Nyt pitäis Renny Harlinin ja Markus Selinin olla hereillä. Unohtakaa Mannerheim - neekeri tai ei - ja tehkää vastaiskuna leffa Suomen todellisesta keisarista, Sir Penasta!
Semmonen peruselämänkertatarina vois olla hyvä, en tiedä pitäiskö lähteä vaikka Forrest Gumpin hengessä liikkeelle: Pena istuis marraskuisen Nordiksen edessä valkoisessa avo-autossaan, katto alhaalla räntäsateesta välittämättä, leukaperät purkkaa jauhaen, kannettava faxi sylkis etupenkillä paperia ja räntähituset valuisi takatukkaa pitkin niskatuelle. Kaikkitietävät, läpitunkevan siniset silmät tuijottaisivat kaukaisuuteen, sotilaallisen tiukassa järjestyksessä sojottavat viiksikarvat heilahtelisivat rytmikkäästi Penan leukojen jauhaessa 14 jenkkityynyä lannistumattomalla vimmalla.
Siihen sitten pälähtäisi paikalle aina jotain kynäniskaista stevaria, HIFK:n edellistä mestaruutta vieläkin juhlivaa eppusalmista, naapurin pröystäilevää maailmanympäripurjehtijaa sun muuta hahmoa, jotka vuorollaan laukaisisivat Penan päässä takaumia niin normielämästä kuin peli-, valmentaja- ja ennen kaikkea pelaajakoordinaattoriuraltaan. Nähtäisiin Penan dramaattinen syntymä, jonka aikana kätilö joutui föönaamaan pikku-Penan takatukan jotta se mahtuisi äidistä ulos. Ensimmäiset seitinohuet ranskalaiset päiväkännit vedetään nuoruuden joukkuetoverin, palomiehen poika Hessu Mälkiän kanssa. Päästäisiin Penan mukana koulun biologiantunneille, joiden aikana Penassa heräsi vastustamaton kiinnostus tsekkiläisiin koirarotuihin. Jossain temmellystensä keskellä Pena törmäisi maailmoja mullistavaan tekniikan ihmelaitteeseen, faxiin, jonka käytöstä hänestä olisi tuleva mestari.
Näen jo sieluni silmin, kuinka ensi Oscar-gaalassa "Sir Pena - Hän vittu kouluttaa niitä" keräisi kaikki palkinnot, ja Pena itse kävisi niistä jokaisen vastaanottamassa Robert De Nirojen ja Helen Millereiden kyynelehtiessä yleisössä valtoimenaan. Pena ei pitäisi puheita, kunnes vasta viimeistä Oscaria noutaessaan. Tällöin hän kumartuisi kevyesti mikrofonin ylle, ja koko sali hiljenisi samantien odottaen niitä kullanarvoisia viisaudenjyviä joita tämä Jeesus Kristuksenkin varjoon jättävä ihmeidentekijä tulisi heille lausumaan. Pena katsoisi kulmiensa alta jännitykseensä tikahtuvaa salia, ja lausuisi sitten määrätietoisen nopeasti möreällä bassollaan: "LÄHTEKÄÄ MENEE VIELÄ KU EHDITTE!"
Tommoset MacGayverit esitettäis sen jälkeen tyhjille teattereille.
