Et ole vieläkään vastannut kysymykseeni, jos kaikki miljonäärit poistuisivat Suomesta, millä rahalla esim. sosiaalituet maksettaisiin sen jälkeen?
Tämä on eräänlainen fundamentaalinen peruskysymys.
Suomen aidosti hyvätuloiset ihmiset usein pysyvät täällä sen takia, että yhteiskunnassamme on paljon sellaista, jota kannattaa puolustaa. Yhteisillä veroilla tänne on saatu rauhallinen yhteiskunta, joka omalta osaltaan pitää huolta siitä, että meillä on peruskoulutettua työvoimaa tarjolla ja toisaalta myös rakenteellisesti rauhallinen yhteiskunta, jossa voi yrittää.
Jokaisella miljonäärillä on halutessaan jo nykyisellään mahdollisuus taloudellisesti vaihtaa maata. Suomella on kuitenkin jotain sellaista pitovoimaa, jota ei ehkä ole edes Keski-Euroopassa. Toisaalta meillä on esimerkiksi näitä kuuluisia formulamiljonäärejä, jotka eivät missään vaiheessa ole ollut erityisen halukkaita maksamaan verojaan Suomeen. Teemu Selännekin on pysynyt visusti Jenkkilässä, koska Suomi on kallis hänen tuloluokassaan.
Edelleen asiassa on syytä muistaa, että yhteiskunnan hyväosaiset (ei tarvitse olla miljonääri) ovat aina yhteiskunnan voimakkaampi osapuoli. Tämä on myös syy siihen, miksi lähes kaikki heikennykset - suuntaan tai toiseen - pyritään kohdistamaan hallituksen kuin hallituksen toimesta siihen keskiluokkaan, joka ei ole tuloluokissa, joissa lähteminen kiinnostaa tai on mahdollista, ja toisaalta myös heihin, eli kaikista köyhimpiin, jotka eivät lähde, kun eivät voi.
Verotuloissa on sellainen logiikka olemassa, että ne kannattaa pyrkiä maksimoimaan sieltä, mistä ne eurot saadaan. Yleensä ne saadaan helpoiten niiltä, jotka eivät pysty järjestelmässä juoksemaan karkuun. Sellainen arkinen asia kuin lapsilisä Suomessa, se maksetaan kaikille perheille. Usein muistetaan kyllä nostaa sinne tikunnokkaan ne isot veromaksut, muttei kuitenkaan jakseta hirveästi vaivata päätä sillä, että yhteiskunta tarjoaa hyvätuloisellekin ihan samanlaiset perustuet kuin köyhällekin esim. lapsilisän muodossa. Lapsilisä on mielenkiintoinen siten, että hyvätuloiset sijoittavat sen heti, koska sitä rahaa ei tarvita elämiseen, kun taas köyhät käyttävät sen lapsensa elättämiseen.
Meillä toki tätä nykykeskustelua kuvaavat aika hyvin tällaiset kovat arvot eli rahat ja tulokset. Niistä nyt on viime kädessä kysymys. Joskus olisi hyvä kuitenkin nähdä yhteiskunnassa myös ne tietyt jutut enemmänkin investointeina. Rauhallinen ja tasapainoinen työelämä, jossa AY-liikkeellä on iso ja kiistämätön osuus, on myös yrityksien etu. Kun työmarkkinoilla on hyvä ja tasapainoinen tilanne, niin se omalta osaltaan mahdollistaa sen, että työelämässä voidaan hyvin ja kun siellä voidaan hyvin, niin siellä myös tuotetaan enemmän.
Käytännössä nykyinen ajattelu, jossa ainoastaan lasketaan rahaa, näkee esimerkiksi julkissektorin työt ainoastaan kustannuksen näkökulmasta. Kun julkinen keskustelu näkee kaikessa julkisessa ainoastaan mahdolliset säästöt ja jokaisen ihmisen, joka siellä on töissä, kustannukseksi yhteiskunnalle, niin harva jaksaa pysähtyä ajattelemaan, miten tämä vaikuttaa näiden ihmisten hyvinvointiin ja heidän työelämänsä tasapainoon. Voisin luetella tässä ammattiryhmiä kuten sairaanhoitajat, ohjaajat, opettajat, sosiaalityöntekijät yms. joiden arvostus työssä ei ole kovin korkealla tasolla. Hehän ovat yhteiskunnan kulu, joille maksetaan palkkaa tyhjästä, koska julkissektori ei ole samanlainen yritys kuin nyt vaikka paperinjalostuksen parissa toimivat yksityiset firmat. Julkissektori tuottaa sellaista yhteiskunnallista, vaikeasti rahalla mitattavissa olevaa pääomaa, joka kuitenkin on perusedellytys sille, että yritystoiminta ylipäätään kannattaa.
Hallituksen ohjelmissa vilisevät enemmän ja vähemmän pakolliset säästöt. Jokainen ymmärtää, ettei tilanne ole ruusuinen, mutta tällaisen polarisaation keskellä ja yleisen työmarkkinoiden kriisin kanssa operoidessa tulee väistämättä mieleen se, että jos nämä kaikki EK:ta myötäilevät esitykset menevät sellaisenaan läpi, niin kuinka paljon sen heikoimmin toimeentulevan segmentin työsarka yhteiskunnassa lisääntyy ja kuinka paljon hyötyä he voivat saavuttaa. Työelämän heikennykset ikävä kyllä peilautuvat väistämättä myös siellä mielenterveysongelmien luukulla, koska aika moni nykyihminen ymmärtää sen, ettei työ tee onnelliseksi, jos se ei auta elämässä viemään sinua mihinkään.
