Lisäisin tähän varsin hyvään analyysiin sellaisen näkökulman työntekijöiden suunnasta, että tuota B-vaihtoehtoa on kokeiltu vuoden 2008 jälkeen mm. yhteisöveroa laskemalla, siirtämällä osa eläkemaksuista työnantajilta työntekijöille, kiky-sopimuksella, nollatason palkankorotuksilla jne. kun on kovasti puhuttu, että nyt pitää yhdessä kaikkien samassa veneessä ohjata pursi pois karikkoisilta vesiltä, vaikka se tarkoittaisi kaikille pienempiä laivakorppuannoksia.
Toit nyt esille yritystoimintaan tehtyjä muutoksia, jotka ovat täysin eri kuin mitä vaihtoehto B) on.
Talouden kokonaisuuksien hahmottamisen kannalta tullee nähdä myös syyseuraus-suhteet. Irtisanomiset ja vanhasta luopuminen on hyvin paljon yhteydessä tuleviin investointeihin. Esimerkiksi UPM on lakkauttanut tehtaitaan voidakseen investoida tulevaisuuden vaihtoehtojaan. Ja kyllä, on lakkautettu ennen kuin muuttuvat tappiolliseksi - aika järkevää eikö? Ihan samalla tavalla jälkikäteen ajatellen voitaisi ajatella hyvänä vaihtoehtona jos Nokia olisi aikanaan irtisanonut kaikki matkapuhelinliiketoiminnan arvoketjut ja investoinut nämä rahat älypuhelimien arvoketjuihin.
Toki tässä yhteydessä puhutaan erilaisista investoinneista. Yrityselämän, mutta varsinkin julkisen rahoituksen ongelmat työmarkkina perspektiivistä ovat siinä että ne investoinnit menevät olemassa oleviin tai vahvasti ideologisiin asioihin. Julkisella rahalla tuettiin valtavasti esimerkiksi ruokasirkkojen kasvatusta, johon ei yksityiseltä puolelta rahoittajia tässä mittakaavassa löytynyt.
Eli me tarvitsisimme lisää rahoittajia, ns. pääomasijoittajia pieniin kasvuyhtiöihin. Pääomasijoittajissa on meidän liike-elämän kovimmat kaverit. Siellä siellä on Kakkoset, Wahlrsoosit, Siilasmaat ja kumppanit. He ovat siellä tekemässä sitä tärkeää työtä jossa oikeista kasvuaihioista haravoidaan oikeasti mahdollisia tulevia suuryrityksiä. Sen rahan lisäksi he antavat näille alkuvaiheen yrityksille sen oman osaamisensa tuen. Tämä tuki on monesti vielä valtavasti tärkeämpää kuin se pelkkä rahoitus. Tähän valtiovallan investointituet eivät pysty, eivätkä koskaan tule pystymäänkään. Lisäksi julkinen investointituki vaatii itselleen korkoa joka on yrittäjälle kustannus ja sitä myöten liiketoimintaa haittaava tekijä. Yksityinen rahoittaja useimmiten ostaa yrityksestä osan itselleen, eli yritys ei tästä enää korkoa maksa vaan se yksityinen rahoittaja saa rahansa takaisin mikäli yritys menestyy. Tämä taas puolestaan lisää sitä sijoittajan halua olla yrityksen apuna.
Eli me tarvitaan enemmän yksityisiä sijoittajia. Me tarvitaan enemmän kyöstikakkosia vaikka se nyt välillä toksisen maskuliinisia kommentteja antaakin. Me tarvitaan tätä jotta meille syntyy uusia yrityksiä, jotka palkkaavat lisää työntekijöitä ja jotka tuovat lisää verorahaa valtion kassaan. Uusien kakkosten lisäksi ei haittaisi jos Kyöstillä olisi vielä enemmän rahaa ja aikaa annettavaksi näille kasvuvaiheen yrityksille. Tämän tavoittelu vaatisi äärimmäisten varakkaiden henkilöiden varallisuuden kasvattamista verotusta keventämällä. Sen jälkeen kun meille syntyisi näitä uusia investointeja, meidän pitäisi laskea verotusta tuloluokissa ylhäältä alaspäin ja sitä myötä kannustaa ihmisiä työntekoon.
Todettakoon nyt vielä, ettei tämä ole mikään uusi keksintö. Sosiaalidemokraatit aloittivat tällaisen järjestelmän luomisen Ruotsissa jo 1990 -luvulla.