Sanoisin, että Mäkisen ammatillinen identiteetti muuttui siinä vaiheessa, kun hän siirtyi Viasat Hockey Finland -tuotteelle selostamaan NHL:ää ja KHL:ää. Tämä tapahtui ilmeisesti siis kesällä 2013. Ennen tätä Mäkinen oli vielä oikeasti nöyrä selostaja Urheilukanavalla sekä Nelonen sport pro -kanavalla. Tuolloin hän ei selostanut pelkästään jääkiekkoa, vaan sitä mitä häneltä pyydettiin. Mielestäni on oikeasti todella nöyrää Mäkiseltä selostaa esimerkiksi Brasilian jalkapalloliigaa. Se on suomalaisille hyvin marginaalinen sarja, ja silti Mäkinen halusi selostaa sitä sunnuntaisin yön alkaessa. Tämä tapahtui ilmeisesti vuosien 2007-2013 välillä, jolloin tietoa kyseisestä liigasta ei ollut yhtä helppoa netistä löytää kuin nykyisin. Kokoonpanot ja tilastot kuitenkin tehtiin huolellisesti etukäteen yleisöä varten. Tuolloin selosti jääkiekon (Liigan finaalit, NHL ja KHL) ja jalkapallon lisäksi ainakin myös moottoriurheilua. Hänestä oli tulossa loistava urheiluselostaja eikä pelkästään jääkiekkoselostaja. Yhteisselostus Jani Alkion kanssa sujui todella hyvin. Mäkinen osasi antaa Alkiolle omat vuorot ja muutoinkin selosti jääkiekkoa peli edellä. Hän tajusi oivallisesti sen, että hänen tehtävänsä on tulkita peliä yleisölle siten, että itse peli oli keskiössä hänen ollessa taustalla. Taustatyöt tehtiin hyvin ja peliin valmistauduttiin.
Mutta sitten tosiaan koitti kesä 2013 ja siirtyminen Viasatille Neloselta yhdessä NHL:n ja KHL:n lähetysoikeuksien kanssa. Siellä Mäkinen brändättiin nimenomaan jääkiekkoselostajaksi. Tai ainakin piti brändätä. Hänestä nimittäin kasvoi tuolloin selostajan lisäksi nimittäin myös asiantuntija ja ajan saatossa "Executive sports specialist & commentator". Hänestä tehtiin henkilö, kuka tietää Suomessa eniten kahdesta maailman laadukkaimmasta urheilusarjasta. Tai oikeasti hän teki sen kuulemma itse yhdessä Esko Seppäsen kanssa. Nykyisin Mäkisestä huokuu, että hän kokee olevansa keskiössä urheilulähetyksessä eikä itse peli. Varsinkin näin on, mikäli pelataan jotain marraskuista arizonachicago-ottelua.Kuunnelkaa vaikkapa YouTubesta vuoden 2013 SC-finaaleja joissa hän selostaa Alkion kanssa. Mielestäni hän onnistuu siinä loistavasti. Kuunnelkaa tämän jälkeen nuo Hanskaajat-jaksot jotka käsittelevät 2014 olympialaisia, joissa hän vittuilee Solmu Salmiselle. Ero Mäkisen egossa on iso noiden videoiden aikana. Nykyisin kuulemma kykenee valmistautumaan NHL-ottelua varten 30 sekunnissa, vaikkei se ideaali tilanne hänelle olekaan. Aika ylimielinen kommentti mielestäni.
En tiedä onko täällä kuinka moni kuunnellut Mäkisen vierailun koripalloselostaja Kristian Palotien podcastissa. Eniten siellä jäi mieleen tämä: Hän oli saanut valituksen siitä, että käytti KHL-ottelun aikana Sergei Fedorovista nimeä "Fedorov" eikä "Fjodorov" kuten suomalaisessa kirjoituksessa kai pitäisi. Tähän hän puolustautui, että mitä väliä sillä on ääntämisellä on, kun kuitenkin selvästi käy ilmi kenestä puhutaan. Niinpä niin, ei kai sillä mitään ole. Ihmettelen vain, että miksi Mäkinen avautuu tuosta, kun itse vittuili suorassa lähetyksessä Esa Pirnekselle Jordan Schroederin lausumisesta. Itse saa vittuilla muille, mutta itse ei halua moisesta mitään palautetta.
Antti Mäkiselle tekisi hyvää selostaa ensi kaudella vain jotain F-luokan moottoriurheilua ja Brasilian jalkapalloliigaa, jotta se nöyryys palautuisi takaisin.