A-studio

  • 171 264
  • 1 298

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toivoisin vuoden 2015-2016 kokemusten perusteella, että asioista voitaisiin puhua avoimesti silloinkin kun faktat ovat epämiellyttäviä. Maastorajan yli tulevat ovat oikeutettuja hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Meillä on oikeusvaltio, joka noudattaa omia sitoumuksiaan eli kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Itse olen pohtinut tuota 2015 syksyä paljonkin tässä yhteydessä - että mitä teemme jos tulijoiden määrä mitataan tuhansissa tai jopa kymmenissätuhansissa ja kautta yli rajan. Se voi olla hyvinkin mahdollinen skenaario pahimmassa tilanteessa. No, varmasti viranomaiset ovat tähänkin valmistautuneet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Ainakin skenaariotasolla voi puhua kymmenistä tuhansista tulijoista jopa samaan aikaan rajalla. Tällöin FSB:n ilmoitukset arabiaksi ja useilla muilla kielillä somessa siitä, että he päästävät ihmiset läpi rajan Suomeen, ovat tuottaneet tulosta. Lähtijöitä riittää Lähi-idässä, Afrikassa, USA:n alapuolisessa Amerikassa, koska toimeentulomahdollisuudet ovat eri syistä heikot.

Viranomaisten valmistautuminen noudattaa Suomen lakeja ja kansainvälisiä sitoumuksia. Frontex (joka on ollut jo pitempään apuna rajalla) noudattaa Suomen linjaa. Hallitus tutkituttaa kaikki mahdolliset keinot estää tulijoita ylittämästä rajaa, mutta turvapaikkaa hakevien pääsyyn ei tietääkseni ole löytymässä keinoja estää prosessia. Nopeuttaa kyllä, mutta ei estää.

Orpon hallitus kuuntelee myös oikeuskansleria eikä lähde tekemään mitään sellaista, jota hän ei tue.
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Tämä minua ihmetyttää, siis naisiin ja lapsiin vetoaminen.
Minua suorastaan suututtaa tai ainakin pahoitan mieleni. Kuka kukakin on sanomaan kuka on lapsi tai nainen, ja miksi ovat tärkeämpiä kuin miehet (miesoletetut)? Jos lapsi on lapsioletettu? Nainen on naisoletettu? Miksi pitää leimata ihmisoletetut johonkin lokeroon? Syyrialaiset miehet (miesoletetut) pitäisi sanoa rajalla että he tuntevat olevansa naisia (naisoletettuja) niin heidänkin hätä rekisteröitäisi.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Venäjällä alkoi varmaan tietyissä piireissä rullatuolien hamstraaminen ja partojen leikkaaminen Kontulan juttujen perusteella.
Kontula pitäisi pakottaa vastaamaan kysymykseen, että "miksi itärajalla notkuvat henkilöt eivät halua anoa turvapaikkaa Venäjältä?

Todennäköisesti kukaan toimittaja ei halua kommunistin sekoavan telkkarissa moisen kysymyksen takia.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Venäjällä alkoi varmaan tietyissä piireissä rullatuolien hamstraaminen ja partojen leikkaaminen Kontulan juttujen perusteella.
Jos yksi woke-kulttuuriin ajatuksista on se, että ihmisellä on oikeus identifioida itsensä vaikka esineeksi niin kuinkahan kauan kestää kun joka toinen rajalla maahanpääsyä odottava nuorimies identifioi itsensä rullatuoliksi ja joka toinen nuorimies itsensä lapseksi? Sitten tämä itsensä lapseksi keksinyt istuu rullatuoliksi itsensä identifioineen syliin ja Kontula kiljuu Twitterissä kuinka rullatuolissa matkustavia lapsia ei päästetä maahan.

No, leikki sikseen. On syynsä sille miksi Anna Kontula on kovin yksin mielipiteidensä kanssa. Suomi olisi varsin erilainen maa, jos annakontulat olisivat olleet enemmistönä koko Suomen itsenäisyyden ajan. Toisinaan tulee hämmästeltyä sitä ristiriitaa missä kommunistit nauttivat mieluusti koko demokratian keskiössä olevista ihmisoikeuksistaan ja kuitenkin pyrkivät toiminnallaan järjestelmään, joka perustuu ihmisoikeuksien karsimiseen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos yksi woke-kulttuuriin ajatuksista on se, että ihmisellä on oikeus identifioida itsensä vaikka esineeksi niin kuinkahan kauan kestää kun joka toinen rajalla maahanpääsyä odottava nuorimies identifioi itsensä rullatuoliksi ja joka toinen nuorimies itsensä lapseksi? Sitten tämä itsensä lapseksi keksinyt istuu rullatuoliksi itsensä identifioineen syliin ja Kontula kiljuu Twitterissä kuinka rullatuolissa matkustavia lapsia ei päästetä maahan.
Eikö tuommoisen räikeän transsukupuolisten pilkan nyt voisi jättää pois näistä keskusteluista vaikka kuinka ahdistaakin päässä, se että jotkut eivät identifioidukaan siihen sukupuoleen joka heille syntymässä määriteltiin?
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Eikö tuommoisen räikeän transsukupuolisten pilkan nyt voisi jättää pois näistä keskusteluista vaikka kuinka ahdistaakin päässä, se että jotkut eivät identifioidukaan siihen sukupuoleen joka heille syntymässä määriteltiin?
En minä ole kohdistanut pilkkaa yhteenkään olemassa olevaan henkilöön. Ainoastaan tuota kyseiseen kulttuuriin kuuluvaa ilmiötä ja sen tuomaan mahdollisuutteen mm. itärajan yli tulevaan liikenteeseen. Voi olla, että esimerkki oli jollekin mauton, toiselle ehkä ei.

Ja ennenkuin lähdet tekemään omia oletuksia mahdollisista ahdistuksista niin keittiöpsykolgia keskustelupalstalla nimimerkiltä nimimerkille voi pahimmillaan tuottaa turvattoman tilan.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Tuo mistä @Luther Maddox kirjoitti eli ihmisten tuleminen paremmilla keleillä isommassa määrin yli maastorajan hakemaan turvapaikkaa on asia, joka mahdollisesti tapahtuu. Jo nyt tullaan maastorajan yli pieninä ryhminä.
Joo siellä on Annan mukaan lumihanki esteenä juuri nyt, mutta näin muuten turvapaikanhaku maastorajalla on hänen mukaansa auki. Tämähän on täyttä disinformaatiota, koska virallisesti turvapaikanhaku on keskeytetty koko itärajalla. Kyllä sylettää, että tämmöistä skeidaa pääsee laukomaan Suomessa telkkariin...
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En minä ole kohdistanut pilkkaa yhteenkään olemassa olevaan henkilöön. Ainoastaan tuota kyseiseen kulttuuriin kuuluvaa ilmiötä ja sen tuomaan mahdollisuutteen mm. itärajan yli tulevaan liikenteeseen. Voi olla, että esimerkki oli jollekin mauton, toiselle ehkä ei.
Tässä kohtaa varmaan laitat jonkun esimerkin siitä että sinun ja Putinin yhteisessä vihollisessa "wokessa" on normaalia että ihmiset identifioituvat esineiksi? Kun ottaa huomioon että Venäjällä tapetaan, pahoinpidellään ja raiskataan seksuaalivähemmistöjen jäseniä ja samaa tehdään Ukrainassa Venäjän joukkojen toimesta niin aika paskaa huumoria vaikka kuinka haluaa väittää ettei halua pilkata ketään.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tässä kohtaa varmaan laitat jonkun esimerkin siitä että sinun ja Putinin yhteisessä vihollisessa "wokessa" on normaalia että ihmiset identifioituvat esineiksi? Kun ottaa huomioon että Venäjällä tapetaan, pahoinpidellään ja raiskataan seksuaalivähemmistöjen jäseniä ja samaa tehdään Ukrainassa Venäjän joukkojen toimesta niin aika paskaa huumoria vaikka kuinka haluaa väittää ettei halua pilkata ketään.
Sä nyt tunnut tekevän omia olettamuksia ja niiden perusteella teet mm. psykiatrisia diagnooseja. Miksi kivastut siitä, että wokeen liittyy mm. se, että ihminen saa identifioitua vaikka esineeseen, kun niin on. En ole missään väittänyt se olevan normaalia tai yleistä. Joten, älä laita sanoja suuhuni vaikka kuinka kiihottaisi.

Toisekseen, mistä olet saanut pätevyyden väittää minua ahdistuneeksi tai että minun "vihollinen" on woke? Rinnastat minut Putiniin ja samaan aikaan määrittelet mikä on huonoa huumoria ja mikä ei, priceless. Kenties tyylittömintä kuitenkin on ratsastaa niiden tuhansien raiskattujen lasten ja naisten kärsimyksellä sekä seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien rikkomisilla ja esittää väite, että minulla olisi tarve tai halu pilkata heitä.

Tämä osaltani off topicista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eiköhän tuossa edellä ollut olennaisinta se, että mielikuvituksellis-teoreettisen lapsioletetun ja pyörätuolioletetun oikeus turvapaikanhakuun tähtäävään ei-lailliseen maastorajanylitykseen on sellainen "ihmisoikeuskysymys", joka nähtävästi tulisi Anna Kontulan mielestä priorisoida Suomen rajaturvallisuutta korkeammalle.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pistin merkille, että Kontula tapojensa vastaisesti puhui epävarmasti. Usein jäi miettimään kesken lauseen, että miten tätä pitäisi jatkaa. Yleensä hän puhuu sujuvasti, jolloin kuulijan ei tarvitse arvailla, mitä älytöntä se tällä kertaa sanoo.

Alkaakohan todellisuudesta irrallaan oleminen käydä liian raskaaksi?
Ääni tärisi... tippa melkein linssissä. Oma veikkaukseni on, että nämä ihan rehellisesti uskovat olevansa pyhällä asialla, se mikä on rankkaa Annalle on, että viime aikoina pyöräilysankareita ei ole saatu sankoin joukoin Suomeen. Paha, paha Suomi. Tulee mieleen se joku naispappi, joka mouhosi lentokoneessa, kun jotakuta yritettiin karkottaa Suomesta.

Ne on ne pakolaissopimukset, jotka tehtiin 2 MS:n jälkeen, ne on kuulkaa kiveen hakattu. Maailma on vähän muuttunut niistä ajoista mutta kontuloille ne ovat pyhiä ja ikuisia.

Oksettaa. Samoin Li. Tuota porukkaa ei enää ikinä saisi päästää Suomen hallitukseen. Muistakaa vaaleissa, pliis.

(ed. typo)
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joo siellä on Annan mukaan lumihanki esteenä juuri nyt, mutta näin muuten turvapaikanhaku maastorajalla on hänen mukaansa auki. Tämähän on täyttä disinformaatiota, koska virallisesti turvapaikanhaku on keskeytetty koko itärajalla.

Rajan ylittäminen laillisesti on, muttei turvapaikanhakua sinänsä ole mitenkään ”keskeytetty”. Jos rajan yli pääsee, turvapaikkahakemuksen voi kyllä esittää lähimmälle viranomaiselle. Näinhän kaiketi nämä muutama maastorajan ylittänyt ovat tehneetkin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Enpä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa sen takia, että lumihanki ja pakkanen ovat toimivampi tapa hillitä järjestettyä turvapaikanhakua kuin lait, asetukset ja piikkilanka-aidat.
Suomen sudet ja karhut kuljetettava itärajalle?
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Rajan ylittäminen laillisesti on, muttei turvapaikanhakua sinänsä ole mitenkään ”keskeytetty”. Jos rajan yli pääsee, turvapaikkahakemuksen voi kyllä esittää lähimmälle viranomaiselle. Näinhän kaiketi nämä muutama maastorajan ylittänyt ovat tehneetkin.
Kyllä se on virallisesti keskeytetty koko itärajalla. Tämä nyt johtuu lähinnä lainsäädännöstä, että nämä turvapaikkahakemukset joudutaan vastaanottamaan tällä hetkellä. Jos meillä olisi esim. push back työkalupakissa niin tilanne olisi eri. Jos meillä olisi virallisesti turvapaikan hakeminen itärajalla mahdollista niin silloin meillä olisi vähintään yksi raja-asema auki. Tuntuu hieman hassulta, että tämmöistä asiaa pitää tällä palstalla selventää.
 
Eikö toi nyt ole yksi ja sama hakijan suunnalta? Sama lopputulos kummassakin. Kaks viikkoa lähimajoitusta jonka jälkeen Eurooppa kutsuu.

Push backia ei varmasti tulla saamaan lakiin koskaan vaikka mikä olisi tilanne, maksimissaan tuota lähimajoituksen kestoa ja pysyvyyttä tullaan säätelemään. Täällä keskitytään vieläkin enemmän maahanmuuttajien kuin Suomen suvereniteetin oikeuksiin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä se on virallisesti keskeytetty koko itärajalla. Tämä nyt johtuu lähinnä lainsäädännöstä, että nämä turvapaikkahakemukset joudutaan vastaanottamaan tällä hetkellä. Jos meillä olisi esim. push back työkalupakissa niin tilanne olisi eri. Jos meillä olisi virallisesti turvapaikan hakeminen itärajalla mahdollista niin silloin meillä olisi vähintään yksi raja-asema auki. Tuntuu hieman hassulta, että tämmöistä asiaa pitää tällä palstalla selventää.

Eikä ole. Laillinen rajanylitys on poikki, mutta jokainen RVL:n edustaja, poliisi tai vastaava ottaa turvapaikkahakemuksen vastaan. Juuri siksi sitä ei ole keskeytetty, koska ”johtuu lainsäädännöstä”, eli tällaista päätöstä ei voi tehdä, vaan joko rajaviranomainen (käytännössä virassa oleva rajavartija) tai poliisi ottaa aivan normaalisti turvapaikkahakemuksen vastaan. Kontula on nimenomaan formaalisti oikeassa, oli sitten asian tarkoituksenmukaisuudesta mitä mieltä tahansa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rajan ylittäminen laillisesti on, muttei turvapaikanhakua sinänsä ole mitenkään ”keskeytetty”. Jos rajan yli pääsee, turvapaikkahakemuksen voi kyllä esittää lähimmälle viranomaiselle. Näinhän kaiketi nämä muutama maastorajan ylittänyt ovat tehneetkin.

Tulkinnastahan tässä on kyse. Rajan voi ylittää jostain ja kun viranomaiset tulevat vastaan tai itse marssii heidän luo, turvapaikkahakemuksen voi käynnistää siitä eteenpäin. Mutta viranomaisten mukaan kansainvälistä suojelua ei voi hakea Suomen ja Venäjän välisen maarajan rajanylityspaikoilta. Rajoitukset Suomen itärajan rajanylityspaikoilla | Rajavartiolaitos
 
Eihän turvapaikkaa ole pakko edes hakea, sehän tästä vielä tyhmempää tekeekin.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Eikä ole. Laillinen rajanylitys on poikki, mutta jokainen RVL:n edustaja, poliisi tai vastaava ottaa turvapaikkahakemuksen vastaan. Juuri siksi sitä ei ole keskeytetty, koska ”johtuu lainsäädännöstä”, eli tällaista päätöstä ei voi tehdä, vaan joko rajaviranomainen (käytännössä virassa oleva rajavartija) tai poliisi ottaa aivan normaalisti turvapaikkahakemuksen vastaan. Kontula on nimenomaan formaalisti oikeassa, oli sitten asian tarkoituksenmukaisuudesta mitä mieltä tahansa.
Kyllä se virallisesti on. Jos leikitään ajatuksella, että meillä olisi koko itärajan pituudella semmoinen raja-aita mistä ei pääse läpi tai yli, niin vaikka teoriassa sillä rajan toisella puolella olevalla on kansainvälisen turvapaikkalainsäädännön mukaan oikeus hakea turvapaikkaa niin tämä ei voi sitä tehdä, koska raja-asemat ovat kiinni ja turvapaikanhaku itärajalla on virallisesti keskeytetty.

Se että tämä raja-aita puuttuu tai että lainsäädännössä on porsaanreikiä ei oikeuta Kontulaa tai ketään muutakaan opastamaan ihmisiä tulemaan mönkimään Suomen maastorajalle Suomen hallituksen virallista linjausta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Se että tämä raja-aita puuttuu tai että lainsäädännössä on porsaanreikiä ei oikeuta Kontulaa tai ketään muutakaan opastamaan ihmisiä tulemaan mönkimään Suomen maastorajalle Suomen hallituksen virallista linjausta vastaan.

Vaikka typerää se on, niin kaikilla meillä on oikeus niin tehdä. Myös Anna Kontulalla. Ei hänellä ole mitään erityistä velvollisuutta Suomen hallituksen linjauksiin.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos ei hae, syyllistyy rikokseen/rikkomukseen mikäli tulee yli maastorajan ohi virallisten paikkojen. Sen sijaan jos hakee, ei syyllisty.

No aina voidaan näistä laillisuusseikoista olla mitä mieltä tahansa, mutta en minä ainakaan alkaisi sitä ko. vaikuttamisen "uhrina" edes miettimään. Mutta koska käytännössä käännytys Venäjälle ei onnistu on jopa helpompaa olla hakematta turvapaikkaa koska silloin ei tarvitse mennä edes turvapaikkaprosessiin mukaan. Jos tarkoitus ei kuitenkaan ole jäädä Suomeen ei tuolla ole mitään merkitystä saatko mahdollisesti sakkoa tai näpäytystuomion jos joskus se vietäisi oikeuteen.

Minilex sanoo tästä näin: Valtionrajarikoksesta ei tuomita ulkomaalaista, joka yllä mainittujen tekojen johdosta käännytetään tai karkotetaan maasta, eikä ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Valtionrajarikoksesta ei tuomita myöskään ulkomaalaista, joka on tehnyt jonkun valtionrajarikosta tarkoittavista teoista sen vuoksi, että hän on ollut ihmiskaupan kohteena.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Vaikka typerää se on, niin kaikilla meillä on oikeus niin tehdä. Myös Anna Kontulalla. Ei hänellä ole mitään erityistä velvollisuutta Suomen hallituksen linjauksiin.
Ai että se on sananvapauden alle kuuluva mielipidekysymys, että onko turvapaikanhaku itärajalla virallisesti jäissä vai ei?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös