Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Tšekissä 26.12.2019–5.1.2020

  • 136 141
  • 353
Kanadan leiriryhmä. Veleno puuttuu, en tiedä miksi. Onko Detroit estänyt matkan, vai eikö mukamas mahdu joukkueeseen?

Kanukkien leiriryhmästä puuttuvat Velenon lisäksi myös Dach, Hayton ja Dobson. Eli kaikki ammattilaiset. Kanada harvemmin noita leiritykseen kutsuukaan, sillä heidän osallistuminen/pääsy selviää vasta myöhemmin.
 
Ruotsi saisi kyllä hävyttömän joukkueen etenkin puolustuksen osalta mikäli kaikki parhaat miehet saataisiin mukaan (pl. Rasmus Dahlin, jonka mukanaoloa ei tarvitse miettiä). AHL:stä Rasmus Sandin, Adam Boqvist ja Tobias Björnfot ovat kaikki pelanneet NHL:ää tällä kaudella. Siihen perään vielä NHL:n portteja kauden alussa kolkutellut, mutta sittemmin Brynäsiin vielä kaudeksi palannut Victor Söderström. Loput paikat täytetään SHL:ssä kovaa jälkeä tehneellä ja toissakesänä Rangersiin 1. kierroksella varatulla Nils Lundqvistilla ja vaikkapa niin ikään 1. kierroksella varatulla Philip Brobergilla. Siis kuusi 1. kierroksella varattua puolustajaa. Ja näiden takana sitten Adam Ginning, Mattias Norlinder ja kumppanit.

No kuten tiedämme, niin Söderström ei saanut edes kutsua (ilmeisesti koska huonot välit valmennuksen kanssa) ja AHL-miesten osalta vain Björnfot on varmuudella tulossa mukaan.

Eikä tuo hyökkäyskään huonolta näytä. Siinäkin on toki kysymysmerkkinsä sen suhteen pääseekö AHL/NHL:stä David Gustafsson ja/tai Simon Holmström mukaan.
 
Suomen MM-leiriryhmä

Maalivahdit:
Annunen Justus, Kärpät Oulu
Patrikainen Jasper, Pelicans Lahti
Piiroinen Kari, Windsor Spitfires OHL

Puolustajat:
Hatakka Santeri, Ilves Tampere
Heinola Ville, Lukko Rauma
Honka Anttoni, JYP Jyväskylä
Kokkonen Mikko, Jukurit Mikkeli
Nousiainen Kim, KalPa Kuopio
Seppälä Peetro, KooKoo Kouvola
Thomson Lassi, Ilves Tampere
Utunen Toni, Tappara Tampere

Hyökkääjät:
Erholtz Eemil, Sport Vaasa
Haatanen Aleks, Pelicans Lahti
Killinen Lenni, Ässät Pori
Kivenmäki Otto, Ässät Pori
Kupari Rasmus, Los Angeles Kings
Maccelli Matias, Ilves Tampere
Oden Joonas, KooKoo Kouvola
Petman Ville, Lukko Rauma
Puistola Patrik, Tappara Tampere
Ranta Sampo, University of Minnesota
Räty Aatu, Kärpät Oulu
Räty Aku, Kärpät Oulu
Saarela Antti, Ilves Tampere
Tanus Kristian, Jukurit Mikkeli
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei kovin kummoinen joukkue ja Raipe kun vielä valmentaa niin ei voi kauheasti odottaa. Ainut toivo että Annunen laittaa portin kiinni kovalla prosentilla.
 

Barney

Jäsen
Hyökkääjistä en kerennyt omaa arviotani kirjoittamaan, mutta puolustajista MM-leiriryhmälle pääsivät juuri ne pelaajat, joiden arvelinkin pääsevän. Erinomaiset valinnat siis Helmiseltä. Hyökkääjien osalta harmittavaa on Lundellin puuttuminen, mutta tuo oli ihan odotettua. Niklas Nordgrenin olisin myös valinnut mukaan, mutta hänen kohdallaan heikko pelituntuma todennäköisesti pudotti hänet ulos kisoista.

Hirvosen putoaminen ei taas minua hirveästi yllättänyt, sillä hänen aikansa tulee myöhemmin. Patrik Siikanen oli vähän rajatapaus, mutta Petman oli ilmeisesti antanut vahvemmat näytöt kuin hän. Ainut muutos, jonka itse olisin tehnyt olisi ollut, että olisin ottanut Nordgrenin Kivenmäen sijasta leirille.

Ihan hyvältä tämä Suomen nippu näyttää, vaikka esimerkiksi Lundell jätti ison aukon joukkueeseen. Muotoutuisikohan nuo hyökkäysketjut jotenkin näin:

Sampo Ranta - Rasmus Kupari - Matias Maccelli
Patrik Puistola - Kristian Tanus - Joonas Oden
Antti Saarela/Otto Kivenmäki - Aatu Räty - Aku Räty
Aleks Haatanen/Emil Erholtz - Ville Petman - Lenni Killinen
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Yleensä en etukäteen sano näin koskaan ennen turnausta, mutta nyt ei löydy kauhean isoa luottoa. Hyökkäyksessä on ihan kivasti leveyttä, mutta kärkiosaamisen puute on aika selkeä. Kuparilla on tosi iso tontti tuossa otettavana joukkueen liiderinä, enkä ole ollenkaan varma, että hän pystyy sen ottamaan siinä määrin, että joukkue menisi finaaliin asti.

Annusen pitäisi olla ennakkoon turnauksen kovimpia veskareita ja puolustuksen pitäisi myös olla erittäin hyvä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Annusen pitäisi olla ennakkoon turnauksen kovimpia veskareita ja puolustuksen pitäisi myös olla erittäin hyvä.

Tässä se mahdollisuus on. Eipä pitävän puolustuksen lisäksi välttämättä tarvitse kuin toimivan YV:n. Mutta senkin allekirjoitan että sellainen kärkiosaaminen puuttuu jota kolmen edellisen mestaruuden voittaneissa joukkueissa oli.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Topi Niemelä ?
Miksi lähes kaikkien aikojen lupaavin Kärppäpakki jätetty pois..

Kieltämättä hämmentävää. Nuori mies on ollut vakuuttava koko alkukauden ja ottanut paikkansa pelaavassa kokoonpanossa omilla ansioillaan. Liikkuu mainiosti ja laukoo auliisti. Omissakin jämäkkää peliä koko kauden; vain neljä omiin kentällä ollessa 22 pelissä. En voi käsittää miten Suomesta löytyy kahdeksan parempaa puolustajaa tällä hetkellä tähän joukkueeseen. Joukkueenjohto teki valintansa varmaan pitkälti katsoen Topin 17 vuoden ikää, ei tekoja.
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Topi Niemelä ?
Miksi lähes kaikkien aikojen lupaavin Kärppäpakki jätetty pois..
Luulenpa, että sillä joukkueella eikä sillä kuinka lupaava on ole niin väliä valinnoissa.

En tiedä huomasitko, mutta myös Jukurien Axel Rindell jäi ulos joukkueesta. Pelaa aika "mukiinmenevää" kautta, mutta silti ei riittänyt viimeiseen leiritykseen. Toki pelannee varmaan väärässä joukkueessa mielestäsi.

Joukkueenjohto teki valintansa varmaan pitkälti katsoen Topin 17 vuoden ikää, ei tekoja.

Tämä oli hyvä.

Satuitko katsomaan, ketä puolustajia leiritykseen valittiin?
 
Viimeksi muokattu:

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Satuin katsomaan vain sen, että kaikki valitut olivat Topia vanhempia. Vai oliko lista väärin sitten?
Todennäköisesti oikeaa listaa katsoit sitten. Nyt, kun pelaajien iät on kunnossa, suosittelenkin seuraavaksi tutustumaan kyseisiin pelaajiin, ketkä Topi Niemelän edellä on. Miksei myös niihin ketkä Niemelän ohella putosivat ryhmästä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Topi Niemelä ?
Miksi lähes kaikkien aikojen lupaavin Kärppäpakki jätetty pois..
Ehkäpä sen vuoksi, että Raipe on turvautunut tasan vanhoihin tuttuihin turvallisiin pelaajiin. He kun ovat pelanneet yhdessä näissä maajoukkuetouhuissa jo aika pitkään ja puolustusuuntaan Raipella ei ole paljon annettavaa. Mun silmääni joukkue on tänä vuonna puolustussuuntaan aika lailla maalivahdin varassa. Siellä lepää meidän toivo. Iso osa tuosta puolustusosastosta on kärsinyt lisäksi kohtalaisen pitkistä loukkaantumisistakin ja eivät kyllä ole edelliskauden tasollaan vaikka ovatkin vuoden vanhempia. Toivottavasti olen väärässä.
 

Barney

Jäsen
Topi Niemelä ?
Miksi lähes kaikkien aikojen lupaavin Kärppäpakki jätetty pois..
Mitä väliä sillä on, että kuinka lupaava pelaaja on? Ei näiden kisojen tarkoituksena ole kasata nippua mistään tulevista NHL-pelaajista, vaan tarkoituksena on kasata mahdollisimman hyvä joukkue. Tarkoituksena ei ole myöskään kasata joukkuetta, jossa on absoluuttisesti parhaat käytössä olevat pelaajat, vaan tarkoitus on kasata joukkue, jolla valmennusjohto uskoo saavuttavansa parhaan mahdollisen tuloksen. Pelaajan soveltuvuus joukkueen pelitapaan ja roolitus vaikuttavat todella paljon valintoihin. Jos on yhtään seurannut tämän U20-joukkueen otteita kuluvan vuoden aikana, niin ei tuo Niemelän poisjäänti ole mikään yllätys. Niissä otteluissa, joissa Niemelä on pelannut, on hän ollut lähes järjestään Suomen vähiten pelanneiden puolustajien joukossa.

Etenkin puolustajissa on sellainen tilanne, että käytännössä kuka tahansa, ehkä Heinolaa lukuunottamatta, voi tippua kisajoukkueesta pois. On siis ihan varma, että tänäkin vuonna saadaan kuulla ihan riittämiin valituksia siitä, kuinka "meidän Jerry" tai "meidän Jepu" jäi kisajoukkueen ulkopuolelle.
Ei sitä hirveän pitkään tarvinnut odottaa. Odotan vielä sitä, kun Kivenmäki jää kokoonpanon ulkopuolelle ensimmäisessä ottelussa, ja Porissa päästään starttaamaan jokavuotinen itkuvirsi.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Ei sitä hirveän pitkään tarvinnut odottaa. Odotan vielä sitä, kun Kivenmäki jää kokoonpanon ulkopuolelle ensimmäisessä ottelussa, ja Porissa päästään starttaamaan jokavuotinen itkuvirsi.
En itse kiinnittäisi huomiota Kärppä-fanien itkuihin. Jos Topi Niemelän seura olisi jokin muu, niin en usko että täällä käytäisiin keskustelua aiheesta. Kuten jo muutkin ovat jo todenneet, niin se että on lahjakas ei tarkoita että pitäisi valita joukkueeseen. Tämä on kuitenkin selvästi eri asia kuin esimerkiksi vuoden -18 Kotkaniemi ja Turkulainen -case. Heidät olisivat pitäneet valita, mutta ollutta ja mennyttä

Moni varmaan muistaa, että Suomi lähtee hallitsevana maailmanmestarina, mutta tuskin hoksaa, että Suomi on kaksinkertainen hallitseva maailmanmestari Euroopassa. Tshekille luonnollisesti kotietu, mutta antaisin myös Suomelle pientä etua muihin verrattuna. Laajuutta hyökkäyksestä löytyy, mutta koska kärki ei ole niin kova mitä viime vuonna niin vähän epäilin kultasaumoja. Puolustus ja maalivahti paperilla hyvässä kunnossa.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Itse en ainakaan "itkenyt" Niemelän Topin pudottamisesta siksi, että hän olisi (vain) lahjakas. Ihmettelen vain sitä, että nuorten maajoukkueesta on vara jättää noin kiekollisesti taitava, hyvin liikkuja ja ahkerasti laukova puolustaja pois. Ainakin omiin silmiini tuon tapaisia puolustajia ei ole nuorten maajoukkueissa riittänyt pudotettavaksi asti aiemminkaan.

Ja tottahan toki joukkueenjohto valitsee tutut pelurit tutuille paikoilla ja luottaa omiin kuvioihinsa. Eiköhän se siinä tärkein syy ole.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itse en ainakaan "itkenyt" Niemelän Topin pudottamisesta siksi, että hän olisi (vain) lahjakas. Ihmettelen vain sitä, että nuorten maajoukkueesta on vara jättää noin kiekollisesti taitava, hyvin liikkuja ja ahkerasti laukova puolustaja pois. Ainakin omiin silmiini tuon tapaisia puolustajia ei ole nuorten maajoukkueissa riittänyt pudotettavaksi asti aiemminkaan.
Heinola. Honka, Thomson, Nousiainen... tuolla on jo kiekollisuutta ja pakkeja ylivoimalle ihan tosi hyvin. Itse en alkujaankaan nähnyt, että Niemelälle on näissä kisoissa käyttöä. Ei vain löydy sopivaa roolia.
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en ainakaan "itkenyt" Niemelän Topin pudottamisesta siksi, että hän olisi (vain) lahjakas. Ihmettelen vain sitä, että nuorten maajoukkueesta on vara jättää noin kiekollisesti taitava, hyvin liikkuja ja ahkerasti laukova puolustaja pois. Ainakin omiin silmiini tuon tapaisia puolustajia ei ole nuorten maajoukkueissa riittänyt pudotettavaksi asti aiemminkaan.

Ja tottahan toki joukkueenjohto valitsee tutut pelurit tutuille paikoilla ja luottaa omiin kuvioihinsa. Eiköhän se siinä tärkein syy ole.
Painotan edelleen aikaisempaa viestiäni. Katso nyt ketkä pelaajat sinne on valittuna. Ei tarvitse hirveästi ihmetellä miksei Niemelä tämän vuoden porukkaan mahtunut, kun otat selvää.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Itse en ainakaan "itkenyt" Niemelän Topin pudottamisesta siksi, että hän olisi (vain) lahjakas. Ihmettelen vain sitä, että nuorten maajoukkueesta on vara jättää noin kiekollisesti taitava, hyvin liikkuja ja ahkerasti laukova puolustaja pois. Ainakin omiin silmiini tuon tapaisia puolustajia ei ole nuorten maajoukkueissa riittänyt pudotettavaksi asti aiemminkaan.

Jos tuo olisi ainoa valintakriteeri, niin kyllä siellä Niemelää ennemmin olisi mukana Axel Rindell. Rindell on tehnyt 27 peliin tehot 4+9, mitä voinee pitää aika kovana lukemana pakkitulokkaalle. Kokonaispaketti ratkaisee, myös puolustajissa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Painotan edelleen aikaisempaa viestiäni. Katso nyt ketkä pelaajat sinne on valittuna. Ei tarvitse hirveästi ihmetellä miksei Niemelä tämän vuoden porukkaan mahtunut, kun otat selvää.
Näinpä. Siinä on Utunen, Honka, Thomson ja Heinola nyt ensinnäkin TOP4, joiden edelle menemisestä Niemelän kohdalla ei tarvitse puhuakkaan. Ja noidenkin jälkeen vielä esimerkiksi Kokkonen ja Nousiainen, niin ei Niemelälle käyttöä löydy.

Seuraaviin kisoihin sitten.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kanadan hyökkäys näyttää vahvalta, kun saivat mukaan Haytonin ja Velanon, mutta puolustus ja maalivahdit ovat melkoisia kysymysmerkkejä. Etukäteen arvioituna Ruotsin puolustus on turnauksen paras, mutta katotaan nyt mikä joukkueiden lopulliset kokoonpanot ovat.

Kupari teki viime yönä kauden kuudennen maalinsa ja muutenkin pelaaminen näytti pirteämmältä kuin vähään aikaan. Gabe Vilardin terveydyttyä Kuparin asema joukkuessa on muuttunut. Vilardi on selvästi joukkueen ykkösentteri ja parempien laitureiden kanssa pelaava Jarrett Andersson-Dolan kakkossena ja Kupari jääajoissa keskushyökkääjistä kolmantena. Hän saa kuitenkin ihan hyvin peliaikaa sekä tasakentällisin että yv:llä, joten kehittymisen kannalta nykytilanne on minusta parempi kuin alkukaudesta. Silloin Kupari oli liian vaativassa paikassa AHL-joukkueen ykkös/kakkossentterinä. Ontario pelaa ensi yönä taas Iowaa vastaan. Toivottavasti Kupari on jo lähtenyt matkalle kohti Suomea ja siten minimoi loukkaantumisriskinsä. Suomen kannalta olisi paha juttu, jos Lundellin lisäksi Kupari putoaisi pois kokoonpanosta.
 

theZ

Jäsen
Topi Niemelän pelejä seuranneena nämä "itkut" johtuvat varmaankin siitä, että pelasi yhdessä vaiheessa ihan huikeaa lätkää kärppäpakistossa. Niillä esityksillä ja jos olisi sen suoritustason pitänyt niin hän olisi tuossakin rosterissa. Kuitenkin Niemelän pelillinen käyrä on ollut laskeva. Oli jo ennen loukkaantumista enää "hyvä junnu" ja nyt loukkaantumisen jälkeen ollut jos ei heikko niin lähelle sitä. Maajoukkuetapahtumissa hän ei ole esittänyt mitään erikoista. Vaikkapa sen Helsingin turnauksen pohjalta ja myös Liigan alkukauden perusteella Rindell olisi pitänyt valita ennen Niemelää. Kärppäfanit kaivaa muistoja vähän liikaa niistä Niemelän parhaista peleistä mitkä olivat kieltämättä vakuuttavat.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Näinpä. Siinä on Utunen, Honka, Thomson ja Heinola nyt ensinnäkin TOP4, joiden edelle menemisestä Niemelän kohdalla ei tarvitse puhuakkaan. Ja noidenkin jälkeen vielä esimerkiksi Kokkonen ja Nousiainen, niin ei Niemelälle käyttöä löydy.

Mitenkäs nuo pakkiparit ovat leirityksessä tai aiemmin olleet?
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Mitenkäs nuo pakkiparit ovat leirityksessä tai aiemmin olleet?
Ensinnäkin pitää todeta se, että olen @Barney'n kanssa samaa mieltä siitä, että leiritykseen valittiin täysin oikeat puolustajat. Niemelä oli kovin epävarma Ruotsi-pelissä, jonka näin livenä ja fysiikassa oli vielä liikaa raakilemaisuutta. Rindell puolestaan antoi niin järkyttävän määrän harhasyöttöjä, ettei putoaminen yllättänyt. Myös ryhmästä pudonneella Kukkosella oli samoja ongelmia tietynlaisen kulmikkuuden lisäksi.

Minä pitäisin ainakin yhdessä Helsingin turnauksessa pelanneen kakkosparin Hatakka-Honka. Ykköspariksi asettaisin Heinolan ja Thomsonin. Olettaen, että Suomi valitsee seitsemän puolustajaa, yksi pelaaja putoaisi nelikosta Nousiainen-Utunen-Seppälä-Kokkonen. Puhdas veikkaukseni on, että leikkuri kohdistuu joko Seppälään tai Kokkoseen, koska Nousiainen kellotti Helsingin turnauksessa ykkösparin minuutteja ja oli minun yhden livepelin otannalla hyvä. Liikkuvuutensa ansiosta hän pystyy pelaamaan isoja minuutteja taloudellisesti ja luomaan hyökkäysuhkaa siniviivatanssillaan myös kolmosparista. Utunen lienee puolestaan mukana siksi, että hän oli jo vuosi sitten mukana. Valitettavasti hän huilasi juuri sen pelin marraskuussa, jota olin katsomassa, mutta olen nähnyt hänet ainakin kerran aiemmin Tapparan paidassa Liigassa ja tuolloin hän ei rehellisesti sanottuna pelannut mitenkään kaksisesti ja oli fysiikaltaan raakile. U20-tasolla toki pärjää hieman helpommin ja vertailussa Kokkoseen ja Seppälään hän täyttänee kyllä paikkansa, mutta minä en ole ikinä pitänyt Utusta mitenkään kovin kaksisena jääkiekkoilijana kuin johtajaominaisuuksiltaan. Ilman sitä Kanadaa vastaan tehtyä jatkoaikamaalia viime kisatkin olisivat menneet ilman tehopisteitä. Tässäkin ryhmässä hänen roolinsa olisi toki olla alivoimaspesialisti, mutta Seppälä ja Kukkonenkin voivat hoitaa sen roolin, joten sikäli Utusenkaan paikka ei ole selviö mielestäni, koska myös hän pelasi Helsingin turnauksessa kolmos- ja nelospareissa Kukkosen ja Seppälän tavoin. Toki jokaisessa menestyvässä joukkueessa tulee olla oma kukkoslasse ja häntä kieltämättä Utunen muistuttaa hyvin paljon ominaisuuksiltaan, joten eiköhän hänet mukana nähdä ja se on minulle ihan OK, jos vaihtoehtoina ovat Kukkonen ja Seppälä, mutta en siis ole shokissa, jos hän putoaisikin. Summa summarum, oma veikkaukseni alakerrasta on:

Heinola - Thomson
Hatakka - Honka
Nousiainen - Utunen
Seppälä/Kukkonen

Kesällä tosin Heinola pelasi Hongan kanssa ja Nousiainen Thomsonin, joten parit voivat olla myös Nousiainen-Thomson, Heinola-Honka ja Hatakka-Utunen esimerkiksi.

Kaikkia hyökkääjiä en sen sijaan ole livenä nähnyt, joten ketjujen pohtiminen on haastavampaa. Alaketjujen tutkaparit Helsingin turnauksessa olivat Rädyt ja Saarela-Petman. Lisäksi Erholtz pelasi pari peliä Petmanin vitjassa. Kärkikentissä puolestaan Maccelli, Puistola ja Oden lienevät ainakin laitureina. Kupari on tietysti ykkössentteri. Tanusta en ole livenä nähnyt, joten en osaa sanoa sitten hänen tasostaan Kivenmäkeen verrattuna, mutta tokkopa hän nyt ainakaan heikompi on ja kasassa on kuitenkin yhdeksän syöttöpistettä kuudessa U20-pelissä, kun Kivenmäellä on neljä syöttöä seitsemässä ottelussa. Helsingin turnauksessa puolestaan Haatanen oli laiturihierarkiassa nimellisesti Erholtzin edellä, joten sen perusteella hän voisi hyvin liikkuvana pelaajana jopa pelata kakkosketjun laidassa ja olla vähän niin kuin Ylönen viime kisoissa eli rightin maalintekijä. Killistäkään en ole livenä nähnyt, joten arvioiminen on haastavaa saatika Rantaa, joka on kuitenkin mättänyt neljä maalia tämän kauden U20-peleissä, joten paikka kisoissa lienee selviö, mutta nopean Youtube-scouttauksen perusteella ehkäpä isolla jäällä Haatanen olisi hyödyllisempi TOP6:ssa ja Ranta sitten Rätyjen seurana, mene ja tiedä. Runkoni olisi jotain seuraavanlaista eli pudottaisin Kivenmäen:

Oden - Kupari - Maccelli
Haatanen - Tanus - Puistola
Ranta - AA Räty - AK Räty
Saarela - Petman - Erholtz
+ Killinen

Ylivoimat olisivat Helsingin turnauksesta hieman muokaten:

Kupari
Thomson Oden Maccelli
Heinola

Puistola
Honka Haatanen/Ranta Tanus
Nousiainen

Ja alivoimat:

Petman-Saarela-Hatakka-Utunen
AA Räty-X-Heinola-Nousiainen/Kukkonen/Seppälä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös