Pudotuspelit alkavat ja Kanada vastassa. Itse en laittaisi senttiäkään Suomen puolesta, koska maalivahtipeli on niin epäluotettavaa. Suomella on tietenkin kohtuulliset voittomahdollisuudet, mutta vedonlyönnin näkökulmasta kohde on liian riskialtis. Eli käytännössä, kun maalivahtien torjuntaprosentti on noin 85%, tarkoittaa se käytännössä, että 30 kohti tulleesta laukauksesta vähintään neljä menee sisään. Tämä antaa hyvän lähtökohdan voittomahdollisuuksien arviointiin. Kanadankaan maalivahti ei ole häikäissyt, mutta viiden maalin tekeminen Kanadan maaliin on silti erittäin kova tavoite jopa superjunnuille. Ja toki Kanada on parempi kuin Tshekki tai Slovakia, joten neljä maalia omiin on aika optimistinen arvaus.
Eilinen Ruotsin voitto Kanadasta antaa mahdollisuuden pohtia, millaista Suomen peli keskinkertaisella pakistolla, loistavalla maalivahdilla ja hyvällä hyökkäyksellä voisi olla. Tiukoissa paikoissa joukkue voi aina luottaa maalivahtiin ja hyökkääjät tekevät tarvittavat maalit. Varmaankin Suomenkin maalivahti tekee välillä hyviä torjuntoja, mutta tämä ei valitettavasti riitä Kanadaa vastaan. Kun Suomen heikkous on tiedossa, Kanada hyökkää kovaa koko matsin ajan. Jossain vaiheessa lirahtaa pari helppoa. Ja kun Kanada panostaa ykkösketjun pysäyttämiseen, silloin Suomi ei saa tarpeeksi maaleja aikaan. Muut hyökkääjät eivät näytä kykenevän nousemaan kisojen vaatimalle tasolle. (Toki, onhan muillakin ykköskierroksen varauksia, jotka eivät loista kisoissa). Eivätpä Rantanen ja Kapanen kuitenkaan aivan kärkivarauksia ole, joten en sittenkään naulitsisi heitä JA:n tapaan. Talentti ei riitä tai sopivaa sentteriä ei löydy, jolloin nämä kaverit eivät pääse loistamaan.
Syytän tästä tilanteesta ainoastaan Jukka Jalosta. Olen varsin pettynyt Suomen joukkueen pelitapaan ja varsinkin av:n. Missä on se Jalosen tavaramerkki, kiekkokontrolli ja sen mukana, puolustaminen, joka tekee heikoistakin pakeista hyviä tyyliin vuosi 2011. Onko Jalonen sittenkään panostanut näihin kisoihin tarpeeksi vai eikö omien ideoiden läpivienti enää kiinnosta. Jokerit maksaa kohta taas isoa palkkaa, sitäkö Jalonenkin odottaa? Etukäteen ajateltuna, Jalonen vaikutti parhaalta (Kiven ja Marjamäen jälkeen) valmentajalta tähän tehtävään, mutta nyt nimenomaan pelitapa tuntuu olevan täysin hukassa.
Toinen asia on se, kannattaako tästä tilanteesta repiä pelihousujaan. Suomi voitti mestaruuden pari vuotta sitten ja joukkue pelaa erittäin viihdyttävää kiekkoa. Maaleja tulee solkenaan ja bonuksena on Ahon ketju. Tulevaisuudessa nämä vesselit muodostavat A-maajoukkueen ytimen samaan tapaan kuin 90-luvulla Peltonen-Koivu-Lehtinen tai 2000-luvulla Selänne-Koivu-Lehtinen. A-maajoukkue tulee olemaan vähintään yhtä kova kuin 2006. Näiden pelaajien katsominen merkitsee minulle enemmän kuin se järkyttävän heikko puolustuspelaaminen ml. maalivahdit. Joka on nähnyt esim. Tikkasen esitykset v. 1985 kotikisoissa, ymmärtää, että jääkiekko on muutakin kuin voittamista tylsällä pelitavalla ja mielenkiinnottomilla pelaajilla tyyliin 2011.
Toivon luonnollisesti, että pleijarit toisivat sen täysin erilaisen joukkueen kentälle, josta näimme esimerkin tänä kevään U18 MM-finaalissa. Silloin Suomi oikeasti osasi puolustaa ylivoimaista vastustajaa vastaan. Maalivahtikin oli hyvä. Ongelmana tietenkin on se, että näissä kisoissa on mukana jo NHL-tasoisia pelaajia, jolloin Suomen maalivahtipelin pitäisi nousta U18 huipputasostakin. Voi olla, että puolivälierä onkin tarkkaa pelaamista, jolloin peli ratkeaa yhteen virheeseen puoleen tai toiseen. Siinä tapauksessa alkusarjan kohelluksella ei ole ratkaisevaa merkitystä joukkueen pelaamisen arvioinnissa.