Hupaisaa on myös se, että Latvalalla on saattanut olla isommat tulot mitä Valavuorella. Summa ei ratkaise yhtään mitään. Toinen hoitaa asian kuntoon toinen ei.Hupaisa on myös tuo logiikka. Latvalalle verotarkastuksen perusteella tulleet seuraamukset ovat vain jokin pieni selvityspyyntö ja mätkyt. Rikostuomioista huolimatta Latvala on yrittänyt pimittää valtiolta veroja 5 miljoonaa, Valavuori 400.000.
Voi vitun vitun vittu. Ja vittu! Jos siis minuun viittaat niin kysehän oli siitä, että Myllylä kusetti suoraan yrityksiltä ja muilta yhteistyökumppaneilta helvetillisen kasan rahaa omalla hormooniharrastuksellaan. Mutta kun se on koko Suomen ylpeys ja niin lupsakka maalainen, niin eihän siinä mitään. Olisi vaan nekin rahat voitu tunkea tähän jo legendaksi nousseeseen mt-potilaiden hoitoon eikä kuola poskella metsässä samoilemiseen.Se taas pelkästään vituttaa, että tässä yhteydessä joku koki tarpeelliseksi tulla nössöttämään Mika Myllylän maksamattomista veroista. Voi vittu.
Kukaan sponsoreista ei kuitenkaan nostanut oikeusjuttua Hiihtoliittoa vastaan. Sopimukset toki loppuivat Immosen käryyn, mutta rahoja ei vaadittu takaisin.Jos siis minuun viittaat niin kysehän oli siitä, että Myllylä kusetti suoraan yrityksiltä ja muilta yhteistyökumppaneilta helvetillisen kasan rahaa omalla hormooniharrastuksellaan.
Niin, tässä on myös kolikon toisena puolena se, että toinen tienaa niin paljon että pystyy velvoitteensa hoitamaan ja oletetusti toinen ei. Onko se rikos itsessään kovinkaan erilainen?Hupaisaa on myös se, että Latvalalla on saattanut olla isommat tulot mitä Valavuorella. Summa ei ratkaise yhtään mitään. Toinen hoitaa asian kuntoon toinen ei.
Jokainen, joka vähänkään vedonlyönnistä ja todennäköisyyksistä ymmärtää, tietää että heittämällä sokkona vetoja markkinatoppeihin, palauttaa itselleen noin 98%. Se, että aivokapasiteetti ei riitä siihen, että olisi peesannut Valavuorta muilla sivustoilla kuin Guts:lla jne. ei varmaankaan ole vihjeiden myyjän vika. Eikä myöskään se, että peesaat jotain CAMABOOM#-rekkoja.Ja tämä vielä sen jälkeen, kun MOT oli tehnyt ihan kohtalaisen suurella otannalla seurannan, jonka perusteella Valavuoren palautusprosentti oli hädin tuskin yli 90%. Eli käytännössä Valavuori teki noilla jakamillaan vedoilla rahaa yhtä todennäköisesti kuin työntämällä samat rahat pelikoneeseen. Itse asiassa, jos hän oli olisi kauppojen tai huoltoasemien sijaan mennyt laittamaan rahat kasinoilla oleviin pelikoneisiin, niin se olisi ollut Valavuorelle vedonlyöntiä kannattavampi ratkaisu.
Toinen on rikoksista tuomittu henkilö ja toinen ei. Se summa mistä haluat vääntää ei merkkaa mitään. I rest my case.Niin, tässä on myös kolikon toisena puolena se, että toinen tienaa niin paljon että pystyy velvoitteensa hoitamaan ja oletetusti toinen ei. Onko se rikos itsessään kovinkaan erilainen?
Veronkierto on siis ihan ok, kunhan tapauksesta ei tule rikostuomiota?Toinen on rikoksista tuomittu henkilö ja toinen ei. Se summa mistä haluat vääntää ei merkkaa mitään. I rest my case.
Veronkierto on siis ihan ok, kunhan tapauksesta ei tule rikostuomiota?
Olisi voinut Valeksi myös ihan kiltisti ilmoittaa tulonsa verottajalle ja maksaa verot pois. Varmaan vituttaa maksaa jotain puolen miljoonan euron ”mätkyjä”, mutta ne rahat eivät hänelle koskaan edes kuuluneet. Ja tuohon veromäärään pitää jo olla ihan hyvät tulotkin. Se että tyyppi on hassannut kaiken menemään high life -meiningillä ei ole kenenkään muun ongelma. Ihan kivasti olisi jäänyt sukan varteen, vaikka ei olisi tietoisesti pyrkinyt kusettamaan mm. kaikkia.Niin, tässä on myös kolikon toisena puolena se, että toinen tienaa niin paljon että pystyy velvoitteensa hoitamaan ja oletetusti toinen ei. Onko se rikos itsessään kovinkaan erilainen?
Valavuori tienasi satoja tuhansia, joista olisi hyvin riittänyt rahat verojen maksuun. Valavuori ei sitä tehnyt. Eli ei hoitanut velvoitteitaan, vaikka olisi voinut. Tämä oli täysin oma valinta. Tarkoituksellinen verorikos.Niin, tässä on myös kolikon toisena puolena se, että toinen tienaa niin paljon että pystyy velvoitteensa hoitamaan ja oletetusti toinen ei. Onko se rikos itsessään kovinkaan erilainen?
Se taas pelkästään vituttaa, että tässä yhteydessä joku koki tarpeelliseksi tulla nössöttämään Mika Myllylän maksamattomista veroista. Voi vittu.
Latvala oli vain hölmö eikä ymmärtänyt, että myös matkustuspäivät lasketaan oleskelupäiviksi Suomessa, minkä myötä Latvala oli yli tuon sallitun 180 päivää Suomessa usean vuoden aikana.
Varsinkin kun noissa putiikeissa mitä se markkinoi, ei voi edes pelata jos on voittava pelaaja.Tosiaan hienosti Valavuori yritti spinnata nuo affitulonsa selityksellä "olen voitollinen pelaaja".
Vaalivankkurit kulkevat! Persuista saa kirjoittaa, mutta kokkareista ei.
Tähän voisi joku ilkeästi sanoa, että onhan tuo ymmärrettävää, että Valavuori hermostuu jonkun joutuessa maksamaan elatusmaksuja jonkun toisen lapselle. Eihän hän itsekkään hoida omia elatusmaksujaan omista lapsistaan, mutta toivotaan, ettei kukaan sano näin.Onhan siinä tiettyä koomisuutta, että tuomittu talousrikollinen on tuohtunut itselleen tuntemattoman perheen elatuskiistoista.
Jos nyt vaikka putsaisi oman pesänsä ensin ja lähtisi vasta sen jälkeen messuamaan muiden moraalista.