Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

2000-luvun suomalainen pelaajatuotanto – laatupelaajia vuodesta toiseen?

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana adolf, 16.10.2015 klo 14.57.

  1. Lainaus:
    Hlinka Gretzky Cup 2019, Wednesday 15:30: SUI – FIN

    Kyllä tuolta timeri lähetyksen alkamiseen löytyy niin luulisi pelinkin tulevan.
     
    adolf tykkää tästä.
  2. Pedretti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dallas Stars
    Eka erä pelattu. 2-0 taululla Suomen hyväksi. Lambertilta sekä Hirvoselta komeat maalit mieheen. Sveitsi on valitettavasti vika karkeloissa mukana. Muutamaa pikku härsimistä lukuunottamatta silkkaa Suomen dominointia.
     
  3. Mängimies Jäsen

    Ottelu Suomelle 6-0. Lambertille nöyrät 3+1 tänään.
     
    Viimeksi muokattu: 07.08.2019 klo 20.00
  4. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Lopputulos 6-0

    Maalintekijät: Lambert 3, Räty, Hirvonen, Järventie

    Suomen täyttä hallintaa koko peli. Sveitsillä ei oikein mitään sanottavaa, mutta Suomen pelikin on parantunut siitä Kanadaa vastaan pelatusta matsista. Ylimääräinen sekoilu on jäänyt pois ja pelaajat on paremmin samalla sivulla. Viisikon etäisyydet sopivia, joka edesauttaa sitä että Suomi pystyy hallitsemaan koko ajan pelin virtausta.

    Sveitsi ei isoa haastetta heittänyt ja ihan eri peli sitten taas, kun tulee joku noista kovista vastaan. Perjantaina jatkuu sitten semifinaaleilla.
     
    Pate44 ja Pardus tykkäävät tästä.
  5. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Laser HT, KISE
    Suomi siis välieriin neljän vuoden tauon jälkeen, joten turnaus on ollut menestys jo tähän mennessä. Sama ikäluokka pääsi myös U17 WHC:ssä mitaleille 20 vuoden tauon jälkeen viime vuonna.

    Huomenna välierässä vastaan asettuu Venäjä klo 20.
     
  6. Lecavalier Jäsen

    Mahtavaa, että näille kärkitalenteille saadaan jatkumoa hyviä otteita esittäneiden Rädyn ja Lambertin muodossa.

    Aiempina vuosina Suomi on menestynyt heikosti Hlinka -turnauksessa. Nyt Venäjä nurin ja finaaliin. Olisiko turnausvoitto ensimmäinen laatuaan Suomelle?
     
  7. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Laser HT, KISE
    Lainaus:
    Kyllä. Hopeaa on tullut 2007 ja 2012, pronssia 1996 ja 2005. En tosin ole varma jaetaanko turnauksessa mitaleita, mutta enivei.
     
  8. Pedretti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dallas Stars
    Mistä näkisi Suomen ja Venäjän matsin?
     
  9. blue line Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Se oli Lanbertille ja Rädylle 0+0 ja Venäjä finaaliin. Paljon melua tyhjästä?
     
  10. Valapatto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves
    Lainaus:
    Kyllä tähän tulokseen voi helposti päätyä yhden elokuussa pelatun ottelun myötä.
     
  11. ijuka Jäsen

    Lainaus:
    Joo. Sama vaikka olla pelaamatta koko kautta. Varma bust edessä kummankin kohdalla. Voi voi.
     
    Valapatto ja Mängimies tykkäävät tästä.
  12. mikko6000 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NUFC & K-Espoo/Blues 1984-2016, K-Espoo 2018-
    Lainaus:
    Lainaus:
    Ja @Carloskin tuolla aikaisemmin kertoi että Lambertin ura menee vituilleen managerien ja vanhempien takia. Oi voi. No toivottavasti tulevaisuudessa tulee kovempia pelimiehiä!
     
    Valapatto tykkää tästä.
  13. Valapatto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves
    Lainaus:
    Niinpä, mutta eihän toi edes ole suomalainen, joten ihan hyvä vaan.
     
    Boogy ja mikko6000 tykkäävät tästä.
  14. Turisti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Naisten lentopallomaajoukkue
    Suomi U18 hävisi Ruotsille 1-5 pronssipelissä. 4. sija siis turnauksessa.

    Vain kaksi maalia 180 min aikana huippumaita CAN, RUS ja SWE vastaan.

    Simontaival tuonee tehoja hyökkäyspäähän jatkossa, kun on tervehtynyt loukkaantumisesta.

    Ikäluokasta lähtee monta pelaajaa P-Amerikkaan, joten luonnollisia näytönpaikkoja jaossa muille pelaajille.

    Pienikokoiseen hyökkäykseen toivoisin kookasta maaliseppoa!
     
  15. Isäntä Jäsen

    Lainaus:
    Ei tainnut vamma olla kovin paha, koska pelasi jo perjantaina Tapparan nelosketjussa Ilvestä vastaan.
     
  16. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Suomen -04 syntyneet avasivat maajoukkuepelit 5-4 (ja) voitolla Tsekistä.

    Onhan toi aina ihan rohkaisevaa, että lajin ison maan pystyy heti voittamaan. Oli ajoittain kyllä peli sen näköistä, että en minään vääryytenä olisi pitänyt, vaikka Tsekki olisi pelin voittanutkin. Pelissä pelattiinkin pitkiä pätkiä lähinnä Suomen päädyssä. Niinä hetkinä, kun Suomi lisäsi luistelua ja työntekoa, niin pelin virtaus tasoittui kuitenkin huomattavasti. Liikaa silti pelin sisällä tuo jänne aaltoili ja tuossa on pojilla opeteltavaa, että miten sen työmoraalin ja luistelun saa pidettyä yllä läpi pelin. Toki pitää kyllä kehaista vastustajaakin. Tsekki oli tullut tekemään kovasti hommia ja plussat kuuluu kyllä heidän pelaajillekin.

    Muutama vuosi sitten seurasin jonkin verran -01 syntyneiden pelejä, kun olivat samanikäisiä. Minusta se ikäryhmä oli jonkin verran taitavampi, kuin tämä ja tästä porukasta tuli ehkä pikkaisen enemmän sellainen työmies joukkueen fiilis. Totta kai ainoastaan yhden pelin perusteella ei voi mitään isompaa sanoa, mutta tämmöinen ensivaikutelma minulle tuli. Yksikään yksilö ei mitenkään isosti paukahtanut silmille. Ei kyllä toisaalta paukahtanut Kaapo Kakkokaan tuon ikäisenä, joten ei liian isoja johtopäätöksiä kannata vetää. Pari hyökkääjää kuitenkin ansaitsee maininnan. Nro. #19, Valtteri Maurola oli sellainen josta tykkäsin. Myös #12, Jani Nyman teki ihan hyviä asioita jäällä ja vastasi tuosta jatkoajan ratkaisseesta voitto-osumasta. Lisäksi maalivahti Topias Leinonen oli aika kypsän oloinen kaveri. Ei turhia hötkyillyt ja sellaista varmaa perustekemistä koko ajan. 4 meni omiin, mutta ei niistä oikein mitään veskarin piikkiin voinut laittaa.
     
  17. ijuka Jäsen

    4 meni omiin, mutta mahtuihan siihen 49 torjuntaakin. Aivan yhtä maalia oli tuo peli, varsinkin kolmas erä. On suoranainen ihme, että Suomi onnistui voittamaan. itseäni tuo ottelu ei lainkaan rohkaissut, vaan paljon pitää tapahtua, jotta Suomi voi kamppailla kärkimaita vastaan. Tuskin Tsekinkään joukkue mitenkään valmis vielä on. Tuollaisella pelillä noita otteluita voittaa sen yhden kymmenestä, nyt se yksi sattui kohdalle. Olisi aivan hyvin voinut hävitä vaikka 5-1 myöskin.

    Topias Leinonen oli joukkueen paras pelaaja. Muuten nostaisin ylempään vielä Jere Lassilan. On kuitenkin syytä toivoa, että koko joukkue parantaa ja roimasti.
     
  18. Lainaus:
    Puuttuihan tänään kokoonpanosta Suomeltakin Joakim Kemell, Iisai Pesonen, Oiva Keskinen... Venäjän 2002 ikäluokasta nähty, että hyvä maalivahti voi kantaa joukkuetta pitkälle ja Suomelta semmoinen löytyy tästä ikäluokasta.
     
  19. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    1. erä toisesta ottelusta Tsekkiä vastaan taputeltu ja Suomella ei toistaiseksi ole ollut mitään palaa. 0-2 taululla. Yhtään pelaajaa tai kokonaista ketjua ei näissä kahdessa pelissä ole näkynyt, joka pystyisi painamaan tasaisesti painetta Tsekin päätyyn.
     
  20. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Ja niin vaan Suomi sieltä voiton vielä jatkoajalla kaapi. Numerot samat 5-4 kuin eilenkin ja ratkaisijakin oli sama Jani Nyman.

    Itse missasin koko 2. erän ja lähes koko 3. erän, mutta ainakin torjuntojen ja jäähyjen perusteella Suomi on tehnyt aika kivan ryhtiliikkeen.
     
  21. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat