Muistan oikein hyvin 90-luvun laman. Istuin lokakuussa vuonna 1991 Ford Escortissa kuuntelemassa uutisia, joissa kerrottiin Suomen Pankin vastoin kaikkia vakuutteluja devalvoineen markan 12 prosenttia. Ei riittänyt , seuraavana vuonna piti laittaa markka kellumaan. Kaikki kulissit kaatuivat rytinällä. Syöksykierre oli julkisuudessa paha ja vielä hirveämpi se oli kuliseissa, joissa hallituspuolueiden politiikot, Ahon ja Viinasen johdolla joutuivat varautumaan todellisiin poikkeustoimiin. Todellinen pelko oli, että Suomen lainahanat sulkeutuvat ja joudutaan syöksykierteestä täydelliseen pudotukseen. Tähän varautumiseen liittyvät toimet olisivat olleet aivan eri kalibeeria, kuin ne leikkaukset, joita ammattiyhdistysliike ja vasemmisto-oppositio vastusti mielenosoituksilla ja erittäin kärjekkäällä kielenkäytöllä. Jos some olisi ollut käytössä, niin voi pojat mitä siellä ay-aktiivit ja vasemmistopolittikot olisivatkaan melskanneet X-palvelu punaisena. Viinasen (ja Ahon) vastuu ja stressitaso olivat hirveitä, vastuuta tästä hirveydestä ei otettu ammattiyhdistysliikkeessä, eikä oppositiossa.
Tätä taustaa vasten on hyvin vaikea nähdä ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden kykenevän hankalan taloustilanteen vaatimiin toimiin, toimiin joissa ei ole yhteisestä kassasta lisää jaettavaa, tai joissa ei saavutetut edut kasva. Nyt meillä ei ole (vielä) ollut sitä kertarysähdystä, mutta Suomen talous on ollut haastavassa tilanteessa vuodesta 2008 lähtien. Viisitoista vuotta on ollut eri puolueilla, eri työmarkkinaosapuolilla ollut aikaa tehdä ne toimet, joilla Suomi pysyisi muiden Pohjoismaiden, no jos ei mukana, mutta edes jonkinlaisella näköetäisyydellä. Ei olla saatu tehtyä oikein mitään ja jäämme jälkeen kaikilla mittareilla. Kulman suoristaminen olisi ollut helpompaa, jos se olisi aloitettu ajoissa, nyt toimet ovat kovempia, koska oikaisukulma on kovempi.
Olisihan se kivaa, että kaikkea kivaa yhdessä maailman kivoimmassa yhteiskunnassa, jaettaisiin yhtä kivasti kuin ennenkin. Mutta kun sitä jaettavaa ei yksinkertaisesti ole niin kuin ennen. Kansalaisilta unohtuu ihan yksinkertaiset tosiasiat; jotta voidaan jakaa karkkia, karkkia pitää sitä ennen tehdä. Ei karkkipäivät voi olla joku olemassaoleva luonnonlaki, ne pitää ansaita, siis ansaita työllä. Tällä hetkellä niitä ei kyetä ansaitsemaan.
Ongelma ei ole Suomessa niinkään työn saatavuus vaan osaavan ja tehokkaan työvoiman löytäminen. Osaajista kyllä kilpaillaan myös palkoilla. Täten esim. paikallinen sopiminen ei voi isossa kuvassa heikentää osaavien työntekijöiden ansioita, vaan päinvastoin. Ammattiyhdistysten ja vasemmistopuolueiden kannattaisi huolehtia työntekijöiden osaamisen vahvistamisesta ja siitä, että osaavia nuoria tulee työelämään. Tämä on iso yhteiskunnallinen haaste, kun nuoret voivat pahoin, koulupudokkuus kasvaa ja ammatillisen opetuksen tasonlaskusta puhutaan siellä ja täällä. Osaamisvaje pahenee, julkiset sosiaali- ja terveysmenot kasvavat vanhusväestön lisäksi nuorilla ja se SAK:n jäsen ihmettelee, kun palkankorotusten hyödyt katoavat kiristyvään verotukseen. Tilannetta tulee heikentämään entisestään Viron talouskasvu, joka lopettaa vähitellen työssäkäynnin Suomessa ja kääntää jopa virolaisia palaamaan takaisin Suomenlahden eteläpuolelle. Tasavero, toistaiseksi huokeammat hinnat ja esim. terveyspalvelujen (omalääkäri) parempi saatavuus houkuttelevat muuttovirtaa Viron suuntaan.