Mainos

A-studio

  • 231 359
  • 1 631

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
No mitä helvettiä, itse teit tästä asiasta lapsellisesti joko-tai-asian. Sehän se sun argumentti oli, että koska kielenoppimiseen tarvitaan muutakin kuin kerran viikossa kurssitunti, niin kursseista voi sitten leikata. Et tunnu tajuavan, että niistä on aika isosti apua, vaikka eivät mystisesti siirrä kielitaitoa osallistujan päähän ilman hänen omaa aktiivisuuttaan.
Niin, sinusta maahanmuuttajat kyllä oppivat itsenäisesti kielen, kun vaan yrittävät. Miksi sama sitten ei onnistuisi suomalaisille lapsille?

No ajattelin että puhutaan aikuisista eikä lapsista. Lapsen perusopetus on kuitenkin eri asia, kuin kielitaidottoman afrikkalaisen keski-ikäisen, joka on peruskoulutustasoltaan tokaluokkalaisen tasolla. Lapsen perusopetukseen panostamalla saadaan vielä hyviä tuloksia, ja se on tietysti hyvin järkevää. Jälkimmäiseen taas julkisien varojen suuri panostus ei ole taatusti kovinkaan tuottoisaa bisnestä Suomelle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt käsittääkseni monien maahanmuuttajille tarjottavien suomen kielten kurssien taso on aika heikko, ja lisäksi niille pääsyä joutuu odottamaan kauan. Tuossa A-Studion jaksossa joku sanoi, että suomen kielen kurssille pääsyä voi joutua odottamaan puolikin vuotta. Lisäksi hallitus leikkaa huomattavasti kotoutumista tukevista palveluista, ja samaan aikaan lisää maahanmuuttajille kielitaitoa koskevia velvoitteita - eli voidaan olettaa, että kielikurssien taso tulee laskemaan entisestään. Samaan aikaan kuitenkin vaaditaan kuitenkin enemmän todisteita kielen osaamisesta. Esimerkiksi pysyvän oleskeluluvan saamiseen ollaan kytkemässä vaatimus kielitaidosta, vaikka sitä ei aiemmin ole ollut, vaan pysyvän oleskeluluvan on voinut saada kun on asunut Suomessa tarpeeksi kauan.

Totta kai on helppo sanoa ulkomailta tuleville, että oppikaa kieli ja hoitakaa homma. Ja jos ei onnistu, niin kärsikää. Mutta suomi on niin vaikea kieli, että mielestäni olisi kohtuullista edes yrittää tarjota kunnollista kielikoulutusta niille, jotka sitä tarvitsevat. Toinen hyvä asia voisi olla sekin, ettei työelämässä vaadittaisi niin paljon suomen osaamista.

Disclaimer: En ota kantaa A-studion lähetykseen tai siinä puolin ja toisin esitettyihin väitteisiin millään tavoin.

Itse olen henkilökohtaisesti kuullut maahanmuuttajille tarjottavista kielikursseista aivan toisensuuntaista tarinaa.

Koirani eläinlääkäri oli ulkomaalaistaustainen nuori henkilö, joka puhui erittäin ymmärrettävää suomea suhteellisen sujuvasti. Kuitenkin hän pyysi saada vaihtaa englanniksi, koska se on hänelle vielä ammatillisesti helpompaa. Tässä yhteydessä kysyin häneltä, että kuinka kauan hän sitten on puhunut suomea ja hän sanoi, että noin vuoden.

Ihmettelin kovasti miten se on mahdollista, koska hänen kielitaitonsa oli niin hyvä ja suomen kieli on kuitenkin suhteellisen haastavaa. Hän sanoi, että täällä annetaan tulijoille niin valtavan hyvät mahdollisuudet opiskella kieltä, että kielikursseja saa kielikurssien päälle aivan niin paljon kuin vaan pyytää.

Hän myös kertoi, että kursseilla on mukana tietyistä kulttureista tulleita, useimmiten perheiden naispuolisia, jotka ovat kursseilla tyyliin 'vain kutomassa sukkaa', koska heillä on kototuttamisen edellyttämä läsnäolovelvollisuus ja lisäksi heidän kulttuurinsa naisten ei edes tule osata kieltä, koska mies on se, joka hoitaa perheen asioita kodin ulkopuolella.

Tuo on siis suoraan kielikurssinsa (ilmeisen onnistuneesti) läpikäyneen maahanmuuttajan suusta.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Naisen asema kuitenkin toivottavasti muuttuu heidän tyttäriensä kohdalla. Toisaalta väestön lisääntymisen kannalta asia ei ole pelkästään positiivinen, koska meidän kulttuuriin kasvaessaan he eivät välttämättä synnytä enää monta lasta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No ajattelin että puhutaan aikuisista eikä lapsista. Lapsen perusopetus on kuitenkin eri asia, kuin kielitaidottoman afrikkalaisen keski-ikäisen, joka on peruskoulutustasoltaan tokaluokkalaisen tasolla. Lapsen perusopetukseen panostamalla saadaan vielä hyviä tuloksia, ja se on tietysti hyvin järkevää. Jälkimmäiseen taas julkisien varojen suuri panostus ei ole taatusti kovinkaan tuottoisaa bisnestä Suomelle.

Onneksi nämä afrikkalaiset ovat pieni vähemmistö maahanmuuttajista.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Itse olen henkilökohtaisesti kuullut maahanmuuttajille tarjottavista kielikursseista aivan toisensuuntaista tarinaa.

Koirani eläinlääkäri oli ulkomaalaistaustainen nuori henkilö, joka puhui erittäin ymmärrettävää suomea suhteellisen sujuvasti.

Niin. Kyllä minäkin tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat oppineet puhumaan Suomea tosi hyvin, vaikka eivät ole Suomessa edes kovin kauaa olleet. Ja olisivat varmasti oppineet ilman kielikurssejakin, koska heillä on ahkeruutta ja selvästi jonkinlaista kielellistä lahjakkuuttakin.

Periaatteessa voisikin ajatella, että koska parhaat oppii aina, miksi edes tarjota heikompilahjaiselle osastolle mitään, koska siinä menee vain rahaa hukkaan, ja ymmärrän täysin senkin puolen. Itse olen kuitenkin sen verran demari, että ajattelen ettei siitä nyt haittaakaan ole, jos mahdollisimman monelle tarjotaan edes kunnollisuutta mahdollisuutta kielen oppimiseen. Jos joku ei mahdollisuutta käytä hyväkseen, niin se on sitten ihan oma häpeä, mutta niinhän se menee kaikessa elämässä. Ei kaikista suomalaisista lapsistakaan tule voittajia, vaikka kuinka tarjottaisiin mahdollisuutta käydä koulua ilmaiseksi ja mennä pitkälle elämässä.

Tämä keskustelu nyt kuitenkin liippaa aika läheltä sitä, mistä Honkasalokin puhui A-Studiossa. Hän taisi puhua ihmisten potentiaalin hyödyntämisestä, ja ajattelen itse, että siinä potentiaalin hyödyntämisessä voidaan onnistua paremmin jos edes yhteiskunta yrittää tarjota työkaluja kielen oppimiseen ja muuhunkin kotoutumiseen.

Kyllähän se maksaa, mutta toisaalta en nyt tiedä onko sekään sen huonompi vaihtoehto kuin se, että jätetään kaikki vain ihmisten itsensä varaan. Sillä valitettavasti meitä ihmisiä yhdistää ympäri maailman sellainen ominaisuus, että olemme tilanteen salliessa aika mukavuudenhaluisia ja laiskoja, eikä uusien asioiden oppiminen aina nappaa niin paljon. Etenkin jos on ikää vähän enemmän.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Minusta tuo Mäkelän Yhdysvallat-kommentti oli ihan asiallinen. Ei jenkeissä aleta ketään kotouttamaan. Toki tässä auttaa se, että suurin osaa sinne muuttavista taitaa osata kielen kohtuullisella tasolla jo valmiiksi.

No minusta ei ole, koska hän rinnasti Suomeen kotoutumisen Yhdysvaltoihin kotoutumiseen. Aivan älytön vertaus. Voisin vaikka itsekin mennä ensi viikolla töihin johonkin Milwaukeehen tai Seattleen ihan sujuvasti, jos olisi työpaikka. En usko että edes paljoa jännittäisi, kun kuitenkin ymmärtäisin mitä ihmiset puhuvat, enkä edes tarvitsisi mitään kielikursseja. Sen sijaan jos ensi viikolla pitäisi lähteä töihin vaikka Chileen, niin voisi jännittää vähän eri tavalla.

Mäkelän jutut vain kuvastavat sitä, ettei hänellä ole kykyä ymmärtää asioiden välisiä eroja, tai sitä, että ihmisten elämäntilanteet ja lähtökohdat voivat olla hyvin erilaisia.
 
Voisi Suomeen muuttaviltakin englannin kielen taitoa olettaa. Aika monessa työpaikassa nykyään pelkästään englannilla täälläkin pärjää.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin. Kyllä minäkin tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat oppineet puhumaan Suomea tosi hyvin, vaikka eivät ole Suomessa edes kovin kauaa olleet. Ja olisivat varmasti oppineet ilman kielikurssejakin, koska heillä on ahkeruutta ja selvästi jonkinlaista kielellistä lahjakkuuttakin.

Periaatteessa voisikin ajatella, että koska parhaat oppii aina, miksi edes tarjota heikompilahjaiselle osastolle mitään, koska siinä menee vain rahaa hukkaan, ja ymmärrän täysin senkin puolen. Itse olen kuitenkin sen verran demari, että ajattelen ettei siitä nyt haittaakaan ole, jos mahdollisimman monelle tarjotaan edes kunnollisuutta mahdollisuutta kielen oppimiseen. Jos joku ei mahdollisuutta käytä hyväkseen, niin se on sitten ihan oma häpeä, mutta niinhän se menee kaikessa elämässä. Ei kaikista suomalaisista lapsistakaan tule voittajia, vaikka kuinka tarjottaisiin mahdollisuutta käydä koulua ilmaiseksi ja mennä pitkälle elämässä.

Tämä keskustelu nyt kuitenkin liippaa aika läheltä sitä, mistä Honkasalokin puhui A-Studiossa. Hän taisi puhua ihmisten potentiaalin hyödyntämisestä, ja ajattelen itse, että siinä potentiaalin hyödyntämisessä voidaan onnistua paremmin jos edes yhteiskunta yrittää tarjota työkaluja kielen oppimiseen ja muuhunkin kotoutumiseen.

Kyllähän se maksaa, mutta toisaalta en nyt tiedä onko sekään sen huonompi vaihtoehto kuin se, että jätetään kaikki vain ihmisten itsensä varaan. Sillä valitettavasti meitä ihmisiä yhdistää ympäri maailman sellainen ominaisuus, että olemme tilanteen salliessa aika mukavuudenhaluisia ja laiskoja, eikä uusien asioiden oppiminen aina nappaa niin paljon. Etenkin jos on ikää vähän enemmän.

Etkö ihan oikeasti ja vilpittömästi tajunnut alkuunkaan, mitä minä kirjoitin vai halusitko ihan vasiten ymmärtää tämän tällalailla väärin? Minä vastasin vain ja ainoastaan käsitykseesi kielikurssien huonoudesta ja heikosta tarjonnasta, kuinka tuntemani maahanmuuttaja itse kertoi omakohtaisesen kokemuksensa perusteella täysin päinvastaista.

Hyvällä kielitaidollaan hän myös osoitti väittensä konkreettisesti ja uskottavasti totuudenmukaiseksi. Ja jos ja kun hänen mukaansa yhteiskunta tarjoaa maahanmuuttajille kaikki keinot ja mahdollisuudet oppia halutessaan kielemme nopeastikin, mitä vielä kaipaat enemmän tarjottavaksi ja tehtäväksi heidän kielen oppimisensa eteen?
 
Huoh. En kaipaa yhtään mitään. Unohdetaan koko ongelma. Kun kerran eläinlääkärisi sanoi, että kielikurssit toimivat hyvin ja niitä saa niin paljon kuin ikinä haluaa, niin sitten se on juuri niin, ja kaikki on hyvin Suomessa. Ehkä tätä keskustelua ei nyt kannata jatkaa pidemmälle. Eläinlääkärisi voisi vaikka laittaa sille huolestuneelle Honkasalollekin vaikka Instagramissa viestin, että homma toimii ja kaikki on vain itsestä kiinni.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Motivaation puute. Se on kielen oppimisen suurin ongelma mamuilla (myös kantiksilla). Siis niillä, jotka eivät ole kielellisesti lahjakkaita.
Voiko puutetta paikata rahalla eli palkitsemalla hyvistä oppimistuloksista vai raipalla eli leikkaamalla tukia jos oppi ei maistu?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Tässähän se varmaan on iso syy. Niin maahanmuuttajilla kuin kantiksillakin. Mikä motivoisi (maahanmuuttajaa) opettelemaan vaikeaa vierasta kieltä, kun ilman kielitaitoakin (ja työpaikkaa) uusi kotimaa pitää huolen siitä, että voi elää sujuvasti yhteiskunnan rahoilla, itse kuitenkaan mitenkään sitä kassaa kartuttaen.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tähän kyllä olisi todellakin syytä puuttua ja mahdollisimman nopeasti, koska Suomi ei tarvitse tänne yhtään sellaista ulkomaalaista, jolla ei ole edes motivaatiota sen suomen kielen oppimiseen, eikä työpaikan hankkimiseen. Kyllä maassa pitäisi olla jonkinlainen vaatimus siitä paikallisen kielen osaamisesta, koska paikallisilla ihmisillä ei kuulu olla mitään velvollisuutta oppia sitä parempaa englannin kielen taitoa sen takia, jos ne tänne tulevat ulkomaalaiset eivät välitä opiskella edes sen vertaa suomen kieltä, että osaisivat sitä työssään jonkin verran auttavasti.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Kotouttamisrahallahan järjestetään maahanmuuttajille suomen kielen kursseja. Ja kun aivan perustellusti ja hyvällä syyllä vaadimme maahanmuuttajilta kielen opiskelua, niin on tietenkin loogista leikata kielikoulutuksesta, joihin olisi nytkin jo paljon enemmän tulijoita, kuin opettajilla on kapasiteettia ja kursseilla paikkoja.

Ladatkaa saatana Duolingo!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Monestihan me suomalaisetkin tunnumme vähän mystifioivan kielemme vaikeutta ja "mahdottomuutta oppia". Jo valmiiksi englantia osaavalle totta kai esim. saksa ja ruotsi ovat helpommin otettavissa haltuun, mutta jos motivaatio on kunnossa ja kielen opiskeluun on valmis käyttämään aikaa ja vaivaa, myös suomen kielen voi oppia suht nopeasti. Erinomainen esimerkki erinomaisesta kielen oppimisesta lienee toimittaja-kirjailija Roman Schaz, kuka muutti Suomeen 26-vuotiaana ja täysin ummikkona, mutta hänen voi sanoa tätä nykyä puhuvan selkeämpää ja sanastoltaan rikkaampaa suomea, kuin monen natiivin.

Vaikka perinteisille kielikursseille on varmasti tarvetta myös tulevaisuudessa, pelkkien resurssien puutteelle ei heikkoa kielen oppimista voi vierittää, nykyään kun maailma on täynnä ilmaisia ja lähes ilmaisia työkaluja, millä oppia suomea. Tämä maa on lisäksi täynnä kielikahviloita, minne voi matalalla kynnyksellä harjoittelemaan kielitaitoa jne.

Itse toki olen osaltani jäävi, sillä suomi on äidinkieleni, mutta uskon silti kyseen olevan ennen kaikkea motivaatiosta. Jos omaa aikaa on valmis käyttämään päivittäin esim. 1-2 tuntia kieliopintoihin (Uskon useimmilla maahanmuuttajilla olevan ainakin sen verran vapaata aikaa.) päivässä, tulee kieli otettua haltuun käytännössä vääjäämättä. Kyse ei ole rakettitieteestä. Yhtä lailla esim. kitaran soittaminen saattaa harrastuksen alkuvaiheessa tuntua melkoiselta vuorelta kiivettäväksi, mutta sinnikäs harjoittelu ja toisto palkitaan kyllä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Joona Räsänen on A-studiossa hieman asenteella, että nyt niitätte, rakkaat kansalaiset, sitä satoa, kun äänestitte demarit oppositioon. Hämärä ajatus, että esimerkiksi työperäisen maahanmuuton määrä riippuisi kovin vahvasti siitä, onko sdp hallituksessa.

Toki arvonlisäveron korotuksen osuminen ikävästi niihin, joilla on vaikeaa jo valmiiksi on argumentti, josta olen Räsäsen kanssa samaa mieltä. Demarien unelmassakin veroja korotetaan ja ennen kaikkea keksitään uusia, mutta itsekään en näe alvin korotusta parhaana toimena.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nuori nainen on nyt heitetty vähän liian syvään päätyyn.

Sen kummemmin tälle nuorelle ihmiselle kuitenkaan naureskelematta. Idealistinen nuori ihminen, ja elämänkokemusta ei kauheasti vielä ole, niin tämmöistähän se sitten on.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja Elokapina pääsee ääneen A-studiossa.

"Tää on demokratiaa ja tähän on tultu kun valtio ei ole noudattanut demokratiaa"

Siis mitä? Onko nää tosissaan?
Tämä on näitä nuorten ideologien vanhoja perisyntejä. Luullaan, että se oma tahto on kansan tahto.
 
ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
En kyllä tiedä pystynkö katsomaan enempää.. lähden tupakkiostoksille.
 
ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Onneksi aihe vaihtui. Olisi kiva tietää prosessi miten elokapinan edustaja oli saatu A-studioon, kuitenkin aika pienellä varoitusajalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös