Mainos

Aatu Räty – kirkas tulevaisuus kansainvälisissä ympyröissä

  • 256 257
  • 1 165

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mustoselle on mielestäni annettu jo aivan tarpeeksi siimaa. Ei minkäänlaisia merkkejä pelin kehittymisestä. Ei niin mitään.

Kuka nyt mitään potkuista on puhunut? Pelatkoon vaikka Mustonen sitten nelosketjussa Sillin ja Oden kanssa. Ei noilla näytöillä pitäisi muuta irrota, kuin paikka nelosketjusta, tai katsomosta.

En sano, että Räty olisi myöskään saanut samalla vastuulla mitään maagista aikaan. Sen vain kyseenalaistan, että Rädylle ei annettu pidemmän pätkän mahdollisuutta onnistua esimerkiksi Mustosen vastuulla. Mustonen on saanut epäonnistua, Räty ei.

Ja mitä tuohon väitteeseesi Mustosen harjoituskaudesta tulee, niin sehän oli aivan paskapuhetta. Eikös vaan?

Tässä minä kyllä olen samaa mieltä ja vaikka yritänkin nyt vetäytyä vastakkainasettelusta puolustan sua siinä, että ihan aiheellisesti korjasit tuon asiavirheen "onnistuneesta harjoituskaudesta". Eli @McTorso tässä olisi hyvä paikka osoittaa että huomaat ja myönnät virheen omassa viestissäsi eli käsi pystyyn virheen merkiksi ja asia asiana. Näitä sattuu itse kullekin. Toki ymmärrän mitä ajoit takaa isommalla kuvalla, mutta olen sitä mieltä että ei lähes 30 ottelua (harjoituskausi mukaanluettuna) voida pitää isolla vastuulla noilla esityksillä ja tehoilla.

Sen verran näistä "peliaika pitää ansaita", että esim. Sailio on pelaaja, jonka peliaika on automaatio. Niin sen varmaan kuuluu ollakin tällä kokoonpanolla, tai siis kokonaisuus on juuri ja juuri pelipaikan arvoinen, mutta hänkin on pelannut 16 ottelua ilman maalin maalia. Vaikka Sailio tekee töitä joukkueen eteen, tosin paikoin myös sellaista josta minä en tykkää, käytettäisiin tuota nollan maalin saldoa taatusti Rätyä vastaan. Siksi on ihan reilua huomioida myös mm. Sailion ja Metsävainion nollasaldot. Ja joo, rooli toki erilainen, mutta saisi niitä tehojakin tehdä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Kuka nyt mitään potkuista on puhunut? Pelatkoon vaikka Mustonen sitten nelosketjussa Sillin ja Oden kanssa. Ei noilla näytöillä pitäisi muuta irrota, kuin paikka nelosketjusta, tai katsomosta.

En sano, että Räty olisi myöskään saanut samalla vastuulla mitään maagista aikaan. Sen vain kyseenalaistan, että Rädylle ei annettu pidemmän pätkän mahdollisuutta onnistua esimerkiksi Mustosen vastuulla. Mustonen on saanut epäonnistua, Räty ei.

Tämän kauden joukkueessa on ollut kaksi ylisuurta projektia: Pulju ja Mustonen. Kaipa se kolmas olisi ollut liikaa. Lopulta nämä kaksi projektia ovat olleet seuralle vahingollisia. Puljulle se oli onnistunut sopparin myötä. Mustonen hankittiin liian suureen ruutuun. Tosiaan alaketjuihin olisi voitu tiputtaa ja sitten näyttöjen mukaan siitä ylös. Onko ollut niin vaikeaa myöntää väärään rooliin hankkiminen, että ehdoin tahdoin on pidetty ylhäällä, jos vaikka viimeinkin natsais. Mustosen valtti on EHT-status. Kaikki tietää hänen pelanneen turnauksissa, mutta kukaan ei muista miten hän on pelannut.

Olisin toivonut samaa edes osittain pitkäjänteisyyttä Aatua kohtaan. Pennanen kertoi haastattelussa näyttöjen tulleen Liigasta ja divarista, A:n pelejä ei mainittu.

Tässä on vihjailtu vaikeasta luonteesta yms. Sepäs ei ole mitenkään tavatonta, että tähtipelaajaa tai huippu-urheilijaa pidetään vaikeana luonteena. Joitakin vanhempia kärppä-ikäluokkia tunnen kohtuu hyvin (kaveritasolla). Olisi jäänyt muutama kärppälegenda syntymättä, jos ei olisi pedagogisesti kasvattamalla kasvatettu nuorista 17-18-vuotiaista pelimiehiä. Nuoret pelaajat pitää käsitellä yksilöinä.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli miten oli, kisapaikka jäi saamatta, joten nyt katse eteenpäin. Toivon, että Kärpätkin ottaisi tästä opiksi, koska kehittymistähän tämä elämä on ja eiköhän puolen Suomen alue ja Kärppien juniorityö takaa sen, että jonain päivänä meillä on vielä Rädyn kaltainen lupaus. Takeita tästä ei ole, mutta varmasti Kärppien pitää pystyä perustelemaan tulevien superlupausten lähipiirille miksi heidän pitäisi jäädä Kärppiin. Silloin on parempi sanoa, että mm. Rädyn tapauksesta otettiin oppia kuin sanoa että tämä malli on se millä mennään. Toki pitää tehdä selväksi, että ainakaan liikoja ei saa ilmaiseksi.

Rädyltä toivon puolestaan ymmärrystä siihen, että vaikka seurassa olisi tehty selviäkin virheitä hänen suhteen niitä sattuu ja isossa kuvassa kaikki on vielä auki. No se ykkösvarauspaikka tuskin on ja asia varmasti kirpaisee, mutta Räty ehtii tekemään pitkän ja huikean NHL-uran jos vaan taidot riittää. Töitä, töitä, töitä ja ihan varmasti huikea pohjalahjakkuus tuottaa tuloksia. Vielä tälläkin kaudella.

Stubbin raportti junnuista oli todella lupaava, sillä hän ei puhu tuollaisia huvikseen. Seuraavalla liigavisiitillä sitten Rädylle paikkaa ylempiin ketjuihin ja ylivoimalle. Kärpät voi tarvittaessa jutella asiasta Rädyn kanssa eikä varmasti pieni pöydän puhdistaminen tekisi pahaa. Räty sitten laittaa kaiken likoon Kärpissä ja alkaa takoa sellaisia tehoja, ettei kukaan kyseenalaista hänen taitojaan. Ykkösvaraukseen on hyvin vaikea nähdä saumoja, mutta loistava loppukausi tietänee paikkaa ainakin 5-10 joukossa, mikä tarkoittaa hyviä lähtökohtia NHL-uralle. Pala kerrallaan kuitenkin, nyt on aika keskittyä menestymiseen junnuissa ja toivottavasti pian Liigassa.
 
Mielestäni, kun puhutaan tällaisena aikana tasosta, jossa viime kauden pelit loppuivat maaliskuussa ja tälle kaudelle on ehditty pelata muutama kuukausi, pitäisi katsoa myös niitä aiempia näyttöjä.
Nuoret pelaajat antavat vuosikausia näyttöjä, ja jos pelaaja on rankattu vuosi ennen omaa draftiaan kärkikolmikkoon, ei se potentiaali ole sieltä mihinkään hävinnyt.

Stubbin sanoin "Aatu dominoi kenttää A-junnupelissä, jonka oli nähnyt". Ja omanikäisiä vastaan sinne mennään pelaamaan. U20 kisat on se isoin näyttöpaikka junnulle pohjois-amerikkaan.
Vaikea kuvitella jos vaikka Lafreniere tai Matthews, olisi pelannut 7kk tauon jälkeen Liigaa 6peliä kiikareilla, ettei Usan tai Canadan päävalmentajat heitä olisi harjoitusleirille valinnut.
Omasta mielestäni Pennanen teki nyt virheen, ja osasyyllinen on Kärpät.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mielestäni, kun puhutaan tällaisena aikana tasosta, jossa viime kauden pelit loppuivat maaliskuussa ja tälle kaudelle on ehditty pelata muutama kuukausi, pitäisi katsoa myös niitä aiempia näyttöjä.
Nuoret pelaajat antavat vuosikausia näyttöjä, ja jos pelaaja on rankattu vuosi ennen omaa draftiaan kärkikolmikkoon, ei se potentiaali ole sieltä mihinkään hävinnyt.
Tästä samaa mieltä. Jos pelaajalta ollaan joskus nähty suoritteita tai tietyllä tasolla pelaamista, niin ei se potentiaali sieltä häviä yhden huono alkukauden aikana. Näen tämän niin, että se potentiaali, mikä pelaajalle arvioidaan, voi kasvaa hyvinkin nopeasti esim. tällaisen alkukauden aikana, jos pelaaja näyttää kehittyneen huimin askelin ja pelaaja saavuttaakin vaikka jo sen tason mihin hänen potentiaalinsa ajateltiin aiemmin yltävän, niin silloin on loogista ajatella, että myös se potentiaali ja se katto nousee.

Mutta päinvastoin en näe, että se pelaajan potentiaali voi "huonontua" yhtä nopeassa ajassa. Kuten sanoin jos pelaaja on aiemmin pelannut äärimmäisen hyvin ja saavuttanut jo tietyn tavallaan "poikkeuksellisen tason" jo nuorena ja voidaan sanoa, että potentiaalia on olla vaikka NHL:ssä 1.kentän pelaaja, niin en näe, että se potentiaali yhtäkkiä huononee, jos sattuukin pelaaman vaikkapa huono alkukauden. Ei se potentiaali huonone siinä samalla, jos pelaajan on jo nähty pystyvän pelaavan nuorena "poikkeuksellisen hyvin". Miksi huononisi, jos pelaaja on jo aiemmin pelannut tuolla tietyllä "poikkeuksellisella tasolla" ja pelaajan on nähty pelaavan noin hyvin, niin vaikka nyt tällä hetkelle ei yltäisi tuohon tasolle, niin onhan se potentiaali silti olemassa siellä samalla tasolla.

Huonoon alkukauteen kun voi olla monta eri syytä ja tekijää, jotka eivät liity siihen potentiaalin "pienenemiseen" millään tavalla. Ja kyse on nyt tosiaan vain noin puolesta tusinasta pelejä. Eiköhän se, että on pelannut aikasemmat pari kautta ole isompi otanta pelaajan potentiaalin arvioimisen kannalta, kuin puolen tusinaa Liiga peliä, joissa vastuuta on tullut rajallinen määrä.

Tulipa niin sekava viesti, että ei mitään tietoa ymmärsikö kukaan mitä hain tuolla, mutta toivottavasti sentään joku.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei se nyt änäriura varausnumeroon kaadu. Miltei paree joissain tapauksissa (esim Puljujärvi), kun ei tule kärkivarausta niin pääsee vähemmällä hypellä parempaan joukkueeseen ja organisaatioon pelaamaan.

Hyvin Ahollakin mennyt vaikka vasta kakkoskierroksella varattiin.

Ja ilman varaustakin voi pärjätä ja päästä änäriin.

Tärkeintä on, että tulee tulosta.
 

NumberFour

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chiefs, Arsenal, Ronnie O.
Kun täällä nyt on arvosteltu Kärppien ja Mannerin toimintaa niin pitää kysyä kuinka paljon nämä arvostelijat seuraavat toimintaa pelien ulkopuolella? Eli käyttekö katsomassa harjoituksia? Kuitenkin pelit on pieni osa sitä joukkueen toimintaa, ne näytöt annetaan pääsääntöisesti niissä jokapäiväisissä treeneissä. Manneriahan on tässä tapauksessa helppo syyttää koska valmentajat eivät näistä lähde avautumaan. Oma veikkaus on että on menty harjoittelussa yli kesällä ja syksy on mennyt palautellessa. Tammikuussa sitten hanat auki ja kohti sitä top5.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun täällä nyt on arvosteltu Kärppien ja Mannerin toimintaa niin pitää kysyä kuinka paljon nämä arvostelijat seuraavat toimintaa pelien ulkopuolella? Eli käyttekö katsomassa harjoituksia? Kuitenkin pelit on pieni osa sitä joukkueen toimintaa, ne näytöt annetaan pääsääntöisesti niissä jokapäiväisissä treeneissä. Manneriahan on tässä tapauksessa helppo syyttää koska valmentajat eivät näistä lähde avautumaan. Oma veikkaus on että on menty harjoittelussa yli kesällä ja syksy on mennyt palautellessa. Tammikuussa sitten hanat auki ja kohti sitä top5.

En ole ollut harjoituksissa ja veikkaan että aika harva siellä käy näin korona-aikaan. Ainahan kaikki on mahdollista, kuten vaikka sekin että Manner on sanonut Rädylle ettei hän pelaa isoja minuutteja niin kauan kuin hän on päävalmentajana. Tämä toki kärjistäen. Tähän kannattajana toimimiseen kuuluu se että johtopäätöksiä tehdään näetyn sekä tilastojen pohjalta. Lähes kaiken voi vesittää näillä spekulaatiolla harjoituksista, vaikkapa baarireissuista tai muusta. Jos tuolle linjalle lähdetään voidaan vesittää myös monta muuta asiaa kuten vaikkapa se että Manner on tehnyt Kärpissä hyvää jälkeä. Eli voidaan spekuloida vaikka sillä onko taustalla ratkaisevassa roolissa joku apuvalmentaja.

Tuo harjoittelun meneminen yli on täysin mahdollinen vaihtoehto muiden joukossa. Ei Räty kuitenkaan huono ollut ja edelleenkin häiritsee se, että heikkoja pelaajia on peluutettu isossa roolissa Rädyn edellä eikä Räty saanut saumaa edes kahden maalin pelinsä jälkeen. Toivotaan kuitenkin että olet oikeassa tuon viimeisen lauseen kanssa, mielestäni se on aivan mahdollinen kuvio jos ja toivottavasti kun peluutus liigassa on toisenlaista. Jos Kärpillä ei ole tarjota peliaikaa voisi maisemanvaihto olla Rädyn kannalta kova sana loppukauden pelastamiseksi. Kyllä hänestä saa pelimiehen liigaan.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tätä ketjua kun lukee, niin @McTorso on aina sitä mieltä, että Kärpät tai Mikko Manner eivät koskaan tee virheitä, vaan aina vika on jossain muualla. Tai että Kärpät on aivan ylivertainen muihin nähden käytännössä kaikessa tekemisessään.

Mun mielestä tilanteessa, jossa Kärpät on käytännössä koko syksyn vetänyt alle odotusten, on todellakin käsittämätöntä, ettei Räty ole saanut enempää näyttöpaikkoja. Puuttuuko Mannerilta itseltään uskallus, vai eikö hän saa seuran puolelta tukea tehdä kovia ratkaiuja?

Lukossa on Pekka Virran ja Kalle Sahlstedin aikana tehty useita kovia ratkaisuja, joissa aloite on ollut Pekka Virralla. Ensin taidettiin purkaa Tukosen soppari, niin loppui se epätietoisuus siitä, että pelaako se Lauri montakin peliä ja pääseekö ilman paareja pois kentältä. Seuraavaksi seuralegenda Niskala ja Marttinen laitettiin katsomoon ja Heinola sekä Reunanen kaukaloon. Kolmas esimerkki on viime kaudelta, kun tilanteiden ulkopuolella hiihdelleen Elon sopimus purettiin ja hommattiin Repo tilalle ja kas tuon jälkeen Lukon pelissä tapahtui valtava muutos. Lisäksi tälle kaudelle purettiin Sopasen sopimus.

Yhteistä näille muutoksille on se, että kyseiset pelaajat eivät sopineet Virran visioon ja että hän sai näihin muutoksiin tuen Sahlstetilta. Varsinkin Niskalan ulkoistaminen oli todella kova ratkaisu, mutta vei Lukkoa joukkueena eteenpäin.

Ja on totta, että jokainen purettu sopimus tai oman legendan katsomoon laittaminen on jollain tasolla epäonnistuminen seuran johdolta, mutta jo jääkiekon evoluutio tekee sen, että jonkun pitkän sopparin loppupuolella homma ei enää toimikaan.
 

NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Mun mielestä tilanteessa, jossa Kärpät on käytännössä koko syksyn vetänyt alle odotusten, on todellakin käsittämätöntä, ettei Räty ole saanut enempää näyttöpaikkoja

Komppaan kyllä tätä, ja mitä tulee kysymykseen riittääkö Mannerilla uskallus, vastaan että varmasti riittäisi, mutta parantumattomana urheiluromantikkona hän peluuttaa kausikortilla alisuorittajia ja odottaa jotain miracle on icea.

Toki helppo on aina haukkua kun menee huonommin, ja rakastaa kun tulee jalometallia, mutta olen vilpittömästi sitä mieltä että Mannerilla ei vaan riitä vielä valmennustaidot jos tiimi dippaa ja alisuorittaa. Helvetin hieno persoona ja hyväsydäminen ukko, mutta kyllä sitä kaipaisi välillä että hän tekisi brutaaleitakin ratkaisuja joskus, välittämättä siittä tuleeko jollekin paha mieli.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Ihme vääntöä taas:

- Pennanen katsoi että hyökkäävään rooliin löytyy parempia pelaavia
- Aatu ei ole raivannut paikkaansa kokoonpanoon Kärpissä, varmasti taustalla on jotakin mitä me tavalliset kannattajat ei nähdä, esimerkiksi harjoituksissa. En sekuntiakaan jaksa uskoa, että Manner ja co. on niin tyhmiä, etteivät peluuttaisi Aatua jos näkisivät hänen olevan kokoonpanon arvoinen pelaaja

- Omaan silmään ei ole erottunut mitenkään muista junnuista, mielestäni Tuomaala ja Hyry ovat olleet näkyvämpiä
- Ei ole myöskään a-peleissä ollut säkenöivä tällä kaudella

Toivottavasti Aatu nyt sisuuntuu ja tekee asioita oikein. Mitään ei ole menetetty.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Tässä taisi Mamban laiva karahtaa nyt kiville kuten Viking Line Amorella. Häly on nyt jo lehdistössä laajaa. Tyypillistä pitkälle uralle valmentajana samassa joukkueessa on se että jossain vaiheessa tulee eteen tason lasku johtuen siitä että uraudutaan ja tullaan jääräpäisiksi omille teorioille. Pätee myös yrityselämässä tämä sama. Täytyisi uudistua totaalisesti ja kokea jonkinlainen herätys. Tulee myös liikaa henkilökohtaisia suhteita pelaajiin joita tulisi kohdella tasapuolisesti ja aina urheilulliset tekijät ykkösenä eikä muut asiat. Hiukan huolettaa jatkot Lauri Mikkolan johdolla. Vaarana on että kaikki on omaksuttu Mambalta eikä mitään uutta ole odotettavissa.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kyllä yllättänyt valitettavasti ollenkaan se, ettei Aatu joukkueeseen mahtunut. Heikkoja peliesityksiä koko alkukausi, ja tällä kaudella miehenalulla pitäisi jo roolia Liigassa pystyä ottamaan, mikäli kovat odotukset haluaisi täyttää. En kyllä kieltämättä ikinä ole miehessä niitä ykkösvarauksen elkeitä havainnut ja ihan oikeutetusti ei enää ihan siellä kärkisijoilla ennusteissakaan pyöri.

Nyt Aatu niitä työrukkasia käteen, pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pötkitä. Asenne kuntoon ja peliesityksiä sille mallille, että paikka vakiokokoonpanosta aukeaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpistä leirille pääsivät siis:

Aku Räty 4 0+0 10:22
Kasper Puutio 8 1+0 10:46
Topi Niemelä 9 0+3 14:18

Vertailun vuoksi Aatu: 6 2+0 10:02

Vaikka Puutio on pakki, hänen peliaikansa on lähes yhtä pieni kuin Aatun. Akua ei liene sen vuoksi hyvä verrata, että häntä kaavaillaan varmaankin puolustavampaan rooliin? Hyvin vaikea sanoa, että onko Kärppien väärä vai vähä peluutus syy siihen, että Aatua ei valittu EDES leirille. Toki muiden leirille matkaavien keskushyökkääjien rooli ja näytöt ovat olleet isommat omissa joukkueissaan. Syytä siihen, miksi Aatua on peluutettu juuri tuon verran, emme taida valitettavasti koskaan saada. Silloin kummankin Kärppien tai Aatun syyttelykin on turhaa. Nihkeäähän se Aatun peli on ollut, sitä ei käy kiistäminen, ainoana valopilkkuna Porin peli.
 
Viimeksi muokattu:
H

Hidas_ja_kankea

Ihme vääntöä taas:

- Pennanen katsoi että hyökkäävään rooliin löytyy parempia pelaavia
- Aatu ei ole raivannut paikkaansa kokoonpanoon Kärpissä, varmasti taustalla on jotakin mitä me tavalliset kannattajat ei nähdä, esimerkiksi harjoituksissa. En sekuntiakaan jaksa uskoa, että Manner ja co. on niin tyhmiä, etteivät peluuttaisi Aatua jos näkisivät hänen olevan kokoonpanon arvoinen pelaaja

- Omaan silmään ei ole erottunut mitenkään muista junnuista, mielestäni Tuomaala ja Hyry ovat olleet näkyvämpiä
- Ei ole myöskään a-peleissä ollut säkenöivä tällä kaudella

Toivottavasti Aatu nyt sisuuntuu ja tekee asioita oikein. Mitään ei ole menetetty.

Ihme vääntöä tosiaan.

Aatu Räty oli kansainvälisesti rankattu ykköseksi entry-listalle, ei Laanilan Nesteen parlamentin toimesta. Kirjoitat kuin olisi täysin arkipäiväistä tällaisen osuvan omalle seuralle, kun ei ole vielä edes kertaakaan ykkösdraftia tullut suomalaiselle.

Jotain aivan käsittämätöntä tässä on tapahtunut, jota on vaikeaa ymmärtää. Sitten tästä ei saisi kirjoittaa? Mistäs sitten saa?
Ykkösdrafti-ehdokas ei riitä keskitason liigajoukkueen kokoonpanoon?

Tässä ei oikeastaan kukaan kyseenalaista, ettei tämän kauden näytöt vakuuttavia olleet. Keskusteltavaa sen sijaan riittäisi, mistä tapahtunut on ollut seurausta.

Ei kyllä yllättänyt valitettavasti ollenkaan se, ettei Aatu joukkueeseen mahtunut. Heikkoja peliesityksiä koko alkukausi, ja tällä kaudella miehenalulla pitäisi jo roolia Liigassa pystyä ottamaan

Eipä oikeastaan ole vastaansanomista. Yksi hyvä vieraspeli, jossa tyytyväisenä tulkitsin apinan irronneen selästä. Viime kauden otteet sitä vastoin tukivat vahvasti tätä prospectiä,

Mustonen tässä on otettu vertailukohtana toistuvasti esiin. Sen verran vielä lisää, että näen yhtymäkohdat erääseen yksijalkaiseen tsekkiin. Piti tulla ykkössentteriksi, mutta lopulta monen yrityksen jälkeen päätyi Tapparan neloseen. Onnistui vielä tekemään uudessa roolissaan maalin Kärppiä vastaan. Toisessa roolissa epäonnistui ja toisessa onnistui.
 

Micol

Jäsen
Heikkoja peliesityksiä koko alkukausi, ja tällä kaudella miehenalulla pitäisi jo roolia Liigassa pystyä ottamaan, mikäli kovat odotukset haluaisi täyttää.
Ässät-peli oli aivan jäätävän hyvä Aatulta, niin älä lässytä mistään heikosta koko alkukaudesta. Mamba palkitsi onnistumisen katsomokomennuksella seuraavaan peliin, mikä oli kyllä täyttä idiotismia, eikä sitä voi täällä kukaan puolustella - ei edes Torso.

En kyllä kieltämättä ikinä ole miehessä niitä ykkösvarauksen elkeitä havainnut ja ihan oikeutetusti ei enää ihan siellä kärkisijoilla ennusteissakaan pyöri.
Mitä elkeitä et ole havainnut? Aatu pyöritti mm. viime kaudella paremmin ylivoimaa parissa pelissä kuin Kärppien kokeneemmat tulosyksiköiden ukot, kun ylivoima yski todella pahasti. Laukoi muutamassa pelissä rannarilla paremmin ja tarkemmin kuin selvästi vanhemmat pelikaverinsa. Eiköhän nämä ole jo aivan riittävän hyviä mittareita tai "elkeitä" todella nuoren jääkiekkoilijan kohdalla miesten peleissä kertomaan jotain siitä potentiaalista, mikä hänen kohdallaan on olemassa.

Nyt Aatu niitä työrukkasia käteen, pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pötkitä. Asenne kuntoon ja peliesityksiä sille mallille, että paikka vakiokokoonpanosta aukeaa.
Jaa, että oikein asenteessa vikaa? Kerro toki tästä lisää, jos on enemmän tietoa.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihme vääntöä taas:

- Pennanen katsoi että hyökkäävään rooliin löytyy parempia pelaavia
- Aatu ei ole raivannut paikkaansa kokoonpanoon Kärpissä, varmasti taustalla on jotakin mitä me tavalliset kannattajat ei nähdä, esimerkiksi harjoituksissa. En sekuntiakaan jaksa uskoa, että Manner ja co. on niin tyhmiä, etteivät peluuttaisi Aatua jos näkisivät hänen olevan kokoonpanon arvoinen pelaaja

- Omaan silmään ei ole erottunut mitenkään muista junnuista, mielestäni Tuomaala ja Hyry ovat olleet näkyvämpiä
- Ei ole myöskään a-peleissä ollut säkenöivä tällä kaudella

Toivottavasti Aatu nyt sisuuntuu ja tekee asioita oikein. Mitään ei ole menetetty.

Mielestäni keskustelu on ollut aika pientä ja asiallista, lukuunottamatta ehkä yrityksiä rajoittaa toisten kirjoittelua, koska kyseessä taitaa olla ihan maailman mittakaavallakin aikamoisen ainutlaatuinen juttu. Ei ainakaan ihan helposti tule toista vastaavaa esimerkkiä mieleen, Suomesta varsinkaan. Keskustelupalsta on kuitenkin sitä varten keskustelupalsta, että siellä keskustellaan.

Oma mielipiteeni on se, että nuo "varmasti harjoituksissa on tapahtunut sitä ja tätä" ovat sikäli turhia, että tuolla linjalla melkeinpä kaikki palstan keskustelut voidaan vesittää vedoten siihen, että me vain ei nähdä kaikkea. Myös moni hyvä asia voitaisiin vesittää tuolla linjalla.

Mielestäni tässä on kyse siitä millä keinoilla nuoren superlahjakkuuden peliä ja itseluottamusta ruokitaan. Uskon, että lähes jokainen ammattilainen listaisi tähän peliajan, mahdollisimman kiinteät ketjut, sopivat ketjukaverit ja ylivoima-ajan. Rädylle ei tarjottu näistä ensimmäistäkään, joten silläkin oli väistämättä vaikutuksensa esityksiin. Ehkä suurittainen yksittäinen virhe oli kuinkin täälläkin mainittu kohtelu kahden maalin pelin jälkeen, silloin olisi voinut yrittää pelastaa mm. tuon kisapaikan.

Virheitä sattuu kaikille, myös Kärpille. Meillä on hieno seura, mutta ei erehtymätön kaikessa. On myös hyvä erottaa Manner ja Kärpät, eli jos jotkut meistä eivät tykkää Mannerin peluuttamisesta tietyn pelaajan kohdalla ei se todellakaan tarkoita sitä, että mielestämme Kärpät olisi seurana huono tai että rakastaisimme sitä yhtään vähempää kuin kirjoittaja joka puolustelee Kärpiiä joka tilanteessa. Se ei tarkoita edes sitä, että emme pitäisi Mannerista tai että näkisimme hänet huonona valmentajana. Manner itsekin on tuonut esille sitä, että hänkin tekee virheitä, eli pitää olla avoin tuollaisellekin mahdollisuudelle, koska se on vaan inhimillistä.
 

tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Ottamatta kantaa enää enempää kenen vika tämä nykyhetki on niin positiivista on, että herra Stubb muunmuassa näkee Rädyssä edelleen sen potentiaalin ja syyn miksi puhutaan kovasta lupauksesta. Vaikka ehkä ykkösvaraus saatettiin menettää niin uraa suomen huipputason jääkiekkoilijana vielä tuskin ollaan mihinkään menetetty. Kyllä sieltä vielä noustaan.

Mielenkiintoista on miten erityyppiset on liigaseurojen kehitysmetodit. Useammat seurat tuntuvat petaavan loistavan kehitysalustan kärkirooliin liigaan (esim. HIFK), voi tulla joku seuran fani korjaamaan, mutta ainakin itselle syntynyt sellainen mielikuva, että Lundellille ja vaikka Heiskaselle kaavailtiin alusta asti tuo johtava rooli. Kärpissä tuntuu olevan enemmän sellainen ansaintalogiikka (ja ei, en tarkota että HIFKssa ei tarvitsisi ansaita peliaikaa). Sen enempää en lähde nyt tähän kirjottelemaan onko tuo nyt ollut pitävä. Varsinkin kärpissä tuntuu, että viimeisen 4 vuoden aikana eritoten on ollut 6 kentällistä pelaajia ja kierto on koko kauden mittaista.

Viime kaudella Räty otettiin jo liigarinkiin mukaan, mutta eli vähän sellaisessa limbossa. Ei mahtunut liigamiehistöön, mutta toisaalta A-nuoretkin tuntui olevan "liian helppo valinta" Kaikesta huolimatta nyt tärkeää on saada isoja minuutteja alle ja paljon vastuuta. Koska kuten sanottua, kukaan ei ole koskaan kehittynyt katsomosta supertähdeksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

Micol

Jäsen
Ihme vääntöä taas:
Kaikki vääntö on Kärppien -osiossa ilmeisesti aina "vastapuolen syytä tai vastapuolesta johtuvaa"? Kritiikki Kärppiä tai valmennusta kohtaan tuntuu menevän muutamalla pahasti ihon alle täällä vuodesta toiseen.

- Pennanen katsoi että hyökkäävään rooliin löytyy parempia pelaavia
Pennanen teki omat valintansa, eikä niitä valintoja ole täällä tainnut juuri kukaan kritisoida, vaan keskustelun ytimessä on ollut lähinnä Kärpät ja Aatun peluutus.

- Aatu ei ole raivannut paikkaansa kokoonpanoon Kärpissä, varmasti taustalla on jotakin mitä me tavalliset kannattajat ei nähdä, esimerkiksi harjoituksissa. En sekuntiakaan jaksa uskoa, että Manner ja co. on niin tyhmiä, etteivät peluuttaisi Aatua jos näkisivät hänen olevan kokoonpanon arvoinen pelaaja
Varmasti on tosiaan jotain taustalla tai sitten ei. Miksi Manner oli kuitenkin niin tyhmä, että jätti Aatun kokoonpanon ulkopuolelle helvetin hyvin menneen Ässät-pelin jälkeen? Oliko syynä vain joku jääräpäinen periaatekysymys eli rotaatio pyörii koko ajan, eikä peliesitykset vaikuta siihen mitenkään. Paha mennä sanomaan. Kaikki täällä on vain arvailua, kun faktaa ei ole kenenkään tiedossa.


- Omaan silmään ei ole erottunut mitenkään muista junnuista, mielestäni Tuomaala ja Hyry ovat olleet näkyvämpiä
Noh, miten sen nyt ottaa. Tuomaala pelasi todella hyvän liigadebyyttinsä (teki melkein maalinkin), mutta sen jälkeen oli aika näkymätön ja heiveröinen etenkin kontaktitilanteissa. Kun saa hieman lisää voimaa ja massaa, niin hyvä tulee. Hyry aloitti myös pirteästi liigauransa, mutta sen jälkeen ote hieman notkahti ja meni lähinnä pörräämiseksi.

Ei nähdyn perusteella voida kyllä oikein sanoa, että Tuomaala ja Hyry olisivat olleet jotenkin näkyvämpiä. Liike on ollut toki jonkin verran Aatua parempaa - sitä ei sovi toki unohtaa. Aatu teki sentään ne pari maalia yhdessä pelissä ja oli koko ottelun selkeästi parhaimmistoa Kärppien osalta - sitäkään ei sovi myöskään unohtaa. Tuomaala tulee ainakin vielä tekemään saman tempun (pari maalia peliin), mutta siihen voi mennä vielä hetki aikaa.
 

Lasolie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nashville Predators
Varmasti on tosiaan jotain taustalla tai sitten ei. Miksi Manner oli kuitenkin niin tyhmä, että jätti Aatun kokoonpanon ulkopuolelle helvetin hyvin menneen Ässät-pelin jälkeen? Oliko syynä vain joku jääräpäinen periaatekysymys eli rotaatio pyörii koko ajan, eikä peliesitykset vaikuta siihen mitenkään. Paha mennä sanomaan. Kaikki täällä on vain arvailua, kun faktaa ei ole kenenkään tiedossa.
Sen verran korjaan, että ei Manner sentään jättänyt Rätyä suoraan penkille Ässäpelin jälkeen, hän sai uudestaan pelata seuraavassa pelissä. 9 minuuttia ja 44 sekuntia.
Kuitenkaan eihän siinä mitään posiitivista kasvua lähdetty edes hakemaan.

Kukaan rotaatiosta ei saa tällä hetkellä pelata silloin kun on parhaimmillaan.
Ei sillä, että kukaan pelaisi koko Liigassa tällä hetkellä.
 

Itäpuu

Jäsen
Kyllähän Aho mainitsi Kalevassa, että joukkueiden välillä siirryttäessä on koronakaranteeni, joka on hankaloittanut Aatun liigapelaamista. Ei ole järkevää missata kuukautta muutaman pelin takia. Eikä Räty sitten ilmeisesti ole valmis vakituiseen liigapaikkaan, sillä kyllä hän tällöin pelaisi liigassa.
 

Micol

Jäsen
Kuitenkaan eihän siinä mitään posiitivista kasvua lähdetty edes hakemaan.
Joo - ei totisesti lähdetty hakemaan mitään hyvän pelivireen säilyttämistä. Periaatteet menee nyky-Kärpissä momentumin hyödyntämisen edelle.

Kukaan rotaatiosta ei saa tällä hetkellä pelata silloin kun on parhaimmillaan.
Ei sillä, että kukaan pelaisi koko Liigassa tällä hetkellä.
Juuri näin. Myös Koskenkorva ja Hermonen on heitetty todella tylysti vilttiin tällä ja viime kaudella hyvin menneen pelin päätteeksi. Tällaista asiaa on meidän amatöörien todella vaikea sisäistää, kun ei käy millään järkeen, ettei hyvistä suorituksista seuraa Mikko Mannerin Kärpissä kasvavaa peliaikaa tai edes hieman pidempiaikaista pelipaikkaa kokoonpanosta.
 

Micol

Jäsen
Eikä Räty sitten ilmeisesti ole valmis vakituiseen liigapaikkaan, sillä kyllä hän tällöin pelaisi liigassa.
Täällä jaksaa muutamat jauhaa kuin kulunut levy näitä "kyllä pelaisi varmaan liigaa, jos taso vain riittäisi" -juttuja, mutta hienosti unohtuu joka ikinen kerta, että ei Räty ole saanut edes sitä yhtä kertaa ja mahdollisuutta kokeilla tällä kaudella liigassa esim. Mustosta vastaavalla vastuulla ja ylivoima-ajalla, että voisiko sitä tulosta myöskin tulla. Mistä voi kukaan tietää, että riittääkö, jos ei edes haluta kokeilla kunnolla?

Alkaa lähteen jo pikku hiljaa järki tähän rautalangan vääntöön tässä osiossa.
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Räty on siis pelannut viisi peliä kuudesta nelosessa, istunut katsomossa otteluiden välillä, hänen ympäriltä on vaihdettu pelaajat lähes jokaisessa pelissä, peliaika on ollut minimaalista eikä se ole sisältänyt ylivoimaa. Loista sitten tuossa. Melkein naurattaa kun kaikki on mielestäni vastakohtia sille miten luodaan edellytykset onnistua. En ole lainkaan varma olisiko vaikkapa samanikäiset Laine tai Pulju tehneet ihmeitä vastaavalla peluutuksella. Räty teki sentään kaksi maalia eli peliaikaan nähden enemmän kuin yksikään Kärppä, joten isommalla peliajalla tulos saattaisi hyvinkin olla sellainen, että kisapaikka olisi selvä.

Lainetta oli mahdoton sivuuttaa pelaavasta kokoonpanosta, kun oli joukkueen vaarallisin hyökkääjä. Ja muutenkin löi kovat näytöt kauden alla CHL:ssä jne. Edellisellä kaudella Laine pelasi muistaakseni 7 peliä Liigassa 0+1 ja silloin ei riittänyt -> Mestis.

Tuskin Rätyä penkitetään/pompotellaan ihan syyttä suotta. Joko taustalla on jotain, jonka takia Räty ei peliaikaa ansaitse tai sitten vaan ei riitä ja ei tuo joukkueeseen mitään extraa. Kyllähän Manner peluutti viime kaudella Räty- komboo yv:llä, kun pelattiin syksyllä Tampereella Tappara - Kärpät ja muistaakseni pääsi myös tulostaululle. Tottakai se vituttaa, että Suomen mahdollinen ykkösvaraus kyykkää näin pahasti ja olisi ollut hienoa nähdä junnukisoissa, mutta tuskin tässä nyt mitään Manner-Pendo- salaliittoa on taustalla. Jotain on vaan pielessä tällä hetkellä Aatun touhussa.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Mua kiinnostaisi enemmänkin, miten tähän tilanteeseen on ajauduttu, että "jotain on vialla". On nimittäin aika harvinaista, että tämän tason talentti tuossa iässä lähtee näinkin rajuun laskuun. Vihkoon on vedetty pahasti ja myös Kärpillä ja Mamballa on tässä vastuunsa, vaikka kuinka pelkästään Aatun niskaan yritetään tätä kaataa.

Rätyhän veti ihan hyvin harjoituspelit ja kauden alla pidettiin ihan selvänä, että poika saa ihan kunnollisen näyttöpaikan. Mielestäni aivan ansaitusti ja näen myös niin, että näin tämän tason lupausten kanssa myös pitäisi toimia.

Kunnon mahdollisuutta ei Aatu sitten kuitenkaan syystä tai toisesta saanut, vaan alettiinkin peluuttaa jämäminuutteja joka toinen tai joka kolmas peli. Tämä on mulle se suurin mysteeri, miksi näin tapahtui? Ihan perustellusti oli myös Aatulla itsellään syytä uskoa, että tuon mahdollisuuden saa. Ei ilmaiseksi, mutta ei myöskään niin, että sahataan jämäminuuttien ja katsomon välillä. Tuohon kun lisätään ne kovat odotukset, niin helposti saadaan epätoimiva yhtälö aikaiseksi.

Sekin ihmetyttää, että Aatun peliesitykset olivat mielestäni tuossa kohtaa kyllä ihan riittävät Liigatasolle, vaikkei mitään säkenöintiä nähtykään. Ei Aatu ollut mikään pelillinen riski tai mitään sellaista, vaikka näinhän tämä nyt yritetään kääntää.

Olisin odottanut tässä kohtaa kärsivällisyyttä valmennukselta. Joidenkin pelaajien kohdallahan tämä on Mamban Kärpissä selviö, vaikka vetäisi kuinka huonosti.

Uskon myös vahvasti, että järkevämmällä peluutuksella olisi peliesitykset parantuneet ja itseluottamus saatu oikeaan suuntaan. Nythän se järjettömällä peluutuksella ja muutenkin odotusten vastaisella toiminnalla melko varmasti tuhottiin, ja uskoisin tämän olevan iso syy tämän hetkiseen nihkeyteen.

Ja mikäli tuo Aatun pelaaminen ei tällä tavalla olisikaan kehittynyt parempaan päin, niin olisipahan ainakin nähty tämä. Silloin olisi ollut perustellumpaa lähteä vaikka A:han hakemaan vauhtia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös