Ässien ylivoimapeli kaudella 2019–2020

  • 39 143
  • 261

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
En lähde isommin ottamaan kantaa siihen, kenen pitäisi pelata ylivoimaa ja millä paikalla, koska minusta pitäisi ensin olla joku ajatus millä kuvioilla ja mihin niitä maalitekopaikkoja pyritään luomaan. Vasta sitten on mielekästä miettiä sopivia pelaajia hoitamaan kaavaillut tontit. Toista kautta ajatellen voisi tietysti valita hyvän laukojan parhaalle paikalle ja miettiä vasta sitten miten hänelle saadaan luotua siihen vetopaikkoja. Sellainen kuvio vaan olisi vastustajan helppo pelata pois, kun huomaisivat koko ylivoiman perustuvan saman kaverin ruokkimiseen.

Vähän tuo ylivoima nyt tuntuu päämäärättömältä. Ei oikein osaa sanoa mihin siinä pyritään luomaan maalitekopaikkoja. Aluksi vaikutti, että haetaan poikittaissyöttöä neliön läpi. Myöhemmin on pyritty enemmänkin siirtelemään kiekkoa viivan kautta kaarille ja laukomaan sieltä. Ongelmina vaikuttaa olevan huonot syötöt tai huono laukaisutaito, joten niitä hyviä laukauksia ei oikein saada aikaiseksi. Jos taas kaarelta päästään laukaisemaan, tulee veto melko kaukaa, ilman maskia ja ilman maalivahdin poikittaisliikettä, koska peli on aika seisovaa ja kiekko liikkuu hitaasti. Neliön läpi syöttämällä maalivahti kyllä saataisiin poikittaisliikkeeseen, mutta todella vaikea siitä on saada syöttöä läpi.

Minusta viivalla ja kaarilla siirtely on liian hidasta, joten vastustajan on helppo peittää syöttölinjat ja laukaukset. Pitäisi olla muutama eri ratkaisumalli hakea maalia, mielellään ihan eri puolilta kenttää, jolloin vastustaja joutuisi varomaan useampaa eri peliä esim. laukaus kaarelta, laukaus maalin edestä ja nousu maalin takaa maalille. Neliön keskellä olevaa miestä kannattaisi ottaa enemmän mukaan ja hakea ratkaisupaikkaa myös hänelle, kuten Jyp teki eilen. Kaarelta syöttö keskelle, joka on paljon helpompi kuin neliön läpi syöttö toiselle kaarelle, ja siitä suora laukaus tai nopea palautus kaarelle. Kaarelta maalin taakse, josta nousu maalille, syöttö maalille nousevalle keskimiehelle tai palautus kaarelle. Välillä kaarelta käyttö viivassa ja vetopaikan haku jommalle kummalle kaarimiehelle. Eli nopeaa kiekon liikuttelua helpoilla syötöillä ja laukaus tai maalille nousu aina, kun paikka aukeaa eikä mitään lähes mahdottoman läpi neliön syötön väkisin hakemista. Keskimiehen liikettä pystysuunnassa kaaren korkeudelta maalille, jolloin neliön on pakko reagoida häneen jolloin voi aueta syöttölinjoja myös läpi neliön. Laukaisuja myös keskelle lähelle maalia eikä pelkkiä kaukolaukauksia.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hieman off-topicina: yv:n kanssa takunnut JYP oli päätynyt kopsaamaan Bratislavan 2011 yv-kuviot. Hyvin toimi. Helpotti toki kun sama ässäkasvatti oli viimeistelemässä.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ylivoiman kaiken a ja o on luoda variaatioita ja uhkia. Nyt meiltä nämä puuttuu tyystin ja melkoinen aivopieru oli laittaa Kivenmäki Spinkkien ja Stenqvistin kanssa....

Laitoin jo ketjulotto topicciin:

Yv1:
Lähteenmäki/Salmio - Spink- Hedberg
Spink- Stenqvist

-Lefti Spinkki maalintakana , righti Spinkki maalista katsottuna oikealla kaarella, Hedberg vasemmalla kaarella, Stenqvist viivapiikkinä ja Lähteenmäki/Salmio maalinedustalla/keskellä. On totta että meiltä puuttuu kunnon maskimies mutta välttäviä kavereita löytyy. Kumpainenkin Spinkki on enemmän pelinrakentaja kuin viimeistelijä. Hedberg taas melko puhdas sniper.
Tällä koostumuksella onnistuu kiekon sisääntuonti todistettavasti ja yv pelin rauhoitus. Saataisiin kiekkoon liikettä koko alueen mitalla, jolloin saadaan revittyä vastustajan neliötä. Kun uhat keskittyy maalista katsottuna vasemmalle puolelle sekä keskustaan saa heikomman kudin omaavat Spinkit sekä Stenqvist enemmän tilaa. Kyllä heiltäkin sen verran löytyy ruutia että tilaa saadessaan pystyy ratkaisuihin.
Tässä ylivoimassa jos esimerkiksi Right Spinkillä on kiekko kaarella peliä tehdessä voi kokeilla one timeria Hedbergille tai ohjuria Lähteenmäen kautta, jos keskusta tukossa voi päädyn kautta hakea keskustaan tai maalintakaa Hedbergille tai kokeilla viivankautta jossa hyvin kiekkoa liikuttava Stenqvist voi tarjota kummalle kaarelle tahansa one-timeria. Jos nämäkin pelataan pois niin pari potkua sisään jolloin ohjuri uhkaa Lähteenmäelle ja lefti Spink nousee kulmalle puttaamaan tyhjiin. Myös ranteella voi koittaa kun Tsäyne maskissa.

Ongelma oli Spinkit+Stenqvist+Kivenmäki ylivoimassa että vaikka tuli neliön läpi syöttöä ei uhkaa ollut. Riitti kun piti keskustan kiinni ja peitti viivaheitot.
 

Työmyyrä58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Boston Bruins
Peltomäki nyt äkkiä siihen ylivoimaan! Yksi ainoista ellei ainoa viivapelote koko joukkueessa!
 

Työmyyrä58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Boston Bruins
Millä mittarilla Peltomäki on viivapelote?

Laukaus on hyvä, mutta liikkuminen viivalla ja syöttäminen eivät ole viivapelotteen tasolla.

Marttisellakin on kova laukaus.
Laukaus on hyvä, se riittää.
 

Työmyyrä58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Boston Bruins
Paikka laukoa voi tulla niin, että välissä on blokkaaja tai maalilla ei yhtään maskia.

Tuolla perusteellasi kannattaa laittaa Marttinen viivalle.
No sitten ei syötetä viivaan. Ja kyllä se Peltsi siitä kehittyy.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Spinkit takaisin ylivoimalle, sillä kädentaitoa ja juonikkuutta tarvitaan aina näissä YV-hommissa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
5vs3 ylivoimalla oli se Pihlajamäen tontti mutta ei paljon muuta maaliuhkaa. Vähän enemmän pitäisi saada aikaan kun jäällä on tilaa
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti nyt herätään jo tähän yv pelleilyyn. Aluksi pyöritellään rulettia ja sitten rauhoitetaan toimimattomiin kokoonpanoihin. Parhaat ukot askiin oikeille paikoille sekä työrauha niin eiköhän ala nuokin lukemat parantumaan.
 

Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikä se Hedbergin maalikaan mistään yv-kuviosta tullut. Yksilösuoritus taisi olla. Tuo yv tulee vielä tämän menon jatkuessa maksamaan paljon pisteitä, sillä tuolla konseptilla maaleja tulee lähinnä satunnaisesti.
 

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Eikä se Hedbergin maalikaan mistään yv-kuviosta tullut. Yksilösuoritus taisi olla. Tuo yv tulee vielä tämän menon jatkuessa maksamaan paljon pisteitä, sillä tuolla konseptilla maaleja tulee lähinnä satunnaisesti.

Kyllä, todella hitaanoloista ja ennalta-arvattavaa kiekon liikuttelua. Parilla nopealla yhdenkosketuksen syötöllä takatolpalta keskelle boxiin ja heti veto, niin olisi voinut ainakin yksi yyvee maali tänään tulla. Vastaavalla kuviolla tehtiin harkkakaudella ainakin yksi maali. Nyt en mielestäni ole kertaakaan tätä perinteistä kuviota nähnyt Ässien toimesta käytettävän. Toimii kyllä monasti kunhan kiekko liikkuu tarpeeksi nopeasti. Tänään oli hidasta kun mikä...
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien valmennus on jossain kipsissä yvn osalta. Miettikää nyt. Pointeilla on Pihlajamäki ja Hedberg. Toisen paikan ymmärrän jos on tarkoituksena ampua onetimeriä. Toisen paikalle kuuluisi pelintekijä.

Mitä vähemmän Hedberg joutuu ylivoimalla olemaan kiekossa, sen parempi. Yvn moottorina ihan karmean näköistä tekemistä. Rooli on väärä, ei ole pelaajan vika.

Spink Spink Tiivola Hirvonen Stenqvist.

Kivenmäki Hedberg Rekonen Pihlajamäki Taimi.

Valmennus siinä viisikot nykyisen terveystilanteen mukaan. Ei tää oo nii vaikeet hei.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässien valmennus on jossain kipsissä yvn osalta. Miettikää nyt. Pointeilla on Pihlajamäki ja Hedberg. Toisen paikan ymmärrän jos on tarkoituksena ampua onetimeriä. Toisen paikalle kuuluisi pelintekijä.

Mitä vähemmän Hedberg joutuu ylivoimalla olemaan kiekossa, sen parempi. Yvn moottorina ihan karmean näköistä tekemistä. Rooli on väärä, ei ole pelaajan vika.

No siis ei Hedbergiltä varsinaisesti "karmean" näköistä tekemistä, vaan ongelma oli se, että esimerkiksi eilen yhdellä ylivoimalla taisi mennä 20 sekuntia siihen kun hän kiekotteli paikoillaan itsensä kanssa, ja yritti löytää väliä mistä vetää rannarin. Ja muut sitten vain seisoivat paikoillaan odottamassa, että ampuuko vai jakaako kuitenkin kiekkoa.. se on siis totta, että Hedberg ei tarvitse YV:llä kiekkoa kuin silloin, kun hän saa sen vetopaikkaan

Pihlamäki pitäisi tosiaan ottaa kokonaan pois YV:ltä tai jotenkin hioa hänen paikkaansa, mutta veikkaan hänen olevan YV:llä ennen kaikkea siksi, koska righteja ei vain ole. Eilen kaksosten maaleja edeltäneellä ylivoimalla Pihliksellä oli puoli maalia tyhjänä, eikä saanut sisään. Siitä olisi kuka vain edes auttava maalintekijä saanut maalin, mutta kun hän ei tietenkään mikään varsinainen maalintekijä ole..
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Ensimmäisissä peleissähän ylivoima pyöri ihan hyvin, mutta vedot uupuivat. Minulle jäi vaikutelma, että kukaan ei ollut kovin innokas laukomaan suoraan syötöstä. Osasyynä oli varmasti huonot syötöt, jotka eivät tulleet aivan kohdalle. Syöttöjen tietysti pitäisi olla hyviä, mutta pelaajien laukaisutaidossakin on eroja. Osa pystyy laukomaan melko hyvin vaikka kiekko ei tulisikaan ihan kohdalle, kun toiset taas eivät edes yritä laukoa, jos syöttö ei ole ihan optimaalinen. Sitten peli menee pelkäksi kiekon siirtelyksi, kun kukaan ei yritä laukoa.

Pihlajamäki voisi olla hyvinkin käyttökelpoinen laukaisijana karella tai neliön keskellä. Pystyy laukaisemaan suoraan syötöstä nopeasti ilman mitään asetteluita. Ja laukaus on kova. Neliön keskellä menisi hyvin, kun ei tarvitsisi kuin laukoa suoraan syötöstä tai antaa lyhyitä helppoja syöttöjä. Pihlajamäki neliön keskellä toisi selvää lisäuhkaa ylivoimalle. Lisäksi hän on vahva ja hyvä kamppailupelaaja, kun aletaan taistelemaan ripareista.

Oli siinä neliön keskellä sitten kuka tahansa niin siihen niitä laukaisupaikkoja kannattaisi hakea eikä viivaan. Hyökkääjät pyrkivät peittämään ja plokkaamaan viivalta ja kaareltakin tulevat vedot. Jos vedot eivät jää hyökkääjiin niin edessä on vielä pakitkin. Melkoinen lihamuuri siis kiekolla ohitettavaksi. Ja jos kukaan ei ole edessä niin ilman maskia todennäköisesti maalivahti torjuu viivalta tulevat laukaukset. Neliön keskeltä laukaistessa tilanne on parempi, koska laukaisulinja on melko avoin pelaajista. Lisäksi laukaus tulee läheltä ja suoraan syötöstä laukaistaessa maalivahti on todennäköisesti pienessä sivuttaisliikkeessä. Laukaisupaikan luominen neliön keskelle on tietysti vaikeampaa kuin viivalle, mutta onnistumistodennäköisyys on mielestäni parempi. Tuossa vaan pitää olla sellainen pelaaja, joka osaa ja haluaa laukaista nopeasti suoraan syötöstä vaikka syöttö ei ihan täydellinen olisikaan. Lähteenmäki, Salmio ja Pihlajamäki olisivat mielestäni hyviä ehdokkaita.

Tietysti uhkaa pitäisi luoda muuallekin kuten kaarille ja maalin kulmalle, mutta tuossa neliön keskeltä laukaistaessa on mielestäni parhaat mahdollisuudet onnistua maalinteossa ja siihen pitäisi löytää sellaisia miehiä, jotka pystyvät siitä laukaisemaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jotain pitäs tehdä... YV alle 3% ja olisi 0% ilman Hedbergin soolomaalia Lukkoa vastaan.

Aika iso ero oli Kärppien yv ja Ässien yv. Kärpillä pyöri nätisti, Ässillä meni roiskimiseksi eikä kuviota saatu kunnolla rauhoitettua. Muutenkin Ässien yv-kuvio on usein seisovin jaloin, enemmän pitäisi saada kiekkoa ja ukkoa liikkeelle
 

Nigi

Jäsen
Aika iso ero oli Kärppien yv ja Ässien yv. Kärpillä pyöri nätisti, Ässillä meni roiskimiseksi eikä kuviota saatu kunnolla rauhoitettua. Muutenkin Ässien yv-kuvio on usein seisovin jaloin, enemmän pitäisi saada kiekkoa ja ukkoa liikkeelle
Yksi hyvä aihio nähtiin, kun Kivenmäki haki nopealla syötöllä keskeltä miestä, mutta syöttö jäi matkalle. Muuten yv oli sitä itseään.
 

Nigi

Jäsen
5v3 ylivoimaa 1min 30s ja ei yhtään kunnon paikkaa. Vittu mitä paskaa. Jos tänään halutaan voittaa, noista vain pitää tehdä. En kovin isoa todennäköisyyttä enää voitolle tänään laita, koska ei omia tilaisuuksia käytetä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkaa menemään ylivoima puristamiseksi.

Taitaa kohta olla parempi, että sinne mennään ketju kerrallaan kokeilemaan.

5vs3 ylivoimaa puoltoistaminsaa ilman kunnon laukausta.

Miten tuo yv on mennyt noin kipsiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös