Mainos

Alatalolle kenkää? Mitäs sen jälkeen?

  • 162 345
  • 516

M10

Jäsen
Lähinnä kirjoitin juttuni siksi, että nykyään kaikki Alatalon jutut käännetään itkemiseksi, ja itse kun tuon jutun luin, en siitä nyt mitään sen ihmeellisempää itkemistä ja muiden syyttelyä löytänyt. Lähinnä mietittiin mitä olisi ehkä voinut tehdä toisin ja missä on ollut ongelmia. Normaalia kai, ja järkevääkin epäonnistumisen jälkeen? Kyllä se HPK:nkin kannalta on hyvä, että asioista puhutaan. Vaikka päävalmentajan se vastuu pitääkin kantaa, niin harvoin ongelmat kuitenkaan yhden miehen syy on. Mutta tälläisessä tilanteessa on helppo syytellä. Ja kyllä se Jalonenkin pelaajia syytteli, jopa yksittäisiä...

Itse kyllä lähtisin siitä, että koko organisaatiolla on peiliin katsomisen paikka. Ei Lehkoselle tai Kaarelallekkaan puhtaita papereita voi antaa, Lintumäestä ja muista puhumattakaan. Jos Alatalo on niin totaalisen paska, niin luulisi, että joku olisi jo puolen vuoden jälkeen ottanut aiheen esille.

Se on lopun alkua, jos lähdetään siitä, että kaikki oli Alatalon syytä ja missään muussa ei ole vikaa tai parannettavaa. Itse toivon, että koko organisaatio katsoo peiliin tämän kauden jälkeen.

Hyvä kirjoitus Axel K.:lta.

Alatalo ei varmastikaan ole onnistunut tehtävässään, mutta samalla tavoin on epäonnistunut Kerho-johto Lintumäkeä myöten. Alatalo on täysin erilainen persoona, kuin jumalan asemassa Hämeenlinnassa oleva Jalonen. Jalosen aikakauden jälkeen puikkoihin hyppääminen ei pitänyt olla helppo yhdellekään valmentajalle tässä valtakunnassa. Heikko menestys on muutamien kuukausien aikana vienyt lähes kaiken fanien tuen päävalmentajan takaa. Alatalo on myös muutamilla lausunnoillaan, joista henkilökohtaisesti en itsekään pitänyt, kaivanut omaa kuoppaansa fanien tuen suhteen.

Tuossa Keskisuomalaisen jutussa Alatalo myöntää epäonnistuneensa ja vastaa suorasukaisesti haastattelijan kysymyksiin Kerhosta, sen toimintamallista ja johdosta. Jos on mennyt heikosti pelillisesti, niin varmasti on ollut myös parannettavaa Tervosen, Lintumäen, Savolaisen, Alatalon, Lehkosen, Kaarelan ja muiden yhteistyössä. Se on jopa inhimillistä mielestäni, kyseessä kun on melkoinen sekametelisoppa uutta ja vanhaa. Moni tulkitsee Alatalon suorat sanat HPK-johdosta ilman sen suurempia miettimisiä itkemiseksi ilman, että todella mietittäisiin josko ne sittenkin pitäisivät paikkansa. Josko Kerho-johdossa ihan oikeasti olisi muillakin peiliin katsomisen paikka, kuin vain Alatalolla? Josko siellä olisi homma kussut, vaikka päävalmentajana olisi tällä kaudella ollut Hannu Aravirta? Ei mielestäni ole tässä vaiheessa tarpeellista, kun paskat on jo housussa, pitää kynttilää vakan alla ja olla kertomatta organisaation epäonnistumisista.

Alatalolla on myös mielestäni oikeus arvostella sitä hämmentävää tosiasiaa, että hänellä ei ollut paljoa sanansijaa noissa pelaajahankinnoissa. Jos näin todella on ollut, niin siitä suuri miinus Lintumäelle ja Tervoselle, jotka ovat epäonnistuneet muutamassa hankinnassa, pahimpana esimerkkinä Pasi Tuominen. Toki myös Alatalo ei ole saanut palikoistaan täyttä hyötyä irti.

Alatalokaan ei ole ollut sitä, mitä odotin. En todellakaan halua puolustella häntä kaikesta. Kalju ei ole saanut nuorista niin paljoa irti, kuin Jalonen parhaimmillaan eikä mies ole saanut joukkueen peliä kulkemaan tasaisesti illasta toiseen. Sitten tosiaan ne jotkut typerältä kuulostaneet selittelyt kohtalosta jne. Alatalon HPK on ollut jotenkin munaton joukkue läpi kauden. Sanoisinko, että kapteeninsa näköinen joukkue.

On silti epäreilua, että koko roska kaadetaan Alatalon päälle ja miehen jokaista lausuntoa tulkitaan negatiivisesti. Miksi Lehkosta ei arvostella? Alatalon haukkuminen alkoi joidenkin toimesta jo kesällä ja pikaisimmat vaativat jo fuduja kesäharjoittelun perusteella. Ei siis ihme, että Alatalon päätä vaaditaan lankulle nyt jo esimerkiksi loukkaantumisten vuoksi. Paskan kauden jälkeen on helppo kaataa kaikki roska uuden miehen niskaan, joka monen mielestä pilasi koko organisaation menestystoiveet tällä kaudella. Samalla kuitenkin vanhat tutut naamat, jotka ovat myös vastuussa Kerhon tuloksista säilyvät täysin ilman arvostelua.

Niin kuin Jukka Jalonen on sanonut; nykyaikainen jääkiekkovalmennus on tiimityöskentelyä. Mielestäni silloin kaiken paskan pitäisi myös kaatua useamman, kuin yhden miehen niskaan.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
The Matin pelikirja alkaa toimia?!?

Normirosterilla eilen olis kertsi voittanut kuten Curren kaudella.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei tässä ole kyse ollenkaan Matista. Kai se Lehkonen on jo kohta kaksi kuukautta peluuttanut ja varmaankin treenauttanut myös joukkuetta. Ihme että se tapahtui samalla hetkellä kun alkoi edes peli näyttämään jääkiekolta.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Alatalon mediakierros senkun jatkuu. Joukkueella menee vihdoinkin liigassa edes aavistuksen hyvin niin SILLOIN Matti päättää nousta jalustalle puhumaan vastuustaan.
Lainaus jutusta:

"Varovaisista julkisista lausunnoistaan tunnettu valmentaja suostuu kuitenkin Hämeen Sanomien haastattelupyyntöön pitkän pohdinnan jälkeen."

Ei tuosta sellaista kuvaa saa, että Alatalo olisi Hämeensanomien ulko-ovea hakannut kunnes sai oman juttunsa julkaistua.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Todennäköisesti jokaiselle valmentajalle olisi ollut vaikea paikka tulla Jalosen jälkeiseen aikaan kerhoon. Jalosen aikana kuitenkin saimme joka ovesta ja ikkunasta menestystä. Se että sekä valmentaja, seurajohtaja ja puoli joukkuetta vaihtui niin välttämättä se ei kenellekään uudelle valmentajalle olisi ollu yhtään sen helpompaa. Lisäksi tähän vielä nämä tämän kauden loukkaantumiset.
Jälki viisaus on nyt maailman helpointa mutta ehkä Lehkosen Timosta olisi pitänyt tehdä heti vastuu valmentaja oli ainakin jotain vanhaa säilytetty.
Ensi vuonna on valmentaja sitten kuka tahansa niin menestymis paineet ovat vielä askelta kovemmat. Yksinkertaisesti on pakko menestyä.

Jos huhu tai fakta pitää paikkaansa että Lehkonen on ottanut vastuu valmentamisen harteilleen todellisuudessa niin eiköhän olisi aika tehdä se viralliseksi ensi vuonna....mahtaakohan vaan olla niin että hänestä tulee koko päiväinen maajoukkueen apuvalmentaja ja näin ollen ei ole edes käytettävissä?
 
On jo tullut useaan otteeseen esille, mutta viimeksi sunnuntaina kuulin Aulangon kylpylän pukuhuoneessa möykänneeltä asiantuntijalta, että mestarivalmentaja Rautakorpi oli juuri poikennut ry:n toimistolla ja tulossa Kerhoon.

Voi pojat, jos näin kävisi. Kääntyvien tuulitakkien suhina kuuluisi varmaan Ouluun asti.
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Rautakorpi on kohtuu pätevä valmentaja (ainakin nykyään), mutten vanhojen traumojen takia haluaisi nähdä blondia kerhon vaihtoaitiossa...koittaa fanien kannalta vaikeat ajat, jos näin tapahtuu. Mikäli kerho vielä menestyisi, se vain pahentaisi asiaa...kinkkinen tilanne jessus!
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
On jo tullut useaan otteeseen esille, mutta viimeksi sunnuntaina kuulin Aulangon kylpylän pukuhuoneessa möykänneeltä asiantuntijalta, että mestarivalmentaja Rautakorpi oli juuri poikennut ry:n toimistolla ja tulossa Kerhoon.
Juu ja olihan se viime perjantaina(?) tullut Tervosen ja Savolaisen kanssa autolla hallille, notta on siellä jotain meneillään. Itselleni ei olisi mikään kova paikka TukkaJukan tulo Kerhoon, kun olen itselleni antanut kertoa joukkueidensa pelityylinkin kehittyneen hieman. Ainakin mieluummin kuin Toivola. Toki kävisi Lehkonen ja/tai Lehkonenkin, mutta muita ei taida sitten olla vapaanakaan. Kai se Raato Stadiin menee, eikä täällä siihen olisi varaakaan.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan se selvä että Rautakorpi olisi pätevin vaihtoehto Kerhon valmentajaksi, näin kun miettii ketä on saatavilla. On varmasti tarpeeksi auktoriteettiä ja osaamista. Jukan joukkueet ovat aina hyvässä fyysisessä kunnossa ja se on mielestäni tärkeä osa Kerhon pelityyliä - pitää olla kunnossa jos halutaan pelata sitä nopeatempoista, iloista kiekkoa.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan se selvä että Rautakorpi olisi pätevin vaihtoehto Kerhon valmentajaksi, näin kun miettii ketä on saatavilla. On varmasti tarpeeksi auktoriteettiä ja osaamista. Jukan joukkueet ovat aina hyvässä fyysisessä kunnossa ja se on mielestäni tärkeä osa Kerhon pelityyliä - pitää olla kunnossa jos halutaan pelata sitä nopeatempoista, iloista kiekkoa.

Jukka ei ole vaan viimeaikoina harrastanut mitään pitkäjänteisiä työjuttuja.
Joten mitään pitkäikästä valmennuskuviota tuskin tulisikaan täälläkään. Sikäli huono vaihtoehto. Voi toki olla yksi parhaista saatavila olevista mutta myös kalleimmista.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jukka ei ole vaan viimeaikoina harrastanut mitään pitkäjänteisiä työjuttuja.
Joten mitään pitkäikästä valmennuskuviota tuskin tulisikaan täälläkään. Sikäli huono vaihtoehto. Voi toki olla yksi parhaista saatavila olevista mutta myös kalleimmista.
Tämä on tietysti totta. Ensi kausi taitaa muutenkin olla poikkeuksellinen Kerholle koska siihen panostetaan ilmeisesti paljon ja luulen että hankitaan pelaajia, jotka eivät pelaa kuin yhden kauden joukkueessa eli ei ole varaa pitää seuraavalla kaudella. Tämä siis oma näkemykseni tilanteesta. Tietysti mukana on varmasti sellaisia pelaajia, jotka jatkavat Kerhossa, mutta noita yhden vuoden pahveja saattaa olla enemmän kuin yleensä, jos siis joukkueen johto onnistuu hankkimaan niitä kovia nimiä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Lehdistötilaisuudessa kuultua:

Jouko Jaakkola: Ton äskeisen puheenvuoron perusteella, mitä on tehtävissä, että toi joukkueen vetelä esitys muuttuu jääkiekoksi?

Matti Alatalo: ......... No se...meidän pitää varmaan yhdessä käydä joukkueen kanssa peli läpi ja miettiä mitä keinoja siinä on käytettävissä. Vaikee antaa mitään suoraa vastausta. Ei tällä esityksellä voiteta mitään joukkuetta.

Jaakkolan Jouko: Eikä yleisöä.

Alatalon Matti: Eikä yleisöä.

Repesin. Heitä nyt Kalle se ukko helvettiin sieltä, sille naurais hevosetkin, jos vaan kuuntelisivat.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jouko Jaakkola: Ton äskeisen puheenvuoron perusteella, mitä on tehtävissä, että toi joukkueen vetelä esitys muuttuu jääkiekoksi?

Matti Alatalo: ......... No se...meidän pitää varmaan yhdessä käydä joukkueen kanssa peli läpi ja miettiä mitä keinoja siinä on käytettävissä. Vaikee antaa mitään suoraa vastausta. Ei tällä esityksellä voiteta mitään joukkuetta.

Jaakkolan Jouko: Eikä yleisöä.

Alatalon Matti: Eikä yleisöä.

Repesin. Heitä nyt Kalle se ukko helvettiin sieltä, sille naurais hevosetkin, jos vaan kuuntelisivat.

Hyvää piikkiä Joksilta.

Taitaa Matti jo laittanu kanssa rukkaset naulaan....vois kyl samalla lähteä etsimään mihin naulaan se ne unohti ja heti.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Taitaa Matti jo laittanu kanssa rukkaset naulaan....vois kyl samalla lähteä etsimään mihin naulaan se ne unohti ja heti.

Se, että Matti on luovuttanut on ollut selvää jo jonkun aikaa. Ehkä niitä Matin syitä voi hieman ymmärtää lueskelemalla noita viimeisimpiä juttuja (Keskisuomalaisesta ja HäSa:sta). Sitä mä vaan en ymmärrä miksi helvetissä Matti edelleen pyörii joukkueen mukana. Eihän se voi olla vaikuttamatta joukkueen ilmapiiriin, kun päävalmentaja alennetaan, mutta jätetään edelleen roikkumaan mukana. Jos jollakulla on asiasta parempaa tietoa, niin mielellään siitä kuulisi. Eli onko tämä case Alatalo Lintumäen kuvio, jossa Harri ei anna Matille monoa koska se maksaa, mutta Matti on vapaa itse lähtemään. Kuinkahan paljon tämä pelleily tulee maksamaan?

Toisaalta, jos Matti on joukkueessa lähinnä haastatteluja antavana maskottina, niin onpa maskotti sitten täydellisesti joukkueensa näköinen: veltto äijänkuvatus, jolla ei ole sydäntä touhussa lainkaan mukana.
 

Hokitopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
RU-38, Porin Karhut
Näilläkö mennään

Mielenkiintoinen peli-ilta Hämeenlinnassa. Kahden peräpään valvojan mukaista hokia, mutta nähdyn perusteella HPK pelaa ihan valmentajiensa näköistä kiekkoa.
Hämeelinnan valmennuskolmikko on pelaajiensa kanssa totaalisen hukassa, mutta onneksi kausi päättyy pian,eikä tarvitse enää katsoa tätä taaperrusta.
Hienoa Ässät,varsinkin toinen erä oli todellista hallintaan,jossa näytitte mikä on jääkiekon nykytila Hämeenlinnassa.
Mietin kannattako tulla hallille ja maksaa tuollaiseta lystistä mitään. Mutta onneksi veikkaajilla on vielä luottoa HPK:n suuntaan kun kertoimeksi saatiin 1,65 Ässien 3,30 vastaan.
Pressitilaisuudessa Alatalon lausunto oli juuri mitä odottaa saattoi,"pitää pelaajien kanssa keskustella...oliskos kannattanut keskustella jo elokuussa.
Eikö valmentaja todellakaan tiedä mitä pitää tehdä;valmentaja(t) ei liene oleven oikeilla paikoillaan. Valitettavasti Alatalon vaihtaminen tässä kohdin ei auta mitään,- ne kaksi muuta pitäisi vaihtaa ja heti! Senverran eripuraista toiminta näyttää olevan. Ja pelaajat menevät päät painuksissa.

Kannattaako tässä vaiheessa tuottaa enää noita kehäraakkeja? Nuorille pitäisi antaa tilaa,mutta kun nekin tuntuvat karkaavan muille maille.

Olihan jotain lustiä,kun linjuri Suni hyökkäsi maaliin,mutta kunnon kähinää ei pelissä ollut,odotuksista huolimatta.

Ässäleirissä kolme pojoa otettiin vastaan ja iloittiin varauksetta- Nielikäinen,hän oli ottelun vaikuttaja!

Tämä kausi on tässä - lähden etelään! Tervetuloa myös molempien joukkueiden pelaajat, kausi on ohi!
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Toisaalta, jos Matti on joukkueessa lähinnä haastatteluja antavana maskottina, niin onpa maskotti sitten täydellisesti joukkueensa näköinen: veltto äijänkuvatus, jolla ei ole sydäntä touhussa lainkaan mukana.
Niinpä. Jos rooli tosiaan on tuo, ehdotan HPK:n seuraavaksi valmentajaksi Jari Sarasvuota.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Heitä nyt Kalle se ukko helvettiin sieltä, sille naurais hevosetkin, jos vaan kuuntelisivat.
Niin Kallehan ei heitä tosta joukkueesta ketään pihalle, kun ei ole valtaa eikä halua sellaiseen. Eikä myöskään palkkaa ketään. Tämä meidän Kalle pyörii Lintumäen ja Savolaisen marionettina ja työnkuvaan kuuluu ehdotella kaikenlaista johdolle, ja sitten kertoilla kivoja (lue:sekavia) juttuja medialle. Siis turha jätkä toimariksi, ja pikkasen liian kiltti kertomaan ja toteuttamaan omia mielipiteitään Lintumäen ja Hanskin puristuksessa.

Alatalo on epäonnistunut tehtävässään, mutta eihän se ole itse itseään siihen palkannut! Lintumäki halusi juuri Alatalon, ja tulos on tässä. Harri on myös vastuussa siitä, että Matti edelleen patsastelee vaihtoaitiossa. Kai sekin on Alatalon vika, ettei ole itse irtisanonut itseään kahden vuoden sopparista. Herätys, eihän kukaan sellaista vapaaehtoisesti tee!

Kovin on vaan vastenmielistä Hämeenlinnan suunnassa antaa kritiikkiä myös niille, jotka ovat väärät henkilöt tehtäviin valinneet. Sopii Kerhon kuvioon ja Lintumäen persoonaan, että jääräpäisesti ensiksi valitaan muiden yli valmentaja, sen jälkeen ei millään myönnetä omaa virhettä, ja eroteta valmentajaa. Kauden jälkeen Alatalo ilmeisesti on helpompi ulostaa, ja syy kaikkien aikojen surkeimmasta kaudesta vieritetään valmentajan ja loukkaantumisten piikkiin. Kun todellinen paskapyykki jää pesemättä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onpas Alatalosta tehty sylkykuppi ja syntipukki. Eipä olleet hääppöiset lähtökohdat kauteen, kohtelu sitäkin tylympää. Eihän hän nyt varsinaisesti ole onnistunut tällä kaudella, mutta kyllä valmentajan työtä voidaan objektiivisesti arvioida hiukan pitemmän kuin puolen vuoden työn perusteella.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mikä Alatalon aikana on mennyt hyvin tai toiminut? Pitkällä aikavälilllä? Lyhyellä? Loukkaantumisia on ja muutenkin perseestä kauden alusta lähtien, mutta mitä hyvää?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Alatalo on epäonnistunut tehtävässään, mutta eihän se ole itse itseään siihen palkannut!
Niin, mutta kun vastuuvalmentaja on se joka kantaa vastuun pelillisestä puolesta ja se alkoi mennä päin persettä suunnilleen siinä vaiheessa, kun allekirjoittanut tämän ketjun avasi. Ei kai nyt saatana voida Lintumäkeä syyttää, kun peli ei kulje ollenkaan?! Minä olin ainakin ihan toiveikas siinä vaiheessa, kun sopimus Alatalon kanssa julkaistiin, eikä sitä kovin moni muukaan kritisoinut.

Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö Alatalo saattaisi olla jossain muualla ihan toimiva ratkaisu. On se Jalosen Jukkakin potkuja saanut.

On ihan selvästi ollut luettavissa jo pitkään, että Alataloa ei ole kohdeltu "reilusti" ja johan tuo itsekin vähän sellaista supisi juuri äsken. Toisaalta Alatalon omat kommentit pelien jälkeen ovat kyllä kertoneet myös sen, että hän on nyt ihan väärässä paikassa.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Mikä Alatalon aikana on mennyt hyvin tai toiminut? Pitkällä aikavälilllä? Lyhyellä? Loukkaantumisia on ja muutenkin perseestä kauden alusta lähtien, mutta mitä hyvää?

Nopeasti katsottuna lyhyellä aikavälillä:

- Anderssonin ja Lungbergin itsepäinen peluutus ykköskentässä
- Mika Niemen suora nosto ykköseen
- Iivo Hokkasen ja Ossi Pellisen sementoiminen kykyjään alempiin ketjuihin
- Nurmisen ja Mäkiahon penkittäminen
- Nurmisen ja Mäkiahon erottaminen toisistaan
- Mäkiahon ulosajo joukkueesta(siinä ja siinä meneekö Matin piikkiin, mutta varmasti ykkösvalkun epäluottamuslauseenpoikanen vaikkutti lähtemishaluihin)
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Eihän Alatalo tietenkään ole läheskään ainoa / suurin syyllinen joukkueen alennustilaan, mutta kyllä hänenkin olisi pitänyt saada enemmän aikaan. Ei siitä pääse yhtään mihinkään. HPK:n otteet ovat olleet koko kauden ajan sitä tasoa, että on tosi vaikea uskoa joukkueen edes harjoitelleen mitään yhteisiä kuvioita. Tottakai se vaikuttaa kun on loukkaantuneita, tottakai se vaikuttaa kun pelaajia tulee ja menee, tottakai se vaikuttaa jos ei saa just niitä pelaajia jotka olisi halunnut, mutta kaikesta huolimatta joku järjen hiven pelissä olisi pitänyt näkyä.

Mutta niin kuin joku fiksusti totesikin niin se miten tämän kauden likapyykki pestään vaikuttaa hyvin paljon tuleviinkin kausiin. Mikäli muita syyllisiä ei löydy kuin Alatalo niin metsään taidetaan mennä.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Siis turha jätkä toimariksi, ja pikkasen liian kiltti kertomaan ja toteuttamaan omia mielipiteitään Lintumäen ja Hanskin puristuksessa.

Mihis tämä tieto perustuu? On nimittäin vahvasti ristiriidassa omiin korviini kantautuneiden kertomusten kanssa...

Syyttävä sormi on kääntynyt vahvasti Alatalon puoleen, mutta onko sittenkin niin, että iso osa paskaa fiilistä ja huonoa motivaatiota joukkueen sisällä onkin peruja herra toimarin touhuista? Semmoistakin on puhuttu...
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Syyttävä sormi on kääntynyt vahvasti Alatalon puoleen, mutta onko sittenkin niin, että iso osa paskaa fiilistä ja huonoa motivaatiota joukkueen sisällä onkin peruja herra toimarin touhuista? Semmoistakin on puhuttu...
En jaksa uskoa, että pukujamppojen toilailut näkyisivät noin huonoina suorituksina kentällä. Alatalo on itse myöntänyt tulleensa muutosvalmentajaksi. Muutos todellakin tapahtui - liikaa ja väärään suuntaan. Siinä mielessä kritiikki on ansaittua. Mutta samalla paiskaisin kritiikkiä seurajohdon suuntaan. Jos muutos koettiin välttämättömäksi, miksi kaikki toimet kauden aikana vaikuttavat enemmän tai vähemmän paniikkiratkaisuilta, kun kaikki ei mennytkään Jalosen viitoittamaa polkua pitkin? Todennäköisesti Alatalo oli väärä mies johtamaan tällaista muutosta pukukopissa. Ei hän silti ihan niin sysipaska mielestäni ole.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös