Tuli eilen vietyä nuorimmainen poikani (5 v.) elämänsä ensimmäiseen lätkämatsiin. Viime kerrasta Nordikselle on vierähtänyt tovi, rapiat 10 vuotta. Sanomattakin selvää, että oli nostalgiset fiilikset, etenkin kun faijani vei minut elämäni ensimmäiseen matsiin samaan paikkaan sellainen 40 vuotta sitten. Ympyrä vähän niinkuin sulkeutui.
Meillä koko mun perhe faijasta broidiin on IFK-faneja ja mä olen tällainen vastarannan kiiski ja mustaa villaa puskeva lammas kun Jokereiden kelkassa on tullut lasketeltua läpi elämän. Sekin mäki tuli laskettua loppuun kun Jokerit siirtyivät kauhomaan kaalisoppaa. Tuli sitten laitettua faijalle kuvaviestiä Nordikselta ja broidille myös jossa poika poseeraa takanaan jäähän heijastuva IFK:n logo. Eipä mennyt kuin arviolta 15 sekuntia kun faijalta tuli vastaus, joka kuului ytimetkkäästi "Noin!" Avattakoon hieman, että tuo "Noin!" on eräänlainen inside läppä, joka juontaa juurensa IFK-Jokerit pleijarisarjasta 2011, jolloin joka ikinen kerta kun IFK teki maalin, tuli mun kännykkään faijalta viesti jossa luki "Noin!" Onpa tullut läheteltyä sitä samaa viestiä toiseenkin suuntaan.
Mietinpä siinä kotimatkalla, että ei ole edes käynyt mielessä viedä poikaa katsomaan Jokereiden matsia. Taisi se faija sittenkin olla oikeassa, kun vei mut aikoinaan Nordikselle. Mietin siinä matsin lomassa, että kuinka mahtavaa se olisi, jos vielä olisi seura jota kannattaa ja joka kulkee mukana elämän polulla joskus kapeampana, joskus leveämpänä mutta mukana kuitenkin.
Niin ja liput matsiin poikani sai joululahjaksi tältä mielikuvituksellisia tekstiviestejä näppäilevältä fabulta. Ehkä se ajatteli, että pojasta polvi paranee.
Ainakin pojanpoika tykkäsi ja ihan pikkuisen poikakin. Vähän niinkuin salaa.