”Löytösi” elintarvikkeiden saralla

  • 633 784
  • 2 218

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tarkoititko kenties Almondy-mantelikakkua vai onko joku tuollainen juustokakkuviritelmäkin keksitty? Ei ole tullut tuollaista vastaan.

Almondy on kyllä herkkua. Suosittelen kokeilemaan myös saman merkin Party tårtaa.

Eikö käytännössä samaa paskaa saa IKEA:sta melko edulliseen hintaan? Exä sitä joskus raahasi kotiin kauppareissulta muun sälän seassa, ihan maistuvaa oli.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eikös tuo Skyr ole makeutusaineilla pilattua? Vai otinko pikaistuksissani väärästä pinosta matskut mukaani, saattoipa olla niinkin. No, maistoin kuitenkin, kun niin moni on Skyriä kehunut, ja olihan se ihan syötävää, mutta makeutusaineet sieltä puskivat läpi ainakin vaniljassa.

Nappasin tämän ketjun innoittamana mukaani sekä tuota Valion pehmeää rahkaa (0,69 €) ja Rainbow'n rasvatonta rahkaa (0,65 €). Saapi nähdä, onko syötäviä.

Lidlin rasvaisa kreikkalainen jogurtti on muuten hyvää, tosin olen tainnut sen jo täällä mainita. Samoin Lidlin mozzarella on liki buffalo-mozzarellan veroista, mutta kolme kertaa halvempaa.
 

Vaakunanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lidlin pakkasesta löytyvä nasi goreng. Ei ole ylimaustettua, mutta silti erittäin hyvää. 750 grammaa n. 3 euroa. Ja mikä ihmeellisintä: EI ENSIMMÄISTÄKÄÄN LISÄAINETTA! Indonesiassa paikalliset ruoat maistuivat ripulipaskalta tähän verrattuna. En tosin ole maistanut ripulipaskaa. Kai.

Toinen kova löytö oli K-supermarketin amerikkalaisjuoma Hansens cane soda ja makuna mansikka-kiivi. Nami nami ja bumtsibum!
 
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Tasuno Tasalakki
Itse löysin Tampereelta 3 vuotta sitten Coca-Cola Vanillaa. Parasta virvoitusjuomaa mitä olen juonut. Onko joku löytänyt sitä vielä jostain?
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Itse löysin Tampereelta 3 vuotta sitten Coca-Cola Vanillaa. Parasta virvoitusjuomaa mitä olen juonut. Onko joku löytänyt sitä vielä jostain?
Kyllä ainakin Helsingissä Vanilla Cokea löytyy säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin kaikista vähänkään isommista K-kaupoista joko jenkkiosastolta tai limuhyllystä. Luulisin asian olevan samoin Tampereellakin.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse löysin Tampereelta 3 vuotta sitten Coca-Cola Vanillaa. Parasta virvoitusjuomaa mitä olen juonut. Onko joku löytänyt sitä vielä jostain?

Löytyyhän tuota ainakin Tesoman K-supermarketista josta tulee vakituiseen haettua kun Tampereelle eksyn. Paras limsatuota mitä maailmasta löytyy!
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tampereen ja Nokian citymarketeista ja monista supereistakin niitä vaniljacolatölkkejä ainakin löytyy, ja muitakin jenkkilimuja.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Rovaniemen Supermarketistaki löytyy Coca Cola Vaniljaa niin luulis isommistaki paikoista löytyvän. Täältä saa 1,5 litran versiota normi limuhyllystä ja sielt jenkkihyllystä sit tölkkinä.
 

kekkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, VF-51, Vapaa Ukraina
Blair's merkkiset perunalastut. Viime kesänä kaveri tutustutti, metsästin niitä viime viikonloppuun asti. Lopulta tärppäsi Jumbon Citymarketissa. Loistavia ja sopivan tulisia omaan makuun. Oliskohan ollut cheddar- ja habaneromaustettuja. Tänään rapsahtaa auki kisastudiossa kera olusen =)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Blairs Deathia (se XXX-tulinen) bongasin suureksi yllätyksekseni juuri äsken "kaikkein kämäisimmästä" lähikaupasta Kouvolasta!
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blairs Deathia (se XXX-tulinen) bongasin suureksi yllätyksekseni juuri äsken "kaikkein kämäisimmästä" lähikaupasta Kouvolasta!

Vai olisiko pitänyt kirjoittaa: .... "kaikkein kämäisimmästä", siis Kouvolasta.?!
Asiasta sen verran, että jos nyt haluaa, niin voihan näitä kastikkeita ja dippejä sun muita tehdä omista kasvattamista, siinä se harrastus saa uusia ulottuvuuksia. Etenkin kun chilit ovat aivan helppoja kasvatettavia. Nytkin on n. 30 tainta kasvamassa, tai ei enää mitään pikkutaimia ole.

Mutta grillikauden alettua muistutan vaan Votkinsin makkaravalikoimasta. Ja halloumia. Ja... Ja... Ja...
 

Mr Pond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rovaniemen Supermarketistaki löytyy Coca Cola Vaniljaa niin luulis isommistaki paikoista löytyvän. Täältä saa 1,5 litran versiota normi limuhyllystä ja sielt jenkkihyllystä sit tölkkinä.

Oletko aivan varma, että tuota vanilja Cokista löytyy 1,5 litran pullossa? Ettet sekottaisi Cherry Cokikseen? Nimittäin en ole missään tavannut vanilja colaa kuin tuontitavarana tölkeissä. Vanilja Coca Colaa ja myös muita tuontilimppareita löytyy hyvin etenkin isommista K-ryhmän kaupoista. Lisäksi esim. Discshopista voi tilata laatikon kerrallaan. Näistä limppareista oli muistaakseni enemmänkin keskustelua jossain limppariketjussa...
 

kekkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, VF-51, Vapaa Ukraina
Oliskohan ollut tässä ketjussa, kun joku kyseli kofeiinittoman kokiksen perään? Onko kukaan tehnyt havaintoja em. litkusta? Emäntä ei oikein kestä kofeiinia, mutta limpparin himo on valtava :) Jumbon cittari ja prisma on jo käyty läpi...
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...Vanilja Coca Colaa ja myös muita tuontilimppareita löytyy hyvin...

Onko kukaan bongannut näitä "parempia kokiksia" ja Peppereitä ligth-versioina missään?

Niin ja tuota vanilja colaa saa muuten btw soda streamiinkin!
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Lohjan Cittarissa on ollut jo parin vuoden ajan hyvä valikoima jenkkilimuja lighteista maustettuihin. Ei muuta kuin maakuntamatkailua!
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Oletko aivan varma, että tuota vanilja Cokista löytyy 1,5 litran pullossa? Ettet sekottaisi Cherry Cokikseen? Nimittäin en ole missään tavannut vanilja colaa kuin tuontitavarana tölkeissä.

Sekasinhan nuo meni.

Uusin löytö on Läkerölin Licorice Persimon- pastillit. Ihan sairaan hyvä ja raikas maku. Niin ja mainitaan vielä (kun rahkasta ei ole tarpeeksi puhuttu) niin kyllä meikän makuun se Valion uutuus pesee Hermannin vastaavan.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
1) Pirkka Parhaat kreikkalainen oliiviöljy. Italialainenkin on ihan jees, mutta ei ominaisuuksiensa puolesta sovi yleiskäyttöön. Tässä kreikkalaisessa öljyssä on mahtava hinta-laatusuhde ja pulloratkaisun ansiosta se kestääkin kauemmin kuin tuplahintaiset kilpailijansa.

2) Bong Touch of Taste kasvisfondi. Vegaaninen ja lisäaineeton liemikuution korvike. Ei eroa itse tehdystä kasvisliemestä muuten kuin vaivattomuudellaan ellei nyt satu viljelemään itse niin paljon kasviksia että niitä on varaa keitellä liemiksi asti.

3) Valio luomumaito. Vaikka eläinten oikeudet tai ympäristöasiat eivät kiinnostaisi pätkääkään, kannattaa tätä juoda siltikin ihan pelkän maun takia. Ero homogenisoituun kevytmaitoon ja varsinkin näihin rasvattomiin paskoihin, mitä aivopestyt suomalaiset jostain syystä tykkäävät nauttia, on kuin yöllä ja päivällä!

4) Mutti tomaattikonsentraatti. Niin hyvä tomaattisose, ettei ruokaan tee mieli laittaa kuin puoli purkkia, jotta toisen puoliskon pääsee lusikoimaan suuhunsa suoralta kädeltä.

5) Myllyn paras täysjyvälisäkeohra. Ihan liian piilossa ja ihan liian vähän tunnettu. Kotimainen, ekologinen, ravitseva ja taas ennen kaikkea maistuva 'korvike' riisille.

6) GoGreen punaiset linssit. 325kcal, 24g prot. 49g hiil. / 100g.

7) O'boy dark kaakaojauhe. Astetta parempi kaakaojuomajauhe.

8) Presidentti tummapaahto. Hivelee makuhermojen lisäksi vatsaa kovemman paahtoasteensa ansiosta.

9) Twinings Voyage Brazilian Baia pussitee. Varmaankin ainut pussitee jossa ei sitä tiskiveden vivahdetta ole.

10) Apetit classic (punainen) fetajuusto. Hesarin jättitestin satuin onneksi lukemaan tai muuten olisi tämäkin löytö jäänyt tekemättä. Eipä tarvitse poiketa enää kauppahallin kautta jos syötävää salaattijuustoa tarvitsee.

Ekstrana voisin mainita hyvän (muistaakseni) itse keksimäni kikan, jossa raastettu inkivääri pakastetaan parin millin kerrokseksi levitettynä. Näin sitä on kotona aina käyttövalmiina, ärsyttävää preppausta ei tarvitse suorittaa kuin silloin tällöin ja hävikkiä inkiväärin kuivumisen vuoksi ei synny lainkaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mistä muka? Kämäisyydestä päätellen kyse on Eskolanmäen lamamarketista tai Pikku-Palomäen ryöstösiwasta.. *hymiö*

Sie oot ollut liian kauan poissa Kouvolasta! Eskolanmäki on ollut jo kauan tyhjillään ja uusi supermarketti Kankaro ollut avoinna jo niin pitkään, että suurin osa eskolanmäkeläisistä tuttavista on ehtinyt hankkia porttikiellon sinne.

Ja se Siwakin on ryöstetty kai viimeisen kerran. Samoissa tiloissa taisi toimia sittemmin virolainen elintarvikekauppa, joka nyt on siirtynyt Torikadulle.

Ukkometsolle vielä sellaiset terkut (vaikken viestistä juuri mitään ymmärtänytkään), että muistaa tarjoilla sitten muillekin kun "chilit" kukkii.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kyllä täytyy yhtyä edelliseen kirjoittajaan, luomukevytmaito on uskomattoman hyvää ja välillä tulee fiilis että sitä voisi juoda vaikka kuinka paljon. Samoin suosittelen maistamaan hieman suolaisesta hinnasta huolimatta raakamaitoa, Helsingistä tuota jumalten juomaa saa ainakin Kannelmäen Prismassa sijaitsevalta Eat&Joy-maatilatorilta kätevästi muiden ostosten ohessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös