Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 409 523
  • 15 517

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Harvemmin kauppoihin palkataan ihmisiä pelkästään kassalle töihin. Välillä tehdään myös muuta duunia mm. tavaroiden hyllyttämistä. Kassoista luopuminen ei siis välttämättä johtaisi työvoiman vähentämiseen ja työvoimakulujen pienentymiseen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Itse olen monesti miettinyt kaupassa käydessäni, että mihin niitä kassoja tarvitaan ylipäätään? Kenties tuo joskus menee siihen, että asiakas pystyisi siinä tuotteen valitessaan jo jollain tavalla "kuittaamaan" valitsemansa tuotteen. Sitten kun kaikki ostokset on mukana, niin koko köntti vaan maksetaan jollakin tavalla, ja kävelet iloisesti kaupasta ulos.

Näin niistä kassoista päästäisiin kokonaan eroon.
Onhan näitäkin jo ainakin prismoissa, että voi itse kulkea kooderin kanssa ja lukea ostokset jo kärriin(suoraan kauppakassiin siellä) laittaessa. Itsepalvelukassalle sitten vain maksetaan ja lähdetään kassien kanssa. Mutta edelleenkin siis pikä matka siihen, ettei kaupoissa henkilökuntaa tarvita.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@DonTirri & @K.A.H ei ollut tarkoitus väittää, että digitalisaatio kaiken työvoiman korvaisi vaan yleensä ottaen sen olisi tarkoitus korvata sitä manuaalisinta työtä. Toki itsepalvelukassoilla lähinnä ulkoistetaan asiakkaalle se työ.

Mitä tulee näihin alkoholi-, pullolappu- ja punalapputapauksiin, niin mulla on sellainen muistikuva, että kyllähän nuo jo onnistuu itsepalvelukassoilla, mutta vaatii sen henkilökunnan osallistumista jonkinlaiseen tarkastukseen.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi työnantajien pitäisi laittaa kaupat kiinni ja miksi heidän pitäisi tukea lakkoilua? Tää on varmaan taas jotain korkeampaa ajattelua.

– Tuntuu siltä, ettei kaupan johto kunnioita lakkoa. Tukea alaisille ja työntekijöille kautta maan osoitettaisiin kaupat kiinni pitämällä, lakkovahtina toiminut Merve Lohikoski kommentoi.
Tuossa mukavasti selkenee parikin asiaa. Ensinäkin vasemmistolaisten täysin harhainen maailmankuva ja toiseksi miksi Merve on kaupassa duunissa vielä aikuisena, eikä ole saanut aikaiseksi jotain ammattia missä voisi edetä ja saada enempi palkkaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mitä tulee näihin alkoholi-, pullolappu- ja punalapputapauksiin, niin mulla on sellainen muistikuva, että kyllähän nuo jo onnistuu itsepalvelukassoilla, mutta vaatii sen henkilökunnan osallistumista jonkinlaiseen tarkastukseen.
Joo, noissa alkoholi/tupakkatuotteissa on nykylainsäädännön puitteissa ihan mahdotonta automatisoida ostotapahtumaa, vaikka se teknisesti onnistuisi varmaan jo helposti henkilötodistuksen luennalla tai tunnistautumalla. Ainakin ensinmainitussa tulisi varmaan jo tietosuoja- asiat vastaan ja molemmissa nuo olisi liian helppo kiertää, eli osto- oikeuden toteamiseen kyllä ihminen tarvitaan.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Juurihan SOK/Inex investoivat Sipoon uuteen logistiikkakeskukseen. 85% tapahtumista menee automaatiolla.
ja sen kyllä huomaa. Kuormat tulevat miten sattuu, tuotteet saldottuvat väärin, kuormat pakataan täysin miten sattuu ja merkitään virheellisesti...
 
Alejandro

Jäsen
Helppoa täytyy olla elämäsi, jos kaupassa käyntiä kuvailee kauheaksi kokemukseksi. Miten sitä ihmiset onkaan ennen pärjänneet, kun ei ollut kauppakassipalvelua, taivas varjele! Minusta kaupassa käynti on ihan mukavaa. Kunhan sen tekee rauhassa ja ajan kanssa. Mukava katsella ihmisiä ja sen sellaista.
Pakko kommentoida tähän. Joskus työpäivän jälkeen on sellainen olo, että hyvä, jos löytää toimistosta ulos. IT-konsulttihommat ovat välillä sellaista hullunmyllyä, että oksat pois. Kun on kognitiivisesti ylirasittunut, niin Prismaan ostoksille meneminen tuntuu aivan painajaismaiselta ajatukselta. Sitä vaan haluaa äkkiä kotiin, harrastuksiin tai ihan vain kävelylle keskuspuistoon. Onneksi nykyään voi tilata ostokset kotiin, akuutit sipsit ja kaljat voi sitten hakea tarpeen vaatiessa myöhemmin illalla.

Halusin vain sanoa mielipiteeni sen suhteen, että meitä on moneen junaan.
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Jättää sen loton ostamatta, niin säästyy rahat kuljetus/keräilymaksuihin.

Noilta itsepalvelukassoilta olisi kyllä mahdollista ostaa esim. alkoholia jos laki antaisi myöden. Punalappujen alennukset, pullokuitit yms. saadaan varmasti ratkaistua aika pian, tuo lienee vain teknistä kehitystä.

Outoa kun väitetään, että itsepalvelukassojen käyttö ei tue työtä. Kai joku niitäkin kehittää, huoltaa, asentaa yms.
Punalappualennuksiin ainakin tuossa lähi-Alepassa laitetaan sen -30%-tarran lisäksi viivakoodin päälle tarra, jossa on uusi viivakoodi sillä ale-hinnalla. Sitä en tiedä, kuinka nuo alennukset hoidetaan esim. paistopistetuotteiden kanssa.

Pullokuititkin onnistuvat siellä. Aluksi kuitti luetaan samalla tavalla kuin muutkin tuotteet ja sen jälkeen se laitetaan toisesta aukosta säiliöön ja siinä kohtaa se kone lukee sen uudelleen, ettei pääse kusettamaan.

Kaljoja ei sieltä saa itsepalvelukassalta ostettua suoraan, vaan ne pitäisi käydä maksamassa siellä normikassalla, mutta tämä on kaupan oma valinta. Se itsepalvelukassa vaatii vain kuittauksen siitä, että on varmistettu ostajan ikä, eli vaaditaan myyjä siihen tilanteeseen katsomaan se ikä. Cittareissa ja Prismoissa niillä itsepalvelukassoilla on kuitenkin ainakin se yksi myyjä joka tapauksessa, eli näin voisi kyllä toimia, mutta tiedä sitten tehdäänkö näin.

Vähän OT:ksi meni, mutta menköön...
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän kassoilla työskentele kuin hyvin pieni osa koko kaupan henkilökunnasta. Pienissä kaupoissa yksi henkilö hoitaa kassaa hiljaiseen aikaan muun työn ohessa. Eli automaattikassat eivät paljoa väkimäärää vähennä.

Saas nähdä mihin kompromissiin tämä kaupan ala päätyy. Vaadittu 200€ korotus on 8,4% korotus keskiarvopalkkaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eihän kassoilla työskentele kuin hyvin pieni osa koko kaupan henkilökunnasta. Pienissä kaupoissa yksi henkilö hoitaa kassaa hiljaiseen aikaan muun työn ohessa. Eli automaattikassat eivät paljoa väkimäärää vähennä.

Saas nähdä mihin kompromissiin tämä kaupan ala päätyy. Vaadittu 200€ korotus on 8,4% korotus keskiarvopalkkaan.
Aika lähellä ollaan jo yleistä linjaa, noin 7% kahteen vuoteen. Eiköhän se likipitäen tuohon päädy, ja ero jo niin pieni, ettei kannattaisi kummankaan osapuolen enää pienistä riidellä. Eri asia sitten, jos työnantaja haluaa yleistä matalamman tason tai PAM tuon 200 jo heti ja ensi vuosi erikseen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Niin omaan arkeen tuo 2 tunnin säästö on ihan miellyttävä. Kiva jos nautit kaupassa käynnistä, itse en. Joku torstai alkuillan ruuhka Jumbon Prismassa ei ole omaan makuun. Elämäntilanteita on moneen lähtöön.

Mitä tulee tuohon keräilystä ja kotiinkuljetuksesta maksettavaan korvaukseen niin väitän, että moni keskituloinen säästäisi tuon jättämällä heräteostokset väliin, suunnittelemalla viikon syömiset tarkemmin tai keskittämällä ostokset hypermarketteihin. Jossain k-marketissa maksat kauppiaalle katteena tuon hetkessä, kun käyt ostamassa viikonlopun ruoat sen enempää suunnittelematta.

Mutta olen myös samaa mieltä kanssasi, että löytyy pienituloisia joille tuo 10,90€ kuljetuksesta pilaisi heidän kuukauden taloutensa ja joille esim punalaputetut tuotteet ovat välttämättömyys taloudellisista syistä.

Menee osittain ohi aiheesta, mutta kauppojen digitalisointi/automatisointi on tätä päivää vaikka kuinka haluaisi tukea kassahenkilöitä maksamalla käteisellä henkilökassalle.

Ruuhkavuosia elävänä tuo toimitusmaksu on parasta rahankäyttöä mitä on. Ostan helposti itselleni ja perheelleni yhteistä aikaa sillä viikottain ja kuten kirjoitit, tulee enemmän suunniteltua mitä ostetaan ja vähemmän heräteostoksia. Toki niitä voi netissäkin tehdä. Pandemian myötä tämä sektori kehittyi huimasti, mikä on mainio juttu.

Toistaiseksihan nämä kauppakassipalvelut ovat hyvin työvoimavaltaisia, kun tuotteet käytännössä kerätään hyllyistä. Tämä muuttunee ajan oloon eriytyen normaalista kaupasta.
 
444

Jäsen
Toki, mutta mielestäni palvelua pitää olla aina saatavilla. Ei pelkkiä koneita. Molempia rinnakkain. Ihmiset tarvitsee ihmisiä, ja joillekin kauppareissu on päivän, jopa viikon ainoa sosiaalinen kontakti. Ei pidä hermostua vanhukselle joka jaarittelee kassahenkilön kanssa, hän voi hyvin olla yksinäinen kaikkina muina aikoina.
Tämä tuli todistettua Yliopiston apteekissa Helsingissä tuossa eräänä päivänä. Ehdin sinne asioimaan vasta työpäivän jälkeen ja reseptihommiin aivan tolkuton jono. Koska väki oli pakkautunut kuin sillit sardiiniin, niin olin kuuloetäisyydellä yhdestä palvelupisteestä, jossa ei todella kiirehditty. Siinä mummeli kertoi useaan kertaan, miten hienoa on, kun täällä saa jutella ihmisen kanssa. Tuskin siihen siis montaa minuuttia pidempään meni kuin olisi toisenlaisella taktiikalla kulunut, mutta kuormittihan se siinä hetkessä. Asiakaspalvelija oli kovin ystävällinen, vaikka näyttikin siltä, että tätä jonoa pitäisi hiljalleen päästä purkamaan. Eli kyllä, joillekin nuo palvelupisteet ovat se päivän, viikon, ehkä jopa kuukauden kohokohta.

Missäs metsässä mahdatte käydä itsepalvelukassoilla, kun Suur-Turengissa onnistuu sekä alkoholin että punalaputettujen osto kyseisillä kassoilla?

Täällä mainittuihin toimintahäiriöihinkään, etenkään kun niitä ei kuvailtu, en ole kertaakaan törmännyt.

Että silleen...
Ei ne itsepalvelukassat siellä Suur-Turengissakaan varmaan niin toimi, että henkilö itse näpyttelee alekoodin tai kävelee kaupasta ulos kaljojen kanssa kenenkään hyväksymättä ostosta? Jopa täällä Suur-Siuntion alueella voi kyllä maksaa ko. tuotteet ip-kassalle, mutta silti se vaatii henkilökuntaa, että tuo onnistuu.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tekoäly ja robotit tulee joka tapauksessa korvaamaan ja auttamaan työnteossa ihmistä jollain aikavälillä. Ei tässä kukaan ole turvassa oman työpaikkansa kanssa tulevaisuudessa, vaikka nyt ajatus tuntuu mahdottomalta, että niin voisi käydä. Ja hyvä niin, koska itsestä tuntuu mahdottomalta ajatus, että näitä töitä tekisin kuusviitoseksi. Ei tule kroppa kestämään.
 
Lahis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings, Barcelona, AC Milan.

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tämä tuli todistettua Yliopiston apteekissa Helsingissä tuossa eräänä päivänä. Ehdin sinne asioimaan vasta työpäivän jälkeen ja reseptihommiin aivan tolkuton jono. Koska väki oli pakkautunut kuin sillit sardiiniin, niin olin kuuloetäisyydellä yhdestä palvelupisteestä, jossa ei todella kiirehditty. Siinä mummeli kertoi useaan kertaan, miten hienoa on, kun täällä saa jutella ihmisen kanssa. Tuskin siihen siis montaa minuuttia pidempään meni kuin olisi toisenlaisella taktiikalla kulunut, mutta kuormittihan se siinä hetkessä. Asiakaspalvelija oli kovin ystävällinen, vaikka näyttikin siltä, että tätä jonoa pitäisi hiljalleen päästä purkamaan. Eli kyllä, joillekin nuo palvelupisteet ovat se päivän, viikon, ehkä jopa kuukauden kohokohta.

Ei ne itsepalvelukassat siellä Suur-Turengissakaan varmaan niin toimi, että henkilö itse näpyttelee alekoodin tai kävelee kaupasta ulos kaljojen kanssa kenenkään hyväksymättä ostosta? Jopa täällä Suur-Siuntion alueella voi kyllä maksaa ko. tuotteet ip-kassalle, mutta silti se vaatii henkilökuntaa, että tuo onnistuu.

Kyllä niihin alelappuihin on ihan laitettu koodi, jonka kone lukee. Että sen verran innovatiivinen keksintö. Ja tuon ikäkuittauksenkin hoitaa yksi henkilö parille kymmenelle kassalle. Kysymys olikin, että ei pystyisi maksamaan. Hyvää kehitystä ovat nuo.

Että silleen...
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Prismassa ainakin punaiset alennuslaput näyttää kassahenkilö käsin lyövän kassaan.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Prismassa ainakin punaiset alennuslaput näyttää kassahenkilö käsin lyövän kassaan.
Sehän riippuu ihan siitä hintalapusta. Jos siinä on viivakoodi, kassa voi lukea sen alennetun hinnan siitä. Jos se taas on pelkkä -30%-tarra, niin siinä ei paljon viivakoodinlukija sitä ymmärrä ja tarvitaan ihminen lyömään se alennus kassaan.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sehän riippuu ihan siitä hintalapusta. Jos siinä on viivakoodi, kassa voi lukea sen alennetun hinnan siitä. Jos se taas on pelkkä -30%-tarra, niin siinä ei paljon viivakoodinlukija sitä ymmärrä ja tarvitaan ihminen lyömään se alennus kassaan.
Niinpä. Aikanaan nuo alennukset tulivat automaattisesti, mutta järjestelmä muuttui ja jäljelle jäi -30%-tarra.

Silloin kun systeemi muuttui niin eräs kassahenkilö sanoi minulle, että kun he joutuvat itse nyt katsomaan nuo alennukset niin kannattaa olla tarkkana, että kassa on huomannut lapun. Hyvin ne kyllä huomataan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hypermarketeissa kassakonseptin toivoisi jollain aikavälillä menevän suuntaan, missä itsepalvelukassat ovat se "normi", mitä asiakkaita ohjeistetaan käyttämään ja palvelua haluaville olisi pari perinteistä kassaa, mikäli ovat valmiita jonottamaan. Tällä hetkellä asetelma on edelleen päinvastainen ja perinteisiä kassoja on se pitkä rivi.

Sinänsä mielenkiintoista, että monelle itsepalvelukassoja vastustavalle, vähän vastaavantyylinen konsepti ei ole ilmeisesti ongelma esimerkiksi kirjastoissa, missä lainausautomaatit ovat olleet käytössä jo vuosikymmenet.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kyllä niihin alelappuihin on ihan laitettu koodi, jonka kone lukee. Että sen verran innovatiivinen keksintö. Ja tuon ikäkuittauksenkin hoitaa yksi henkilö parille kymmenelle kassalle. Kysymys olikin, että ei pystyisi maksamaan. Hyvää kehitystä ovat nuo.

Että silleen...
Lähi Alepassa on alelapuissa viivakoodit, mutta sitten Prismassa ei ole. Jäänyt sitten siellä Alepassa asioidessa päälle se, että menee kassalle. Kerran sielläkin myyjä sanoi, että pikakassat ovat auki ja alelaput saa sielläkin luettua, mutta olin maksamassa muutenkin käteisellä (sitä oli jostain syystä kertynyt).

Eli siis riippuu aika paljon ihan kaupasta onko niissä aletuotteissa koodit vai ei.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
YTN neuvottelut eivät kiinnosta ketään, kun ne voisivat olla lakossa vaikka kuukauden eikä kukaan huomaisi mitään (tähän vapaavalintainen hymiö). Mutta AKT:n lakot tulevat kaikki huomaamaan ja niiltä tuskin tänä keväänä vältytään.
Tottahan tuo on, siksi YTN joutuukin aina tyytymään paskaan soppariin kun mahdollisella lakolla ei ole käytännössä mitään merkitystä. Itse olen YTN:ssä ja lakkoilemalla muutaman päivän haittaa ei aiheutuisi kenelläään muulle kuin itselleni.
 
Lahis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings, Barcelona, AC Milan.
YTN puuttuu myös.

En sitten muistanut YTN:ää ollenkaan.

Pro:n sopimus on;

2023: 415€ kertakorvaus (kustannusvaikutus 1%) + 3,0% yleiskorotus + 0,5% yritys- tai työpaikkakohtainen erä.
2024: 2,0% yleiskorotus + 0,5% yritys- tai työpaikkakohtainen erä.

Yhteensä siis 7% on korotus. Lisäksi on sovittu joistain tekstimuutoksista, joista en sen tarkemmin tiedä kun en Pro:hon kuulu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös