Pelaajien hankkiminen muualta on vain yksi mahdollisuus saada nuoria lahjakkaita pelaajia. Minä kannatan enemmän omien junioreiden kehittämistä, jolloin tuontipelaajille olisi vähemmän tarvetta.
Pitkiä sopimuksia tarjosin ratkaisuksi MS:n pelkoon siitä, että pelaajat hakevat taitonsa Porista ja pelaavat parhaat vuotensa muualla. Kasvattajakorvauksistakin kirjoitin vain tietynlaisina kipukorvauksina, en varsinaisena päämääränä tai tavoitteena. Forsbacka, Takala ja Tasku eivät ole niin haluttuja pelaajia, että heidät saataisiin pidettyä vain ajoissa tehdyn pitkän sopimuksen turvin. Kemppaisen kohdalla taas on helppo jälkiviisaana todeta, että ajoissa tehty pitkä sopimus olisi ollut Ässien kannalta hyvä ratkaisu. Joensuun ja Kuuselan tasoisten pelaajien kohdalla ei voida kuvitella, että heidät saataisiin pidettyä ikuisesti Porissa. Kuitenkin molemmista on ehtinyt olla Ässille paljon hyötyä kohtuu hintaan ennen heidän lähtöään. Osa lahjakkaista junioreista voi tietysti siirtyä jo juniori-iässä toiseen seuraan. Siksi juniorituotantoon pitäisi saada leveyttä niin, että oman kylän nuorista riittäisi pelaajia Ässiinkin vaikka joku välillä vaihtaisikin seuraa. Riittävällä juniorituotannolla nuoria pelaajia ei edes tarvisi värvätä muista seuroista. Kuka tietää vaikka pelaajat alkaisivat oma-aloitteisesti hakeutumaan Ässiin, jos he näkisivät täällä parhaat kehitysmahdollisuudet.
Seuran valmennus- ja junioritoimintaa voisi kehitellä jotenkin tähän tapaan: Palkataan seuraan juniorivalmennuspäällikkö, jolla on vankka kokemus ja osaaminen nuorien kehittämisestä. Entisen Neusvostoliiton alueelta voisi löytyä hyviä ehdokkaita. Hän loisi ohjelman, jonka mukaan pelaajia kehitettäisiin. Sen jälkeen hän valitsisi mieleisensä ja omaan ohjelmaansa sitoutuneet valmentajat C, B ja A-junioreille. Ellei sitten itse valmentaisi esim. A-nuoria. Hän myös kouluttaisi muita valmentajia ja jakaisi tietoa. Näiden valmentajien pääasiallinen tehtävä olisi yhteistyössä keskenään kehittää pelaajia. Juniorijoukkueiden menestystä haettaisiin toissijaisesti pelaajien kehityksen ehdoilla.
Ässien valmentajista muodostettaisiin valmennusryhmä, joka kokoontuisi vaikka kerran kahdessa viikossa. Ryhmä seuraisi yhdessä kaikkien pelaajien kehitystä ja miettisivät yhdessä esim. milloin on oikea aika nostaa pelaaja B:stä A:han tai A:sta edustukseen. Ryhmässä myös kartoitettaisiin pelaajien vahvuuksia ja heikkouksia ja osa-alueita mitä kenenkin pitäisi kehittää. Ryhmä voisi myös ajoittain pitää kehityspalavereita junioreiden kanssa. Jokaiselle pelaajalle tehtäisiin luonnollisesti henkilökohtainen kehitys- ja harjoitteluohjelma. Valmennusryhmään kuuluisi valmennuspäällikkö, A:n, B:n, C:n ja edustuksen valmentajat sekä maalivahti- ja kuntovalmentajat. Kuntovalmentaja vastaisi kaikkien näiden joukkueiden pelaajien kuntoharjoittelusta. Ryhmän etuna olisi tiedonkulku seuran sisällä. Valmentajat oppisivat toisiltaan eikä pelaajien kehitys olisi pelkästään yhden valmentajan näkemysten varassa. Valmennusryhmässä voitaisiin myös keskustella ja kartoittaa millaisia pelaajia lähivuosina ollaan noustamassa edustukseen. Näin tiedettäisiin edustusjoukkuetta kootessa millaisia pelaajia on nousemassa junioreista ja millaisia pitäisi hankkia muualta. Näin voitaisiin joukkuetta koottaessa miettiä joukkuetta ja sopimuksien pituuksia niin, että koko ajan paperilla olisi seuraavan kolmen kauden pelaajalistat ja joukkueiden rakenteet. Näin osattaisiin ennakoida ja tehdä suoraan kahden tai kolmen vuoden pahvit sellaisille pelaajille, joille on heti nähtävissä paikka seuraavien vuosien joukkueissa. Tämä toisi joukkueeseen jatkuvuutta pitkien sopimusten muodossa eikä joka vuosi tarvisi hankkia puolta joukkuetta.
Uskon, että riittävä panostus junioritoimintaan toisi Ässille lisää pelaajia omista junioreista, vetäisi lahjakkaita pelaajia Poriin ja voisi joskus jopa tuoda vähän siirto- tai kasvattajakorvauksiakin.