovat. Esim. Granlund oli sellainen, vaikka tausta ei ollut HIFK:sta. Toisaalta se tunneside sitten voi hiljalleen kasvaa, kuten kävi esim. Haatajalle. Aaltonen esimerkiksi on vielä vähän ulkopuolisen oloinen.
 
Stigu

Jäsen
Stögöstä tulee mieleen Suomen mäkihyppymaajoukkueen valmentaja, joka ensimmäiset 70% kauden kisoista hyppäyttää valmennettaviaan säkki päässä, 65 kilon reppu selässä ja miniskimbat jalassa, jotta nämä oppisivat reagoimaan hyppyrin nokalla intuitiivisesti, oppisivat raskaan ilmalennon virheistä sekä kasvavaisivat alastulossa henkisesti. Nuo 70% kisoista Suomen hyppääjät leiskauttelevat K90-mäessä sellaisia 30 metrin hyppyjä. Tammi-Helmikuun vaihteesa säkki ja reppu sitten vihdoin otetaan pois, miniskimbat vaihdetaan oikeisiin suksiin ja siihen kaikkein tärkeimpään eli hyppytekniikkaan aletaan kiinnittää huomiota. Ja kas, sen jälkeen maajoukkue taisteleekin ihan kivasti sijoista 2 ynnä muut Norjan korjatessa kirkkaimman mitalin. Valmentajalle tämä on osoitus siitä, että hänen valmennustaktiikkansa toimii, huolimatta siitä että norjalaiset ovat kauden aikana saaneet alle 300 oikeaa hyppykertaa enemmän.

Meikäläisen fiilikset Stögön suhteen ovat Apassin tavoin kaksijakoiset. Toisaalta kyseessä on Liigan TOP5 valmentaja, toisaalta olen kyllästynyt totaalisesti siihen, ettei Stögö edes yritä saada pelikuvioita kuntoon syyskaudella, vaan selvästikkin keskittyy yksilöihin. Ihmetystä herättää se, että tuo jengi on nyt 80%sti ollut Stögön alaisuudessa kohta 3 vuotta, mutta mistään jatkuvuudesta ei ole yhdenkään kauden alussa hajuakaan. Sellaiset lätkän peruselementit, kuten kontrolloidut hyökkäykset tai toimiva ylivoimapeli ovat joka kausi hukassa aina keväälle asti.

Pelikuviotonta lätkää pystyy pelaamaan jotenkuten omalla tasollaan lähinnä kolmen tyyliset pelaajat:
1. Taitavat ja rohkeat huippupelaajat mallia Elkins, Aaltonen, Ramstedt, Heiskanen, Auvitu, joilla on tarpeeksi rohkeutta ja taitoa yksilöratkaisuihn.
2. Perus stay-at-home pakit mallia Finley, Generous ja Aulie, jotka keskittyvät lätkän perusasioihin ilman mitään hienouksia
3. Keskivertoa huonommat pelaajat, joila ei ole kehityspotentiaalia ja joille pelitaktiikan puuttumisella ei ole hirveästi väliä,mallia kaikki IFKn pitkäaikais"junnut"

Noiden pelaajien ulkopuolelle jää suurin osa jengistä. Ne ovat siis niitä pelaajia, joilla on potentiaalia aikaisempien kausien pohjalta tai kehityspotentiaalia, mutta jotka vaatisivat potentiaalin ulosmittaamiseen toimivan joukkuepelin. Näille pelaajille Stögön " löydä sisäinen sankarisi syyskaudella" ei oikein toimi. Myöskään se ei oikein toimi maksavalle yleisölle. Minä ainakin haluaisin nähdä jo syyskaudella toimivaa joukkuepeliä ja erityisesti viihdyttävää lätkää, lopputuloksenkin kustannuksella.

No, Stögöllä näemmä mennään ensi kausikin. Tämä tarkoittaa omalta kohdaltani, että lätkän seuraaminen alkaa myös ensi kaudella toden teolla about tammikuun lopulla, kun tuote nimeltä IFK on siinä kunnossa, että se herättää enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
...olen kyllästynyt totaalisesti siihen, ettei Stögö edes yritä saada pelikuvioita kuntoon syyskaudella, vaan selvästikkin keskittyy yksilöihin. Ihmetystä herättää se, että tuo jengi on nyt 80%sti ollut Stögön alaisuudessa kohta 3 vuotta, mutta mistään jatkuvuudesta ei ole yhdenkään kauden alussa hajuakaan. Sellaiset lätkän peruselementit, kuten kontrolloidut hyökkäykset tai toimiva ylivoimapeli ovat joka kausi hukassa aina keväälle asti.

Hyvä analyysi kaiken kaikkiaan, mutta tuohon lainaamaani kiteytyy aika hyvin omatkin fiilikset. En ole mikään "meidän pelin" kannattaja, mutta jotain ajatusta siinä pelaamisessa pitäisi olla. Kun ei kokonaista ottelua jaksa katsoa edes telkkarista niin aika kaukana ollaan viihdyttävästä pelistä. Minä olisin valmis hyväksymään tylsän pelitaktiikan jos se toisi tulosta, mutta nyt ei saada sitäkään. IFK on tehnyt toiseksi vähiten maaleja ja vähemmän on tehnyt vain umpisurkea Kärpät.
 
starcat

Yhtä oleellista on huomata että olemme myös päästäneet maaleja toiseksi vähiten 48 sarjassa vähemmän peräti maalin verran on päästänyt TPS. Kausikortilla näkemistäni otteluissa olisi jokaisessa pitänyt tehdä pari lisä maalia. Joten viimeistelystä ne voitot on kiinni. Ei kun paremmalla prosentilla kiekot reppuun paikoista kuin tähän asti riittää siihen että voittoja alkaa tulemaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Loistava ja esimerkillinen päätös HIFKiltä!!! Törmänen osaa valmentaa pelaajia. Nyt on vain ollut vaikea alkukausi ja tällä ei ole mitään väliä, jos joukkue saa pelinsä kulkemaan pudotuspeleihin mennessä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Itsellä on niin kaksijakoiset ajatukset tästä. Samalla arvostan ja samalla tuomitsen. Tämä syksy on ollut sellaista antijääkiekkoa, että ei ole pystynyt jääkiekon katsomisesta nauttimaan juurikaan. Kuitenkin kun puhutaan syyskauden kiekosta, niin itse haluan nähdä pelaajien onnistumisia ja viihdyttävää kiekkoa. Totta kai se pelin kehittyminen tulee siinä sivussa. Nyt HIFK:lla on esim. Liigan potenttiaalinen viihdyttävin ja taitavin pelaaja joukkueessa Juhamatti Aaltonen, josta ollaan saatu irti lähinnä väläyksiä siitä mitä se voisi parhaimmillaan olla. Lisäksi pelaamisessa ei ole ollut mitään pelillistä jatkuvuutta viime kaudesta. Pelissä on merkkejä paremmasta. Tosin HIFK:lla on materiaalissa taas tässä vaiheessa kysymysmerkkejä sekä sentteri, että pakkiosastolla ja nimenomaan materiaalin kärkipäässä. Yleensä näistä lähtökohdista askelmerkit kevääseen eivät ole hyvät, kun mietitään niitä ihan korkeimpia sijoituksia. Odotan kuitenkin, että nyt HIFK alkaa voittamana enemmän pelejä, kuin häviää ja päästään nauttimaan jo pelin viihdearvostakin ja yksittäisten pelaajien onnistumisista. Aivan naurettavia pistemääriä monella kovalla pelimiehellä siellä.

Edellinen oli se kannattajan viihdearvollinen näkökulma. Kun puhutaan urheilullisesta jatkuvuudesta, niin tämä on HIFK:lta poikkeuksellisen pitkäjänteinen ja rohkea valinta. HIFK haluaa viedä pelityyliään tiettyyn suuntaan ja Törmänen on HIFK:n mielestä paras valinta siihen. Mikäli HIFK haluaa saavuttaa tavoitteensa tämän asian suhteen, niin Törmänen on oikeastaan ainoa järkevä valinta. HIFK:n pelityyli on niin poikkeusellinen Suomessa, että kasvukipuja on ollut. Jokainen HIFK:ta seurannut on kuitenkin nähnyt mitä se Törmäsen kiekko parhaimmillaan voi olla. Tällä kaudella sitä ei olla vielä nähty, kuin välähdyksittäin. Vaikuttaa siltä, että HIFK:lla on kerrankin suunnitelma jatkuvuuden suhteen ja kenties Törmäsen seuraaja selvillä. Siihen tämä vuoden sopimus viittaa. Itse olen tämä kortin valmis katsomaan. Tiedä vaikka tämän jälkeen HIFK:ta valmentaa Peltonen ja Söderholm?

Ei tämänkään kauden lopullinen suunta ole vielä selvillä, mutta toivottavasti virheistä opitaan ja HIFK on ensi kauden alusta lähtien valmiimpi joukkue ja mielellään ilman loukkaantumisia. Sitoutuneiden kärkipelaajien merkitystä joukkueelle ei voi kyllä väheksyä. Nyt HIFK:n kärkipelaajat ovat pääsääntöisesti sellaisia pelaajia, joiden sitoutumista HIFK:hon voidaan jonkun verran kyseenalaistaa ja mielestäni tämä on näkynyt. Petrell ja Luttinen eivät ole pelillisessä mielessä johtavia pelaajia. Elkins on lähinnä noista kärkipelaajista sellainen, jota tarkoitan. Kun ollaan menestytty, niin on ollut HIFK:hon sitoutuneita pelaajia, jotka ovat raahanneet joukkuetta. Viime kaudella Ramstedt. Sitä ennen Peltonen. Joistain pelajaista taas oikein huokuu, että haluavat pelata sille joukkueelle, jossa ovat. Esim. Granlund oli sellainen, vaikka tausta ei ollut HIFK:sta. Toisaalta se tunneside sitten voi hiljalleen kasvaa, kuten kävi esim. Haatajalle. Aaltonen esimerkiksi on vielä vähän ulkopuolisen oloinen.
Kiitos hyvästä analyysista!
Minulla ei edes ole selkeästi kaksijakoinen fiilis!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Stögöstä tulee mieleen Suomen mäkihyppymaajoukkueen valmentaja, joka ensimmäiset 70% kauden kisoista hyppäyttää valmennettaviaan säkki päässä, 65 kilon reppu selässä ja miniskimbat jalassa, jotta nämä oppisivat reagoimaan hyppyrin nokalla intuitiivisesti, oppisivat raskaan ilmalennon virheistä sekä kasvavaisivat alastulossa henkisesti. Nuo 70% kisoista Suomen hyppääjät leiskauttelevat K90-mäessä sellaisia 30 metrin hyppyjä. Tammi-Helmikuun vaihteesa säkki ja reppu sitten vihdoin otetaan pois, miniskimbat vaihdetaan oikeisiin suksiin ja siihen kaikkein tärkeimpään eli hyppytekniikkaan aletaan kiinnittää huomiota. Ja kas, sen jälkeen maajoukkue taisteleekin ihan kivasti sijoista 2 ynnä muut Norjan korjatessa kirkkaimman mitalin. Valmentajalle tämä on osoitus siitä, että hänen valmennustaktiikkansa toimii, huolimatta siitä että norjalaiset ovat kauden aikana saaneet alle 300 oikeaa hyppykertaa enemmän.

Meikäläisen fiilikset Stögön suhteen ovat Apassin tavoin kaksijakoiset. Toisaalta kyseessä on Liigan TOP5 valmentaja, toisaalta olen kyllästynyt totaalisesti siihen, ettei Stögö edes yritä saada pelikuvioita kuntoon syyskaudella, vaan selvästikkin keskittyy yksilöihin. Ihmetystä herättää se, että tuo jengi on nyt 80%sti ollut Stögön alaisuudessa kohta 3 vuotta, mutta mistään jatkuvuudesta ei ole yhdenkään kauden alussa hajuakaan. Sellaiset lätkän peruselementit, kuten kontrolloidut hyökkäykset tai toimiva ylivoimapeli ovat joka kausi hukassa aina keväälle asti.

Pelikuviotonta lätkää pystyy pelaamaan jotenkuten omalla tasollaan lähinnä kolmen tyyliset pelaajat:
1. Taitavat ja rohkeat huippupelaajat mallia Elkins, Aaltonen, Ramstedt, Heiskanen, Auvitu, joilla on tarpeeksi rohkeutta ja taitoa yksilöratkaisuihn.
2. Perus stay-at-home pakit mallia Finley, Generous ja Aulie, jotka keskittyvät lätkän perusasioihin ilman mitään hienouksia
3. Keskivertoa huonommat pelaajat, joila ei ole kehityspotentiaalia ja joille pelitaktiikan puuttumisella ei ole hirveästi väliä,mallia kaikki IFKn pitkäaikais"junnut"

Noiden pelaajien ulkopuolelle jää suurin osa jengistä. Ne ovat siis niitä pelaajia, joilla on potentiaalia aikaisempien kausien pohjalta tai kehityspotentiaalia, mutta jotka vaatisivat potentiaalin ulosmittaamiseen toimivan joukkuepelin. Näille pelaajille Stögön " löydä sisäinen sankarisi syyskaudella" ei oikein toimi. Myöskään se ei oikein toimi maksavalle yleisölle. Minä ainakin haluaisin nähdä jo syyskaudella toimivaa joukkuepeliä ja erityisesti viihdyttävää lätkää, lopputuloksenkin kustannuksella.

No, Stögöllä näemmä mennään ensi kausikin. Tämä tarkoittaa omalta kohdaltani, että lätkän seuraaminen alkaa myös ensi kaudella toden teolla about tammikuun lopulla, kun tuote nimeltä IFK on siinä kunnossa, että se herättää enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita.
Ja tästä ei voi kuin olla samaa mieltä. Kyllä kausikorttilaisten ja muidenkin maksavien katsojien pitää saada parempaa vastinetta rahoilleen, kuin lyhytaikainen pieni toivoa herättävä loppuvaihe runkosarjassa ja alku playoffseissa, kunnes kaikki taas on ohi.
Emme me maksa siitä että olemme hallissa ilta toisensa jälkeen todistamassa tappioita tai 2-1, 3-2 nihkeitä onnenkantamoisina tulleita voittoja
ja peliä, jossa ei näy minkäänlaista punaista lankaa. Tänäänkin oli aika aneeminen esitys, paitsi joiltakin pelaajilta.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En huomannut, että mainittiinko jo, mutta jossain jutussa mainittiin sopimuksen solmimisajankohdaksi jo viime kesän.

Tätä taustaa vasten syksyn peliesitykset eivät siis ole vaikuttaneet. Törmänen sai jatkonsa viime kauden ansioiden perusteella, eikä päätöstä liene syytä moittia. Törmänen sai vuoden ekstraa mestaruutta ajatellen verrattuna Jaloseen, mikä ei liene kohtuutonta, kun muistetaan miten lähellä se oli jo vuonna 2. Tälle kaudelle loukit tarjoavat toistaiseksi riittävän savuverhon.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Stögöstä tulee mieleen Suomen mäkihyppymaajoukkueen valmentaja, joka ensimmäiset 70% kauden kisoista hyppäyttää valmennettaviaan säkki päässä, 65 kilon reppu selässä ja miniskimbat jalassa, jotta nämä oppisivat reagoimaan hyppyrin nokalla intuitiivisesti, oppisivat raskaan ilmalennon virheistä sekä kasvavaisivat alastulossa henkisesti. Nuo 70% kisoista Suomen hyppääjät leiskauttelevat K90-mäessä sellaisia 30 metrin hyppyjä. Tammi-Helmikuun vaihteesa säkki ja reppu sitten vihdoin otetaan pois, miniskimbat vaihdetaan oikeisiin suksiin ja siihen kaikkein tärkeimpään eli hyppytekniikkaan aletaan kiinnittää huomiota. Ja kas, sen jälkeen maajoukkue taisteleekin ihan kivasti sijoista 2 ynnä muut Norjan korjatessa kirkkaimman mitalin. Valmentajalle tämä on osoitus siitä, että hänen valmennustaktiikkansa toimii, huolimatta siitä että norjalaiset ovat kauden aikana saaneet alle 300 oikeaa hyppykertaa enemmän.

Meikäläisen fiilikset Stögön suhteen ovat Apassin tavoin kaksijakoiset. Toisaalta kyseessä on Liigan TOP5 valmentaja, toisaalta olen kyllästynyt totaalisesti siihen, ettei Stögö edes yritä saada pelikuvioita kuntoon syyskaudella, vaan selvästikkin keskittyy yksilöihin. Ihmetystä herättää se, että tuo jengi on nyt 80%sti ollut Stögön alaisuudessa kohta 3 vuotta, mutta mistään jatkuvuudesta ei ole yhdenkään kauden alussa hajuakaan. Sellaiset lätkän peruselementit, kuten kontrolloidut hyökkäykset tai toimiva ylivoimapeli ovat joka kausi hukassa aina keväälle asti.

Pelikuviotonta lätkää pystyy pelaamaan jotenkuten omalla tasollaan lähinnä kolmen tyyliset pelaajat:
1. Taitavat ja rohkeat huippupelaajat mallia Elkins, Aaltonen, Ramstedt, Heiskanen, Auvitu, joilla on tarpeeksi rohkeutta ja taitoa yksilöratkaisuihn.
2. Perus stay-at-home pakit mallia Finley, Generous ja Aulie, jotka keskittyvät lätkän perusasioihin ilman mitään hienouksia
3. Keskivertoa huonommat pelaajat, joila ei ole kehityspotentiaalia ja joille pelitaktiikan puuttumisella ei ole hirveästi väliä,mallia kaikki IFKn pitkäaikais"junnut"

Noiden pelaajien ulkopuolelle jää suurin osa jengistä. Ne ovat siis niitä pelaajia, joilla on potentiaalia aikaisempien kausien pohjalta tai kehityspotentiaalia, mutta jotka vaatisivat potentiaalin ulosmittaamiseen toimivan joukkuepelin. Näille pelaajille Stögön " löydä sisäinen sankarisi syyskaudella" ei oikein toimi. Myöskään se ei oikein toimi maksavalle yleisölle. Minä ainakin haluaisin nähdä jo syyskaudella toimivaa joukkuepeliä ja erityisesti viihdyttävää lätkää, lopputuloksenkin kustannuksella.

No, Stögöllä näemmä mennään ensi kausikin. Tämä tarkoittaa omalta kohdaltani, että lätkän seuraaminen alkaa myös ensi kaudella toden teolla about tammikuun lopulla, kun tuote nimeltä IFK on siinä kunnossa, että se herättää enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita.
@Stigu: unohdin täysin: Pitäisikö olla osa katsomosta tai kausikorttipaikoista tarjolla siten, että me vannoutuneet kannattajat (lue kärsijät ja elinkautisvangit) voisimme ostaa kortin ja vuokrata sen paskakierroksille syksyllä, kun jengille ei maistu eikä valmentaja saa kuvioita kuntoon ja sitten saisimme kortit takaisin about helmikuun toisella viikolla? Silloin voisi syksyllä oleskella etelässä ja satunnaisesti katsoa kanavilta, josko on viihdyttävää lätkää.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on runkosarjassa sijalla 4 ja kausi on pahasti kesken, joten kaikki puheet valmentajan epäonnistumisesta ovat ihan kirjoittajien oman mielikuvituksen tuotosta.

Ensinnäkin HIFK:lla kyllä on paljon rahaa ja sitä myötä hyvä materiaali, mutta ei se niin ylivoimainen ole että menestystä voisi varmuudella ostaa (ei se onnistu jääkiekkoa vähemmän satunnaisissakaan lajeissa), vaan vaihtelua tulee. Siis vaikka tehtäisiin kaikki johdon puolesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Toiseksi, valmentajan osuus menestykseen on hyvin kyseenalainen ottaen huomioon että Liigassa kaikki ovat ammattilaisia. Asiaahan on tutkittu NHL:n osalta ja siellä ei valmentajien "suoriutumista" (mistä täällä jauhetaan mitä analyyttisimmin perusteluin) ole pystytty toisistaan erottamaan. Valmentajavaihdosten suhteen ainoa havaittu vaikutus on ollut lyhyellä tähtäimellä negatiivinen. Nämä kannattaa muistaa esim. @PPK :n, vaikka onkin usein houkuttavaa heittää kaikki hiuksista vittuun kun menee huonosti.

Olen kyllä ihan valmis uskomaan, että valmentajilla tietyissä tilanteissa on isompikin vaikutus, mutta osa puhuu heistä kuin joistain shakin suurmestareista. Jos ajatellaan taas ns. pelitavallista puolta, muistelen jo aiemmin sanoneeni että Stögön flow-kiekko vaikuttaisi olevan hyvinkin heilahduksille altista. Kun flow löytyy, kaikki palaset loksahtavat maagisesti ja saadaan viime kevään tavoin nauttia poikkeuksellisen kauniista hyökkäyspelistä Liigatasolla. Sitten kun peli ei kulje, niin... No sitten näyttää että kaikki on pielessä. Ajoitukset mättää, syötöt menee minne sattuu, jne. Tuntuu kuitenkin, että peli voi hypätä nopeasti tuosta heikosta vaiheesta hyvälle mallille, ja kun katsoo loukkaantumisia ja miettii tätä yhteisten sävelten löytymistä (Elkins-Ikonen), ei vaadittane Einsteinia tajuamaan miksi HIFK:n suoritus on jo lähtökohtaisesti alle optimin.

Summa summarum: Vaikka oletettaisiin valmentajalle kohtuu huomattavakin vaikutus lopputulokseen, en pidä tämänhetkistä tilannetta ainakaan huomattavana alisuorittamisena loukkaantumisiin nähden.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
En huomannut, että mainittiinko jo, mutta jossain jutussa mainittiin sopimuksen solmimisajankohdaksi jo viime kesän.

Tässä tosiaan Törmäsen haastattelu asian tiimoilta. Hieman outo ratkaisu IFK:lta pitää valmis sopimus pöytälaatikossa tähän asti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä tosiaan Törmäsen haastattelu asian tiimoilta. Hieman outo ratkaisu IFK:lta pitää valmis sopimus pöytälaatikossa tähän asti.
Itselle tuli sellainen asia mieleen, että olisiko sopimuksessa ollut KHL/ulkomaapykälä jonka eräpäivä meni nyt umpeen? Eihän tuossa muuten olisi ollut mitään järkeä.

Nyt varmaan Stögö rupeaa vitutuksissaan italialaiseen lakkoon, kun ei saanutkaan rahakkaampaa diiliä. Tässä ennakkoon HIFK fanien tyypilliseen tapaan fiksu analyysi.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Laitetaan nämä lainaukset tänne kun liittyvät stögöön...

Salmela kuuluisi pakistoon, en tajua miksi kukaan ns. omista pojista ei voi olla nelosen keskellä, vaikka Åsten tai Tamminen. Näin Salmela knockaisi pakistosta ulos Juuso Salmen.

Tämä on outoa juuri nyt, kun Salmela on alkanut ottaa onnistuneesti kiekollisen pakin roolia, ja on tällä hetkellä yksi pakkien tasaisimpia suorittajia. Mutta ilmeisesti hyökkäykseen ei ole laatua senkään vertaa, jotta ilmeisesti Stögön mielestä kannattaa Salmelaa laittaa ennemmin sinne. Tosin, onhan generous nyt palannut kokoonpanoon. Ja Salmela pystyy hyökkääjänäkin ihan ok suoritukseen, tosin viime aikoina ollut pakkina parempi. Itse pitäisin pakkina, mutta alivoimalla ehdottomasti laituriksi, koska on ollut tällä kaudella blokkaajana 2011-Lennun tasoa.

Mä en henkilökohtaisesti ymmärrä tuota, että mikä helvetin pakkomielle Törmäsellä on saada seitsemän pakkia kokoonpanoon ja peluuttaa vielä niitä kaikkia vaikka jokainen näkee ettei kaikkien taso vain millään riitä!? Tästä seitsemän pakin peluutuksesta on myös puhuneet joskus entiset pelaajat ja haukkuneet tämän peluutuksen pystyyn, koska siinä joutuu sekä pelaamaan eri pakkiparin kanssa vähän väliä, että myös tuntuma saattaa kadota helposti. Rapakon takana on paljon esimerkkejä kuinka joukkueet nimenomaan tiivistävät peluutusta ja pelaavat välillä tylysti ihan vain kahdella pakkiparilla jos ei taso riitä, paras esimerkki on varmaan Chicago vuodelta 2015.

Ja nyt kun on todellakin käynyt niin, että Saku Salmela on parantanut helvetisti omaa tekemistään niin siirretään mies nelosen keskelle, jotta saadaan seitsemän pakkia ja Juuso Salmi kokoonpanoon! Anna mun kaikki kestää!

Ainut selitys minkä ymmärtäisin tässä tilanteessa on se, että meidän pakit on niin saatanan huonokuntoisia ettei voida mennä kapealla yhtään! Mutta epäilen, että nyt niiin huonokuntoisia olisivat. Itse menisin tylysti kapealla kärkiukkoja kuormittaen, koska taso ei monella riitä varsinkaan isoihin minuutteihin.
 
Viivapelote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Walkin itsekin olen tuota pakkien peluutusta miettinyt. Olisiko taustalla se, että ulosajon jäkeen olisi kuusi pakkia jäljellä ja kaikilla pelituntumaa. IFK:n hanskaajat Generous ja Finley ovat kuitenkin molemmat pakkeja.

Toinen selitys voisi olla, että Nybondas on luvannut Törmäselle pakkihankinnan. Hankintaa ei ole kuulunut, niin Stögö vittuillakseen peluuttaa heikkisiä ja salmia.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Onhan tämä nyt nähty. Stögölle monoa ja vähän helvetin nopeasti. Vaikka Tanskalla loppukausi ja ensi kaudeksi uutta ukkoa sisään!
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
"Haluan olla mukana päivittäisessä valmennuksessa ja löytää pelaajia, jotka haluavat menestyä. Se ei riitä, että vain minä haluan menestyä." - Antti Törmänen HS 23.5.2014

Törmäsen hyvin tunteva berniläinen toimittaja Klaus Zagg pitää Törmästä jopa liiankin keskustelevana.

"Ero Raimo Summaseen on kuin yöllä päivällä. Törmänen tarvitsee vahvoja pukukoppipelaajia, joiden kautta hän voi johtaa joukkuetta."

Tässä ehkä kiteytyy tämän hetken ja koko kauden ongelma. Törmäsellä ei ole keinoja saada velliperseitä ruotuun kun tuolta kopista puuttuu liideri, edareita sitäkin enemmän. Tästä syystä johto on todennäköisesti joutunut muistuttamaan palkan vastineesta. Kangasalusta helvettiin ja Summanen kakkoseksi niin tuokin ongelma poistuisi.

Törmänen viime kevään jossain haastattelussa sanoi: "Ensin pitää haluta voittaa. Sitten katsotaan niitä keinoja voittamiseen"
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jo Törmäsen HIFK-uran alkuvaiheista on ollut nähtävissä, että ehkä kuitenkin tarvittaisiin joku keskitie Summas-Jortikkamaisen & Törmäsen tyylien välissä. Tai no Törmäsen tyyli saattaa toimia, mutta niin kuin sanottu vaatii vahvaa ja sitoutunutta kapteenistoa. Kokeneiden pelaajien ylipäätänsä tulee näyttää esimerkkiä. Ja tosta joukkueesta huokuu johtajuuden puute.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Marko Lempinen juuri eilen asiasta puhui Iltasanomien videossa, jossa keskustelivat IFK:sta ja ongelmista.

Lempinen kertoi kuulleensa, että Törmänen olisi vähän laiskistunut kun sai jatkosopimuksen ja pelaajat ovat saaneet ennätyspaljon vapauksia jo kesäharjoittelusta lähtien ja puhui myös siitä että on jollain tasolla menettänyt otteen kopista.

Aaltonenkin kommentoi kauden alla ettei missään ole näin vapaata kesäharjoittelua saanut pitää.

Tähän kun lisää edariuden historian, niin eiköhän se ollut siinä . Ei Törmänen myöskään mielestäni mikään aukroriteetti ole vaan vähän sellainen kaverimainen virnuilija. Tarvitsee juuri ne johtajat pitämään pukukopin hallussaan, mutta jos niitä ei löydy ja kaikki on pelaajilla niin vapaata ja kivaa, niin tssä taitaa se tulos olla. Kun sen otteen menettää, sitä on vaikea saada takaisin vaan joka jätkän tarvitsee itse se ammattilaisuus ja moraali kaivata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös