Suomalainen pelaajatuotanto on ollut pitkään kriisissä. NHL:n ykkösvarauksia on kenttäpelaajista ollut vuosina 2003-2009 todella vähän. Kaiken lisäksi harvat ykkösvarauksemme eivät ole kehittyneet edes maajoukkueemme kulmakiviksi. Ja kun tähän lisätään, että muutkaan pelaajat eivät ole nousseet puskista tähdiksi, aihetta epätoivoon on ollut runsaasti. Oma mielenkiintonikin A-maajoukkuetta kohtaan on ollut pohjalukemissa varsinkin viime MM-kisojen jälkeen, mutta tänä syksynä näyttäisi taas näkyvän valoa tunnelin päässä. Vai onko kyse vain näköharhasta?
Tämä keskustelu on tarkoitettu 90-lukulaisten pelaajien seurantaan ja arviointiin ja suomalaisen kiekkoilun tulevaisuuden pohdintaan nimenomaan pelaajatuotannon näkökulmasta. Keskustelun aihepiiriin kuuluvat kysymykset: Onko kiekkoilumme tilanne nyt muuttumassa? Onko aallonpohja sivuutettu ja uusi nousu alkanut? Vai onko kyseessä vain tilapäinen nousu, joka pian taas palaa tuttuun uomaansa kunhan uusien NHL-tulokkaittemme kyvyt on punnittu ja köykäisiksi havaittu? Oletko pessimisti vai optimisti tai jotain siltä väliltä koskien kiekkoilumme tulevaisuutta?
Näiden kysymyksien käsittelyyn voidaan tarvita esimerkiksi seuraavia työkaluja. Voidaan laatia erilaisia skenaarioita: 1) Loistava uusi nousu. Uudet pelaajat nousivat nopeasti NHL:n tähdistöön ja lisäksi monet muutkin pienemmät lupaukset pääsivät vakikokokoonpanoihin. Tilanne on nyt yhtä hyvä tai jopa parempi kuin 2000-luvun alkupuolella. 2) Tasainen kehitys. Ne pelaajat, joilta menestystä odotettiin, sitä myös saatiin. Ja kun maajoukkueeseen tuli KHL:n puoleltakin hyviä duunareita, Suomi menestyy jatkossakin kovimmissa turnauksissa. 3) Alamäki jatkuu. Oikeastaan vain Barkov ja pari muuta saavuttivat vähintään profiilipelajatason. Muuten maajoukkueemme tulee kokonaan KHL:stä ja muista Euroopan liigoista. Suomi pärjää enää joskus MM-kisoissa tutulla solidaarisuuskiekollaan. 4) Täydellinen romahdus. NHL:ssä on enää muutama maalivahti ja pari kenttäpelaajaa pienissä rooleissa. Suomi on jämähtänyt A-sarjassakin toiselle puoliskolle ja ainoa jännitys on enää se, koska I divisioona kutsuu. Lätkäfanien ainoat ilot tulevat enää vanhojen tallenteiden katselusta.
NHL-pelaajiemme tasomittauksessa voidaan käyttää esimerkiksi seuraavanlaista haarukkaa: 1) Supertähti (pelaaja, jonka ympärille joukkue rakennetaan ja joka kuuluu All Stars vakioihin). 2) Tähti (joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa). 3) Profiilipelaaja ( joukkueensa parhaimmistoa ja vastuunkantaja toisinaan). 4) Runkopelaaja (aina terveenä vakiokokoonpanossa). 5) Marginaalipelaaja (nelosketjun puurtaja, joka käväisee aina välillä katsomossa tai farmissa) 6) Farmipelaaja.
Pelaajanimistä keskustelu on myös mielenkiintoista. Tänä syksynä 90-lukulaisten kärki näyttää mielestäni tältä: 1) Aleksander Barkov, 2) Rasmus Ristolainen, 3) Olli Määttä, 4) Mikael Granlund ja 5) Sami Vatanen. Lisäksi on NHL-paikkaa metsästämässä koko joukko pelaajia, kuten Teemu Pulkkinen, Toni Rajala, Sami Aittokallio, Markus Granlund ja Miikka Salomäki vain muutamia mainitakseni. Kuka nousee tähdeksi ja miten muiden pelaajien käy? Saammeko taas huomata, että NHL:ssä pelaa maajoukkueellinen uusia kenttäpelaajia ja vielä monta veskariakin? Ottakaa kantaa.
Tämä keskustelu on tarkoitettu 90-lukulaisten pelaajien seurantaan ja arviointiin ja suomalaisen kiekkoilun tulevaisuuden pohdintaan nimenomaan pelaajatuotannon näkökulmasta. Keskustelun aihepiiriin kuuluvat kysymykset: Onko kiekkoilumme tilanne nyt muuttumassa? Onko aallonpohja sivuutettu ja uusi nousu alkanut? Vai onko kyseessä vain tilapäinen nousu, joka pian taas palaa tuttuun uomaansa kunhan uusien NHL-tulokkaittemme kyvyt on punnittu ja köykäisiksi havaittu? Oletko pessimisti vai optimisti tai jotain siltä väliltä koskien kiekkoilumme tulevaisuutta?
Näiden kysymyksien käsittelyyn voidaan tarvita esimerkiksi seuraavia työkaluja. Voidaan laatia erilaisia skenaarioita: 1) Loistava uusi nousu. Uudet pelaajat nousivat nopeasti NHL:n tähdistöön ja lisäksi monet muutkin pienemmät lupaukset pääsivät vakikokokoonpanoihin. Tilanne on nyt yhtä hyvä tai jopa parempi kuin 2000-luvun alkupuolella. 2) Tasainen kehitys. Ne pelaajat, joilta menestystä odotettiin, sitä myös saatiin. Ja kun maajoukkueeseen tuli KHL:n puoleltakin hyviä duunareita, Suomi menestyy jatkossakin kovimmissa turnauksissa. 3) Alamäki jatkuu. Oikeastaan vain Barkov ja pari muuta saavuttivat vähintään profiilipelajatason. Muuten maajoukkueemme tulee kokonaan KHL:stä ja muista Euroopan liigoista. Suomi pärjää enää joskus MM-kisoissa tutulla solidaarisuuskiekollaan. 4) Täydellinen romahdus. NHL:ssä on enää muutama maalivahti ja pari kenttäpelaajaa pienissä rooleissa. Suomi on jämähtänyt A-sarjassakin toiselle puoliskolle ja ainoa jännitys on enää se, koska I divisioona kutsuu. Lätkäfanien ainoat ilot tulevat enää vanhojen tallenteiden katselusta.
NHL-pelaajiemme tasomittauksessa voidaan käyttää esimerkiksi seuraavanlaista haarukkaa: 1) Supertähti (pelaaja, jonka ympärille joukkue rakennetaan ja joka kuuluu All Stars vakioihin). 2) Tähti (joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa). 3) Profiilipelaaja ( joukkueensa parhaimmistoa ja vastuunkantaja toisinaan). 4) Runkopelaaja (aina terveenä vakiokokoonpanossa). 5) Marginaalipelaaja (nelosketjun puurtaja, joka käväisee aina välillä katsomossa tai farmissa) 6) Farmipelaaja.
Pelaajanimistä keskustelu on myös mielenkiintoista. Tänä syksynä 90-lukulaisten kärki näyttää mielestäni tältä: 1) Aleksander Barkov, 2) Rasmus Ristolainen, 3) Olli Määttä, 4) Mikael Granlund ja 5) Sami Vatanen. Lisäksi on NHL-paikkaa metsästämässä koko joukko pelaajia, kuten Teemu Pulkkinen, Toni Rajala, Sami Aittokallio, Markus Granlund ja Miikka Salomäki vain muutamia mainitakseni. Kuka nousee tähdeksi ja miten muiden pelaajien käy? Saammeko taas huomata, että NHL:ssä pelaa maajoukkueellinen uusia kenttäpelaajia ja vielä monta veskariakin? Ottakaa kantaa.
Viimeksi muokattu: