Mainos

AKT teki sen taas!

  • 265 820
  • 1 636
Päivän Piirainen-artikkeli löytyy Hesarista. Onko Piirainen sittenkin vain SDP:n työrukkanen taistelussa hallitusta vastaan? Yhteiskuntasopimuksen kaataminen ja siitä aiheutuvat hallituksen päätökset olisivat hyvä poliittinen pesämuna.

AKT:n puheenjohtaja Piirainen irtautui omapäisesti yhteiskuntasopimuksesta – HS selvitti, miksi - Politiikka - Helsingin Sanomat
Eihän tässä ole mitään epäilystäkään. On päivänselvää, että demarit ja AKT ovat samassa sängyssä. Molempia hyödyttää kampittaa hallitusta.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Onko Suomen elintaso sitten otettava aina köyhempien selkänahasta? Rikkaat rikolliset saavat miljoonaveronsa anteeksi vissiin edelleen, en ole nyt ehtinyt seuraamaan, ja meiltä muilta kyllä viedään joka lantti, joka vain on mahdollista. Ei oikein nappaa tuollainen "reiluus". Jo ajatuksenakin tuollaiset anteeksiannot miljonääreille antavat hallituksesta sellaisen kuvan, että roistoryhmä olisi parempi nimitys. Stupidokin valehdellut sen minkä on koninhammashymyltään ehtinyt. Olen jo kauan tiennyt, että sujuvaa luikuria lasketteleva "maailmankansalaisemme" on niitä joihin en luota. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä vähemmän löytyy niitä ihmisiä, jotka menevät supliikkiansoihin, joita Stubb ja Soini etenkin virittelevät.

Kyllä se Suomen elintaso on ihan muiden kuin köyhempien selkänahasta, verokertymä tulee lähes täysin keskituloisilta ja sitä paremmin tienaavilta, eivät köyhät kontribuoi mitenkään Suomen elintasoon. Globaalissa maailmassa on rajansa sillä miten paljon hyvätuloisilta voi yrittää repiä veroja, mitä korkeammaksi rima nousee, sitä matalammalla tulotasolla aletaan miettimään vero-optimointia yms. Enitenhän kärsivät ne joilla ei ole vielä tarpeeksi tuloja oikeasti siirtää kirjojaan tai perustaa järjellisiä holding-yhtiöitä oman työpanoksensa myymiseksi (ts. suurin osa valkokaulustyöläisistä ja palkkajohtajista) koska hehän sen laskun loppupeleissä maksavat kun kaikki vähänkin rikkaammat pääsevät jo nauttimaan pankkien verosuunnittelupalveluista yms.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin..ja vähän rikkaammat pääsevät kusettamaan valtiota verotuksessa. Kyllähän se niin on, että mitä rikkaampi olet, sen paremmin sun asioita hoidetaan maassamme ja jatkuvasti silti parutaan lisää alennuksia ja tukia. Nyt sitten nollasopparit, joissa ei ole pätkääkään ajateltu työläisen elämää ja sitä, että maksut on maksettava ajallaan, oli työnantajalla sitten työtä sitten koko kuukaudeksi tai ei. Löysään hirteen duunarit joutuvat. Hyväntekeväisyyslahjoituksistakin taitavat ökyt vieläkin saada verohelpotuksia. Itse vissiin junailivatkin asiat noin?

Ei muuta kuin kaikki irti taviksista niin kauan kuin tämä hallitus on voimassa. Sehän alkaa muistuttaa jo diktatuuria omassa mittakaavassaan. Kusi noussut todella vallasta päähän.Jokaisella S:llä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tästä viestistä on eroteltavissa muutama asia.

Niin..ja vähän rikkaammat pääsevät kusettamaan valtiota verotuksessa...

Mitä tulee mm. pääomatulojen verotukseen, niin tässä olisi parantamisen ja viilaamisen varaa. Tietysti liikaa ei voi kiristää, mutta olisi suotavaa, että kaikenkarvaiset viritykset, jossa joku sopivaan asemaan päässyt maksattaa itselleen koko paljan pääomatuloissa ja siten periaatteessa kiertää verotusta, näihin tulee puuttua.

Mutta jos taas "rikkailla" nyt tarkoitetaan sitä suurta osaa näistä paremmin ansaitsevista ihmisistä - jotka siis eivät ole superrikkaita, vaan vain erinomaisesti toimeen tulevia ja Suomessahan suurin osa näistä ihmisistä on ihan omin avuin kohonnut tällaiseen asemaan, jossa vaikkapa ansiotulot ovat korkeita - niin he kantavat kyllä erittäin isoa verotaakkaa ja ihan naurettavaa puhua kusetuksesta, kun ihmisen ansiotuloista pauttiarallaa puolet menee vähäosaisten auttamiseen tulonsiirtoina.

...Kyllähän se niin on, että mitä rikkaampi olet, sen paremmin sun asioita hoidetaan maassamme ja jatkuvasti silti parutaan lisää alennuksia ja tukia...

Mitä rikkaampi olet, niin sitä enemmän käytä yksityisen puolen palveluita mm. terveydenhuollon osalta. Tukia jne ei hirveästi kannata miettiä, sillä nämä ihmiset maksavat niiden pyörittämisestä monin verroin enemmän, kuin mitä niitä käyttävät. Osa näistä ihmisistä ei käytä julkisen sektorin palveluita ja tukia käytännössä lainkaan, ainoastaan rahoittavat niitä.

Jos nyt haluaa mennä miettimään jotain superrikkaiden nostamia maatalouden tukia tms, niin ymmärtääkseni moni heistä on sanonut, että tuet voisi lakkauttaa. Mutta näistä tuista tuskin viestissäsi on kysymys muutenkaan.

...Nyt sitten nollasopparit, joissa ei ole pätkääkään ajateltu työläisen elämää ja sitä, että maksut on maksettava ajallaan, oli työnantajalla sitten työtä sitten koko kuukaudeksi tai ei. Löysään hirteen duunarit joutuvat. Hyväntekeväisyyslahjoituksistakin taitavat ökyt vieläkin saada verohelpotuksia. Itse vissiin junailivatkin asiat noin?...

Juuri nyt yhteiskuntasopimuksen kaaduttua on palkansaajapuolelta huudeltu jo jopa kahdeksan pinnan korotuksia. Eihän tuossa mitään ahnetta EK:ta tai porvarihallitusta tarvita, ay-liike on siirtämässä omilla toimillaan työpaikkansa historiaan ja duunit ulkomaille.

...
Ei muuta kuin kaikki irti taviksista niin kauan kuin tämä hallitus on voimassa. Sehän alkaa muistuttaa jo diktatuuria omassa mittakaavassaan. Kusi noussut todella vallasta päähän.Jokaisella S:llä.

Kannattaa rauhoittua, aina tulee uudet vaalit. Viimeksi kansa antoi vahvan epäluottamuslauseen vasemmistolle.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kannattaa rauhoittua, aina tulee uudet vaalit. Viimeksi kansa antoi vahvan epäluottamuslauseen vasemmistolle.

Kyllä, tosin tähän ehkä vaikutti osaltaan se väärinkäsitys että kansa luuli PS:n olevan duunaripuolue. Luultavasti "pakkolait" ovat kuitenkin korkeintaan voimassa vain seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, lakien epäsuosio yhdistettynä muuhun päähallituspuolueiden johtajien kämmäilyyn johtanee siihen että vasemmisto palaa jossain muodossa hallitukseen 2019, valitettavasti.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yhteiskuntasopimus kaatui - palkkavaatimus pompsahti heti ylös - IL-TV

Eli yhteiskuntasoppari kaatui. Kyllä ensi syksynä pitäisi saada liittokierroksella sellainen 16-25% nousu palkkoihin. EK:han selvästi tämän homman kusi. Kättä tarjottiin, mutta kun ei kelpaa niin mikäs siinä sitten. Omasta mielestäni ei AKT:tä olisi edes tarvittu tuohon.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....EK:han selvästi tämän homman kusi. Kättä tarjottiin, mutta kun ei kelpaa niin mikäs siinä sitten. Omasta mielestäni ei AKT:tä olisi edes tarvittu tuohon.
Sehän on mielestäni selvää, että tämä EK:n ja työntekijöiden keskusjärjestöjen välinen neuvottelu oli ihan teatteria EK:n puolelta. Heille olisi jo aiemmin kelvannut varsin mainiosti tarjotut pakkolait ja nyt Häkämies saa marttyyrina rauhassa seurata vierestä kun AY-liike kohdistaa paukkunsa hallitusta vastaan. Miksi ihmeessä EK-olisi edes neuvotellut jos kerran hallituksen lupaamat lait tuovat saman tuloksen? AKT oli pelkkä syy lähteä pois turhista neuvotteluista ja nyt voi sanoa, että kyllä yritettiin, mutta AKT.

AY-liikkeen kannalta toki olisi ollut fiksua pysyä yhtenäisenä kun nyt AKT on entistä enemmän änkyrän maineessa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niin..ja vähän rikkaammat pääsevät kusettamaan valtiota verotuksessa.
Minusta rehellisempää olisi sanoa, että rikkaampia ei ole valtion niin helppo kusettaa maksamaan mitä tahansa, vaan he keksivät keinonsa välttyä kaikelta. Tästä huolimatta he maksavat enenmmän kuin juuri missään maailmassa.
Keskiluokkalaiset sitten maksavat kaiken mitä valtio esitää ainakin mikäli lakia noudattavat.

Suomessa on yksi ryhmä, jolla sitä vastoin ei juurikaan valittamisen aihetta pitäisi olla eli persaukiset. Heillä on suhteellisen kevyt verotus ja tukia tungetaan ihan maailman huippuluokkaa. Silti valitus on hirmuinen.
 
Da-Capo

Jäsen
Sehän on mielestäni selvää, että tämä EK:n ja työntekijöiden keskusjärjestöjen välinen neuvottelu oli ihan teatteria EK:n puolelta. Heille olisi jo aiemmin kelvannut varsin mainiosti tarjotut pakkolait ja nyt Häkämies saa marttyyrina rauhassa seurata vierestä kun AY-liike kohdistaa paukkunsa hallitusta vastaan. Miksi ihmeessä EK-olisi edes neuvotellut jos kerran hallituksen lupaamat lait tuovat saman tuloksen? AKT oli pelkkä syy lähteä pois turhista neuvotteluista ja nyt voi sanoa, että kyllä yritettiin, mutta AKT.

Juuri näin, mikäli pakkolait vain kestävät perustuslaillisen tarkastelun. Jotenkin vahva tunne, että pakkolakopaketti tulee vielä kaatumaan, joko sitten tuohon lakipuoleen tai muuhun. Sipilän bluffia. No, aika näyttää.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Juuri näin, mikäli pakkolait vain kestävät perustuslaillisen tarkastelun. Jotenkin vahva tunne, että pakkolakopaketti tulee vielä kaatumaan, joko sitten tuohon lakipuoleen tai muuhun. Sipilän bluffia. No, aika näyttää.

Tässähän tämä ongelma kokonaisuudessaan on, EK:lla oli kohtuu vahva käsi saada muilta työntekijäjärjestöiltä puristettua myönnytyksiä, mutta siellä luotetaan nyt sokeasti siihen että pakkolait menevät läpi. Mikäli näin ei käy, kuten epäilen, niin sitten EK:lla on ongelma. Ehkä nyt olisi kannattanut tehdä se diili ilman sitä AKT:ta, seuraavalla kerralla neuvotteluasema ei välttämättä ole yhtä hyvä.
 
EK:han selvästi tämän homman kusi. Kättä tarjottiin, mutta kun ei kelpaa niin mikäs siinä sitten. Omasta mielestäni ei AKT:tä olisi edes tarvittu tuohon.
Päinvastoin. Lakkoherkin porukka. Vaikka tuota sakkia ei paljon mitkään työrauhat paina, lakkoon mennään, jos vain siltä tuntuu. AKT:han ilmoitti jo alkuun, ettei suostu neuvottelemaan muusta kuin palkankorotusten määrästä, ehkä jostain muista lisäeduista. Eli alusta lähtien oli selvää, että pelaavat vain omaan ja demareiden pussiin. Ja sinänsä on väärin puhua AKT:sta, kun Piirainen on ominpäin nämä puuhastelut hoitanut. Eiköhän demareista joku kiva homma löydy, kun siltä alkaa tuntua.

Työntekijäliittojen puoli tämän siis töppäsi ja samalla kusi kaikkien Suomen työntekijöiden ja koko talouden päälle. Tosin noita ay-herrojahan ei maalliset huolet paljoa paina. Rahaa sataa liitolta palkkana ja lisäksi vielä VVO:n kautta muun muassa mukavaa taskurahaa. Heille on aivan sama miten Suomen taloudella tai työläisillä menee.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sehän on mielestäni selvää, että tämä EK:n ja työntekijöiden keskusjärjestöjen välinen neuvottelu oli ihan teatteria EK:n puolelta. Heille olisi jo aiemmin kelvannut varsin mainiosti tarjotut pakkolait ja nyt Häkämies saa marttyyrina rauhassa seurata vierestä kun AY-liike kohdistaa paukkunsa hallitusta vastaan. Miksi ihmeessä EK-olisi edes neuvotellut jos kerran hallituksen lupaamat lait tuovat saman tuloksen? AKT oli pelkkä syy lähteä pois turhista neuvotteluista ja nyt voi sanoa, että kyllä yritettiin, mutta AKT.

Joo, tuo oli selvää - ja vielä tehtiin ja tuotiin julkisuuteen kesken neuvottelujen ratkaisuvaiheen tuo päätös, että tämä oli sitten tämän jälkeen tässä. Sitten AKT lipeää rintamasta, mutta sinne jäi hämmästyttävät 97%:ia työntekijöistä vielä tekemään sopimusta, mikä normilogiikalla olisi erittäin hyvä ja lupaava tilanne. Tämä sopu ei yksinkertaisesti kiinnostanut EK:ta ja todennäköisesti olisi löytynyt jokin toinen tekosyy, jos AKT ei olisi tapansa mukaisesti vastannut provoon vielä isommalla ja tyhmemmällä provolla.

Tämä tappelu käydään sitten ensi vuoden syksyllä liittokierroksilla ja hallitus epäilemättä yrittää jäljittelemättömään tapaansa saada pakkolait lävitse, mikä siis ei ole varsinainen tae siitä, että pakkolait säädetään. No, näillä mennään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Tosin noita ay-herrojahan ei maalliset huolet paljoa paina. Rahaa sataa liitolta palkkana ja lisäksi vielä VVO:n kautta muun muassa mukavaa taskurahaa. Heille on aivan sama miten Suomen taloudella tai työläisillä menee.

Kumma juttu muuten, että tuosta ei sen kummempaa meteliä nouse. Jos otetaan nuo kaikki verovapaat jutut mitä liitot nauttivat joko suoraan tai epäsuorasti, niin siitä tulisi varmasti $angen $uuri $umma, veikkaisin parin sairaalan verran vuodessa verotuloja. Mikä tässä touhussa eniten huvittaa on se, että nämä rekkalasteittain verovapaata rahaa kuittaavat ay pomot ovat kovimpina laittamassa kapuloita veroja maksavan, ja ennen kaikkea työllistävän, yrittäjän rattaisiin.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Päinvastoin. Lakkoherkin porukka. Vaikka tuota sakkia ei paljon mitkään työrauhat paina, lakkoon mennään, jos vain siltä tuntuu. AKT:han ilmoitti jo alkuun, ettei suostu neuvottelemaan muusta kuin palkankorotusten määrästä, ehkä jostain muista lisäeduista. Eli alusta lähtien oli selvää, että pelaavat vain omaan ja demareiden pussiin. Ja sinänsä on väärin puhua AKT:sta, kun Piirainen on ominpäin nämä puuhastelut hoitanut. Eiköhän demareista joku kiva homma löydy, kun siltä alkaa tuntua.

Työntekijäliittojen puoli tämän siis töppäsi ja samalla kusi kaikkien Suomen työntekijöiden ja koko talouden päälle. Tosin noita ay-herrojahan ei maalliset huolet paljoa paina. Rahaa sataa liitolta palkkana ja lisäksi vielä VVO:n kautta muun muassa mukavaa taskurahaa. Heille on aivan sama miten Suomen taloudella tai työläisillä menee.

Itsehän kirjoitin että ei AKT:tä olisi tuohon tarvittu. SAK:ssa AKTlaisia on joku 60 000? Eli 6%? Ihan hienosti olisi voitu mennä sillä 94%. Nyt EK veti vuosisadan teatterin ja kaatoi paskasangon työntekijäliittojen niskaan vaikka oli itse aiemmin irtisanoutunut tuposta.

Noista taskurahojen hankkimisesta en tulisi kokkareiden puoluekirjat taskussa huutelemaan mitään.
 
Itsehän kirjoitin että ei AKT:tä olisi tuohon tarvittu. SAK:ssa AKTlaisia on joku 60 000? Eli 6%? Ihan hienosti olisi voitu mennä sillä 94%. ...
Noista taskurahojen hankkimisesta en tulisi kokkareiden puoluekirjat taskussa huutelemaan mitään.
Kuten sanottu, lakkoherkin pullikoijaporukka täytyy olla mukana. Heidän asema on aika tärkeä noin kansantaloudellisestikin.

Minulla ei ole minkään puolueen kirjaa, eikä edes esitettä. Voin siis huudella.

Sitä ihmettelen, mikseivät toimittajat tenttaa näitä demarimussuttajia näistä asioista. Olisi mielenkiintoista kuulla kaikkien aikojen kiertely, kun Antti Rinne-Lindtmanilta kysyttäisiin, mitä he aikovat tehdä ay-liikkeen suoralle kansalaisten ryöstölle. Maan sisäisen veroparatiisin ansiosta verottomasti tietenkin. Tässä suoraan kysymys toimittajalle: "Antti, tulisiko VVO:n laskea vuokriaan parantaakseen pienituloisten taloudellista tilannetta ja pyrkiä muutoinkin pienempään tulokseen sekä olla jakamatta osinkoja?"
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mikä tässä touhussa eniten huvittaa on se, että nämä rekkalasteittain verovapaata rahaa kuittaavat ay pomot ovat kovimpina laittamassa kapuloita veroja maksavan, ja ennen kaikkea työllistävän, yrittäjän rattaisiin.

Käsittääkseni niin järjestöjen maksamat palkat (tai puheenjohtajien tapauksessa palkkiot, mikäli ei ole samassa palvelussuhdetta) kuin erilaiset yhtiöiden maksamat korvaukset (jotka VVO-kokoluokassa ovat vastaavissa yhtiöissä korkeampia) hallitustensa jäsenille ovat täysin normaalisti verotettavaa tuloa.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomessa on yksi ryhmä, jolla sitä vastoin ei juurikaan valittamisen aihetta pitäisi olla eli persaukiset. Heillä on suhteellisen kevyt verotus ja tukia tungetaan ihan maailman huippuluokkaa. Silti valitus on hirmuinen.

Itse kuulun porukkaan, joka yleensä putoaa kaikista tuista ulos, joten en osaa sanoa elämänlaadusta heillä omasta kokemuksesta, mutta järkihän sen sanoo, että jos elämä on päivästä toiseen sitä, että riittääkö raha kuukauden loppuun, vaikka miten sinnittelisi, niin ei sellainen ole elämää. Se on tekohengitystä, eikä sellainen palvele ketään. Tällä en tarkoita, että ihmisen pitäisi tosta vain saada rahaa niin paljon, että reissailisi ulkomaita myöten, mutta kyllä perustarpeisiin pitää kaikilla olla oikeus. Mun verorahoja saa kyllä surutta käyttää tällaiseen, en ole katkera, vaikken ite saakaan.

Täällä moni välkky on todennut, että perustaa vaan firman tms. että on oman onnensa seppä, muttei se niinkään mene. Ei kaikki voi olla yrittäjiä, eikä kaikista siihen ole.Eikä yrittämistä yrittämisen vuoksi ole järkeä tehdä, vaan siinä on oltava se hyvä pohja liike-ideoineen ja suunnitelmineen. Vieläkö sitä starttiakaan saa...en ole seuraillut sitä pitkään aikaan.

En siis kadehdi mainitsemiasi persaukisia. Jos se on noin kadehdittavaa rahantuloa, niin ole hyvä ja painu kadunkulmaan pummaamaan vaikka. Karu arki voi antaa sulle äkkiä jalat alle siitä tilanteesta. Ei kukaan huvin vuoksi kurjuudessa ole, eikä heitä auta pilkka ja dissaaminen. Armoton on maailma tänä aikana tällaisten danojen muodossa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Arvostettu ja kokenut politiikan toimittaja Timo Haapala linkkasi twitterissä erään rekkakuskin ansiokkaaseen blogikirjoitukseen jossa tämä kertoo oman näkemyksensä AKT:stä. Aika suoraa puhetta nykytilanteesta alalla työskentelävän pienyrittäjän näkökulmasta. Tässä linkki tuohon twiittaukseen ja tässä siihen blogikirjoitukseen.

Olen itse joskus ollut tällä kyseisellä alalla vuosia töissä ja vähän aikaa myös yrittäjänäkin. Tästä syytä tunnen monia alalla työskenteleviä ihmisiä ja alalla toimivia pienyrityksiä. Suurin osa minun tuntemistani kuskeista on nimenomaan näissä pienissä yrityksissä töissä ja eivät muuten jostain syystä ole AKT:n jäseniä. En ole koskaan kysynyt miksi, mutta uteliaisuudesta sitä voisi kai joskus kysyä.
 
Arvostettu ja kokenut politiikan toimittaja Timo Haapala

Muuten en jaksa viestiin kommentoida, mutta tämä esittely pisti vähän hymähtämään. Tarkoitatko samaa Timo Haapalaa, joka muutama vuosi sitten kännissä twiittaili Ruotsin ex-pääministeri Carld Bildtille Sture Fjäderin kissan kuolemasta ja sitä seuranneesta itsenäisyyspäivän juhlien skippaamisesta.

"What are you thinging abaut the case of 'Sture Fjäder?'"

Arvostettu ja kokenut politiikan toimittaja vähän samaan tapaan kuin toinen maikkarin mies, Jari Porttila, on arvostettu ja kokenut urheilutoimittaja.

E: Linkki ohjaa Suomen uutisten sivuille, jossa Haapalan kännisometukselle naureskellaan.
 
Ajattelin vain kohottaa hänen painoarvoa noiden blogissa mainittujen argumenttien tueksi. Lisäksi nuo kehut saavat toimittajan näyttämään kohderyhmän silmissä arvostetummalta mielipiteen väittäjältä. Ihan perusjuttuja kun tuodaan esille muiden ilmaisemia mielipiteitä ja julkaisuja keskustelun tueksi.

Ottamatta kantaa sen enempää siihen mikä Haapala on miehiään, niin kyllähän tuossa hänen linkkaamassa blogikirjoituksessa on ihan asiaakin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mihinköhän perustat tuon väitteesi, että tukia tungetaan maailman huippuluokkaa?

Euroopan neuvostolta sapiskaa Suomelle liian matalasta sosiaaliturvasta | Yle Uutiset | yle.fi

Tuo uutinen ei oikein tue väitettäsi.
Siihen että tuollaiset vertailut ovat suhteellisia, niiden perustelUT ovat ontuvia ja siihen että sapiskaa saavat kaikki muutkin jolloin arvostelulta menee kaikki pohja.

"Komitea tarkasteli muun muassa toimeentulotuen, sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa suhteessa suomalaisten keskituloon. "

"Komitea on huomioinut esimerkiksi toimeentulotuen tarkastelussa ainoastaan tuen perussosan, ei muita tuen osia. Suomessa toimeentulo voi koostua esimerkiksi työmarkkinatuesta, asumistuesta ja toimeentulotuesta"

"Sosiaalikomitea on kuitenkin huomauttanut Ruotsia, Tanskaa ja Norjaa sosiaaliturvan minimitason puutteista määräaikaisraporttien perusteella."

Asian voi kääntää niinkin päin, että jos pohjoismaiden taso ei kelpaa niin mikä kelpaa? Venäjä, USA, Kiina vai Mars?"
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
"Sosiaalikomitea on kuitenkin huomauttanut Ruotsia, Tanskaa ja Norjaa sosiaaliturvan minimitason puutteista määräaikaisraporttien perusteella."

Asian voi kääntää niinkin päin, että jos pohjoismaiden taso ei kelpaa niin mikä kelpaa? Venäjä, USA, Kiina vai mars?"
Tässä on kyllä hämmentävä lausunto. Jos pohjoismaiden sosiaaliturva saa käytännössä arvosanan "välttävä", niin missä homma sitten skulaa kuin Strömsössä? Pistää kyllä kyseenalaistamaan sosiaalikomitean pätevyyden sekä koko puljun olemassaolon perusteet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös