Mainos

Aluevaalit 2022

  • 107 225
  • 1 478

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Äänestysprosentin alhaisuus on todella huolestuttava. Nämä vaalit kuitenkin lähellä joka päivästä arkea.. terveydenhuolto ja pelastustoimi! Kaikki puolueet epäonnistuneet todella pahasti!!!
Tai sitten vaalit epäonnistuivat? Jos ei oikein tiedetä mistä äänestetään, miten hyvinvointialueet toimivat ja mikä valtuutettujen tehtävä lopulta on, ihmeellisen paljon käytiin äänestämässä.

Vaalituloksesta näkyy, että soteuudistuksen takapiruista kepu on varmasti suurin voittaja. Tulos rauhoittelee kenttäväkeä ja luo (todennäköisesti valheellista) uskoa siihen, että väestöltään koko ajan pienenevillä alueilla PS on haastettavissa. Osittain tässä auttoi varmasti perussuomalaisten omaa äänestäjäkuntaa suorastaan halventanut vaalikampanja. Näköjään kaikki kuuluisuus ei kuitenkaan ole hyvää kuuluisuutta, vaikka täällä arveltiin bensamainoksia joidenkin osalta jopa nerokkaiksi. Ehkä kaikki ei sadakaan persujen laariin.

Lopulta PS vienee alueiden kisan identiteettipolitiikan voimistuessa. Ja joka tapauksessa Suomen mentaliteettihan on, että väistämätön kaupungistuminen viedään mahdollisimman hitaasti ja kalliisti läpi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Lopulta PS vienee alueiden kisan identiteettipolitiikan voimistuessa. Ja joka tapauksessa Suomen mentaliteettihan on, että väistämätön kaupungistuminen viedään mahdollisimman hitaasti ja kalliisti läpi.
Tästä on vuosikymmenet maksettu kallista hintaa - oli myös yhtenä merkittävänä syynä Kekkosen ajan suureen häpeätahraan eli Ruotsiin muuttoon. Pohjoismaisittain täysin ylisuuri ja ylivaikutusvaltainen talonpoikaispuolue on kautta linjan pyrkinyt sabotoimaan urbanisoitumista.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Äänestysprosentin alhaisuus on todella huolestuttava. Nämä vaalit kuitenkin lähellä joka päivästä arkea.. terveydenhuolto ja pelastustoimi! Kaikki puolueet epäonnistuneet todella pahasti!!!

Tai sitten vaalit epäonnistuivat? Jos ei oikein tiedetä mistä äänestetään, miten hyvinvointialueet toimivat ja mikä valtuutettujen tehtävä lopulta on, ihmeellisen paljon käytiin äänestämässä
Äänestysprosentti on muuten jopa viitisen prosenttiyksikköä isompi kuin mitä itse pelkäsin :D toki edelleen demokratian toteutumisen näkökulmasta aika surullinen..

Ettei turhaan haukuttaisi vain tavallisia ihmisiä, etteivät oikein edes ymmärtäneet mistä äänestettiin, niin olivathan vaalien alla myös ne politiikan asiantuntijoiden (yliopistotutkijoiden yms.) kommentit aika paljon puhuvia. Vaalitenteissä olleilta vierailta kyseltiin, että miten sitten käytännössä tämä ja tämä asia tulevaisuudessa menee, niin sanoivat että siinäpä se on kun ei pysty sanomaan. Kun ne valtuustot sitten vasta omilla alueillaan alkavat linjaamaan ja päättämään näitä asioita ensi vuonna.. että nyt äänestetään ilman mitään vastauksia kovinkaan moneen asiaan

EDIT: aika kovaa kieltä äänestäjien määrästä kertoo muuten se, että koko maan ääniharavan tittelin sai alle 7800 äänellä :D
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En äänestänyt, olikohan 2.kerta elämän aikana. Ja kun oli se 1 jo olemassa, niin oli helppo ottaa myös numero 2.

Voi olla että oli tärkeät vaalit mutta tuskin näissä hienoissa valtuuskunnissa pyörää uudestaan keksitään? Samat puolueet (ja henkilöt) kun jatkavat johdossa mitä ovat olleet kunnallisestikin.

Ja tämä triplapaikkasysteemikin hieman kummastuttaa ja ärsyttää. Montakohan noita valtakunnallisesti on? No mikäs siinä jos aikaa riittää. Onneksi Sanna sentään jättäytyi ulkopuolelle, niin riittää aika mm. Ukraina-kriisiin. Eikös se ollut yksi syy miksi ei johda maan tärkeintä asiaa tällä hetkellä, koronaryhmää.
 
molari

Jäsen
PS:n kampanja oli kyllä luokaton ja vaisu, mutta samaa täytyy sanoa Vihreistä, toisesta jäi mieleen bensan hinta, toisesta mielenterveyspalveluista jankuttaminen.

Sitten on taas oma juttunsa, onko kampanja hyvä, ehdokkaat ja vaalityö loistavia, jos luvataan ummet ja lammet ja lupaukset petetään heti tai ne maksatetaan muilla (velaksi).
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Oli vähän taustalla tuo Ylen vaalilähetys, mutta siinä sanottiin linjan olevan Pori-Imatra- ja joku sitten itärajan kaupunki. Eli tuon rajan yläpuolella vallitsee soten suhteen ihan puhtaasti kepulandia.
En kaikilta osin ymmärrä pinokkio-puolue Kokoomuksen jyrkkää maakuntaveron vastustamista. Eikö olisi hyvä, jos persaukiset kepulandian maakunnat vastaisivat enemmän itse omista menoistaan, kun nyt vauraat kokoomuslaiset maakunnat rahoittavat niitä valtion rahoituksen kautta. Toki kepu-maakunnat yrittäisivät lypsää valtion rahoja, vaikka olisikin maakuntavero.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Olisi hyvä. Tämä on nyt valitettavasti mielikuvamarkkinointia. Tosin kuten kirjoititkin, niin kepu löytää kyllä keinot kepuloida vero tai ei. Kokonaisveroaste nousee tämän soten myötä joka tapauksessa.
 
Analyzer

Jäsen
Kärnä Facebookissa:

”Aloitin poliittisen urani varakansanedustajana. Nyt näyttää siltä, että olen kansanedustaja ja vara-aluevaltuutettu. Lämmin kiitos kaikille sadoille äänestäjille luottamuksesta! Tämä oli hieno tulos ja ennenkaikkea puolueelle. Persut ja vihreät menivät marginaaliin mihin kuuluvat. Olen todella ylpeä myös siitä, että näiden vaalien aluevaaliohjelma laadittiin johdollani. Ei ollut ilmeisesti kehno laisinkaan. ”

Lapissa 21 paikkaa Kepulla ja Kärnä ei tullut valituksi. Aivan pohjat. Selityksessä on Lion-79 twistiä.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kyllä vaalien suurin voittaja oli RKP. Pohjanmaalla yli 50% äänistä ja valtuustopaikoista jopa 56%. RKP:n "omasta" maakunnasta ja varsinkin sen keskuskaupungista Vaasasta täysi yliote, vaikka Vaasassa ruotsinkielisiä on selvä vähemmistö.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Äänestysprosentti jäi kovin matalaksi. Sinällään on harmi, että äänestäjät ovat pääasiassa eläkeläisiä ja hyvätuloisia. Ne keiden asioita aluevaltuustoissa eniten päätetään, pysyivät kotona. Joidenkin asuinalueiden äänestysprosentti jäi jopa alle 30 %.

PM Marin totesi, että demokratia on toiminut ja kansa on osoittanut tukensa hallituksen toimille. Tuosta voisi olla myös toista mieltä, mutta näillä mennään.

Hallituksessa kipuilu jatkuu, kun Vihreät miettii, mikä meni reisille. Kepu oli kaivanut ehdolle kaikki vanhat ministerit Jäätteenmäkeä myöden ja Saarikko pääsi myhäilemään. Ylen kartta hienosti näytti, miten Suomi on jakautunut. Kepun kannatusalueilla asuvat ne, jotka saavat rahaa ja muualla isoissa kaupungeissa nettomaksajat. Kuten kokenut Paavo Väyrynen viestitti, niin Kepun vahva aluepolitiikka teki paluun. Nämä vaalit olivat kokeneiden kettujen vaalit, aluevaltuustoissa istuu paljon eläkeläisiä.

Minusta tässä näkyi 3 tärkeää seikkaa:

1. Kokoomuksella on hyvätuloisten vahva siipi, joka äänestää uskollisesti ja käy uurnalla aina vaaleista toiseen.

2. Demarien kannattajista valtaosa on eläkeläisiä. Eläkeläiset ovat innokkaita äänestäjiä ja muistuttavat aina, kuinka tärkeää on äänestää. Demarien ongelma tulevaisuudessa saattaa olla se, että vanhat kannattajat eivät äänestä enää ruumisarkusta.

3. Kepulle aluevaalit sopivat. Kannatus on erittäin vahvaa maaseuduilla ja Lapissa. Äänestäjien ikäjakaumaan sopiva ehdokasasettelu onnistui, kaikki vanhat konnat kaivettiin listoille.

Vihreät ja persut: Vihreiden ongelma oli se, että nuoret pysyivät kotona. Persuilla äänestäjät jäivät kotiin ja protestiäänet menivät VKK:lle. Persujen kannattajat ovat varmasti kaikkein herkemmin jäämässä kotiin ja näissä vaaleissa mm. maahanmuuttoa ei saatu Purran johdolla tarpeeksi esiin. Eduskuntavaaleissa tilanne voi olla eri, jos pakolaisten tuomat ongelmat nousevat esiin ja kannattajat marssivat taas äänestyspaikoille.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Varmasti keskustan hieman ennakkokaavailua parempaa tulosta selittää muutama asia. Persujen totaallisen epäonnistunut kampanja, alhainen äänestysprosentti ja että kepulaiset olivat ainoa puolue joka lähti ”kovalla” ehdokaslistalla näihin vaaleihin. Sinne oli kaivettu vanhoja puheenjohtajia alueille ja tais Saarikko itsekin olla keräämässä pottia varsinais-Suomesta.

Seuraavista eduskuntavaaleista tulee todella mielenkiintoiset. Valtakunnallisesti puolueiden kannatukset voi olla jotain ihan toista mitä eilisissä vaaleissa nähtiin.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näissä vaaleissa asiapolitiikka on palannut keskiöön. Onneksi!
Kolme suurinta puoluetta sekä RKP ja Vasemmistoliitto kampanjoivat soteasioista oman viiteryhmänsä kannalta.
Mutta Persut ihmeelliseti valitsivat aikuisia halveksivan paskanjauhamisen linjan. Kyllä Purra täysin selkeästi tiesi, että hyvinvointialueet eivät pysty vaikuttamaan bensan hintaan tai maahanmuuttoon.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kimmo Kiljunen harmittelee Vantaan ennätysalhaista äänestysprosenttia.

-Hakunila on pienituloisin ja siellä on maahanmuuttajia paljon. Kaupungin pitää ryhdistäytyä ja tiedottaa maahanmuuttajaväestöä, että heillä on oikeus äänestää, Kiljunen sanoi painokkaasti.

Ihan varmasti on tiedotettu. Ehkä jopa joillain muillakin kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi. Ja äänestäminen on tehty muutenkin todella helpoksi nykyään. Mutta jos ihmisellä itsellään ei ole kiinnostusta osallistua, niin ei siihen voi pakottaa. Ja tämä koskee kaikkia muitakin nukkuvia äänestäjiä.

Kyllästyttää tämä ajatus, kuinka vastuu äänestämisestä olisi aina jollain muulla kuin ihmisellä itsellään.
 
Creed Bratton

Joo ”yllättäen” kiljukaula koittaa syyttää kaupunkia siitä, että demarit ja persut eivät saaneet omia työttömiään liikkeelle. Tuo saatanan kusettaja saisi kadota koko politiikasta.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Pari sanaa ihan Varsinais-Suomen tuloksesta. Taistelu Andersson - Lindén meni tosiaan äänimäärissä Anderssonille 7795 - 7701.

Selailen Turun keskusta-ympäristön prosentteja, eikä ne Vihreät aivan maanraossa ole. Eli Helsinki mukaan ja nouseehan tuo. Itse vähän harmittelen, ettei heiltä läpi mennyt eräs neurologian erikoislääkäri.

Oma ääneni meni demarille, nuorelle sellaiselle. Eipä hän paljoa ääniä saanut, mitä en ihmettele, koska keski-ikä läpi menneilläkin aika korkea verrattuna vaikka Kokoomukseen.

PS meidän keskustassa hyvin pienillä prosenteilla. Heiltä valtuustoon pääsi rouva, josta pidin parin keskustelun yhteydessä. Voisi Ville Taviollekin kertoa, miten toimitaan terveydenhuollossa.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tuota äänestystäkin pitäisi jotenkin kehittää. Korona ja vanhentuneet menetelmät eivät ainakaan edesauta äänestysinnokkuutta. Meillä on jo kaikki vahvan tunnistautumisen välineet olemassa, miksi ihmeessä äänestämään pitää edelleen raahautua johonkin kauppakeskuksessa sijaitsevaan koppiin? Nämä vaalit eivät itseäni koskettaneet, mutta koska meillä tilataan ruokakin verkkokaupasta, olisi äänestämään joutunut lähtemään erikseen. Jos ihmiset eivät mene vaalien luokse, kannattaisi viedä vaalit ihmisten luokse.
Ei minusta ole kovin vaikea raahautua sinne lähikirjastoon tai kauppakeskukseen äänestämään. Matka on harvoin kovin pitkä. Maaseudulla ihmisten äänestysmatka on tuohon verrattuna moninkertainen, ja ihmiset silti äänestävät.

Jos netissä äänestäminen tulisi joskus mahdolliseksi, niin kyllä silloinkin ihmiset keksisivät syitä, miksi eivät äänestä. Voisi tuo hieman äänestysprosenttia nostaa, mutta suurempi ongelma on kiinnostuksen puute.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei minusta ole kovin vaikea raahautua sinne lähikirjastoon tai kauppakeskukseen äänestämään. Matka on harvoin kovin pitkä. Maaseudulla ihmisten äänestysmatka on tuohon verrattuna moninkertainen, ja ihmiset silti äänestävät.

Tämä. Nykyään on tarjolla monenlaisia tekosyitä velttoilulle eikä viitsitä tosiaan sitä 1-3 kilometriä vääntäytyä äänestämään. Jos tuossa on jaksaminen ehkä ei sitten tarvitse äänestää.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Kimmo Kiljunen harmittelee Vantaan ennätysalhaista äänestysprosenttia.

-Hakunila on pienituloisin ja siellä on maahanmuuttajia paljon. Kaupungin pitää ryhdistäytyä ja tiedottaa maahanmuuttajaväestöä, että heillä on oikeus äänestää, Kiljunen sanoi painokkaasti.

Ihan varmasti on tiedotettu. Ehkä jopa joillain muillakin kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi. Ja äänestäminen on tehty muutenkin todella helpoksi nykyään. Mutta jos ihmisellä itsellään ei ole kiinnostusta osallistua, niin ei siihen voi pakottaa. Ja tämä koskee kaikkia muitakin nukkuvia äänestäjiä.

Kyllästyttää tämä ajatus, kuinka vastuu äänestämisestä olisi aina jollain muulla kuin ihmisellä itsellään.

Miten helvetissä ne maahanmuuttajat tietäisi mitä äänestää kun ei me kantasuomalaisetkaan tiedetä? Esim. eduskuntavaaleissa äänestäjä tietää tasan tarkkaan minkälaista politiikkaa hän saa "vastineeksi" siltä puoleelta mitä hän äänestää, mutta aluevaaleissa ei ainakaan minulla ole mitään hajua miten vaikka Perussuomalaisten ja Keskustan sote-politiikka eroaa toisistaan, ja onko näillä asioilla minun arkeeni mitään merkitystä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Veikkaan, että suurin osa kansasta ei vieläkään tiedä mitä nämä valtuustot tulevat tekemään ja miksi helsinkiläiset eivät äänestäneet. Vaimo eilen kyseli ja en osannut vastata :D

Niin, se osa kansasta taas joka seuraa uutisia normaaliin tapaan, tietää vastauksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös