Mainos

Éric Perrin palaa JYPiin

  • 201 785
  • 631

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Eihän tässä paljoa pysty kirjoittamaan. Vituttaa ihan vietävästi. Muuten oloni olisi varmasti seuraa kohden "saittepahan nyt kylmän herätyksen", mutta Perrinin takia harmittaa konttaaminen.

Kirjoitan tähän ketjuun varmasti myöhemmin, mutta menkööt nyt jo yksi tarina. Muuan muistaakseni keskiviikkoinen yö Jyväskylässä, kello on ehkä 02 yöllä. Eletään vuotta 2012 ja JYP on juuri voittanut Lahdessa toisen Suomen mestaruutensa, jonka ratkaisi Eric Perrin. Joukkueen bussi saapuu silloisen Synergia-areenan pihaan, ja auton sisältä käsin Eric Perrin ja JP Hytönen esittelevät poikaa faneille. Tuolloin oli jo huhuja Perrinin lopettamisesta, ja muistan huutaneeni bussin avoimesta auton sisään "one more year Eric!". Saimme lopulta seitsemän lisävuotta, joista tosin kolme meni Turussa.

Paita kattoon kuin olisi jo. Tämän kauden perusteella näyttää jopa siltä, että #11 kuuluu kattoon ennen kuin edes mietitään numeroiden #26 ja #15 jäädyttämistä.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Thank you Eki. Thank you for being you, thank you for staying classy throughout your whole career in Finland and JYP. A legend has left the building. Hoping to see you in the organization or in hockey somehow. Cheers.
 

Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Vaikka toisaalta kauden päättyminen on oikeasti tietynlainen helpotus, niin Ekin vuoksi harmittaa, että tämä kausi meni kokonaisuutena näin pahasti penkin alle ja päättyi liian pian.
Eihän tässä paljoa pysty kirjoittamaan. Vituttaa ihan vietävästi. Muuten oloni olisi varmasti seuraa kohden "saittepahan nyt kylmän herätyksen", mutta Perrinin takia harmittaa konttaaminen.
Mutta samaan aikaan se että Éric Perrin sai lopettaa uransa siinä seurassa jossa kuuluikin, vaikka sitten tähän nähtyyn "sääleistä ulos" -tyyliin, merkitsee mittaamattomasti enemmän kuin mikään muu. Mä otan tän mieluummin kuin mestaruuden ilman Ekiä, ei kahta sanaa.

Henkilökohtaisella tasolla Perrin ei ole ainoastaan suurin todistamani kiekkoilija, vaan myös yksi tärkeimmistä miehen malleista. Kiitos kaikesta, Éric. Nyt hetki mielensisäistä muistelua haikeudenkyyneleet silmissä ja etäisyyttä hokitouhuihin.
 

Hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli kyllä kertakaikkisen hieno pelaaja tämä teidän Eki. Taitava, taisteleva, esimerkillinen, voittava. Upean urheilijan ja jääkiekkoilijan ura paketoitu. Tällaisia pelaajia ei tule liigan tasollakaan vastaan kuin yksi vuosikymmeneen, jos sitäkään.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Olihan se nyt täysin oikein, että lopetti uransa JYPissä. Hienot kaudet Tepsissä ja itsekin oppi ymmärtämään kuinka hieno pelaaja Perrin oli. Itselle jäi parhaiten mieleen Turun kausista se ilo, jolla aina juhli maalejaan. Myöskin Tallinderin juhlapelissä oli hienoa nähdä kuinka kävi morjestamassa ja onnittelemassa Tallenia. Kaiken kaikkiaan hieno pelaaja kyseessä ja harvoin tämänlaisia ulkomaalaisia (tai myöskään suomalaisia) pelaajia Liigassa nähdään.
 

Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Merci Éric!
Mitäpä muuta sitä sanoisikaan.
Hieno pelaaja ja hieno ura. Herrasmies vailla vertaa.
Arvostus on iso, kun muistaa että silloin paluukaudella 2010-2011 oli Ekillä varmasti isomman palkan sopimuksia pöydällä, mutta niin vain Lavalin mies palasi Jyväskylään. Pari kautta Turussa tietty pieni "tahra", mutta pääasia on että tämä Ekin ja JYPin tarina sai yhteisen päätöksen.
En ehkä itse olisi (ainakaan vielä) miehen paitaa kattoon nostamassa, mutta tuohon JYPin Hall of Fameen Éric ehdottamasti kuuluu.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Professional.
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Oma aktiivinen jääkiekon seuraaminen alkoi suurin piirtein kausi ennen toista mestaruutta, kun alettiin pienellä kaveriporukalla kuunnella autoradion kautta otteluita, kun ei ollut varaa ja mahdollisuutta lähteä katsomaan otteluita. Toki junnuna tuli käytyä isän kanssa peleissä katsomassa kun usein JYP otti turpaansa, mutta ei se silloin haitannut, hallilla oli kiva käydä.

Noh, toisen mestaruuden voiton aikoihin ja sitä seuranneina kausina JYPistä minulle omaksi lemppariksi nousi yksi nimi ylitse muiden, Eric Perrin. Eki "hurmasi" minut periksiantamattomalla pelityylillään ja kaukalon sisä- ja ulkopuolella olemalla reilu ja rehti kaveri joka pitää omistaan huolta. Siksi Eki tulee olemaan mulle aina se JYP-pelaaja nro 1. Kurkkua kakistellen ja silmäkulmia hieroen meni eilisen pelin loppu ja Ekin haastattelu läpi. Olisi hienoa jos Eki jatkaisi jossain roolissa JYPin organisaatiossa, mutta kovin varmalta haastattelussa kuulosti että Suomi jää taakse.

Merci Eki, kiitos.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Kyllä täytyy nostaa iso käsi, nousta seisomaan, kumartaa ja nostaa hattua sekä kiittää. Siis Perrin täyttää tänä vuonna 44 vuotta ja vielä pystyi pelaamaan tuolla tasolla. Se esimerkki, mitä hän näytti JYPin nuorille pelaajille (Allen, Turkulainen, Nättinen, Tomasek, Honka, Laurikainen jne ja vuosia sitten Vatanen), niin se on todella arvokasta ja jos joku kehtaa muuta väittää, valehtelee. Kiitos Eki ja kaikkea hyvää jatkoon täältä Pohjois-Suomestakin!
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perrin lopetti uransa juuri niin tyylillä kuin voi. Ei tule toista tähtipelaajaa mieleen, kuka karvaa raivolla kiekon maalin takana 15 sekunttia ennen säälipleijari pelin loppua, uran viimeisessä matsissa, kun taululla on 4-0 lukemat.

Hattu päästä! Tuo jää samalla tavalla mieleen kuin mestaruuden ratkaisema maali. Se oli Ericin viimeinen suoritus kaukalossa, eikä silloinkaan annettu periksi.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
IS:n tuoreesta haastiksesta on luettavissa rivien välistä, että Perrinin syrjähyppy johtui Marko Virtasesta, mikäli joku nyt vielä oli sitä mieltä, että Virtanen ei toiminnallaan karkoittanut joukkueen kapteenia länsirannikolle.
 

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets, Let's Go Oilers!
Huutelen vieraisiin pöytiin sen verran, että kiitokset Kuopion suunnaltakin hienosta urasta mr. Perrinille. KalPa-JYP -peleissä aina kaiholla toivoi, että meillekin rantautuisi edes vähän samankaltainen pelaaja. Seuraikoni isolla S:llä. Toivottavasti jää vaikuttamaan Jyskälään muodossa tai toisessa. Huonolla ranskalla sanon vain että: merci Éric et tout le meilleur pour toi.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
IS:n tuoreesta haastiksesta on luettavissa rivien välistä, että Perrinin syrjähyppy johtui Marko Virtasesta, mikäli joku nyt vielä oli sitä mieltä, että Virtanen ei toiminnallaan karkoittanut joukkueen kapteenia länsirannikolle.
Eli esitämme täältä Turusta kiitokset Virtasen suuntaan. Hieno pelaaja, joka toi Tepsiinkin jotain sellaista, mitä olisi kaivannut vielä tälläkin kaudella - johtajuutta ja esimerkkiä. Turussakin muistellaan Ekiä vielä pitkään, poikkeuksellinen pelaaja ja ihminen.
Kiitos. Merci.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Näettekö Ekillä mahdollisuuksia olla JYP organisaatiossa jossain roolissa tulevaisuudessa? Haastattelussahan vihjaili että voi olla jotain mahdollisuuksia suomessa. Minä yleensä olen täysin tällaista sisäsiittoisuutta vastaan, mutta Perrinillä voisi oikeasti olla jotain annettavaa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Näettekö Ekillä mahdollisuuksia olla JYP organisaatiossa jossain roolissa tulevaisuudessa? Haastattelussahan vihjaili että voi olla jotain mahdollisuuksia suomessa. Minä yleensä olen täysin tällaista sisäsiittoisuutta vastaan, mutta Perrinillä voisi oikeasti olla jotain annettavaa.
Perrinille jo Turkuun lähtiessään sovittiin, että uran jälkeen JYPissä on töitä. Tietysti organisaatiossa ollut vaihtuvuutta sen jälkeen, joten en tiedä juuri nyt mikä tilanne. En kuitenkaan pahastuisi, jos Perrin organisaatioon jäisi, toki toimenkuva pitäisi olla osaamista vastaava.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Näettekö Ekillä mahdollisuuksia olla JYP organisaatiossa jossain roolissa tulevaisuudessa? Haastattelussahan vihjaili että voi olla jotain mahdollisuuksia suomessa. Minä yleensä olen täysin tällaista sisäsiittoisuutta vastaan, mutta Perrinillä voisi oikeasti olla jotain annettavaa.

Päävalmentajana viiden vuoden sisään.
 

veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Perrin lienee vielä maisemissa, onkohan Nyholm aikeissa vielä yrittää Ekiä Telian lähetykseen kommentaattoriksi? Lupaili tällaista jossain podcast-pätkässä.
 

veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Hyvä juttu Ekistä, toivottavasti jää Suomeen ja erityisen mielellään vielä JYPin organisaatioon.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös