Mertarannan ongelma on se, että hän on vuosien saatossa luonut itsestään instituution, auktoriteetin, vaikka siihen ei ole jääkiekon osalta mitään perusteita. Hänellä on muihin suomalaisiin tai ulkomaisiinkin selostajiin verrattuna hämmentävän suuri tarve laukoa kärkkäitä mielipiteitään, kritisoida, ja syyllistää. Asiallisessa keskustelussa edellämainitut ominaisuudet ovat pelkästään hyväksi, mikäli niiden esittäjällä on kompetenssia perustella väitteensä. Kaikille lienee selvää, ettei pesäpallomies-Mertarannalla olisi kiekkokeskusteluun paljoakaan annettavaa, jos hänet asetettaisiin debaattiin esimerkiksi Jarmo Kekäläisen kanssa. Mertsi on asiantuntija vailla asiantuntemusta.
Sinänsähän tälläinen tilanne ei ole mitenkään vahingollinen, vastaavia tapauksia on Suomi pullollaan. Hyvänä esimerkkinä ihan JA:n keskustelupalsta, joskin täällä hyvin suuri enemmistö pärjäisi kiekkoväittelyissä Mertarantaa paremmin. On helppo kritisoida, kun ei itse tarvitse tehdä asioita paremmin. Ongelma muodostuukin siitä, että suurelle yleisölle, keväisin pubeihin screenien ääreen kokoontuvalle taviskansalle Mertaranta edustaa suurta auktoriteettia. Hänellä on kiistatta suuri vaikutusvalta tavisfanin ajatusmaailmaan. Tästä syystä esimerkiksi epäonnistumisten hetkillä syyllisiä ja syitä haetaan usein aivan epäolennaisista suunnista. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että Mertaranta paitsi saastuttaa kansalaisten kiekkotietämystä, myös hidastaa Suomen jääkiekkoilun kehitystä, sillä suuret massat ja niiden mielipiteet vaikuttavat toki päättäjiinkin. Ylläoleva on tietysti kärjistystä, todellisuudessa on vaikea nimetä ja eritellä varsinaisia esimerkkejä Mertarannan haitallisesta vaikutuksesta Suomen kiekkoilulle.
Lisäksi Mertaranta kantaa valtavaa taakkaa yrittäessään selostajan ohella toimia myös koomikkona. Valitettava totuus on, ettei Mertanta ole kovinkaan hauska mies. Vuosituhannenvaihteen menestysvuosina Mertsi huusi ja melusi niin kansaanvetoavalla tavalla, että lieveilmiöinä syntyneet hittisinkut sun muut loivat ilmeisesti paineen olla hauska, silloinkin kun ei ole mitään hauskaa sanottavaa. Seurauksena sitten kuullaan näitä myötähäpeää herättäviä vertauksia johonkin entisiin poikiin ja latotanssijaisiin. Kokonaisuuden täydentää kiusallisen pitkät hiljaisuudet Mertarannan yrittäessä keksiä järkevää lopetusta rönsyilevälle kaskulleen.
Kaikki yllämainittu on valtava sääli sen takia, että tekniikaltaan Mertaranta on helvetin hyvä selostaja. Tosinaan tulee edelleen katsottua esimerkiksi vuoden 1995 MM-otteluita. Niissä Mertaranta on loistava. Hän ei lauo mielipiteitään totuuksina tai väännä väkinäisiä vitsejä, eivätkä läpinäkyvät antipatiat Kanadaa ja tiettyjä pelaajia kohtaan ole vielä syntyneet. Taitaapi Mertsi vielä purskahtaa itkuunkin finaalin loppumetreillä, yhtä matkaa Hexi Riihirannan kanssa. Voiko täydellisempää kisasuoritusta selostajalta kuulla?
Nykyään Mertaranta on ennakkoluuloinen, jopa hehkuttaessaan leipääntyneeltä kuulostava vanha mies, joka inhoaa Kanadaa ja fyysistä peliä, ei ymmärrä sääntöjä, ja siitä huolimatta määrittelee kansan syvien rivien kiekkokeskustelun suuntaviivat.
Sinänsähän tälläinen tilanne ei ole mitenkään vahingollinen, vastaavia tapauksia on Suomi pullollaan. Hyvänä esimerkkinä ihan JA:n keskustelupalsta, joskin täällä hyvin suuri enemmistö pärjäisi kiekkoväittelyissä Mertarantaa paremmin. On helppo kritisoida, kun ei itse tarvitse tehdä asioita paremmin. Ongelma muodostuukin siitä, että suurelle yleisölle, keväisin pubeihin screenien ääreen kokoontuvalle taviskansalle Mertaranta edustaa suurta auktoriteettia. Hänellä on kiistatta suuri vaikutusvalta tavisfanin ajatusmaailmaan. Tästä syystä esimerkiksi epäonnistumisten hetkillä syyllisiä ja syitä haetaan usein aivan epäolennaisista suunnista. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että Mertaranta paitsi saastuttaa kansalaisten kiekkotietämystä, myös hidastaa Suomen jääkiekkoilun kehitystä, sillä suuret massat ja niiden mielipiteet vaikuttavat toki päättäjiinkin. Ylläoleva on tietysti kärjistystä, todellisuudessa on vaikea nimetä ja eritellä varsinaisia esimerkkejä Mertarannan haitallisesta vaikutuksesta Suomen kiekkoilulle.
Lisäksi Mertaranta kantaa valtavaa taakkaa yrittäessään selostajan ohella toimia myös koomikkona. Valitettava totuus on, ettei Mertanta ole kovinkaan hauska mies. Vuosituhannenvaihteen menestysvuosina Mertsi huusi ja melusi niin kansaanvetoavalla tavalla, että lieveilmiöinä syntyneet hittisinkut sun muut loivat ilmeisesti paineen olla hauska, silloinkin kun ei ole mitään hauskaa sanottavaa. Seurauksena sitten kuullaan näitä myötähäpeää herättäviä vertauksia johonkin entisiin poikiin ja latotanssijaisiin. Kokonaisuuden täydentää kiusallisen pitkät hiljaisuudet Mertarannan yrittäessä keksiä järkevää lopetusta rönsyilevälle kaskulleen.
Kaikki yllämainittu on valtava sääli sen takia, että tekniikaltaan Mertaranta on helvetin hyvä selostaja. Tosinaan tulee edelleen katsottua esimerkiksi vuoden 1995 MM-otteluita. Niissä Mertaranta on loistava. Hän ei lauo mielipiteitään totuuksina tai väännä väkinäisiä vitsejä, eivätkä läpinäkyvät antipatiat Kanadaa ja tiettyjä pelaajia kohtaan ole vielä syntyneet. Taitaapi Mertsi vielä purskahtaa itkuunkin finaalin loppumetreillä, yhtä matkaa Hexi Riihirannan kanssa. Voiko täydellisempää kisasuoritusta selostajalta kuulla?
Nykyään Mertaranta on ennakkoluuloinen, jopa hehkuttaessaan leipääntyneeltä kuulostava vanha mies, joka inhoaa Kanadaa ja fyysistä peliä, ei ymmärrä sääntöjä, ja siitä huolimatta määrittelee kansan syvien rivien kiekkokeskustelun suuntaviivat.