Hienoa, että ratkaisijoiden joukko kasvoi. Sitä tarvitaankin tänään. Vaikka peli oli jännä, ei se yltänyt mielestäni lainkaan samalla tasolle kuin Kanada-matsi. Johtui varmastikin siitä, että Jalonen, sanojensa mukaan, oli kytkenyt koko joukkueen pelaamaan puolustuspää edellä. Niinpä maali-iloittelu jäi ja swedut saivat ykkösen pimeäksi. Ykkösketju ei saanut käyttää niitä vahvuuksiaan, joilla se oli rehellisesti sanottuna kantanut joukkuetta eilisiltaan asti. Onko sitten oikein jatkaa eilisen kaltaisella pelillä, kun voitimme sillä länsinaapurimme? Mene ja tiedä, mutta niin hullu meikä on, että vaikka tulisi tappio Venäjää vastaan, niin nauttisin maalikarkeloista enemmän. Aina kun Suomi vaan tekee sen yhden enemmän, niin se riittää mulle.
Puljun, Ahon ja Laineen energia kuluu puolustusvelvotteisiin ja mun silmissä heidät tavallaan uhrataan sille strategialle. Onko kukaan samaa mieltä? Olisin kauhean mielelläni nähnyt esim. Puljun tekevän ikäisissään historiaa jääkiekossa, mutta ei tule tapahtumaan tällä konseptilla. Niinhän sitä aina sanotaan, että puolustamalla voitetaan mestaruuksia, mutta siltikin haluaisin nähdä hyökkäävän strategian finaalin Leijonilta. Meni sitten syteen tai saveen, ihan sama. Kuhan on fiilistä!