Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 636 849
  • 13 635

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Mitä ovat nämä pidempiaikaiset hyvätuloiset työt?
Siis tämä on vain oletus, että Nelonen sekä persaukiset korisseurat maksoivat hänelle enemmän kuin lähihoitajille.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Latvalahan yritti ihan samalla tavalla kiertää veroja. Esitti asuvansa maailmalla, jotta ei tarvitse maksaa tänne veroja kuten Suomen kansalaisen kuuluu, vaikka oikeasti asui Suomessa. Miksi hän olisi parempi ihminen?
Siksi, kun ne pitkin hampain kuitenkin maksoi. Eikä se tainnut mitään esittämistä olla vaan verottaja tulkitsi matkustuspäivät kotimaassa oleskeluksi. No hyvä, että saatiin mt-Outille muutama miljoona tukiaisia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

No joo Latvala maksoi veronsa kun taasen Valavuori on edelleen velkaa Suomen valtiolle, eli kansalle, satoja tuhansia. On myös tuomittu verorikollinen. Eiköhän hänestä voi olla pitämättä jo ihan näistä syistä.

Se, että hän tylyttää poliitikoita joistain otteluiden ilmaislipuista on jo aika absurdia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkilöitä mitenkään tuntematta veikkaisin, että Valavuori on maksanut enemmän veroja elämänsä aikana Suomeen kuin tämä mt-Outi. Ja tämä mitenkään otsikon sankaria puolustelematta.

Missä Outin verotulot ovat nähtävissä?

Hyvinvointiyhteiskunnan idea on se, että pidetään heikoimmista huolta. Valavuori on hyvä esimerkki tästä, hän saa edelleen kulkea vapaalla ja puhua höpöjä
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jari-Matti Latvala on Toyotan kymmenien miljoonien arvoisen rallitallin johtaja. Siis maailman neljänneksi (?) suurimman autonvalmistajan - en muista miten järjestys nykyisin on - palkkalistoilla. JML maksoi veronsa ja käy nyt töissä paitsi Toyotalla myös vaikuttaa perhefirmassa.

Samaan aikaan siivouskomerossa asuva Aleksi Valavuori ruinaa kansaa maksamaan velkojaan, eikä tee sitäkään lakien mukaan. Mielestäni ihan vissi ero. Puhumattakaan sitten vanhoista synneistä, kuten Bisons, ToPo, Honka, charter-koneet yms. Jari-Mattihan ei veronkiertelyjensä lisäksi muuta vakavampaa ole duunannutkaan, mitä nyt Ford/VW/Toyota lipsahti liian usein pusikkoon, kuten lipsahti Jari-Matin kärmeskin.

Mutta kaipa täällä pellolla Garyn doerointia ei vaan ymmärretä.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Missä Outin verotulot ovat nähtävissä?

Hyvinvointiyhteiskunnan idea on se, että pidetään heikoimmista huolta. Valavuori on hyvä esimerkki tästä, hän saa edelleen kulkea vapaalla ja puhua höpöjä
Taisin viestissä mainita sanan 'veikkaisin'? Ja tämän Outin tilalle voit tosiaan laittaa ihan perushitsarin, jos se helpottaa.

On ehkäpä säälittävintä, että jotkut 'outit' vinkuvat yksityishenkilön maksettujen ja maksamattomien verojen perään. Valavuori ottaa taloudellisesti siipeensä todennäköisesti aika tuntuvasti, joten eiköhän rangaistus ole siltä osin annettu. Ellei mies ole ollut kaukaa viisas ja jemmaillut affi-rahansa vaikkapa Maltalle. Parempi sekin kuin jonkun katkeran perunankasvattajan tukemiseen.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Rikollisen puolustelu taitaa olla silti pöljempää kuin sellaisen arvostelu. Mikä motivoi sellaiseen?
 
Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo

Tätä minä yritin aikaisemmin sinulta myös kysyä, kun kiinnosti että mikä logiikka sinulla on tuon veikkauksen takana. Jos Outi olisi maininnut olevansa perushitsari niin sinulla olisi edes jotain tarttumapintaa, mutta nyt ei ole edes sitä.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Rikollisen puolustelu taitaa olla silti pöljempää kuin sellaisen arvostelu. Mikä motivoi sellaiseen?
Lähinnä ihmisten tyhmyys etsimällä etsiä vikaa Valavuoren(kin) tapauksessa myös silloin, kun siihen ei ole mitään perusteitakaan.

Kyseisestä henkilöstä en juurikaan pidä, mutta lähinnä tämä kaksinaismoralismi laittaa suomeksi sanottuna vituttamaan. Edelleen ihmettelen, että Mika Myllylän ketjussa ei vaadita miehen päätä pölkyllä kusetetuista sponsorimiljoonista. Ai niin, sehän vetikin itsensä jo narun jatkoksi, vaikka oli niiiin sympaattinen alkoholisti.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Tätä minä yritin aikaisemmin sinulta myös kysyä, kun kiinnosti että mikä logiikka sinulla on tuon veikkauksen takana. Jos Outi olisi maininnut olevansa perushitsari niin sinulla olisi edes jotain tarttumapintaa, mutta nyt ei ole edes sitä.
Voin laittaa itseni tämän Outin paikalle. Ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen lähteä huutelemaan itselleni tuntemattomalle ihmiselle, että 'vittu maksa verosi, faija ei pääse nyt maksansiirtoon sun takia'.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Lähinnä ihmisten tyhmyys etsimällä etsiä vikaa Valavuoren(kin) tapauksessa myös silloin, kun siihen ei ole mitään perusteitakaan.

Kyseisestä henkilöstä en juurikaan pidä, mutta lähinnä tämä kaksinaismoralismi laittaa suomeksi sanottuna vituttamaan. Edelleen ihmettelen, että Mika Myllylän ketjussa ei vaadita miehen päätä pölkyllä kusetetuista sponsorimiljoonista. Ai niin, sehän vetikin itsensä jo narun jatkoksi, vaikka oli niiiin sympaattinen alkoholisti.

Tuo on enemmänkin whataboutismia. Valavuorta voi paukutella perustellusti vaikka ei käykään koko Suomen veronkiertäjien konkkaronkkaa ja heitä koskevia keskusteluja läpi. Ja kenelläs kaikilla näistä tuomio on?
 
Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo
Voin laittaa itseni tämän Outin paikalle. Ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen lähteä huutelemaan itselleni tuntemattomalle ihmiselle, että 'vittu maksa verosi, faija ei pääse nyt maksansiirtoon sun takia'.

Sitä saa mitä tilaa, tarpeeksi kun joka puolelle vittuilee niin vittuilua tulee varmasti myös vastapalloon.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taisin viestissä mainita sanan 'veikkaisin'? Ja tämän Outin tilalle voit tosiaan laittaa ihan perushitsarin, jos se helpottaa.

On ehkäpä säälittävintä, että jotkut 'outit' vinkuvat yksityishenkilön maksettujen ja maksamattomien verojen perään. Valavuori ottaa taloudellisesti siipeensä todennäköisesti aika tuntuvasti, joten eiköhän rangaistus ole siltä osin annettu. Ellei mies ole ollut kaukaa viisas ja jemmaillut affi-rahansa vaikkapa Maltalle. Parempi sekin kuin jonkun katkeran perunankasvattajan tukemiseen.

Ei ole, Valavuori on tuomittu rikollinen, hänen taloudellinen hyöty on tullut rikoksen kautta. Uskomatonta, että joku viitsii vielä puolustella Valavuorea.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Siis tämä on vain oletus, että Nelonen sekä persaukiset korisseurat maksoivat hänelle enemmän kuin lähihoitajille.
Nelosen pesti ei kestänyt vuottakaan ja muita duuneista on jäänyt pystyyn työnantajilleen. Jokainen normi työelämässä oleva kolmekymppinen duunari on maksanut tuloveroja kuin Valavuori, jolla ei nelikymppiseksi mennessä ole hankittuna ammattia eikä säännöllisiä tuloja. Toisten siivellä loisimisesta ja verojen kiertämisestä ei pottiin kerry kuin ulosmitattavaa. Jota persaukisella varainkeruumiehellä ei ole.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Latvalahan yritti ihan samalla tavalla kiertää veroja. Esitti asuvansa maailmalla, jotta ei tarvitse maksaa tänne veroja kuten Suomen kansalaisen kuuluu, vaikka oikeasti asui Suomessa. Miksi hän olisi parempi ihminen?
Kuuluuko suomen kansalaisen maksaa veroja Suomeen? Mites Kimi, Teemu yms., eikä ne ole suomen kansalaisia?
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
En ymmärrä miten kukaan vakavissaan kehtaa verrata Latvalaa ja Valavuorta. Toinen on tuomittu rikollinen (muuten kaverin ansioista mainitsematta) ja toiselta verottaja pyysi tarkennuksia kun homma oli mennyt heidän tulkinnallaan väärin. Ilmeisesti Latvala hoiti asian ja maksoi, ilman mitään tuomioita. En mitään uutista tuosta ole nähnyt, mutta voisin kuvitella kun asia ei enää julkisuudessa ole esillä ollut?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Vähän puolueellinen tulkinta tämä. Valavuori oli jättänyt maksamatta veroja 400.000 euroa.

Latvala 6.000.000 euroa. Tai ok, googletin mitä nuo sinun mainitsemasi verottajan pyytämät tarkennukset olivat, niin näköjään Jari-Matti oli muutoksenhaussa onnistunut pienentämään tätä summaa 5.000.000 euroon.

Latvala on yrittänyt pimittää valtiolta yli kymmenkertaisen määrän Valavuoreen verrattuna, mutta sinun mielestäsi Jari-Matti on sankari ja Valavuori suuri sika.

Vai onko vain tuomiolla väliä? Täytyy huomioida, että valeksin homma käynnistyi paljon aiemmin. Onko jossain selvitetty, onko Jari-Matin puuhista rikostutkintaa meneillään? Täytyy kuitenkin muistaa, että veroasiat ja rikosasiat ovat kaksi eri asiaa.

Oikeastaan on ihan totta, että ei kai kukaan vakavissaan noita kahta keskenään voi verrata. Tuollainen Jari-Matin 5 miljoonan veronkierto on Suomen mittakaavassa aivan järkyttävän kovan luokan pimitys. Valeksi on ihan pikkutekijä.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots

On aika paljonkin eri asia onko kyseessä yksiselitteinen tulojen pimittäminen vai tulkintakiista siitä mihin valtioon henkilö on verovelvollinen.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
On aika paljonkin eri asia onko kyseessä yksiselitteinen tulojen pimittäminen vai tulkintakiista siitä mihin valtioon henkilö on verovelvollinen.

Tässäpä oma mielipide tiivistettynä kanssa. Mutta eipä näistä vänkääminen johda mihinkään. Onneksi Latvala kuitenkin selvittää hommansa ja maksaa/maksoi veronsa on se summa tai tulkinta mikä tahansa.
 
teppana

Jäsen
Eikös nuo Valavuoren verotiedot löydy takautuvasti? Eli jos kerran mies omien puheidensa mukaan on veroja maksanut työnteolla vaikka kuinka, nehän pystyy joku halutessaan tarkistamaan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Eikös nuo Valavuoren verotiedot löydy takautuvasti? Eli jos kerran mies omien puheidensa mukaan on veroja maksanut työnteolla vaikka kuinka, nehän pystyy joku halutessaan tarkistamaan.
Varainkeruumies on oman tulkintansa mukaan vapautettu tuloverosta koska kuluttaa niin paljon ja verokertymä tulee välillisistä veroista. Harmittavasti verottaja ja oikeuslaitos ei tätä tulkintaa tue ja perässä on miljoonan verran verovelkoja. Ja lisää kertyy koko ajan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikös nuo Valavuoren verotiedot löydy takautuvasti? Eli jos kerran mies omien puheidensa mukaan on veroja maksanut työnteolla vaikka kuinka, nehän pystyy joku halutessaan tarkistamaan.

Löytyy. Ja löytyy myös koottuna alla olevasta kahdesta tekstistä. Valavuori nimenomaan välttelee verojen maksua ja puheet alv:sta Valavuoren veronmaksuina ovat turhia. Ei hän niitäkään maksa. Kolmas usein esille nouseva asia on Valavuoren bisneshyöty kumppaneille. Tämä pitänee paikkansa. Mutta näissä tapauksissa kumppanit maksavat alv:n liiketoiminnan mukaan, joten ei tämäkään Valavuoren eduksi käänny.

Valavuoren "tulojen" ja tulojen erittelyä:

Konsultti- ja affitoiminta näyttelee veloissa suurta roolia siinä mielessä, että Valavuori on systemaattisesti jättänyt verot maksamatta ja kiistänyt pitkään konsultti- ja affitoiminnan merkityksen saamilleen rahoille. Vielä silloinkin, kun niiden maksaja on kertonut rahan tulleen konsulttitoiminnasta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tosiaan hienosti Valavuori yritti spinnata nuo affitulonsa selityksellä "olen voitollinen pelaaja".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös