Mainos

3. Välieräottelu Kärpät - HIFK, 31.3 klo 18.30 Raksilassa

  • 60 407
  • 434

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
TBK:n juttuja ei kannata kauhean vakavasti ottaa varsinkin kun keskustellaan HIFKistä. Kaverin antipatiat HIFKiä kohtaan näyttävät olevan sitä luokkaa. Paras mitä minä olen lukenut tältä samalta jampalta oli maajoukkue ketjussa jossa hän sanoi, että Tuomo Ruutu on leijuja. Hauskaa miten ihmiset voi nähdä erilailla tilanteet kun itse pidän Ruutua yhtenä eniten jalat maassa pitävänä jannuna. Ruutu on itsekin, niin lätkäfani henkeen ja vereen kuin vain voi olla joten en usko, että leijumista tapahtuu. Kertoi seuranneensa HIFKin pelejäkin jännittyneenä ylen nettisivujen kera istuen jännityneenä koneen vieressä. No, mitäpä voisi odottaa kun kaverin joukkue jota kannattaa on Kahvara jonka pelaajat ei edes tiedä mitä taklaaminen on.

Mitä tulee tuohon Machuldan taklauksen, niin käykää katsomassa vielä uudelleen se clippi tuolta Kiekko-Kalevan sivuilta. Itsekin ihmettelin tuota tuomiota ennen kuin näin sen oikean tilanteen josta jäähy annettiin. Mtv3 pätkässäkin näkyy, ettei H.H. nosta vielä kättään tuosta poikkarista vaikka katsookin tilanteen suuntaisesti.

Edit:
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TBK
Vaikkakin tilanteessa taklaus kohdistuu yläruumiisee tai päähän ja vaikkakin taklattava näenäisesti loukkaantuu, niin rangaistus ei ole playoff-hengen mukainen. Runkosarjassa ehkä tilanteesta olisi voinut tuomita vastaavan rangaistuksen, mutta ei enään playoffeissa.

En ole havainnut, että tässä kevään korvilla olisi jotain rukkauksia sääntöihin tehty, mutta saatan toki olla väärässäkin. Joka tapauksessa, vaikka olisikin niin tulkintasi, että PO-hengen mukaista on lyödä maassa olevaa pelaajaa mailalla/kyynerpäällä päähän on vähintäänkin erikoinen.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Kertoi seuranneensa HIFKin pelejäkin jännittyneenä ylen nettisivujen kera istuen jännityneenä koneen vieressä.

Tuomon kannattaisi ylen sivujen seuraamisen sijasta kuunnella Radio Megan selostusta netistä :) Kukkosen Lassen (jos hän ei ole farmissa) kanssa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Isaksson
En ole havainnut, että tässä kevään korvilla olisi jotain rukkauksia sääntöihin tehty, mutta saatan toki olla väärässäkin. Joka tapauksessa, vaikka olisikin niin tulkintasi, että PO-hengen mukaista on lyödä maassa olevaa pelaajaa mailalla/kyynerpäällä päähän on vähintäänkin erikoinen.

Onhan se nyrkilläkin päähän lyöminen monesti ihan "sallittua", ilman että mitään jäähyjä tulee. Eikä tule jokaisesta kädet ylhäällä tehdystä taklauksesta. Ei myöskään jokaisesta selkään ajosta vaikka taklattava joutuisikin sairaalahoitoon. Machuldan teko oli rangaistuksen arvoinen mutta omasta mielestäni pleijareissa tuosta ulosajo oli liikaa. Edes runkosarjassa pelejä ei vihelletä pilkulleen sääntöjen mukaan ja pleijareissa jäähyjen antamiskynnys vielä kovenee. Tai on ainakin ennen kovennut.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti TBK

Olisiko Sonic tilanne ollut yhtä päivän selvä jos taklaajana olisi ollut Karalahti, Vopat, Söderholm tms.?

Käännetään se toisin päin, mitkä olisivat olleet esim. sinun reaktiosi, jos taklaaja olisikin ollut Jere, vastaanottajana esim. Machulda ja muuten samat olosuhteet. Veikkaan, että täällä huudeltaistiin myös kesälomalaisten toimesta historian pisintä pelikieltoa ilmiselvästä teloituksesta sille "saatanan höyrypäänarkkarille". Näin ne nimet vaikuttavat, samaa sanoin jo Helmisen taklauksen jälkeen (jossa ei siis ollut mitään vikaa).

Katsotaan, onko kurinpitäjällä mitään lisäsanottavaa näistä tapauksista.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti ile
Kertoi seuranneensa HIFKin pelejäkin jännittyneenä ylen nettisivujen kera istuen jännityneenä koneen vieressä.

Tuomon kannattaisi ylen sivujen seuraamisen sijasta kuunnella Radio Megan selostusta netistä :) Kukkosen Lassen (jos hän ei ole farmissa) kanssa.

Muistin väärin. Hän oli seurannut vissiinkin SM-liigan sivuilta matsia ja yrittänyt saada YLEn nettiradiota toimimaan. Kyseinen ottelu oli HIFK-Ilves joten en tiedä olisiko Radio Mega sitä selostanutkaan.

Tossa kyseinen juttu:

"Pe 26.3.2004

Eilisen päivän ainoa oma ilonaihe oli, kun HIFK selvitti tiensä välieriin Ilvestä vastaan ja se, että se oli tullu hienolla taistelulla ja hienolla ottelulla, jossa Ilves oli tietenkin osatekijä...Täällä mä jännitin matsia netin välityksellä, vaikka ei se kovin viihdyttävää ole katella tota ruutua, mutta oli se sentään seitsemäs ja ratkaiseva peli...Yritin saada Ylen nettiradionkin toimimaan, kun siellä oli broidi kommentaattorina, mutta ei tällä kertaa onnistunut näillä insinöörin taidoilla...No, illan pelistä ei ole paljon kerrottavaa tai selitettävää, muuta kun mä olin niin syvältä kuin voi olla...Ylivoimaisesti kentän huonoin pelaaja!...No ainoa hyvä asia on, että seuraavassa pelissä lauantaina ei ole muuta kuin parannettavaa...

- Tuomo"

www.tuomoruutu.com
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Pärde
Käännetään se toisin päin, mitkä olisivat olleet esim. sinun reaktiosi, jos taklaaja olisikin ollut Jere, vastaanottajana esim. Machulda ja muuten samat olosuhteet. Veikkaan, että täällä huudeltaistiin myös kesälomalaisten toimesta historian pisintä pelikieltoa ilmiselvästä teloituksesta sille "saatanan höyrypäänarkkarille". Näin ne nimet vaikuttavat, samaa sanoin jo Helmisen taklauksen jälkeen (jossa ei siis ollut mitään vikaa).

Katsotaan, onko kurinpitäjällä mitään lisäsanottavaa näistä tapauksista.

Tai ehkäpä Marko Ojanen jota Tuomo Ruutu on joskus taklannut maailman historian törkeimmällä tavalla. Nämä samaiset Tappara fanit ovat itse aina ensimmäisenä vinkumassa vähintään linnatuomiota pienimmästäkin taklauksesta joka kohdistuu heidän pelaajiin.
 

Jindebyne

Jäsen
Aika jäätävä suoritus HIFK:lta eilen. Nyt meillä on kaksi mahdollisuutta laittaa sarja poikki ja mennä finaaleihin, mutta eipä nuolaista vielä olihan Ilvekselläkin kolme mahdollisuutta laittaa sarja poikki.

On muuten Vallu ollut todella yössä playoffeissa, onneksi ei hankittu meille.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Sääntöjä luetaan ja tulkitaan prikulleen samasta sääntökirjasta runkosarjassa ja pleijareissa. TBK on aivan oikeassa siinä, että ottelun tärkeys olisi tullut ottaa huomioon. Machuldan olisi pitänyt ymmärtää, että näin tärkeässä pelissä ei ole varaa moisiin turhiin jäähyihin.
 

OJIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti Jiri

"Kärppien vaisua peliä sekoitti entisestään tuomari Henriksson"
*RIEMU* löytyihän se syyllinen. ;-)

"Sen lisäks että tuomari Henriksson sekoitti teidän pelin niin HIFK oli kuitenkin vähän eellä?"
Palsola: "no joo... kyllä"


Tuota, tuomari ei sitten voi sekoittaa peliä?

Ei kärpät tuomariin kaatunut mutta kyllä Henrikson sekoitti peliä linjattomuudellaan.

Hifk oli hyvä eilen, Henrikson huono ja Kärpät vielä huonompi.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Ck
TBK:n juttuja ei kannata kauhean vakavasti ottaa varsinkin kun keskustellaan HIFKistä. Kaverin antipatiat HIFKiä kohtaan näyttävät olevan sitä luokkaa. Paras mitä minä olen lukenut tältä samalta jampalta oli maajoukkue ketjussa jossa hän sanoi, että Tuomo Ruutu on leijuja. Hauskaa miten ihmiset voi nähdä erilailla tilanteet kun itse pidän Ruutua yhtenä eniten jalat maassa pitävänä jannuna.
Anteeksi että vastaaminen kesti näin kauna, mutta se johtui siitä, että tarkistin kaikki maajoukkue-osioon kirjoittamani viestit, enkä löytänyt kirjoitusta, jossa näin kirjoittaisin. Joten Ck laita linkki ja todista väitteesi oikeaksi. En muista tuollaista koskaan kirjoittaneeni. Todistuksia odotellen....

Hifk antipatioilla voit saman tien pyyhkiä perseesi. Hifk:ta kohtaan minulla ei ole sympatioita, mutta ei myöskään antipatioita. Mutta toki voit erimieltä olemisen siksi leimata.

Pärde:
Käännetään se toisin päin, mitkä olisivat olleet esim. sinun reaktiosi, jos taklaaja olisikin ollut Jere, vastaanottajana esim. Machulda ja muuten samat olosuhteet. Veikkaan, että täällä huudeltaistiin myös kesälomalaisten toimesta historian pisintä pelikieltoa ilmiselvästä teloituksesta sille "saatanan höyrypäänarkkarille". Näin ne nimet vaikuttavat, samaa sanoin jo Helmisen taklauksen jälkeen (jossa ei siis ollut mitään vikaa).
Rekatio olisi ollut täysin sama. Minulla ei ole tässä sarjassa minkäännäköistä henkilökohtaista panosta, joten minulla ei nyt tule sen suurempia tunteita asiasta. Oli taklaaja kuka hyvänsä, niin silti mielestäni tuomio oli olosuhteisiin nähden raju. Mutta tee valmiit johtopäätökset ihan rauhassa, äläkä turhaa odota vastaustani. Minusta Helmisen taklauksesta olisi pitänyt tuomita 2min.
Isakkson:
En ole havainnut, että tässä kevään korvilla olisi jotain rukkauksia sääntöihin tehty, mutta saatan toki olla väärässäkin. Joka tapauksessa, vaikka olisikin niin tulkintasi, että PO-hengen mukaista on lyödä maassa olevaa pelaajaa mailalla/kyynerpäällä päähän on vähintäänkin erikoinen.
Kuten sanoin: playoffeissa tulisi olla sallivampi linja, kuten tähänasti on ollutkin. Minusta Machuldan taklauksessa ole muuta vikaa kuin se, että taklaus kohdistuu päähän. Kyynerpäätä tilanteessa ei mielestäni käytetä, käsi on mielestäni kiinni vartalossa. Muutan kantaani jos ilmenee, että hän on käyttänyt mailanpäätä. Minusta Machuldan taklauksessa on edelleen kyse selvästä rikkeestä, mutta ei tulleen tuomion arvoisesta, enkä asiasta jaksa sen enempää enään vääntää.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TBK
Minusta Machuldan taklauksessa ole muuta vikaa kuin se, että taklaus kohdistuu päähän.

No niin ja näin. Taklauksessa on aina vikaa, jos kohde ei ole seisovilla jaloillaan ja tässä tapauksessa ei tapahtunut mitään ajoitusvirhettä vaan Machulda lähti tietoisesti ajamaan päin Kuhtaa vaikka kaveri ei ollut jaloillaan. Niin, ehkäpä Vallun piuhat toimiva tuossa tapauksessa hämäläiseen tapaan.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Se miksi tuo Vallun tilanne tuntui kohtuuttomalta ja miksi Kuhta ehkä leimautui filmaajaksi, on maikkarin huonojen kameramiesten vika.

Eivät saaneet narulle sitä itse ulosajoon johtanutta tilannetta.

http://koti.mbnet.fi/~spelman/vallu.avi
5Mt DivX



Hannu näytti Vallulle päätyä ja luisteli toimitsija-aition luokse.
Henrikson ilmoitti ensin syyksi "mailan päällä lyöminen" josta minimirangaistus on 5+20

Keskusteltuaan linjatuomarin kanssa tuomio muuttui laitataklaukseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TBK
Minusta Machuldan taklauksessa ole muuta vikaa kuin se, että taklaus kohdistuu päähän.

Jeesus, mikä logiikka. Ei kai päähän kohdistuvassa taklauksessa yleensäkään ole muuta vikaa kuin se, että se kohdistuu PÄÄHÄN. Ei siinä muuta vikaa tarvitse ollakkaan. Se riittää ulosajon syyksi vallan mainiosti.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Mitä tuota Machuldaa ja Kuhtaa enään jauhaa ! Kuhdalle ei käynyt mitenkään ja lieneekö ollut edes lähelläkään. Mieshän pelasi jo seuraavassa vaihdossa ihan normaalisti. Liekkö tämä asia paisunut ihan kohtuuttomiin mittoihin ?
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Isaksson
Jeesus, mikä logiikka. Ei kai päähän kohdistuvassa taklauksessa yleensäkään ole muuta vikaa kuin se, että se kohdistuu PÄÄHÄN. Ei siinä muuta vikaa tarvitse ollakkaan. Se riittää ulosajon syyksi vallan mainiosti.
Jos kokeilisit olla erottelematta lauseita kokonaisuudesta.

Koska edellisessä väitettiin, että taklaus tuli kyynerpäällä, johon vastasin: "Machuldan taklauksessa ole muuta vikaa kuin se, että taklaus kohdistuu päähän." Ja jatkoin: "Kyynerpäätä tilanteessa ei mielestäni käytetä, käsi on mielestäni kiinni vartalossa. Muutan kantaani jos ilmenee, että hän on käyttänyt mailanpäätä."

Eli lue koko viesti ja koita ymmärtää sisältö, vaikkakin kirjallinen ulosantini ei ole parasta mahdollista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti ile
Liekkö tämä asia paisunut ihan kohtuuttomiin mittoihin ?

Ei ny sentäs. Muistaakseni Jatkoajassa mikään ei ole koskaan paisunut kohtuuttomuuksiin, paitsi ehkä korkeintaan nimim. Q:n sontapuheet.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti TBK
Anteeksi että vastaaminen kesti näin kauna, mutta se johtui siitä, että tarkistin kaikki maajoukkue-osioon kirjoittamani viestit, enkä löytänyt kirjoitusta, jossa näin kirjoittaisin. Joten Ck laita linkki ja todista väitteesi oikeaksi. En muista tuollaista koskaan kirjoittaneeni. Todistuksia odotellen....

Hifk antipatioilla voit saman tien pyyhkiä perseesi. Hifk:ta kohtaan minulla ei ole sympatioita, mutta ei myöskään antipatioita. Mutta toki voit erimieltä olemisen siksi leimata.

Pyydän sinulta anteeksi. Sotkin sinut toiseen Tappara faniin joka ulosti nämä Ruutu tekstit näppikseltään. Tämän Ruutu jutun kirjoittajan nimimerkki oli "PTS" eikä "TBK". Oli vaan niin samantyylistä tekstiä, nimimerkki ja joukkue. Siitä syystä luulin sinua häneksi. Pyydän vielä kerran anteeksi.

Kuitenkaan se ei muuta sitä tosi asiaa, että Machuldan taklaus oli törkeydessään huippuluokka vaikkei siinä sitten kukaan loukkaantunut sen pahemmin. Onneksi!

Jos pelaaja vetää vauhdissa toisen pelaajan poikittaisella ensin takaa päin laitaa ja sitten vielä käy taklaamassa tätä kyynerpäällä/mailanpäällä kun toinen on polvillan, voidaan tällöin puhua todellakin vahingoittamistarkoituksesta. Siinä olet väärässä, että Machuldan jäähy olisi annettu seurauksesta eikä teosta. Kuhta nimittäin nousee kohtalaisen nopeasti jäästä ylös eikä jää kieriskelemään maahan tuntikausiksi niinkuin Rautee. Jos tuon saman tapahtumaketjun aloittaja ja suorittaja olisi ollut joku 100KG pelaaja ei Kuhdalla olisi enää päätä. Onni onnettomuudessa oli että sen kuitenkin suoritti tämä rimpula Machulda vaikka olisi saanut jättää kyllä tekemättä.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti ile
Mitä tuota Machuldaa ja Kuhtaa enään jauhaa ! Kuhdalle ei käynyt mitenkään ja lieneekö ollut edes lähelläkään. Mieshän pelasi jo seuraavassa vaihdossa ihan normaalisti. Liekkö tämä asia paisunut ihan kohtuuttomiin mittoihin ?

Silloinhan tämä jäähy meni ihan oikein. Rangaistus annettiin teosta eikä seurauksista ja näin se minusta kuuluu tehdäkin.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti Korak
Machuldan tekoa katsotaan nyt jopa Bertuzzin kaltaiseksi ja siitä on tulossa ennätyspitkä pelikielto SM-Liigassa. Vaikka Kuhta ei loukkaantunut, ni Liiga puuttuu nyt kovalla kädellä näihin päähän kohdistuneisiin taklauksiin ja hakkaamisiin.
Ilmeisesti tämä menee joksikin esimerkkitapaukseksi.

hihihihihiiii, tänään on 1.4.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Ck

Siinä olet väärässä, että Machuldan jäähy olisi annettu seurauksesta eikä teosta. Kuhta nimittäin nousee kohtalaisen nopeasti jäästä ylös eikä jää kieriskelemään maahan tuntikausiksi niinkuin Rautee.
Kommentoin vielä sen verran, että näkemykseni siitä, että Henrikson antaa tuomion loukkaantumisesta, johtuu siitä, että kuten edellä olevassa clipissä näkyy, niin Henrikson antaa suihkukomennuksen vasta tarkastettuaan Kuhdan kunnon. Joten oletan, että hän tekee arvionsa osaksi loukkaantumisesta, mitä ei edes tapahdu.

Muuten tämä saa jäädä viimeiseksi viestikseni aiheesta, mikäli uutta ei ilmaannu.

Anteeksi pyyntö otettu vastaan ja hyväksytty.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti lintu
Eli uskot että Kuhta filmasi vaikka myönnät että kärppäpelaajan luistin tähän osui ja vielä niin ettei Kuhta tätä voinut millään ennakoida? Kyllä se on aika vaikeaa pitää tasapaino tuollaisessa tilanteessa eikä kukaan ymmärrä 0,2 sekunnissa ruveta filmaamaan, kyllä se Kuhta oikeasti kaatui ilman mitään filmaamisia.

Olenko väittänyt, että Kuhta filmaisi? Ihmettelin vain, että Kuhdan maila lensi hiukan oudosti. Vai voitko sinä antaa selityksen mailan noinkin pitkälle lentoradalle?

Pitkään luulin, että Kuhta kaatui omia aikojaan, mutta joku 5. hidastus plussalla näytti, että Kärppäpelaajan luistin tosiaan kolahti Kuhdan luistimen kanssa yhteen.

Jäähyä en olisi kuitenkaan siksi antanut, että Kärppäpelaaja ei kampita selvästikään tahallaan Kuhtaa, eikä kumpikaan muuta luisteluratojaan. Eli tilanne voidaan laskea puhtaaksi blokkaamiseksi joka tietääkseni on sallittua. Estäminen on erikseen.

Edit: Miksi aina jauhetaan, että linjan pitäisi olla sallivampi ja annetaan poikien pelata, kun on pudotuspelit? Eikös playoffit tosiaan tuomita saman sääntökirjan mukaan? Vai onko siellä jotain salaisia lisälehtiä? Parasta olisi, että annetaan poikien pelata SÄÄNTÖJEN MUKAAN. Muulloin estetään poikia pelaamasta.
 
Viimeksi muokattu:

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimmo Kuhta kyllä filmaa törkeästi tämän Machuldan hipaisun jälkeen ja jää pitkäksi aikaa makaamaan jään pintaan toivoen saavansa Vladinaattorille pitkän pelikiellon. Huoh. Kibellä menee n. 3 sekuntia Machuldan poikittaisesta mailasta siihen kun äijä on jo pystyssä keräilemässä kypäräänsä. Ja tässä välissä Machulda ehtii vielä taklaamaan polvillaan ollutta Kuhtaa kyynerpäällä/mailan päällä päähän. Vittu mikä filmaaja.
 

Foik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti JHag
Kari Heikkilä on totaalinen luuseri, johon juuri nyt olette kompastumassa; kauden 4 tärkeintä kotiottelua takana saldolla; 3 häviötä, 1 jatkoaikavoitto. Siltikään Heikkilä, tuo matolle kusevalta katuvalta koiranpennulta näyttävä haahuilija, ei löydä mitään syytä peilistä. Taas oli tuomari -nyyh- paha...Kärpät on hyvä joukkue, joka ansaitsisi paremman valmennusosaamisen...Hyvät yksilönne saattavat viedä teidät jopa tämänkin välieräsarjan voittoon, mutta silloin se tapahtuu Heikkilästä huolimatta.

Amen. Tätä olen taistelussani wannabekaravaanareita vastaan muutamine tovereineni toitottanut vuositolkulla. "Ei Kakessa ole mitään vikaa, kato, Foik, sarjataulukkoa", "Mitä? Eikö sulle mikään riitä? Kake valmensi meille sentään hopeaa?" Ja sitä rataa... noita kommentteja olen tottunut ottamaan vastaan. Kaiken huippu on ollut tämä teidän Penan tönimistä ehkäisevän kerhon halvan kopion perustaminen, vaikka ainakin tietyilta osin (toivottavasti toteuttaneet tahot tuntien) vitsinäkin lienee tulkittavissa.

Eilisestä kakeilusta sen verran, että hiirulaisemme teki pitkästä aikaa sen, mihin Oulussa ollaan vaikeina hetkinä totuttu: "Mies" seisoo aitiossa suolapatsaan tavoin kätöset syvällä taskussa harrastaen juuri sitä jonkun mainitsemaa "kontaktilajia" eikä saatana sentään, reagoi MILLÄÄN tavoin kannaltamme vähintään murheellisehkoihin tapahtumiin kaukalossa.

Huomisen meininki on, että peli alkaa kulkea jos se alkaa kulkea. Ja sikäli kun se alkaa kulkea ja sarja jatkuu, se ei TAATUSTI ole Kaken ansiota. Olisi tajunnut jäädä kotiin ja antaa poikien pelata.

Anteeksi avautumiseni, mutta lainaamani teksti rohkaisi minut pitkästä aikaa ilmaisemaan mielipiteeni. Jälleen studion vuoro.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Koff.netissä on lisää stooria eilisestä pelistä, olikohan Sakke Lindfors, joka toteaa, että eilisessäkin pelissä piti olla dumarina Jari Levonen, mutta jostain syystä tuomari vaihtuikin lopulta Hannu Henrikssoniksi. Mitään sen kummempaa syytä ei kerrottu, tuomari vain vaihdettiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös