20-vuotiaitten MM-kisat USAn Buffalossa 2010-11

  • 310 293
  • 739

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ihan hyvää pelaamista Slovakiaa vastaan, tosin Slovakia oli ihan surkea!

Hyökkäypäässä mokataan vielä liikaa paikkoja, ja otettiin jälleen vähän tyhmiä jäähyjä.

Maalivahteja ei tänään testattu juurikaan, mutta hienoa, että Aittokalliokin pääsi pelaamaan 1 erän turnauksessa edes.

Johtava oli oikein studiossa, tuli kyllä jälleen viiltävää analyysiä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Katselin tossa ensi kesänä ensimmäistä kertaa draftattavien pisteitä ja eipä siellä kummoisia ole muillakaan. Suurimmalla ensikesän ykkösvarausehdokkaalla on 3 ottelussa pisteet 1+1=2. Pelaa kuitenkin Kanadan kovassa joukkueessa ja yhtenä vastustajan on ollut heittopussi Norja, jota vastaan tuo maalikin tuli.

Samoin Landerskog, joka on puolivuotta Armiaa vanhempi, on tehnyt 2 pistettä Norjaa vastaan, jonka jälkeen loukkaantui, joten tosin olisi voinut tehdä enemmänkin. Ruotsin joukkueesta Rickard Rakell on myös saalistanut 2 ottelussa 1 pisteen.

Todella vähän paremmalla onnella Armialla olisi se 3-4 maalia jo nyt, tänäänkin kävi pariin kertaan paska tuuri, ensin tuomari vihelsi pilliin liian innokkaasti ja sitten tolppa. Joskus maalintekijöillä on tällaisia kausia, kaikilla jopa Selänteellä ja sitä ei voi ennakoida. Nyt se on Jopella.

Miikka Salomäki taas on pelannut todella hyvin ja on ollut ilo nähdä, että meiltä tulee kokoajan lisää näitä huippujunioreita, vertasin aiemmin Salomäkeä Bergenheimiin ja todella samalta hänen pelinsä näyttää, mutta toivottavasti ura tulee olemaan parempi kuin Bergiellä (vaikka NHL:ssä pelaakin).

Eli harvassa on ne 17-vuotiaat, jotka näissä kisoissa dominoivat.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
"Näin analyytikkona"! Aivan lositavaa settiä. Olikohan Kölli napannut pari neuvoa antavaa ennen peliä/pelin aikana? Sen verran hulvakkaa oli meno. :-)

Hyvää tulevaa vuotta arvon palstaveljille.

NA
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä, jos olet sitä mieltä, että Armia on epäonnistunut siinä mitä häneltä tässä porukassa odotetaan, niin sitten olemme melkolailla samaa mieltä!

Sinä ilmeisesti tiedän, mitä Marjamäki odottaa Armialta näissä kisoissa? Sillä mitä sinä odotat Armialta, ei ole mitään merkitystä joukkueen kannalta.

Mielenkiintoista miten suuri osa viesteistä kohdistuu yhteen pelaajaan, vaikka nuoret leijonat pelaavat joukkueena loistavaa peliä. Tosin nyt siirrytään seuraavaan vaiheeseen, todellisiin peleihin. Mutta kyllähän me hävitään, sitähän Nikkokin haki studiossa, kun väkisin piti hakea joukkueen pelistä huonoja asiota.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Sinä ilmeisesti tiedän, mitä Marjamäki odottaa Armialta näissä kisoissa? Sillä mitä sinä odotat Armialta, ei ole mitään merkitystä joukkueen kannalta.

Mielenkiintoista miten suuri osa viesteistä kohdistuu yhteen pelaajaan, vaikka nuoret leijonat pelaavat joukkueena loistavaa peliä. Tosin nyt siirrytään seuraavaan vaiheeseen, todellisiin peleihin. Mutta kyllähän me hävitään, sitähän Nikkokin haki studiossa, kun väkisin piti hakea joukkueen pelistä huonoja asiota.

Minusta Armia pelasi ihan hyvän pelin. Hieman huonoa munkkia ja tietty pientä painetta näyttämisen suhteen, mutta silti hyvää peliä kokonaisuutena. Joukkue pelaa hienoa lätkää ja sillä selvä.

NA
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Kyllähän tässä nyt alkaa turnauksen edetessä entisestään vituttamaan se USA-pelin jatkoaikatappio ja tapa jolla se tuli. Jos olen oikein ymmärtänyt, että voittamalla USAn Suomi olisi nyt varmasti mitalipeleissä eli lohkovoittajat pääsevät suoraa neljän parhaan joukkoon?

Tietysti luottoa löytyy Suomeen, Suomen viisikkopelin, tai oikeastaan kaikkien pelin osa-alueiden ollessa kunnossa, (yli-innokkuudesta ja/tai huolimattomuudesta johtuneet hyökkäyspään jäähyt kun saataisiin pois) kun vastaan asettuessa Tshekki tai Venäjä, mutta kyllä silti ketuttaa!

Olenko oikeassa jos sanon, että voittaakseen mitalin Suomen on voitettava Kanada tai Ruotsi? Ainakin näin lähtökohtaisesti...
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hieno peli jälleen Suomelta ja eipä Slovakialla ollut mitään mahdollisuuksia. Paljon puhuttu Armiakin paransi hivenen ja sai pistetilinkin auki. Maalikin oli lähellä. Vatasen maali puolestaan on virallisessa pöytäkirjassa merkattu Donskoin nimiin. No seuraavassa pelissä on sitten jo tosi kyseessä ja toivotaan siihen erityisesti maalintekotehokkuutta.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Olenko oikeassa jos sanon, että voittaakseen mitalin Suomen on voitettava Kanada tai Ruotsi? Ainakin näin lähtökohtaisesti...

Kanada tai Ruotsi kaatamalla hopeamitali.

Voi se USA:kin olla pronssiottelussa. Välierässä vastaan luistelee Kanada tai Ruotsi, mikäli Suomi puolivälierän selvittää.

Edellyttää siis ettei USA häviä Sveitsille. Eikä se häviäkään.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Vatasen maali puolestaan on virallisessa pöytäkirjassa merkattu Donskoin nimiin.

Varmastikin siksi, että Donskoi tuon kyseisen maalin ohjasi maalin edestä maaliin. Syöttäjät maalissa väärin, eli Pulkkinen vei nyt Vatasen syöttöpisteen. Vatanen-Armia olisivat siis oikeat syöttäjät maaliin. Kyllähän Donskoi tosin maalin ansaitsikin hienosta pelistä. Kärppä-ketjulta jälleen hienoa pelaamista ja Salomäki lienee ansainnut jatkopeleihinkin paikan ketjun sentterinä.

Nuorilta Leijonilta kuitenkin hyvä peli myös tänään. Usko menestymisen mahdollisuuteen kasvaa peli peliltä. Uskon todella, että nyt puolivälierät hoidetaan ja välierästä tulee tiukka taisto oli sitte vastassa kuka tahansa. Mahdollisuudet on mennä loppuun asti. Hienoa pelaamista ja toivotaan loppuihin peleihin onnistumisia laajalle rintamalle, sillä muuten pitkälle pääseminen on vaikeaa.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyvä peli Suomelta, varsinkin asenne tuntui olevan kohdallaan selvästi heikompaa vastustajaa kohtaan. Mutta pari sanaa Teemu Pulkkisesta.

Pulkkinen on kerännyt kehuja turnauksessa, mutta eikö kukaan muu näe parannettavaa kaverin otteissa? Esimerkiksi vetää jatkuvasti ylipitkiä vaihtoja. Sen jälkeen kun kiinnitin asiaan huomiota, aloin jopa kellottaa niitä. Ja välillä menee jopa reilusti yli minuutin. Yllättävää, ettei valmennusjohto ole puuttunut asiaan. Sen lisäksi, ainakin tänään oli nähtävissä selvää itsekkyyttä.
Joka paikasta lauottiin, johon Köllikin puuttui. Tuntuu omat tehomerkinnät olevan tärkeämpiä kuin joukkueen menestys.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Oli kyllä hyvä peli Suomelta ja Suomi on pelannut hyvin koko kisat tähän mennessä. Silti, kun on nähnyt tämän joukkueen potentiaalin nyt kokonaisuudessaan, niin paljon parempaankin olisi voitu pystyä ja paljon on jätetty potentiaalia käyttämättä.

Nyt kun katson Ruotsin ja Kanadan pelaamista (ja olen sitä mieltä, että ainakaan hyökkäys ei ole Ruotsilla yhtään parempi), niin on käynyt selväksi mikä Suomen ongelma on nyt, on aina ollut ja tulee aina olemaan jos sille ei tehdä jotain.

Ongelma ei ole niinkään pelirohkeus vaan, ettei siihen kannateta Suomen järjestelmässä, tässä joukkueessa se ei ole myöskään taidon tai maalinteon puuttuminen vaan sitä se, että sitä taitoa hyydytetään ja sen lisäksi käytetään ihan epäolennaisiin asioihin, eli kulmissa pyörimiseen.

Laskeskelin tuossa jonkun aikaa syöttöjä millä päästiin hyökkäyksiin Kanadan ja Ruotsin pelissä, se on pääsääntöisesti 2 syöttöä, ehkä kolme kun jo ollaan vastustajan puolella ja aina haetaan ratkaisua.

Jokaisen hyökkäyksen päätarkoitus tulisi olla tehdä maali, aina kun joudutaan kulmiin, seiltä tulisi nousta yrittämään maalia tai syöttöä, että maali tulisi, ei mitään muita ratkaisuja. Miehiä maalille jne. niin perus Kanada kiekkoa mikä ei ole kovin vaikea tapa pelata, mutta meillä ollaan päätetty keskittyä kulmissa pyörimiseen. Olen tätä täälläkin toitottanut sata kertaa, mutta tosin tämä ei ehkä ole oikea palsta keskustella jos halutaan muutosta Suomen maajoukkueessa iät ja ajat vallinneeseen pelitapaan.

Olen Sihvosen kanssa täysin erimieltä lähes kaikessa tuossa äsköisessä lähetyksessä, paitsi kiekkokontrollissa, joka on hyvä asia, mutta ei sen kustannuksella, että ei yritettäisi päättää hyökkäystä.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
On kyllä hieman eri tasoinen peli tää Ruotsi vs Kanada, käsittämätön ottelu!

On tosiaan, järkyttävän kova tempo pelissä! Koko ajan painetaan täysillä, taklauksia pamahtelee jatkuvasti ja laukauksia satelee joka paikasta molemmin puolin. Nyt todellakin ollaan siellä jääkiekon "alkulähteillä"!
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Jos jossain vaiheessa suomea vastaan tulee kanada tai ruotsi, niin silloin pitää olla hereillä!

Suomalaiset lentää nurin koko ajan, ja sillon vatasen pitää pelata äärimmäisen hyvin, mennä hyökkäyksiin, ihan riskin kanssa vaan. Muiltaki pitää tulla hyvää peliä toki.
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Hieno peli jälleen Suomelta ja eipä Slovakialla ollut mitään mahdollisuuksia. Paljon puhuttu Armiakin paransi hivenen ja sai pistetilinkin auki. Maalikin oli lähellä. Vatasen maali puolestaan on virallisessa pöytäkirjassa merkattu Donskoin nimiin. No seuraavassa pelissä on sitten jo tosi kyseessä ja toivotaan siihen erityisesti maalintekotehokkuutta.

Mun mielestä hidastuksessa selvästi näkee, että donskoi ohjaa sen sisään. Kameramiehet ja ohjaaja olivat hyvin hereillä, mutta tilastot ei välity lähetykseen. Kärppäketju oli erittäin vakuuttava tänään. Köllin kans oon eri mieltä muuten Pulkkisesta. Mikään ei riko vastustajan psyykettä paremmin kuin ilmaveivin yrittäminen.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
USA voitti lopulta Sveitsin 2-1, joten Suomi sijoittui lohkokakkoseksi ja kohtaa puolivälierässä Venäjän, joka murskasi Tshekin 8-3.

Erillisenä huomiona eipä kyllä kovin hyvältä näytä Tshekin ja Slovakian tulevaisuus. Slovakia oli luvalla sanoen surkea Suomea vastaan. Tällä erää näyttä siltä, että Sveitsikin on nuorissa ajannut selvästi Tshekin ja Slovakian ohi.

Suomi on pelannut sen verran lupaavasti tässä turnauksessa, että kaikki mahdollisuudet on kyllä lyödä Venäjä puolivälierässä. Mutta huippupeliä se kyllä kokonaisuudeessa vaatii.

Välierässä vastaan tulisi sitten Ruotsi, joka sopii vastustajan Suomelle paremmin kuin pohjoisamerikkalaiset. Se täytyy kuitenkin tässä vaiheessa todeta, että peliohjelma on aivan järjetön.

Suomi pelaa myöhäisemmässä puolivälierässä, mutta seuraavan päivän Ruotsi-välierä on kuitenkin päiväpeli. Palautumisaikaa jää siis ainoastaan 17 tuntia, joka taitaa olla itse asiassa minimi kansainvälisissä peleissä.

Hyvin on kyllä taas kanadalaiset vetäneet kotiinpäin, sillä Kanada pelaa Sveitsi-puolivälierän päivällä ja seuraavana päivän USA-välierä onkin vasta iltapeli, jolloin palautumisaikaa jää 24 tuntia.

Kai pohjoisamerikkalaisten suosiminen perustellaan jollain tv-aikataululla, mutta ei tämä kyllä todellakaan tasapuolista ole. Ihmeitä saa Suomi/Venäjä tehdä, jos noin lyhyellä palatumisajalla pystyy haastamaan levänneen Ruotsin.

Tässä nyt sitten maksetaan aika kovaa hintaa siitä Ortion hörpystä USA-pelin jatkoajalla, mutta eipä mahda enää mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Pulkkinen on kerännyt kehuja turnauksessa, mutta eikö kukaan muu näe parannettavaa kaverin otteissa? Esimerkiksi vetää jatkuvasti ylipitkiä vaihtoja. Sen jälkeen kun kiinnitin asiaan huomiota, aloin jopa kellottaa niitä. Ja välillä menee jopa reilusti yli minuutin. Yllättävää, ettei valmennusjohto ole puuttunut asiaan. Sen lisäksi, ainakin tänään oli nähtävissä selvää itsekkyyttä.
Joka paikasta lauottiin, johon Köllikin puuttui. Tuntuu omat tehomerkinnät olevan tärkeämpiä kuin joukkueen menestys.

Hyvä vaan, että eilen laukoi enemmän. Edellisessä pelissä syöttöjä tuli liikaa hyvistäkin vetopaikoista. Varmasti oli kiinnitetty asiaan huomiota valmennuksen kanssa ja tätä Köllikin nimenomaan kehui. Yksi maali Suomelta hylättiinkin, kun Pulkkisen vedon jälkitilanteesta kiekko kävi selvästi maalissa ja pelikin oli käynnissä. Maalituomareille maali ei ilmeisesti sitten näkynyt ja telkkarissakin vasta viimeisestä hidastuksesta. Toki varmasti Pulkkisen pelissä on kehitettävää, mutta tasaisen korkealla tasolla Teemu on pelannut tähän mennessä koko kisat. Pulkkisesta on kasvamassa henkisesti vahva pelaaja, jonka taso ei suuresti heittele.

Mitä tulee vaihtoihin, niin itse huomasin tasan kerran, että Pulkkisen vaihto venyi, kun oman vaihdon päätteeksi tuli pitkä pyöritys hyökkäyspäässä Nättisen ja Rajalan kanssa. Tilanteen mukaan nuo kannattaa pelata, mutta sekin lienee selvää, että tuolla tasolla ei kannata yhtään vaihtoa tahallaan venyttää liian pitkäksi, sillä sen jälkeen ollaan koko loppuerä hapoilla.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suomi pelaa myöhäisemmässä puolivälierässä, mutta seuraavan päivän Ruotsi-välierä on kuitenkin päiväpeli. Palautumisaikaa jää siis ainoastaan 17 tuntia, joka taitaa olla itse asiassa minimi kansainvälisissä peleissä.

Hyvin on kyllä taas kanadalaiset vetäneet kotiinpäin, sillä Kanada pelaa Sveitsi-puolivälierän päivällä ja seuraavana päivän USA-välierä onkin vasta iltapeli, jolloin palautumisaikaa jää 24 tuntia.
Juuri samaa tuossa katselin. Aivan uskomatonta toimintaa. Kuka siellä oikein Suomen asioista päättää, kun annetaan kävellä tuolla tavalla yli? Kyllä tuossa olisi pitänyt tehdä kaikki mahdollinen, jotta tuo Suomi-Venäjä -peli olisi ollut se päiväpeli. Siinä olisi sitten kaikille mennyt lepoajat tasan. Menee kyllä hieman maku näihin kisoihin tällaisten päätösten jälkeen.

Edit. Joo, taisi olla jo etukäteen selvillä että mikäli nimenomaan Kanada joutuu puolivälieriin, niin se saa kombon päivä-ilta. No, kai se on niitä "kotijoukkueen" etuja.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Juuri samaa tuossa katselin. Aivan uskomatonta toimintaa. Kuka siellä oikein Suomen asioista päättää, kun annetaan kävellä tuolla tavalla yli? Kyllä tuossa olisi pitänyt tehdä kaikki mahdollinen, jotta tuo Suomi-Venäjä -peli olisi ollut se päiväpeli. Siinä olisi sitten kaikille mennyt lepoajat tasan. Menee kyllä hieman maku näihin kisoihin tällaisten päätösten jälkeen.

En ole varma, mutta oletan, että ottelujärjestys on ollut tiedossa jo ennen kisoja. Alkulohkon sijoitusten perusteella pelataan jo ennakoidusti ajoitetut puolivälierät ja välierät. Kun ohjelma on tehty, ei silloin tietty alkulohkojen sijoituksia. Suomen olisi pitänyt voittaa hyvin sen hallinnassa ollut USA-peli, jolloin tilanne olisi aivan toinen kuin se on nyt.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Edelliseen:

Suoria ottelukaavioita ei ollut, mutta se oli etukäteen jo Kanadalle pedattu, että jos joutuvat puolivälieriin, niin pelaavat päiväottelussa ja välierän iltapelissä... No, kai se on niitä "kotijoukkueen" etuja.

Order of the games with "tbd" in place of the team match-up will be decided by IIHF Directorate upon completion of the previous round.

QF and SF - if qualified: USA to play the 19:30 h games, if USA not qualified and Can qualified CAN to play the 15:30 games
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole varma, mutta oletan, että ottelujärjestys on ollut tiedossa jo ennen kisoja.
Väärin oletettu.

Pienestä jäi lohkovoitto kiinni. Suomen kannalta silti hyvä, että Ruotsi voitti Kanadan. Nyt finaaliin on edes jonkinlaiset mahdollisuudet ja amerikkalaiset eivät saa unelmafinaaliaan USA-Kanada.
 

PES

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO, Kärpät, ManC, R.Nadal, Ronnie O'Sullivan
Pohjois- Amerikassa on aina aikataulut rukattu niin, että Kanada ja Usa pelaavat milloin itse haluavat pudotuspelinsä. Muistaakseni Kummolakin kommentoi asiaa olikohan Kanadan Mm- kisoissa vai Vancouverissa? Mutta näillä mennään. Onneksi sattuu olemaan vapaata maanantaina niin voi ottelun huoletta katsoa ja valvoa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri samaa tuossa katselin. Aivan uskomatonta toimintaa. Kuka siellä oikein Suomen asioista päättää, kun annetaan kävellä tuolla tavalla yli?

Niinpä. Pitäisi olla herroja ylemmilä tasoilla ja vaikutusvaltaa, mutta miten lie on. Ottaa todella päähän, että Leijonat joutuvat varmasti tositiukille Venäjän kanssa, jos voittavat, niin sitten ei ole lepoaikaa nimeksikään! Urheilun reiluus, missä pelaa! Ei meidän poikamme voi mitenkään ehtiä palautua niin lyhyessä ajassa, ei ihminen sentään robotti ole. Sylettää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös