Mainos

Aleksandr Ovetškinin kaukalon ulkopuolinen toiminta

  • 232 647
  • 1 291

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Itse asiassa jatkoajan muutamaa henkilöä ja paria Suomen mediaa lukuunottamatta useimmat maailman ihmiset näyttävät kykenemään pitämään politiikan ja jääkiekon erillään.
Mutta kun tämän otsikossa olevan persereiän kotimaassa niin ei tehdä. Ovechkin on Putinin propagandakoneiston osa ja Putinille jääkiekko on yksi tärkeimpiä keppihevosia hänen politiikassaan. Tätä on ihan turha yrittää mussuttaa erilaiseksi millään "mutku urheilu ja politiikka erillään mutku sitku totku", koska Venäjän tapauksessa näin ei yksinkertaisesti ole.

Muutenkin minun on vaikea ymmärtää, miten joku olettaa, että venäläisen pitäisi sodassa ja/tai politiikassa tukea jotain muuta maata kuin Venäjää.
Onhan se totta että diktatuurien kansalaiset on isolta osin myös aivopesun uhreja, joten onhan se selvää että Ovechkin tukee Putinia. Mutta jos nyt kuvitellaan että parikymmentä vuotta muualla asunut kansalainen saisi vähän perspektiiviä siihen että oman maan toimet on perseestä, niin olisi ihan luonnollista ettei niitä toimia myös tuettaisi. Luulisi että vieraan valtioon kohdistuvan kansanmurhan tuomitseminen olisi ihan ilmiselvää, mutta ei näköjään.

Miksi ei yhtä lailla vaadita Matthewsia tuomitsemaan julkisesti oman maansa johtoa?
"Mutku jenkit :("

No tämähän se putinistien yleisin vasta-argumentti on, ei siinä mitään. Mutta siis, onko USA:n tämän hetken valtionjohto syyllistynyt samanlaisiin sotarikoksiin ja kansanmurhiin mitä Venäjän johto? Eikö. Aijjaa. No varmaan siksi ei vaadita tuomitsemaan.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Muutenkin minun on vaikea ymmärtää, miten joku olettaa, että venäläisen pitäisi sodassa ja/tai politiikassa tukea jotain muuta maata kuin Venäjää. Vaikka sitten kuinka sattuisikin Washingtonissa asumaan. Miksi ei yhtä lailla vaadita Matthewsia tuomitsemaan julkisesti oman maansa johtoa?
Jos Biden nousee käytännössä maansa diktaattoriksi lakeja muuttamalla ja vaaleja varastamalla, jos USA aloittaa hyökkäyssodan toiseen valtioon ihan vaan megalomaanisen laajentumisen ilosta, pommittaa asuinrakennuksia ja sairaaloita, tappaa ja raiskaa naisia ja lapsia, jos Matthews poseeraa Bidenin kanssa, perustaa BidenTeamin, ja toimii USA:n sotapropagandan mannekiinina, niin kyllä minä Matthewsin tuomitsen.
 
Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Menee politikoinniksi, mutta itse uskallan kyllä väittää, että mikäli USA lähtee lähitulevaisuudessa uuteen Irak/Afganistan/Jugoslavia jne tyyliseen settiin, nykyisessä mediakentässä, niin vastaanotto tulee kyllä olemaan voimakas, vaikkei ylläolevista toteutuisi muu kuin itse hyökkäys. Oikeastaan ei mitään epäilystäkään, joten siinä mielessä venäjän ”mutku USA”-huutelijat ovat hyvinkin väärässä omasta mielestäni.

Näkeehän sen jo Israelinkin tilanteesta, joka on loppupeleissä hyvin erilainen ja paljon pienemmän mittakaavan konflikti.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ovetshkinin pankkitili jäädytettiin Venäjällä, koska hänen yrityksellään on 49 000 ruplan eli 500 euron edestä velkoja maksamatta. Vaikka pikkurahojahan tuollaiset summat Ovielle ovat.

Itseäni vituttaa tottakai Ovien poliittinen peli
En halunnut kysyä tuolla maaliennätysketjussa, niin kysyn tässä:
Mitä poliittista Ovechkin on tehnyt (ei "jättänyt tekemättä" vaan nimenomaan tehnyt) nyt, sanotaan tämän vuoden aikana? En ole seurannut yhtään, niin joku tiivistys olisi kiva saada. Edes joku top-3 listaus.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
En halunnut kysyä tuolla maaliennätysketjussa, niin kysyn tässä:
Mitä poliittista Ovechkin on tehnyt (ei "jättänyt tekemättä" vaan nimenomaan tehnyt) nyt, sanotaan tämän vuoden aikana? En ole seurannut yhtään, niin joku tiivistys olisi kiva saada. Edes joku top-3 listaus.
1. Osallistunut kesällä Venäjällä joihinkin tähdistöotteluihin (kuten moni muukin venäläinen NHL-pelaaja) ja ollut mukana kasvattiseuransa Moskovan Dynamon toiminnassa. Tämän joku varmasti katsoo poliittiseksi toiminnaksi.

2. Otti yhden kaverikuvan jonkin Putinin nuorisojärjestön keulakuvan kanssa yli kaksi vuotta sitten. Kontekstista kuvan takaa ei sen enempää tietoa.

3. Kommentoinut ainoana venäläisenä NHL-pelaajana Zadorovin lisäksi Putinin aloittamaa sotaa ja pyytänyt, että sotiminen päättyisi.

Siinäpä se aika lailla kai on. Toki tässä on parin viime vuoden tapahtumia myös mukana, sillä tänä vuonna ei tietääkseni mitään mainittavaa ole tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
En halunnut kysyä tuolla maaliennätysketjussa, niin kysyn tässä:
Mitä poliittista Ovechkin on tehnyt (ei "jättänyt tekemättä" vaan nimenomaan tehnyt) nyt, sanotaan tämän vuoden aikana? En ole seurannut yhtään, niin joku tiivistys olisi kiva saada. Edes joku top-3 listaus.
Tekemättä jättämiset tässä onkin kaiken keskiössä. Tyyppi on vuosikaudet tukenut Putinin diktatuuria, toki voi olla niin yksinkertainen kaveri ettei ymmärrä kaukalon ulkopuolisista asioista yhtään mitään. Mutta konkreettisempana tekemättä jättämisenä hän on ollut kuin kusi sukassa viimeiset lähes kolme vuotta, vaikka halutessaan olisi voinut vaikuttaa. Edes ottamalla Putlerin kuvan pois profiikuvastaan.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mutta konkreettisempana tekemättä jättämisenä hän on ollut kuin kusi sukassa viimeiset lähes kolme vuotta, vaikka halutessaan olisi voinut vaikuttaa. Edes ottamalla Putlerin kuvan pois profiikuvastaan.
"Edes" on sana joka ei oikeasti kuvaa tilannetta. Luulenpa, että lähes kaikki tämänkin palstan kommentaattorit jättäisivät Putinin kuvan profiiliinsa, mikäli oikeasti olisivat Ovetchkinin asemassa - ellei omaa jonkinlaista itsetuhoviettiä (ja piittaamattomuutta myös oman perheensä ja sukulaistensa kohtalosta). Ymmärtääkseen Ovetchkinin todellista asemaa, täytyy tietää vähän historiaa ja sitä mitä jääkiekko Venäjällä edustaa.

Siitä voi olla montaa mieltä tekikö venäläiset jääkiekkopiirit fiksusti solmiessaan kumppanuuksia Putinin kanssa. Luulen, että moni piti sitä ainakin niihin aikoihin hyvänä peliliikkeenä. Jalkapallo- ja muut urheilupiirit olisivat varmasti vähintään yhtä innoissaan sanoneet "da" sille älyttömän isolle ruplamäärälle ja näkyvyydelle, jota kumppanuus ja symbioosi maan johtajien kanssa toi. Putin pääsee poseeraamaan kiekkopiireihin ja "taapertamaan" näytösotteluissa, ja vastaavasti jääkiekko nauttii Venäjän ykköslajin asemaa ja suosiota.

Ovetchkin on mm. maajoukkueen kapteenina (ja menestyneimpänä nykykiekkoilijana) ollut jääkiekkopiirien edustaja, jonka oletetaankin kaveeraavan Putinin kanssa. Kansa näkee kuinka hyvin nämä kaksi tahoa tulevat toimeen. Ja luulenpa itse, että jokainen venäläinen, joka itse koki sen Jeltsinin ajan arvottomuuden tunteen ja loputtomat leipäjonot, osasi alkuun arvostaa Putinia ja tämän nostattamaa uutta kansallishenkeä - ja koki tämän yhteisen medianäkyvyyden ihan hyvänä asiana - jos ei vieläkin.

Mutta tästä sitten Ukrainaan ja nykypäivään, ja siihen symboliarvoon, jota Putinin kuva Ovechkinin profiilikuvassa merkitsee. Se symboloi monella tapaa jääkiekon ja Putinin kumppanuutta. Jos herra venäläinen jääkiekko (Ovechkin) poistaisi Putinin kuvan profiilistaan - siitä tulisi hyvin iso juttu Venäjällä ja symboloisi hyvin paljon. Monella tapaa se resonoisi kansaan isommin kuin jonkun oppositiopoliitikon puheet, sillä se olisi olisi kannanotto yhdeltä kansan isoimmista idolilta, jonka on ajateltu olevan Putinin ystävä. "Mitä se on kun ystävätkin hylkää?" Sen tietää sekä Ovechkin, että Putin, jonka valta-aseman horjumisesta on spekuloitu paljon koko sodan ajan. Sopii myös olettaa, että Ovetchkin on tämän "yhteistyön" merkeissä oppinut tuntemaan Putinin. Ja jos hän todellakin on henkilö, jonka käskystä ihmisiä tippuu parvekkeilta, on ihan loogista pelätä perheelle tai itselleen saapuvia seurauksia, mikäli tekee ison julkisen kannanoton Putinia vastaan. Luulen, että Putinkin on tehnyt tämän Ovechkinille selväksi (ellei ole itsestään selvyys ilmankin).

Voin ainakin itse sanoa, että mikäli olisin Ovechkinin asemassa ja perheeni ja sukulaiseni asuisivat Venäjällä (jossa ihmisiä oikeasti lähetetään syyttöminä Siperiaan), olisin itsekin "kusi sukassa" ja keskittyisin jääkiekkoon - varsinkin kun tiedostaa, että venäjällä asuvat venäläiset eivät näe samalla tavalla kuin me länsimaisen informaation piirissä olevat. He tuskin näkisivät minua minään sankarina jos poistaisin Putinin kuvan profiilistani, vaan enemmänkin petturina - varsinkin kun Putinin hallinnoima monopolimedia pyrkisi taatusti minusta sellaisen leipomaan.

Lisätään vielä tähän sellainenkin pointti, ettei iso osa Jenkkilää (jossa Ovechkin suuren osan ajastaan asuu), ajattele sodista niin kielteisesti kuin mitä me täällä Euroopassa, joten tavallaan on ihan helppoakin keskittyä vaan omaan elämäänsä ja unohtaa koko profiilikuva ja sota. Ympäristön ja median paine ei painosta samalla tapaa toimintaan kuin jos asuisi täällä Euroopassa sodan lähellä.

Ymmärrän silti, että näinä aikoina helpottaa purkaa vihan tunteita johonkin, ja kun Ovechkin on itse itsensä ajanut symbolin asemaan, niin olkoon niiden kohde. Mutta on tekopyhää väittää, että profiilikuvan poistaminen olisi mikään pikku asia. Kun Putin kokee venäläiset jääkiekkopiirit ja Ovechkinin - jos ei ystävikseen, niin ainakin yhteistyökumppaneikseen, niin luulisin hänen kokevan häntä vastaan suunnatut symboliset eleet tällaisina hetkinä hyvin petollisiksi kaikkien niiden ruplien jälkeen jota hän on alalle kylvänyt. Ihmiset ottavat yleensä erityisen henkilökohtaisesti tuttaviensa "petokset".
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mutta tästä sitten Ukrainaan ja nykypäivään, ja siihen symboliarvoon, jota Putinin kuva Ovechkinin profiilikuvassa merkitsee. Se symboloi monella tapaa jääkiekon ja Putinin kumppanuutta. Jos herra venäläinen jääkiekko (Ovechkin) poistaisi Putinin kuvan profiilistaan - siitä tulisi hyvin iso juttu Venäjällä ja symboloisi hyvin paljon. Monella tapaa se resonoisi kansaan isommin kuin jonkun oppositiopoliitikon puheet, sillä se olisi olisi kannanotto yhdeltä kansan isoimmista idolilta, jonka on ajateltu olevan Putinin ystävä. "Mitä se on kun ystävätkin hylkää?"
Oliko tämä tarkoitettu perusteluksi Ovechkinille tehdä jotain vai olla tekemättä? Minusta tuo on juuri se syy, miksi Ovien ehdottomasti pitäisi ottaa kantaa.

Voin ainakin itse sanoa, että mikäli olisin Ovechkinin asemassa ja perheeni ja sukulaiseni asuisivat Venäjällä (jossa ihmisiä oikeasti lähetetään syyttöminä Siperiaan), olisin itsekin "kusi sukassa" ja keskittyisin jääkiekkoon
Jos taas minä olisin Ovechkinin asemassa, käyttäisin mittavia resurssejani ja tekisin kaikkeni saadakseni perheeni ja sukulaiseni ulos tuollaisesta paskamaasta ja pois vaaran vyöhykkeeltä. Sen jälkeen käyttäisin arvostustani venäläisten keskuudessa ja yrittäisin saada mahdollisimman monen ihmisen avaamaan silmänsä.

Lisätään vielä tähän sellainenkin pointti, ettei iso osa Jenkkilää (jossa Ovechkin suuren osan ajastaan asuu), ajattele sodista niin kielteisesti kuin mitä me täällä Euroopassa, joten tavallaan on ihan helppoakin keskittyä vaan omaan elämäänsä ja unohtaa koko profiilikuva ja sota. Ympäristön ja median paine ei painosta samalla tapaa toimintaan kuin jos asuisi täällä Euroopassa sodan lähellä.
Kyllä, helppoa on jos oma moraali taipuu sodan unohtamiseen.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@Lystikäs Onko mielestäsi mitää todellista syytä olettaa, että Ovetskin ei ihan aidosti olisi Putinin hallinnon vankkumaton tukija. Mukaanlukien sota Ukrainassa. Voidaan tietysti spekuloida, että ei ole, vaan hänet on pakotettu kaveeraamaan Putinin ja erilaisten putinistien kanssa, pakotettu osallistumaan tilaisuuksiin, pitämään Putinin kuvaa somessaan ja viittaamaan ukrainalaisiin fasisteina. Mutta eikö olisi vähän outoa, että juuri hänet olisi pakotettu, ja moni muu venäläinen huippukiekkoilija taas ei? Vai ovatko kaikki venäläiset NHL-tähdet toimissaan ja lausunnoissaan samalla viivalla? Käsittääkseni eivät.
 
En tiedä mitä Ovetchkin on mieltä asioista, tai onko hän kuinka kiinnostunut politiikasta, enkä niin ole väittänytkään, tiedän vain, ettei se profiilikuvan poistaminen ole symboliarvoltaan mikään pikku juttu, ja sillä voi (ja todennäköisesti olisi) todella isot seuraukset Ovechkinille ja hänen raikkaimmilleen. Sen takia siitä kyseisestä seikasta ei voi vetää vahvoja johtopäätöksiä sen suuntaan, mitä kyseinen henkilö on mieltä sodasta tms. Enkä ole kuullut Ovechkinin viittaavan ukrainalaisiin fasisteina, oikeastaan päinvastoin - sanoi tuntevansa monia ja toivovansa sodan loppumista. Enkä tiedä mitä haet tuolla "pakotettu" spekulaatiolla. Ennen sotaa oli taloudellisesti hyvin kannattavaa olla hyvää pataa Putinin kanssa, ja oletan, että venäläiset jääkiekkopiirit teki päätökset ihan vapaaehtoisesti, varmasti myös Ovechkin on ollut hyvää pataa Putinin kanssa - ja ties vaikka edelleenkin olisi.

Ja mitä noihin muihin venäläisiin NHL-tähtiin tulee, niin ei heidän sanomisillaan ole tietenkään samaa paino- tai symboliarvoa. Ovechkin on maajoukkueen kapteeni (Venäjä on nationalistinen maa) ja myös se venäläinen jääkiekkoilija, joka niissä propaganda kuvissa paiskaa tassua Putinin kanssa. Valokiila on kirkkaimmin hänen tekemisissään - etenkin Venäjällä. Mutta silti on varmasti hankala vastustaa Putinia julkisesti ja siitä iso arvostus jokaiselle venäläiselle jääkiekkoilijalle joka näin tekee.

Jos taas minä olisin Ovechkinin asemassa, käyttäisin mittavia resurssejani ja tekisin kaikkeni saadakseni perheeni ja sukulaiseni ulos tuollaisesta paskamaasta ja pois vaaran vyöhykkeeltä. Sen jälkeen käyttäisin arvostustani venäläisten keskuudessa ja yrittäisin saada mahdollisimman monen ihmisen avaamaan silmänsä.
Jos olisit Ovechkinin asemassa, olisit kasvanut venäläisen kulttuurin ja kulttuuriarvojen parissa, joten käsityksesi maailmasta ja siitä mikä on oikeudenmukaista olisi ainakin osittain erilainen kuin mitä se on nyt. Olisit käynyt läpi nuoruuttasi Jeltsinin aikojen leipäjonoissa, jolloin maan kansallisidentiteetti, arvo ja itsetunto oli alimmillaan, joten olisit silloin nähnyt Putinin hyvällä todennäköisyydellä jopa sankarina - ainakin paremmin silmin kuin kukaan länsimaalainen voi koskaan nähdä. Käsityksesi paskamaasta olisi todennäköisesti se Jeltsinin aikainen maisema. Todennäköisesti olisit kuitenkin altistunut Washingtonin vuosinasi länsiarvoille - ainakin jossain määrin, joten näkisit varmaan paljon epäkohtia kotimaassasi jota et nuorempana nähnyt, mutta samaa ei tietenkään voisi sanoa suvustasi, joka on edelleen Venäjällä - ja tuskin pitävät sitä paskamaana. He eivät ole altistuneet länsimaisille hyvearvoille, vaan elävät täysin niiden arvojen parissa joita heille opetetaan (kuten mekin täällä lännessä). Ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen vähemmän hänen maailmankäsityksensä ja arvonsa yleensä muuttuvat. Tämän olen itsekin huomannut esimerkiksi omissa vanhemmissani. Jos olisit Ovechkinin asemassa - tasolla jolla hän on, elämäsi täytyisi painottua pääosin jääkiekkoon, omaan joukkueeseesi ja täyspäiväiseen harjoitteluun, joten on erittäin epätodennäköistä, että olisit myös sen lisäksi poliittinen aktivisti, jolla on halua ja virtaa lähteä evakuoimaan sukulaisiaan, haastamaan Venäjän diktaattoria ja valistamaan Venäjän kansan maailmankäsitystä haastamalla venäläisen median näkemykset vääriksi.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
En tiedä mitä Ovetchkin on mieltä asioista, tai onko hän kuinka kiinnostunut politiikasta, enkä niin ole väittänytkään, tiedän vain, ettei se profiilikuvan poistaminen ole symboliarvoltaan mikään pikku juttu, ja sillä voi (ja todennäköisesti olisi) todella isot seuraukset Ovechkinille ja hänen raikkaimmilleen. vääriksi.
Tämä on mielenkiintoinen näkökanta. Mitä jos mietittäisiin asiaa niin, että miksi kuva on alun perin laitettu? Onkohan sillä haluttu ilmaista tukea diktaattorille? Olisikos sitä kuvan laittamista ja lausuntojen "Putin on minun presidentti" antamista kannattanut miettiä silloin aikanaan. Vähän samoilla argumenteilla voisi rikollisjengin jäsen kertoa että eihän hän nyt enää voi erota kun siitä on seurauksia. Ehkä näitä kuuluu miettiä jo silloin kun liigaan liittyy.

Ovechkin on ottanut linjan, jossa hän antaa Putinille poliittista näkyvyyttä ja toimii tämän politiikan edistäjänä. Siinä on vaikea sanoa nykyisessä tilanteessa vain että en halua ottaa kantaa politiikkaan, olet jo ottanut.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Otsikon pelaajaa sivuten: mitä on tapahtunut Artemi Panarinin Putin-vastaisuudelle? Mieshän kritisoi Putinia avoimesti muutama vuosi sitten. Viime kesänä Panarin sitten esimerkiksi osallistui tuohon aiemmin mainittuun propaganda-tähdistöotteluun Venäjällä.

Aika hiljaista on muutenkin Putin-vastaisuus venäläiskiekkoilijoiden keskuudessa. Omien sukulaisten suojelu Venäjällä ei ilmeisesti ole validi argumentti tässä?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Otsikon pelaajaa sivuten: mitä on tapahtunut Artemi Panarinin Putin-vastaisuudelle? Mieshän kritisoi Putinia avoimesti muutama vuosi sitten. Viime kesänä Panarin sitten esimerkiksi osallistui tuohon aiemmin mainittuun propaganda-tähdistöotteluun Venäjällä.

Aika hiljaista on muutenkin Putin-vastaisuus venäläiskiekkoilijoiden keskuudessa. Omien sukulaisten suojelu Venäjällä ei ilmeisesti ole validi argumentti tässä?
Mitään yksityiskohtia en tiedä, ja voivat olla täällä kortilla tietäjät muutenkin, mutta valistunut arvaus löytyy. Panarinia on niin sanotusti toimimaan ”oikein”, ja julkisesti on tiedossa, jonkinmoista noottia hän saikin jo ilmeisen tekaistujen ahdisteluväitteiden tms. muodossa.

Tuo palkinto ”oikein” toimimisesta on tietysti se, että Panarin, samoin kuin hänen läheisensä, välttyisivät määrätyiltä omaisuuteen ja etenkin terveyteen kohdistuvilta ikävyyksiltä. Ikkunasta kun voi pudota vaikka kellarikerroksessakin.
 
JuiWSH

Jäsen
1. Osallistunut kesällä Venäjällä joihinkin tähdistöotteluihin (kuten moni muukin venäläinen NHL-pelaaja)
Tämä on itse asiasssa aika hassu keissi kokonaisuudessaan. Muista pelaajista ei haluta puhua ollenkaan, ja jos tästä kysyy, on se "eri asia". Esimerkiksi Panthersiin liittyvät viestiketjut ei ole täyttyneet samanlaisesta sekasotkusta, vaikka erittäin ylpeinä Kulikov ja Bobrovsky kantoivat Venäjän lippua omassa mestaruusparaatissaan. Meidänkin oma Sassa ihan hypetti Bobin lavalle.

Otsikon pelaajaa sivuten: mitä on tapahtunut Artemi Panarinin Putin-vastaisuudelle? Mieshän kritisoi Putinia avoimesti muutama vuosi sitten. Viime kesänä Panarin sitten esimerkiksi osallistui tuohon aiemmin mainittuun propaganda-tähdistöotteluun Venäjällä.
Eikä ainoastaan tuo, vaan Panarin on ihan avoimesti sanoutunut irti aiemmista kommenteistaan.

#savechildrenfromfacism

Edit. Jos et ole kuullut, niin kai sentään olet nähnyt?
Tästä kuvastahan on tosiaan vasta kymmenen vuotta, joten sopii hyvin kysymykseen "mitä on tehnyt viimeisen parin vuoden aikana".
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eikä ainoastaan tuo, vaan Panarin on ihan avoimesti sanoutunut irti aiemmista kommenteistaan.
Tuostahan tuo samasta jutusta aika selkeästi käy ilmi mikä Panarininkin suun on pistänyt suppuun, eli mainittu muutaman vuoden takainen tapaus jonka takia joutui jäämään useammaksi sivuksi viikkoon kesken kauden Rangersinkin toiminnasta. Veikkaan että sitä päivää saadaan silti vielä odotella kun tämä ilmoittaa liittyneensä Putinin tukijoiden joukkoon.

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Onko muuten sellaisia pelaajia, jotka ovat liittyneet mainittuun joukkoon, sanotaanko nyt talven 2022 jälkeen?
Enpä kyllä muista äkkiä ensimmäistäkään ja hyvä niin, mutta en myöskään valitettavasti kovin montaa jotka olisivat irtisanoutuneet Venäjän touhuista ja esittäneet kritiikkiä Putinia kohtaan. Zadorov taitaa olla ainakin NHL-pelaajista ainoa?
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä on mielenkiintoinen näkökanta. Mitä jos mietittäisiin asiaa niin, että miksi kuva on alun perin laitettu? Onkohan sillä haluttu ilmaista tukea diktaattorille? Olisikos sitä kuvan laittamista ja lausuntojen "Putin on minun presidentti" antamista kannattanut miettiä silloin aikanaan. Vähän samoilla argumenteilla voisi rikollisjengin jäsen kertoa että eihän hän nyt enää voi erota kun siitä on seurauksia. Ehkä näitä kuuluu miettiä jo silloin kun liigaan liittyy.
Tämä logiikka voisi toimia jos kuva ja lausunnot olisi annettu (eli jengiin olisi liitytty) sen jälkeen jengi paljastuu ”rikollisjengiksi” - eli sodan aloittamisen jälkeen.

Toinen relevantti aspekti on kulttuuri- ja näkemyserot. On selvää, että länsimaalaiset ja venäläiset näkevät Naton laajentumisen motiivit ja esimerkiksi Ukrainan tapahtumat eri tavalla. Me saamme uutisemme eri lähteistä. Ukraina on ollut kulttuurisesti voimakkaasti jakautunut itään ja länteen, ja venäläiset kokivat esimerkiksi Maidanin tapahtumat lännen aloittamana kulttuurisotana, jossa venäläismieliset johtajat syrjäytettiin länsimielisillä johtajilla, joka ajoi ahdinkoon itä-ukrainalaisen ”veljeskansan”. En mene nyt siihen mikä on totta ja mikä ei (tämä ei ole oikea ketju sille), mutta tämä on se narratiivi jota syötetään Venäjän kansalle, puhumattakaan siitä, että Natoa rummutetaan jatkuvasti uhkana. Asiat voidaan oikeasti nähdä useammalla eri tavalla riippuen omasta kulttuurisesta näkökulmasta. Jos me koetaan täällä uhkaavaksi sen, että Venäjä pullistelee joukoillaan tuossa meidän rajan takana, niin ei ole vaikea ajatella Venäjään suunnattujen ohjuspatterien ja Naton jatkuvan laajentumisen lähemmäs Venäjän rajaa tuntuvan ahdistavalta normi venäläiselle. Vahva johtaja luo turvallisuuden tuntua, ja ajatteli Putinista mitä tahansa, niin venäläiset ajattelevat hänen olevan vahva johtaja, joka pitää Venäjän turvassa. Se mitä yritän tässä hakea takaa on se, että useimmalle venäläiselle Putin ei ole rikollinen vaan johtaja, joka yrittää pitää rajat turvassa ja suojella venäläistä kulttuuria. Ja ainakin itse luulen Ovechkinin ilmaisseen tukeaan vahvana pitämälleen johtajalle, ei sotarikolliselle, vaikka me nähdään se täällä toisin. Palaan tässä siihen, että Ovechkin kuitenkin eli lapsuutensa Jeltsinin ajan kaoottisessa talouskurimuksessa, josta Putin toimillaan venäläiset silloin nosti ylös. Eri ikäpolvet näkevät Putinin varmasti eri silmin. Toisille hän toi taloudellista vakautta. Nuoremmat ikäpolvet ei taas tunne näitä aikoja. Eli jos halutaan tuomita Ovechkinin moraalia, se tulisi tuomita venäläisen moraalin näkökulmasta - sen kautta miten he (ja hänen ikäpolvensa) ovat tottuneet asioita näkemään. Tai sitten tuomitaan venäläinen moraali (jota toisissa ketjuissa on tehtykin).

Jos moraalierot tuntuvat vaikeilta, niin me voimme kysyä länsimaalaisina itseltämme, kuinka moni meistä pitää George W. Bushia oikeasti rikollisena Irakin tapahtumien takia, vai ainoastaan johtajana joka teki virheen? Itse en pitänyt rikollisena. Muissa kulttuureissa George W. nähtiin kovin erilaisin silmin kuin mitä nähtiin - etenkin näiden tapahtumien ollessa tuoreita. Esitän tämän rinnastuksen (whattaboutismin) vain siksi, meidänkin moraaliarvot voivat sokaistua jos luulemme taustalla olevan jotain minkä me koemme oikeaksi. Meidänkin media maalaa uutiset meidän arvojemme kautta. ”I support the troops” ei ole jenkeissä osoitus rikollisuudelle, vaan nationalismille, vaikka ne joukot tekevät operaatioitaan ties missä päin maailmaa, ties mistä syystä.

Jos siis pitäisi veikata sitä mitä Ovechkin tuumaa Putinista parhaillaan, niin luulen hänen pitävän Putinia johtajana joka teki virheen (mutta ei uskalla muiden tavoin sanoa sitä ääneen, koska Putin ottaa kritiikin todella ”hyvin”), ihan siinä missä länsimaalaiset ajattelivat George W. aikanaan tehneen virheen, mutta ehkäpä hän silti ajattelee Putinin olevan se paras tarjolla oleva mahdollisuus Venäjälle, sillä ei nuo muutkaan valtaa tavoittelevat tahot kovin hyvältä näytä. En tiedä. Tämä on täyttä spekulaatiota.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tämä logiikka voisi toimia jos kuva ja lausunnot olisi annettu (eli jengiin olisi liitytty) sen jälkeen jengi paljastuu ”rikollisjengiksi” - eli sodan aloittamisen jälkeen.
Niin faktahan on, että AO8 on oli valmis tukemaan Putinia ennen sotaretkeä, mutta ei sanoutumaan siitä irti sotaretken alettua. Ei tuo Putinin aloittama hyökkäyssota ole mielestäni millään tavalla se rajalinja, jonka jälkeen Putinin politiikan tukeminen olisi jollain tavalla tuomittavaa, mutta sitä ennen se olisi ollut erityisen hyväksyttävää. Kyllähän diktaattorin toimet ovat sisäpoliittisesti olleet diktaattorin toimia myös ennen 2022 vuotta. Vuonna 2022 kääntyi vain ulkopoliittisesti täysin uusi sivu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Etenkin kun Ovechkin on jo aiemmin hyökännyt toiminnallaan suoraan Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan. Viittaan tällä siis tähän "pelastakaa lapset fasismilta"-kampanjaan, missä Ovechkin oli näyttävästi mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös