Mainos

Aluevaalit 2022

  • 107 246
  • 1 478

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voi vitun Siniset. Äijällä ei tunnu olevan muuta sanottavaa kuin kehua Sipilän hallitusta.

Tietysti ilman Sipilää ei olisi sinisiäkään. PJ ei edes yritä peitellä sitä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Yksi asia on ainakin käynyt selväksi. Jatkossa meillä ovat kaikki terveyspalvelut nopeasti saavutettavissa ja kustannukset eivät nouse nykyisestä. Olen siis todella tyytyväinen ja ihmettelen miksei tätä ole aiemmin laitettu kuntoon.

Keskustelijoista Suomela herättää eniten vastenmielisyyttä ja Marinin ylimielisyys tietysti, kuten aina ennenkin. Saarikko ja Essayah ovat vahvimmat. Harkimo on ehkä realistisin. Andersson on niin harmaata tapettia Purran kanssa, ettei mikään ole jäänyt mieleen. Kun nyt ääni menee kuitenkin Kokoomukselle, niin harmittaa Orpon vaisu esiintyminen, puolueesta löytyisi vahvempiakin tuohon tuoliin. Ai niin, olihan siellä Henriksoninkin, joka totesi, että tulipalo pitää sammuttaa, erinomainen huomio sinänsä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sain jostain syystä Orpon onnistujaksi. Ainakin oli parempi kuin joskus aiemmin.

Marin on sosialisti. Se tuli selväksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Marinin mielestä työvoimaa voidaan lisätä sillä, että työntekijät saisivat itse päättää koska ovat töissä. Minä voisin ilmoittautua lumen auraajaksi ensi kesäkuuksi.

Itse asiassa tuo olisi hyvä juttu. Hoitajat olisi varmaan tyytyväisempiä kun voisivat itse päättää enemmän työajoista. Eli esim pitkä työvuoro/perättäisiä työvuoroja ja sitten pitempi vapaa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Sami Kilpeläinen saisi alkaa puhua Jumalasta:

"Minä olen opettanut, että jos joku opettaa koulussa, että ihminen periytyy apinasta, niin vastaa "no en minä sinun suvusta toki tiedä, mutta minun suku ei ainakaan"."
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Orpo oli kyllä tänään flegmaattinen, ja Hjallis puhuu ihan mitä sattuu . Ainut hyvä kommentti oli siinä Ylen tentissä, jossa sanoi että miksi ihmeessä ulkomaalaiset sairaanhoitajat tulisi Suomeen, kun täällä on puolet huonompi palkka kuin vaikka Ruotsissa tai Norjassa. Siitä hänelle propsit.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Liikaa lääkehoitoja, tarvitaan luontaishoitoja!
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Liberaalien hevosenkenkäviiksi on melkoinen köyhän miehen Tere Sammallahti.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Mä nään Petteri Summasen tekemässä sketsin tuosta Kristallipuolueen urposta.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Sain jostain syystä Orpon onnistujaksi. Ainakin oli parempi kuin joskus aiemmin.

Marin on sosialisti. Se tuli selväksi.
Mielestäni Orpon ongelma on se sama vanha eli ei haasta riittävästi, on liiankin asiallinen, esiintyminen ei jää mieleen. Onko Marinin selkeä suuttuminen tai viha hyvä, ei sekään ole mielestäni sitä, mutta Petteri tarvitsisi rohkeampaa ulostuloa. Kouluarvosanoin aina se sama kelvollinen 8 Orpolle. Virheitähän tulee harvoin, mutta aika harmaaksi tahtoo jäädä myös.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kemiin muuttanut savolainen vastasi "Aiotko itse äänestää" kysymykseen:

Todennäköisesti ehkä, kyllä, tai sitten en.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse asiassa tuo olisi hyvä juttu. Hoitajat olisi varmaan tyytyväisempiä kun voisivat itse päättää enemmän työajoista. Eli esim pitkä työvuoro/perättäisiä työvuoroja ja sitten pitempi vapaa.

Joo kyllähän tämä taitaa palomiehillä olla yksi viihtymisen syistä. Särähti vaan kovaan kun ensin puhuttiin, että apua pitäisi olla aina saatavissa ja seuraavaksi, että työntekijä saisi itse valita koska on töissä.

Tosin en usko, että nopeatempoisessa sairaanhoitajantyössä tällainen onnistuisi yhtä hyvin kuin palomiehillä, joilla suurin osa työajasta on kuitenkin sitä rennompaa varsinaiseen työtehtävään valmistautumista.

Uskon vakaasti, että sairaanhoidon osalta ratkaisu olisi se, että sosialistinen palkkaus heitettäisiin romukoppaan ja palkkaa saisi pätevyyden mukaan. Tämän jälkeen nykyinen koulutus voidaan uudistaa rankasti - suurimpaan isaan tehtävistä ei ole mielekästä istua 3,5 vuotta koulunpenkillä oppien vähän kaikesta Kaikkea, mutta mistään ei kovinkaan paljoa. Jonkinmuotoinen peruskoulutus, jonka jälkeen riittävän laajoista paketeista pätevyyttä laajentavia kokonaisuuksia jne. pikkuhiljaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös