Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 605 893
  • 13 596

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Latvala oli vain hölmö eikä ymmärtänyt, että myös matkustuspäivät lasketaan oleskelupäiviksi Suomessa, minkä myötä Latvala oli yli tuon sallitun 180 päivää Suomessa usean vuoden aikana.

Sen enempää menemättä verosubstanssiin, niin näitä päiviä ei lasketa siten, että esimerkiksi kuukauden poissaolo Suomesta katkaisee maassaolon kuukaudeksi. Jos siis Suomessa asuva henkilö on vaikka syyskuun kanarialla, niin verovelvollisuuden näkökulmasta oleskelu on ollut jatkuvaa. Tässä laskennassa matkapäivät ovat yhdentekeviä, paitsi mikäli ne ajoittuvat Suomessa asumisen alkuun tai loppuun ja puolen vuoden ylittyminen riippuu näistä päivistä.

Itse hämäännyin näistä Latvalan matkapäiväpuheista luuleman, että hänellä kysymys olisi ollut tuloverolain 77 pykälän tilanteesta, mutta eihän se tule sovellettavaksi muutenkaan Monacon kanssa. Tiedä sitten onko siellä asiamies yrittänyt jotain Hail Maryä näiden matkapäivien kanssa vai mistä ne Latvala on ne keksinyt.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Vaalivankkurit kulkevat! Persuista saa kirjoittaa, mutta kokkareista ei. Tämä case-Risto (kai järkevämpi on kirjoittaa tähän ketjuun, koska käsittelen Aleksi Valavuorta?) oli kyllä taas taivaanlahja Aleksille, nyt Valavuori Live pääsee takomaan. Olisikohan ensi viikon sunnuntaina Lulu Ranne (ps.) haastateltavana omasta elatusaputapauksestaan? Tällä viikollahan Valavuori käsittelee taas kerran transnaisia, kiva että valkoritari puolustaa naisurheilua silloin kun siihen on kytkettävissä vahvan politisoitunut teema.
 
teppana

Jäsen
Verosuunnitteluhan ei ole laitonta. Aina silloin tällöin esiin tulee tapauksia jolloin verolakia on tulkittu verovelallisen osalta eri tavoin kuin verottajan osalta. Tällöin oikeus ratkaisee kiistan. Jos verovelallinen häviää kiistan, on hän silloin velvoitettu maksamaan päätöksen mukaisesti takautuvat verot. Esim. case Terveydentuottajat.

Itse olen pariin otteeseen istunut yhtiökokouksessa missä toimitusjohtajan alkupuheessa käydään läpi osakeyhtiön toiminta näillä sanoin "Yhtiön ainut tavoite on tuottaa osakkaille hyötyä verosuunnittelun avulla". Joskus näissä tapauksissa venytetään lain tulkintaa ja aina silloin tällöin mennään sen tarvittavan piirun verran harmaalle alueelle jolloin maksuun lankeaa takautuvia veroja. Jos kuitenkin voidaan osoittaa, että pyrkimys on ollut noudattaa lain kirjainta ja kyseessä on enemmänkin tulkintaero verottajan ja verovelallisen välillä, ei siitä rikostuomiota tule. Käsittääkseni samankaltaista toimintaa Latvala pyrki harjoittamaan. Epäonnisesti tosin.

Valavuori taas ei mene tähän kategoriaan. Han on ihan vaan tavan verorikollinen. Mutta kovin helposti vihattava sellainen, koska samalla kun han harjoitti tahallista veronkiertoa, vittuili myös vasemmistolle ja vähävaraisille. Meinasi että kuuluu siihen porukkaan joka maksaa muiden lystin. Vaikka todellisuudessa nyhti nuorilta ja peliongelmaisilta rahat ja kiersi veroja.

Jos Valavuori olisikin vain veronkiertäjä joka nyt pyrkii aidosti paikkaamaan virheitään, aika moni täälläkin varmasti olisi miestä tsemppaamassa. Mutta ei, sama räksytys, vittuilu, perseennuolenta, kusetus ja ylimielinen asenne vaan jatkuu.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kokoomus ja "Riston" ex-vaimo saavat maksaa. Kalliisti.

Nyt on Valavuori päässyt irti, johan tässä pari viikkoa menikin vähän rauhallisemmin. Riittääkö sama energia Valahiihtoon, epäilen.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan siinä tiettyä koomisuutta, että tuomittu talousrikollinen on tuohtunut itselleen tuntemattoman perheen elatuskiistoista.

Jos nyt vaikka putsaisi oman pesänsä ensin ja lähtisi vasta sen jälkeen messuamaan muiden moraalista.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Tähän voisi joku ilkeästi sanoa, että onhan tuo ymmärrettävää, että Valavuori hermostuu jonkun joutuessa maksamaan elatusmaksuja jonkun toisen lapselle. Eihän hän itsekkään hoida omia elatusmaksujaan omista lapsistaan, mutta toivotaan, ettei kukaan sano näin.
 
teppana

Jäsen
Olisikohan Valavuorella korkki napsahtanut auki? Päivitykset eskaloituu aina satunnaisten väliaikojen jälkeen. Niitä tipahtelee keskellä yötä ja ovat aina aika, no Trump-maisia.

Toipuvalle alkoholistille en toivo repsahdusta. Edes Valavuorelle. Sen verran kammottava tauti on kyseessä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottaen huomioon naisen Kokoomus-tausta, niin rikosilmoitus oli Riston ex-vaimolta aika täydellinen lätty mahdollisimman kovalla ryminällä kansalliseen politiikkaan pyrkivän Valavuoren lapaan.

Huvittavaa siinä mielessä, että IS:n mukaan nainen on vedonnut siihen, että Valavuoren olisi pitänyt "ymmärtää, ettei asiaa käsiteltäisi julkisesti oikeilla nimillä", kun naapurin kissakin olisi osannut ennakoida Streisand-vaikutuksen eli sen, että jo unohtunut asia tulisi rikosilmoituksen seurauksena nousemaan takaisin otsikoihin ja Valavuoren rummutettavaksi. Eipä tällä neidilläkään(?) tunnu lapsen etu määrittävän päätöksentekoa – Valeksin kannalta taas tilanne on niin mainio, että melkein voisi epäillä hänen itse olevan kuvion taustalla.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Huvittavaa siinä mielessä, että IS:n mukaan nainen on vedonnut siihen, että Valavuoren olisi pitänyt "ymmärtää, ettei asiaa käsiteltäisi julkisesti oikeilla nimillä", kun naapurin kissakin olisi osannut ennakoida Streisand-vaikutuksen eli sen, että jo unohtunut asia tulisi rikosilmoituksen seurauksena nousemaan takaisin otsikoihin ja Valavuoren rummutettavaksi.

Jotenkin arvelisin, että se rikosilmoitus on tehty varsin pian se Valavuori-lähetyksen jälkeen, missä se Risto oli vieraana. Ja asia oli silloin julkisuudessa, kun se tehtiin. Poliisin prosessit vaan kestää ja asia on nyt noussut julkisuuteen uudelleen.
 
Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Lakimies vai mikä lienee varatuomari-juristi kaverini kaivoi rikoslaista mielenkiintoisen kohdan esim. juuri tähän uusimpaan Riston käänteeseen

"Rikoslaki: "Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Alle kolme kuukautta Valahiihtoon. Nyt kannattaisi keskittyä ja pistää kaikki paukut siihen. Mitenköhän meinaa toimia, jos (ja kun) ei saa myytyä koko miljoonaa. Onhan se ihan älyttömän kova tavoite tuollaisella ”tuotteella”. Ainakin toi myyntimittari on taas jämähtänyt paikoilleen useammaksi viikoksi. Siitä nyt tosin ei voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä.

Tätä mä taisin täällä pohtia aikaisemminkin, mutta jos saa myytyä esim. 400k€, niin hiihtänee (tai ainakin yrittää) kuitenkin koko matkan. Kiittää kaikkia mukana olosta ja saa lyhennetty tuomittua verovelkaansa ehkä sadalla tonnilla. Sehän ei paljon tossa konkurssia tuntuisi, kun on ilmeisesti kaikkea muuta velkaa vielä ihan mahdottomasti lisää.

Valavuori Live Show on kuihtumaan päin. Ennen oli kolme lähetystä viikossa, nyt vain yksi sunnuntaisin. Palanderin roolia en edelleenkään ymmärrä siinä millään tavalla. Sillähän on vaikka mitä muitakin projekteja ja TV ohjelmia koko ajan meneillään, niin miksi tulee sinne istumaan hiljaa, kuuntelemaan Valavuoren vittuilua ja mumisemaan jotain. Tuskin rahan takia. Sitähän tuosta roolista ei voi paljon saada. Ja tuskin on tarvettakaan. Ehkä sitten vaan Allu kokee tuon hyväksi ja Kalle haluaa auttaa kaveriaan.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Jotenkin tuntuu, että tällä tempauksella Valeksi ei lopulta saa eurollakaan lyhennettyä velkojaan. Kokisin hyvin kummallisena, jos tämä tapa kerätä rahaa menee Suomessa läpi. "Metrien" myyminen on jopa varainkeruumieheltä häikäilemätön temppu ja satavarmasti on poliisi/verottaja tätä tutkimassa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Aivan varmasti perästä kuuluu ja siitä seuraa taas lisää uhriutumista siitä, ettei Suomi anna mahdollisuutta yrittää. Olen lukenut tämän käsikirjoituksen aikaisemminkin.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Alle kolme kuukautta Valahiihtoon. Nyt kannattaisi keskittyä ja pistää kaikki paukut siihen. Mitenköhän meinaa toimia, jos (ja kun) ei saa myytyä koko miljoonaa. Onhan se ihan älyttömän kova tavoite tuollaisella ”tuotteella”. Ainakin toi myyntimittari on taas jämähtänyt paikoilleen useammaksi viikoksi. Siitä nyt tosin ei voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä.

Tätä mä taisin täällä pohtia aikaisemminkin, mutta jos saa myytyä esim. 400k€, niin hiihtänee (tai ainakin yrittää) kuitenkin koko matkan. Kiittää kaikkia mukana olosta ja saa lyhennetty tuomittua verovelkaansa ehkä sadalla tonnilla. Sehän ei paljon tossa konkurssia tuntuisi, kun on ilmeisesti kaikkea muuta velkaa vielä ihan mahdottomasti lisää.

Valavuori Live Show on kuihtumaan päin. Ennen oli kolme lähetystä viikossa, nyt vain yksi sunnuntaisin. Palanderin roolia en edelleenkään ymmärrä siinä millään tavalla. Sillähän on vaikka mitä muitakin projekteja ja TV ohjelmia koko ajan meneillään, niin miksi tulee sinne istumaan hiljaa, kuuntelemaan Valavuoren vittuilua ja mumisemaan jotain. Tuskin rahan takia. Sitähän tuosta roolista ei voi paljon saada. Ja tuskin on tarvettakaan. Ehkä sitten vaan Allu kokee tuon hyväksi ja Kalle haluaa auttaa kaveriaan.
Sen näkee sokea lammaskin, että joltain ylemmältä taholta on tullut sanomista tuosta Valahiihdon markkinoinnista. Eihän Aleksi mainitse siitä enää oikeastaan mitään muuta kuin ohimennen. Nytkin marraskuussa piti tulla hirveästi jotain tykitystä mutta tuli ainoastaan tuo valatreeni mikä nyt oli odotettavissakin. Valahiihdon avulla rahat ei tule kasaan, sen tietää Valavuori itsekkin mutta eihän sitä nyt poiskaan enää kannata vetää. Samoin luulisi, että pikkuhiljalleen alkaa kuulumaan ketä sinne loppubileisiin olisi tulossa.

Valavuori Live Show ei ole kuihtumassa vaan sehän on nyt aikalailla parhaimmillaan. Nyt kun se tulee yhden kerran viikossa niin on koko viikko aikaa löytää kohuja ja vieraita sunnuntaille. Katsojia tuolle showlle kyllä löytyy ja en väitä itsekkään että se huono olisi.

Palander tekee sitä juuri rahan takia. Kukaanhan ei estä Palanderin ottavan tuosta rahoja itselleen koska ei ole minkäänlaista liiketoimintakieltoa eikä mitään. Tekee tuolla puolen tunnin istumisella ihan kivaa tiliä, työmäärään nähden joka on aivan olematon.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei ole Valavuori persu ei:

JA

Enää reilut 80 päivää Valahiihtoon ja pakka ihan levällään. Muutaman törkyhintaisen paidan laittanut myyntiin, siinä se. Näyttää politiikka vieneen miehen, alkuviikosta Valavuori olikin yllättävän kielteisellä kannalla Valtaojan suhteen. Säikähtikö mahdollisten äänestäjien reaktiota?
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Se on Doerillakin pääministerin bilettämiset hirttänyt samallailla kiinni, mitä Sanna Marinin hallitus -ketjussakin isolla osalla kirjoittajista. Muutamassa päivässä jonkun 15 twiittiä kerinnyt laittaa tulemaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kaksi kuukautta Valahiihdon alkuun, eikä mitään konkreettista suunnitelmasta ole tihkunut. Aika menee Twitterissä politikointiin, ja nyt on maaninen vaihe iskenyt päälle. Yllättävän kiltisti Valavuori pari viikkoa kerkesi olemaan, olivatko Valavuori Liven katsojamäärät lähteneet laskuun tämän myötä.

Eiköhän sunnuntain Valavuori Livessä vieraana ole Eija-Riitta Korhola kommentoimassa objektiiviseen tapaansa viikon kohua.
 
Schadowan

Jäsen
Oliko Valavuorella siis nyt tarkoitus vetää itsensä minttiin ennen Valahiihtoa, vai mikä plan tässä oli? Ihan missään huippukunnossa hän ei näytä olevan tällä hetkellä nimittäin!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Eiköhän Valahiihto unohdettu jo siinä vaiheessa kun kesällä ei tullut parissa viikossa julkistuksen jälkeen miljoonaa tilille. Kiinnostavaa on millä verukkeella tuo sitten unohdetaan/siirretään? Itse veikkaan että tuo Joensuulaisen voidetehtaan palo(,jossa "paloivat" Valevuoren sukset) esitetään ainakin osasyynä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös