Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 4 089 896
  • 15 091

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aivan hemmetin tärkeän pointin sanoo muuten kaksikko Sainio&Moisio tuossa eilisessä lähetyksessä.

Heiltä kun kysellään sitä, että miksi eivät tee enää samanlaista ohjelmaa, kuin joskus 15 vuotta sitten. Niin sanoivat itse tuohon, koska eivät halua, sillä se mitä ennen tekivät oli vieraiden kiusaamista. Omanlaistaan toisen arvon mitätöimistä.

Ja juuri näinhän sen pitää ollakin. Maailma muuttuu, ja on tässä mielessä totta vieköön muuttunut parempaan suuntaan. Se että ajan henki ja mielipiteet ovat muuttuneet siihen suuntaan, että ihmisiä ei ole enää ok kiusata julkisuudessa ja heistä ei ole ok puhua halventavaan sävyyn, niin näin sen pitää ollakin.

Mitä useampi ihminen tämän ymmärtää ja hyväksyy, että ei niiden entisten aikojen kuulukaan palata tässä mielessä, niin aina parempi.

Ihmiset ovat niin nykyään niin herkkiä loukkaantumaan? Ja kun mitään ei saa sanoa?

Ja vitut. Ihmisarvoisen kohtelun vaatimista on ihan turha kenenkään maalata miksikään woke-hössötykseksi, vaan peilin edestä olisi paikallaan lähteä etsimään ratkaisuja, jos vuoden 2025 ilmapiiri kiukuttaa.
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hienoa, että joku osaa pukea sanoiksi ajatukset joita itsekin mietin.

Tää menee nyt aiheesta ohi ja kuuluisi ehkä toiseen keskusteluun (liittyy kuitenkin just tähän ennen kaikki oli paremmin ja sai sanoa sitä ja tätä aiheeseen).

Oon kauhulla lukenut uutisia esim. Romaniasta, siellä vanhempi ikäpolvi haikailee kommunismin perään, silloin oli kuulemma kaikki paremmin. Ai oli vai...pulaa oli kaikesta, oli nälänhätää ja tavallisen ihmisen osa oli täysin arvoton. Virkamiehet itsevaltias presidentti etunenässä varasti kaiken mahdollisen.

Navalnyi avasi päiväkirjoissaan hyvin tämän ajattelutavan, ei ne ihmiset oikeasti kaipaa kommunismia vaan nuoruuttaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Navalnyi avasi päiväkirjoissaan hyvin tämän ajattelutavan, ei ne ihmiset oikeasti kaipaa kommunismia vaan nuoruuttaan.
Niin, ehkä se on joltain osin sitä, että ihminen kaipaa maailmaa, jonka tuntee tutuksi. Kun maailma muuttuu ympärillä, ja ihmiselle tulee ikää, niin kaikki ei osaa tai kykene muuttumaan mukana. Vaikka se ympäröivä maailma ihan faktuaalisesti muuttuisi paremmaksi, niin se ei kuitenkaan ole enää se maailma, jossa on oppinut toimimaan.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt "työttömälle" Kallelle: ehkä on aika Herkkien Herrasmiesten paluun? Valeksi siihen apupojaksi kolmanneksi. Tonillakin taitaa olla aikaa kun kiinteistövälittäjän hommat (yllättäen) loppuivat ja taitaa nykyään toimia jonkinlaisena kouluavustajana.
 
Kotikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen pitänyt Valavuorta melko turhana kaverina, mutta pakko myöntää olleensa väärässä. Hän näköjään kumppaneineen tuottaa niin monelle ihmiselle (jotka eivät tietenkään yhtään seuraa hänen tekemisiään) ylemmyydentunnetta, että onhan tuollekin podille paikkansa. Jotta tämän päivän voimaantuneet valioyksilöt voivat tuntea olevansa parempia ihmisiä, täytyy löytää heitä, jotka ovat alempaa kastia.

PS. Mieslapset mainittu.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Itse olen yleisellä tasolla kiinnostunut talousrikoksiin liittyvistä uutisista ja sattuneesta syystä tämän ketjun otsikon hahmo nousee niissä aika usein esiin.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Todennäköisesti voi olla myös eron jälkeistä maniaa, mikä aiheuttaa monenmoisia lausuntoja. Mutta ei silloin pidä Valavuoren podiin mennä.
Voisin olla samaa mieltä, mikäli jutut ei olisi olleet aina siinä mauttomuuden rajamailla. Noissa paneeliohjelmissakin nähtävillä, että helposti menee yli. Siellä ei ole omat kaverit samalla mentaliteetilla mukana ja leikkauskim varmaan tehnyt parempaa työtä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tässä koko tapauksessa on kyllä jopa ihailtavan vahva "sitä saa, mitä tilaa" -fiilis.
Palander on aivan epäilemättä asiantuntijana tuonut aika paljonkin pöytään. Kaverilla on osaamista, jollaista ei monesta paikkaa löydy. ...ja kun Palander luonteeltaan ja kyvyiltään tarinaniskijänä sopii puhumaan, niin mikäpä siinä. Mutta Palander on kuitenkin myös yksi niistä entisistä urheilijoista, joilla on tuntunut olevan hiukan haasteita jättää "pukukoppi -läppä" jonnekin sinne pukukoppien varjoihin. Tällaiselta henkilöltä on jotenkin äärimmäisen typerää antaa omaa julkisuuskuvaansa kaikista ihmisistä Valavuoren käsiin.

En tiedä, paljonko tuosta menee lopulta Valavuoren piikkiin. Että onko tämä enemmän osa laskelmoitua shown pitoa vai pelkkää idiotismia, todennäköisesti yhdistelmä molempia. Kun ei taustoja tunne, on vaikea sanoa, olisiko Palander halunnut edes jotain enemmän tuosta editoitavan pois, mahdollisuus kun pahin oli välttää. Voihan se olla, että Valavuori "kaveria" rohkaisi antamaan mennä vaan, tai ihan vaan julkaisi hiukan Palanderin toivomaa enemmän. Kuka näistä tietää. Tai ehkä sankarit yksissä mielin kokivat sen videon vain hyvänä läpänheittona. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Valavuoren arvio yleisön hyväksyttävänä pitämistä lausunnoista pettäisi. ...ja kuin ne lausunnot eivät olisi edes riittävästi, niin Valavuori päättää vielä päättömällä räksyttämisellä pitää huolen, että kohu oikeasti saa mediatilaa eikä vahingossakaan kuihdu pois...

Palander voi julkisista lausunnoistaan katsoa peiliin. Mutta onhan tämä Valavuoren toiminta aiheen ympärillä taas sitä luokkaa, että aiheutettu mainehaitta on maksimoitu. Toivottavasti on edes ylpeä itsestään. Taas saatiin sanoa kaikenlaista. ...ja taas päästiin öyhöttämään, kun sananvapaus ei tarkoittanutkaan täyttä vastuuvapautta omista lausunnoista. Sääli Palanderin kannalta, mutta Ylen päätös oli tällä kertaa oikea. Kaikkea ei vaan sovi julkisesti sanoa.

En tiedä. jotenkin tulee taas mieleen, että kai se loppujen lopuksi Valavuoren kannalta pahinta olisi, jos kukaan ei enää hänestä puhuisi tai kirjoittaisi. Sääli kyllä, siihen pisteeseen tuntuu olevan pitkä matka vieläkin. Kusetuksilla ja kaiken maailman puliveivauksilla Valavuori on itsensä ajanut isoimmasta valokeilasta jo kauas pois, mutta sitkeästi tuo onnistuu öyhötyksellä pitämään nimensä jossain määrin pinnalla, aika ajoin otsikoissakin. Hämmentävää on, että joku muukin näihin edelleen mukaan lähtee, vaikka Valavuoren tekemisistä on osumaa ottanut milloin Valavuoren oma, milloin mukana olleiden ura.
Niin, kyllähän tämä Valavuoren piikkiinkin menee siltä osin, että tuskinpa Kallea kukaan muu "toimittaja" olisi aktivoinut päästelemään moisia lauseita. No Kalle tietenkin lopulta yksin vastuussa sanoistaan. Toivottavasti Valavuori jossain sielunsa syvyyksissä ymmärtää, että Kalle toimisi edelleen Ylen asiantuntijana ilman hänen "lempeää ohjailuaan". Persoonina nämä 2 ovat oikein klassinen esimerkki sananlaskusta " joukossa tyhmyys tiivistyy ". Valavuori toki taitaa olla ihan testatustikin yleisälykäs, mutta älykkyys ei suojaa ihmistä toimimasta tyhmästi / persoonansa mukaisesti. Impulssikontrolli heikossa hapessa jo yksin ollessakin ja yhdessä toimien vimeisetkin pidäkkeet katoaa, kun vauhtiin päästään.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Olen pitänyt Valavuorta melko turhana kaverina, mutta pakko myöntää olleensa väärässä. Hän näköjään kumppaneineen tuottaa niin monelle ihmiselle (jotka eivät tietenkään yhtään seuraa hänen tekemisiään) ylemmyydentunnetta, että onhan tuollekin podille paikkansa. Jotta tämän päivän voimaantuneet valioyksilöt voivat tuntea olevansa parempia ihmisiä, täytyy löytää heitä, jotka ovat alempaa kastia.

PS. Mieslapset mainittu.
Puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka saavat kokea ylemmyydentuntoa niitä kohtaan, jotka kokevat ylemmyydentuntoa Valavuorta kohtaan. Valeksin kerrannaisvaikutukset suomalaisten mielenterveyden hyväksi ovat valtavat.
 
ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Harmittaa. Olen takavuosina tykännyt Palanderin esiintymisistä esim panelishowssa, mutta kyllähän nyt läikähti yli. Ei tuon "mitä sitä naiselta kysymään" jälkeen enää pystyisi Kallea kuuntelemaankaan. Oksettavaa.
Onko tästä pahoitettu mieli sen takia, että ajatellaan, että Palander oli tosissaan tässä vai että oli mauton läppä?
 
Itse olen yleisellä tasolla kiinnostunut talousrikoksiin liittyvistä uutisista ja sattuneesta syystä tämän ketjun otsikon hahmo nousee niissä aika usein esiin.

Itseäni taas kiinnostaa urheilu-uutiset ja sielläkin sama hessuheikki nousee otsikoihin. Eli vähintäänkin otsikkotasolla olen tietoinen tämän sankarin tekemisistä, vaikka päättäisin canceloida koko tyypin.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Olen pitänyt Valavuorta melko turhana kaverina, mutta pakko myöntää olleensa väärässä. Hän näköjään kumppaneineen tuottaa niin monelle ihmiselle (jotka eivät tietenkään yhtään seuraa hänen tekemisiään) ylemmyydentunnetta, että onhan tuollekin podille paikkansa. Jotta tämän päivän voimaantuneet valioyksilöt voivat tuntea olevansa parempia ihmisiä, täytyy löytää heitä, jotka ovat alempaa kastia.

PS. Mieslapset mainittu.
Onhan se ikävää kun narsistisia, kusipäisiä ja epärehellisiä öykkäririkollisia kutsutaan narsistisiksi, kusipäisiksi ja epärehellisiksi öykkäririkollisiksiksi.

Valavuori on tehnyt omat valintansa elämänsä ja julkisuuskuvansa suhteen, joten turha hänestä on koittaa maalailla tässä jonkinlaista uhria tai reppanaa jota kaikki kiusaavat kiusaamisensa takia. Tuo käytös ja nuo ulostulot ovat sellaista sorttia että niistä sietääkin saada julkista satikutia, ja kaikista kierointahan tässä on se että tätähän Valavuori juuri itse haluaa tuolla käytöksellään. Narsisti elää huomiosta ja isoista tunteista eikä voi elää ilman noita, ja niitähän Aleksi pyrkii käytöksellään saamaan aikaiseksi.

Sitä en osaa sanoa onko tuo tämän omalle mielenterveydelle, jaksamiselle ja vaikkapa lähipiirille pitkässä juoksussa hirveän hyväksi, mutta näillä metodeilla tämä on joka tapauksessa päättänyt leipänsä hankkia, joten niillä mennään. Sitä saa mitä tilaa.
 
Parson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat. NHL - Suomipelaajat
Onko tästä pahoitettu mieli sen takia, että ajatellaan, että Palander oli tosissaan tässä vai että oli mauton läppä?
Siitä, että ei tuollaisista asioista heitetä läppää. Tai siis se ei enää ole läppä, kun mennään tuonne asti, että jos nyt tässä makaan Poutiaisen raskaaksi, niin eihän sitä häneltä itseltään tarvitse kysyä. Tuolle aktille on ihan oma r -alkuinen sana ja se on rikoslaissa kielletty.

Mauton läppä se olisi ollut ilman tuota "ei kai tarvitse kysyä".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Siitä, että ei tuollaisista asioista heitetä läppää. Tai siis se ei enää ole läppä, kun mennään tuonne asti, että jos nyt tässä makaan Poutiaisen raskaaksi, niin eihän sitä häneltä itseltään tarvitse kysyä. Tuolle aktille on ihan oma r -alkuinen sana ja se on rikoslaissa kielletty.

Mauton läppä se olisi ollut ilman tuota "ei kai tarvitse kysyä".

Nyt lähtee sitten ihan laukalle. Mautonta läppää, mutta varmaan kannattaisi kuunnella kyseiset pätkät ihan alusta loppuun, eihän se ihan noin tainnut mennä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan se niinkin ilman muuta selvä asia, että konteksti katoaa, jos on pelkästään iltapäivälehtien juttujen varassa, joissa sanomiset saadaan näyttämään vieläkin pahemmalta. Mutta Palanderkin on ollut yli puolet elämästään julkisuudenhenkilö, joten pitäisi tietää tämä asia jo tähän mennessä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onhan se niinkin ilman muuta selvä asia, että konteksti katoaa, jos on pelkästään iltapäivälehtien juttujen varassa, joissa sanomiset saadaan näyttämään vieläkin pahemmalta. Mutta Palanderkin on ollut yli puolet elämästään julkisuudenhenkilö, joten pitäisi tietää tämä asia jo tähän mennessä.
Palanderista ei ikävä kyllä ole oikein koskaan päässyt syntymään kuvaa minään erityisen fiksuna ihmisenä ja luonnollisesti itsetuhoinen tarve hengata varainkerjuumiehen seurassa ja puffailla ammattikusettajan kulloisiakin koijjauksia on äärimmäisen riskialtista toimintaa jos samalla yrittää pysytellä jonkin laillisen ja uskottavan putiikin palkkalistoilla (tarkemmin ehkä alihankkijasuhteessa) julkisessa tehtävässä. Sinänsä ehkä eniten hämmästyttää että pysyi näinkin pitkään irti liian isoista kohautteluista, vaikka muistelisin että kaikenlaista pienempää on ehtinyt olla tässä vuosien saatossa ilmoilla.

Ketjun päähenkilö luonnollisesti käyttää myös kavereitaan täysin surutta hyväkseen ja sille on ollut todellinen onnenpotku, että luottoystäviin on kuulunut "aito yleläinen". Nyt vaan Kallelle lisää viinaa koneeseen ja seuraava erikoisjakso aiheesta "dei pakko koulutus woke paska homo tus ja väestön vaihto". Ja taas kerran saa sanoa mitä tahtoo ja vinkua vallan kauhiasti ettei mitään saa sanoa kun vähemmän idiootit huomauttavat että on muuten harvinaisen typerää allun kusetuspodin sisältö ja juontajisto. Varmaan tulee myös urheilusisällön ystäville joku "top5 korkeushyppääjien perse-lihat uuh aah edition" ja kovaa keskustelua että onko kuumempia kuin kolmiloikkaajat. Varmaan jossain vaiheessa joku hauskuuttaja täräyttää vielä jotain seipääseen liittyen ja ai että kaikilla alakouluikäisen pojan kehitystasolle jääneillä on niin hirmuisen hauskaa että kihityttää kyljet kipeinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös