Kyllähän tässä voisi ummet ja valitella sitä kuinka Suomella epäonnistui tämä, tuo ja se osasto, mutta fakta on se että kyllä tässä suurimman eron jenkkeihin ja Kanadaan teki yksinkertaisesti tuo materiaaliero. Aikamoinen velho se Pennanenkin saisi olla että loihtisi jollain taktisella osaamisella kiinni tuon järisyttävän kontrastin mikä on yksilötasolla mainittujen maiden kanssa, eikä tilannetta auttanut tietenkään tuo nuo muutamat erittäin kriittiset loukkaantumiset juuri turnauksen alla, joihin Suomella ei olisi ollut mitään varaa.
Barkov on omassa roolissaan maailman parhaimmistoa ja Suomen joukkueesta löytyy 1-2 ehkä muutakin ketkä olisivat voineet tasonsa puolesta mahtua Kanadan joukkueeseen jos olisivat tuon maan edustajia, mutta muilta osin ollaan aika tekemättömässä paikassa kun sieltä voi vastustaja vyöryttää vaihto toisensa jälkeen ketjua ja match-uppia joka ottaa jatkuvasti yliotetta Suomen vastaavista, ja esimerkiksi meidän pakistosta löytyi tasan yksi pelaaja joka on omassa joukkueessaan ykkösparin jätkä ja pelaa illasta toiseen lähtökohtaisesti vastustajan niitä ihan parhaita vastaan. Jollain kolmosparin jätkillä voidaan miekkailla oma aikansa näitä mcdavideja vastaan, mutta jossain vaiheessa se nakki vaan napsahtaa, jos kovan paineen alla tulee pienikin lipsahdus ja uinahdus, ja noistahan nuo Kanadankin maalit pääasiassa tulivat. Kun aikansa takoo ja takoo niin kyllä se jostain päästä alkaa murenemaan.
Näistä syistä huolimatta tai juuri siksi olen silti melko tyytyväinen siihen mitä Leijonilta lopulta nähtiin olosuhteet huomioonottaen. Tottakai se USA-pelin kolmannen erän startti oli sellainen uinahdus mihin näin lyhyissä turnauksissa ei ole vain varaa ja sinänsä harmittaa että esimerkiksi Ahon ja Hintzin kaltaiset kaverit eivät saaneet konettaan missään vaiheessa käyntiin, mutta mikä tärkeintä: Joukkueena Leijonat taisteli silti loppuun saakka eikä antanut periksi kovassakaan paikassa tässä loppusuoralla, ja se on aina sellainen juttu josta nousee hattu päästä omalla kohdalla. Tämä lopetus jätti myös omalla tavallaan sellaisen katkeransuloisen fiiliksen että perkele, mitäköhän tämä olisi ollut edes niiden Heiskasen ja Ristolaisen kanssa, ja mitä kaikkea tästä voidaan ammentaa niitä vuoden päästä pelattavia oikeita kisoja varten...