Juu, mutta on sinne muutkin ”dopingaineet” tiensä löytäneet, miksei nämäkin…Mutta hormoonihoidot tarvitaan edelleen jotka ovat nekin noissa köyhissä maissa aika perkuleen kalliita.
Juu, mutta on sinne muutkin ”dopingaineet” tiensä löytäneet, miksei nämäkin…Mutta hormoonihoidot tarvitaan edelleen jotka ovat nekin noissa köyhissä maissa aika perkuleen kalliita.
Toivottavasti olen tässä asiassa väärässä, emmekä tule koskaan näkemään missään lajissa sitä totaalisen ja murskaavan ylivoimaisesti voittavaa sukupuolensa vaihtanutta henkilöä. Siinä kohtaa nimittäin tuo vertauksesi siitä, että joku ihminen jo syntymästään saa fyysiset lahjat pärjätä jossain lajissa ei pidä enää mitenkään. Eihän se nyt ole yhtään sama asia, jos Petteri muuttuu Pirkoksi, kuin että Pirkko olisi ollut Pirkko alun alkujaankin. Keskinkertainenkin mies kuitenkin on tuolla huippu-urheilun tasolla täysin ylivertainen saman lajin kirkkaimpaan supertähteen verrattuna naisten puolelta, ja sen vuoksi tuossa vedät kyllä nyt mutkat aivan liian suoriksi.Voidaan puhua, että kaikkien urheilijoiden pitäisi olla lähtökohtaisesti samalla viivalla, mutta eihän ne ole nytkään. Hyvin monessa lajissa on etua fyysisistä ominaisuuksista ja huipulle on käytännössä mahdotonta päästä ilman sopivaa pituutta/ruumiinrakennetta. En oikein ymmärrä miksi saat saada urheilullista hyötyä siitä että kasvat luonnostaan pitkäksi tai lihas tarttuu tehokkaasti, mutta et siitä että synnyt väärän sukupuolen kehoon. Naisia ne ovat silti kaikki.
Ja vaikka määriteltäisiinkin että joidenkin lajien kilpailullisuus kärsisi transnaisten sallimisesta, niin kyllä mun mielestä kovempi hinta maksettavaksi olisi kieltää osalta naisista mahdollisuus osallistua oman sukupuolensa kilpailuihin. Tähän kysymykseen ei ole täydellistä ja kaikkia miellyttävää ratkaisua, mutta en mä itse ainakaan näe muuta vaihtoehtoa kuin mennä tasa-arvo edellä. Urheilu sopeutuu kyllä, ihmisoikeudet eivät yhtä hyvin. Varsinkin, kun ongelma on toistaiseksi täysin hypoteettinen ja tulevaisuudessakin ainoastaan marginaalinen, jos on ongelma ollenkaan.
Se, että Valavuori varmaan osin aiheetta ja osin aiheesta, esittää kauhuskenaarion, että syntyperäisiltä naisilta viedään mahdollisuus ja siitä seurannut somemyrsky ovat eri asioita eivätkä liity toisiinsa varsinaisesti. Hubbard toi asian esiin ja siitä puhuttiin, koska se on harvinaista. Somemyrsky johtuu siitä, että nämä monablingit on niin herkkiä canceloimaan kenet vaan joka ei miellytä. Ei hän puhunut lainkaan samasta asiasta Valan kanssa, vaan leimasi hänet homofoobikoksi yms. vailla mitään selitystä. Ei häntä kiinnostanut itse asia tai sen kommentoiminen.Täytyy myöntää että olen seurannut olympialaisia sen verran huonosti, että oletin Lauren Hubbardin napanneen mitallin lajissaan ja tämä synnytti tämän debaatin. Mutta nyt vasta selvisikin että Hubbard jäi täysin ilman tulosta. Ja kun otetaan huomioon että ymmärtääkseni transihmisten on sallittu jo vuodesta 2004 osallistua(eli nyt 17 sisään on yksissä merkittävissä arvokisoissa nähty 1 transurheilija) niin tämä Valavuoren somemyrsky tuntuu entistä naurettavammalta.
Hubbard on esikuva ja suunnan näyttäjä, eikä kuulu tähän "uhkakuvien" piiriin. Hubbard pärjäsi nuorena miehenä, mutta lopetti pitkäksi aikaa. Kävi tosiaan prosessin läpi vuosia myöhemmin ja vasta äskettäin palasi kuvioihin ikänaisena.Täytyy myöntää että olen seurannut olympialaisia sen verran huonosti, että oletin Lauren Hubbardin napanneen mitallin lajissaan ja tämä synnytti tämän debaatin. Mutta nyt vasta selvisikin että Hubbard jäi täysin ilman tulosta. Ja kun otetaan huomioon että ymmärtääkseni transihmisten on sallittu jo vuodesta 2004 osallistua(eli nyt 17 sisään on yksissä merkittävissä arvokisoissa nähty 1 transurheilija) niin tämä Valavuoren somemyrsky tuntuu entistä naurettavammalta.
Nyt juuri pari päivää sitten oli muuten ensimmäinen kerta kun Trans-urheilija voittaa mitalin olympialaisissa.
Canadian soccer player Quinn makes history as first openly transgender and nonbinary Olympian to win medal
Canadian midfielder Quinn is the first openly transgender and nonbinary athlete to win an Olympic medal.www.cbsnews.com
Tätä Aleksi Valavuori on hyvin ansiokkaasti pyrkinyt tuomaan esille, mutta nykyään ei kai ole muotia kannattaa tyttöjen ja naisten mahdollisuutta urheiluharrastukseen. Tällaista keskustelimme tänään työpaikan akateemisessa kahvipöydässä, uskon että kaikki tavalliset kansalaiset ovat asiasta samaa mieltä!
Boldaus oma. Tämä on totta ja myös omalta osaltaan johtaa huonoon keskusteluun. Ei uskalleta olla sitä omaa mieltä, oli se sitten mitä tahansa koska pelätään sitä julkisuuskuvaa.Olen nyt tunnin katsonut tuota eilistä liveä. Spoilatkaa joku mulle, että kääntyykö toi keskustelu jossain vaiheessa itse aiheeseen vai onko tuo koko live vain sananvapaudesta öyhöttämistä?
Ärsyttää tuon kössin pelaajan uhoaminen ”jos minä olisin Nooralotta Nezirin saappaissa, niin en todellakaan puhuisi noin lempeästi”. Toista seuraa kourallinen ihmisiä instagramissa ja toinen yksi Suomen tunnetuimpia yleisurheilijoita. Kyllä mä veikkaan, että tuon kössin pelaajankin asenne muuttuisi kun alkaisi isot rahat pyörimään näkyvyyden tuomien sponsorien myötä.
Ei minulle tai varmaan yhdellekään tähän keskusteluun osallistuneelle ole mikään ongelma ymmärtää sitä, että miehillä on iso etu suuressa osassa urheilulajeja. Vaikka sukupuolen korjaaminen prosessina on sekä henkisesti että fyysisesti vaativa ja takuulla verottaa kenen tahansa miehenä syntyneen suoritustasoa, on silti mahdollista että joskus meillä on naisten olympiavoittaja, joka on syntynyt biologisesti miehenä. Mahdollisesti hän saattaa lajinsa voittaa myös näytöstyyliin. Ymmärrän tämän.Saat ehkä täten vähän kiinni siitä pointista, että tuo on aika laiska tapa verrata näitä asioita sillä tavalla, että kun joku nainen esimerkiksi saa muihin naisiin nähden syntymässä fyysiset ominaisuudet sellaisiksi, että on täysin ylivertainen jossain tietyssä lajissa suhteessa lähes kaikkiin muihin naisiin, että samaa ajatuskulkua voidaan täysin suoraan soveltaa näihin sukupuolensa vaihtaneisiin ihmisiin, jotka olivat alkujaan miehiä?
Boldaus oma. Tämä on totta ja myös omalta osaltaan johtaa huonoon keskusteluun. Ei uskalleta olla sitä omaa mieltä, oli se sitten mitä tahansa koska pelätään sitä julkisuuskuvaa.
Ja selvennyksenä tarkoittaisin asiallisia joskin eriäviä mielipiteitä. Ei siis Valavuoren tyyliä.
Kukaan transnaisten naisten sarjassa urheilemista puolustava ei vielä ole perustellut sitä, että miksi sitten on ok että myös transmiehet edelleen kilpailevat naisten sarjassa. Missä on logiikka siinä että sekä transmiehet että transnaiset ovat naisten sarjassa? Jos kerran naisten ja miesten ero on ainoastaan hormoneissa niin pitäisihän testosteronia käyttäneen syntyperäisen naisen pärjätä miesten sarjassa, eikö? Miksi eivät kilpaile siellä jos kerran kokevat itsensä mieheksi?
Niin ennen kuin tähän kysymykseen saadaan vastaus, eivät mielestäni transnaiset voi urheilla naisten sarjoissa. Ja miksi transnaisille asetettu testoteroniraja on paljon suurempi kuin norminaisille? Eikö se pitäisi olla sama molemmille? Tätä Aleksi Valavuori on hyvin ansiokkaasti pyrkinyt tuomaan esille, mutta nykyään ei kai ole muotia kannattaa tyttöjen ja naisten mahdollisuutta urheiluharrastukseen. Tällaista keskustelimme tänään työpaikan akateemisessa kahvipöydässä, uskon että kaikki tavalliset kansalaiset ovat asiasta samaa mieltä!
Transmiesten pitäisi kaiken logiikan mukaan tosiaan sitten kilpailla miesten sarjassa, mutta siellähän pärjäämisen mahdollisuudet on huomattavasti pienemmät kuin naisten sarjassa, niin tietysti sitä silloin mielummin kilpailee naisten sarjassa.
Tähän nyt haluisin joitain esimerkkejä transmiehistä, jotka ovat hormoonihoidot ja jopa myös leikkaukset käynyt läpi ja kilpailee kuitenkin edelleen naisten sarjassa.
Joo myönnän, että tein oletuksen muiden juttujen pohjalta, että on olemassa transmiehiä, jotka edelleen kilpailevat naisten sarjassa. Jos näin ei tosiaan ole, niin sitten myönnän virheeni tietenkin.
Kritisoimatta sinua henkilökohtaisesti, tässä tavallaan piilee tämän koko polarisoituneen keskustelu ongelma. Tartutaan sokeasti asioihin ja teorioihin ja pidetään niitä ikään kuin faktoina, koska ne sopivat omaan maailmankuvaan ja mielipiteeseen.
On yksi laita (Valavuori yms.) joiden mielestä tulvaportit ovat aukeamassa ja vain ainoa mahdollinen lopputulos on naisten urheilun täysimääräinen tuhoutuminen. Toisella laidalla taas ei nähdä asiassa mitään riskiä (tai ei pidetä sitä ongelmana) ja vedotaan mm. siihen, että toistaiseksi missään päin maailmaa ei kukaan ole vielä päässyt transnaisena huipputasolle ja pyyhkinyt palkintopöytiä. Tämäkin on mielestäni älyllisen epärehellistä argumentaatiota; ei se, että jotain ei vielä ole tapahtunut tarkoita sitä, etteikö jotain voisi tapahtua.
Yhdessä lauseessa olen kyllä Valavuoren kanssa 100% samaa mieltä: urheilu korkeimmalla (esim. Olympialaiset) mahdollisella tasolla ei ole mikään ihmisoikeus.
En yhtään ole eri mieltä sun kanssa. Enkä leiki olevani mikään järjen ääni. Valavuori ja kumppanit tosiaan öyhöttää menemään ihan tosissaan. Samaa tekee sitten ns vastapuoli. Kyllähän ihmiset on sellaisia yleensä, että etsii tietoa tukemaan omaa näkemystä ja ottaa sen tiedon huomioon, joka tosiaan tukee omaa näkemystä, mutta vastakkainen tieto ja näkemys sivuutetaan. Esim Anni Vuohijoen näkemys ns sivuutetaan tuossa Ellugeen instagramissa. Jollain Valavuorella nyt ei ole mitään ymmärystä vastakkaisesta näkemyksestä.
Onhan tuossa silti paljon totta. Aiemmat homokommentit ja tapa millä ilmaisi mielipiteensä transurheilusta osoittaa ettei ko henkilö ymmärrä mistä puhuu. Noin suurena influencerin et vain voi puhua trans-asioissa väärillä termeillä.En tiiä, mutta luulisin että kyllä. Nythän sanamuodot oli että "Valavuori on avoimen transfobinen, rasistinen ja homofobinen ja vuodesta toiseen syrjii ulostuloillaan vähemmistöjä ja naisia."
Maallikkona tuo on minusta pahempi kuin natsirasisti. Varsinkin tuon "vuodesta toiseen" todistaminen voi olla hankalaa.
Eikös nuo ole aika katsottuja muutenkin? Tottakai transnaisten urheilu - äärimmäisen politisoitunut aihe - tuo lisähuomiota. Toinen puoli etsii omaa Rush Limbaughiaan, toinen puoli hakee väkisin syytä loukkaantua.Valavuori elää klikkauksista ja seuraajista, hänen on pakko provosoida, sillä hänen osaaminen urheilusta ei riitä herättämään mielenkiintoa suuressa yleisössä.