Ässien talous

  • 1 540 406
  • 6 870

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkueen rakennus 2010-2011 ketjussa otettiin esille tämä Satakuinnan Kansan juttu. Ao lainaus myös samaisesta ketjusta.

Hienoa, että budjettia pysytään kasvattamaan. Uskon, että tämä tehdään kestävällä pohjalla ilman mitään isoja riskejä (Jukan tyyliin).

Pitkästä aikaa jotain ihan oikeasti positiivista! Mielenkiinnolla odotetaan lopullista tulosta, mutta hienoa kuulla, että viime kauden vaisummasta menestyksestä huolimatta tehtiin jälleen plussaa. Jukolauta kun joukkue nyt saisi tsempattua itsensä esim. suoraan playoff-paikkaan tulevalla kaudella, niin myös taloudellisella puolella olisi lupa odottaa myös jatkossa plusmerkkistä tulosta, ja sitä kautta voisi myös pikku hiljaa sitä pelaajabudjettia nostella ainakin silloin tällöin jo vähän uskottavampiin lukemiin.

Niin. Jo tuollaisella urheilullisella menestyksellä tehdään "hieman plussaa" (paljonko se sitten onkaan euroissa lopulta), niin mitä jos vähän olisi luistanut paremmin kaukalossa...

En yritä rakentaa tästä mitään Jukan ylistysketjua tai edes ylistyspuhetta.
Jotain kuitenkin on tehty oikein Ässien johdossa. Kunniaa voi varmasti jakaa niin hallitukselle kuin tj:llekin.

Mitä on tehty oikein? Vai oliko tuo tulos vain sattumaa? Kikkailtu poistoilla ym. kirjanpidossa? En jaksa uskoa tähänkään. Perinteisistähän niitä tuloja on pikemminkin yritetty vähentää kirjanpidosta. Unohdetaan kirjanpitokikkailut.

Yhden asian olen huomannut Ässien markkinointipuolella muuttuneen ihan parin vuoden sisällä verrattuna vaikkapa viiden vuoden takaiseen. Ei olla mikään iso sponsori Ässille, mutta pari kertaa kaudessa on soiteltu toimistolta.
Viimeksi viime viikolla kaupiteltiin kausareita. Huomasivat, että kausarit on tilauksessa, joten homma ok. Soittaja oli joku ulkopuolinen (nuorehko naishenkilö), kausarimyyntiä on todennäköisesti ainakin osittain ulkoistettu.
Aitioita kaupataan pari kertaa vuodessa. Takamaa pitää yhteyttä. Tulee postia, että myydään jotain klubijäsenyyttä ym.
Eli yrityksiin päin on ainakin lisätty aktiivisuutta.
Jos samanlainen aktiivisuus on muutenkin sponsoririntamalla, niin kai jotain löytyy, kun monta kiveä käännetään?

Sponsoreiden hakemiseen on siis satsattu, ainakin jossain määrin.
Mitä muuta on tehty oikein?
Onko Ässien menopuolta leikattu jotenkin? En puhu pelaajakustannuksista vaan muuten organisaation kustannuksista?
Tilinpäätös ei ole vielä valmis viime kauden osalta, mutta voin lyödä sen kuuluisan kosanderin vetoa, että jotain on tehty silläkin saralla. Onko tästä ollut jotain juttua SK:ssa tai muualla?

Oma osittain persetuntuma voisi olla suurin piirtein näin.
Hallitus & tj ovat ajatelleet asioita aika lailla näin:
Ensin on laitettu organisaatiota kuntoon. Mietitty varojen keruu uudestaan.
Leikattu kuluja sieltä, mistä voidaan. Eletty siis niin kuin köyhässä talossa pitääkin.
Nyt alkaa olemaan organisaatio kunnossa, firma tuottaa pikku hiljaa plussaa.
Nyt voidaan alkaa piku hiljaa hallitusti nostamaan pelaajabudjettia. Samalla toivottavasti jatketaan varojenkeruuta tehokkaasti (esim. ounastelemani kausarimyynnin ulkoistus mahdollisesti provikkaperusteisesti?).

Toisessa ketjussa mietiskelin toimiston elävän vielä osittain hopeakeväässä.
Ehkä ei sittenkään. Jospa siinä elettiin vuosi tai pari, mutta on herätty jo? Olenko nyt yltiöoptimistinen ja en näe jotakin oleellista?
Eihän Porissa ja Ässissä voi olla asiat hyvin tai edes "ok"...?

Siitäkään en ole mitenkään varma, että onko tämä mahdollinen edistys alkanut jo edellisen hallituksen aikana ja nyt sitä on jatkettu, paljonko voidaan laittaa Jukan ansioihin, Hautamäki (markkinointipuoli)...

E: Sen verran on pakko lisätä, että tällä kertaa en yritä heittää missään välissä mitään väkinäistä vitsin tynkää. Enkä yritä herättää keskutelua säkkituoli vs nykyinen johto, vaan yritän käynnistää keskutelua, mitä mahdollisesti on tehty oikein talouden saralla viime aikoina.
Miksei tietysti parannusehdotuksiakin ja muutakin ketjun aiheeseen liittyvää ajatustenvaihtoa.
 
Viimeksi muokattu:

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Tappara pääsi plussalle, about 35k€. Tässä syy: "Pelattujen playoff-otteluiden lipputulot sekä oheispalvelujen myynti vaikuttivat yhtiön liiketoiminnan kehittymiseen positiivisesti."

Koska Porissa?
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Tappara pääsi plussalle, about 35k€. Tässä syy: "Pelattujen playoff-otteluiden lipputulot sekä oheispalvelujen myynti vaikuttivat yhtiön liiketoiminnan kehittymiseen positiivisesti."

Koska Porissa?

Porissa ongelmana on se, että seura tekee tänäkin vuonna positiivisen tuloksen vaikka joukkueen sijoitus sm-liigassa oli tänäkin vuonna umpisurkea.

Porilaiset ovat niin jäätävää kiekkosakkia, että joukkue voi taloudellisesti hyvin ja porskuttaa rahallisesti vaikka seura on 2000-luvulla miltein poikkeuksetta viimeisen kolmen joukkueen porukassa. Yksi menestysvuosi riitti kuittaamaan seuran suuret velat ja tekemään satojen tuhansien käteiskassan. Mikäli Porissa johtoporras olisi ajantasalla niin täällä olisi täydet resurssit luoda iha eri kastin joukkue, sen yksi ainoa hyvä vuosi todisti aukottomasti.

Tästä asiasta seuraa taas se, että Hirsi & bros voivat lähteä hyvillä mielin taas seuraavaan kauteen perusajatuksena, että liigassa säilyminen on todellisuudessa tavoitetteena ja että ensi vuonnakin voi arvon tj käydä noutamassa sen reilun satkun parakeilta.

Tosin, mielestäni Ässien johto ei ole tässä asiassa kartalla, koska urheiluseura joka toimii pitkälti lipputulojen ja sponsorieurojen varassa ei voi näin totaalisesti näyttää takapuolta urheilulliselle puolelle vaan tämäkin asia ennen pitkää kääntyy sitä itseään vastaan. Siihen ei monitoiminäytöt tai uusi maalipinta portaissa auta, jos tuote itsessään, ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta kyntää pohjamudissa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tappara pääsi plussalle, about 35k€. Tässä syy: "Pelattujen playoff-otteluiden lipputulot sekä oheispalvelujen myynti vaikuttivat yhtiön liiketoiminnan kehittymiseen positiivisesti."

Koska Porissa?

Ässät oy:n toiminta on ollut voitollista vuosina 06, 07 ja 09, kahtena ensin mainittuna kassaan kilahti yhteensä noin miljoona euroa, josta toki merkittävä osa meni velkojen pois maksamiseen. Tässä vertailussa Tapparan kokonaistulos on joka tapauksessa surkea; se on samoina vuosina tehnyt yhteensä noin puoli miljoonaa tappiota.

Mr. Bletch on "lievästi" negatiivinen kirjoituksessaan, mutta osuu oikeaan siinä kuinka hyvät perusedellytykset Porissa on jääkiekkobisneksen pyörittämiseen. Ässillä on vahva, perinteikäs brandi, joka kiinnostaa kaupungin ulkopuolellakin minkä lisäksi kilpailua ei kaupungin sisällä liikaa ole. Esimerkiksi porilaisen jalkapallon romahdus on koitunut Ässien eduksi ja vaikka Popa liigaan nousisikin, eivät ne pysty pitkään aikaan haastamaan Ässiä perinteissä ja brandin vetävyydessä.

Pohja on siis kunnossa, mutta urheilullinen puoli pitäisi nyt saada kuntoon.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Ässät oy:n toiminta on ollut voitollista vuosina 06, 07 ja 09, kahtena ensin mainittuna kassaan kilahti yhteensä noin miljoona euroa, josta toki merkittävä osa meni velkojen pois maksamiseen. Tässä vertailussa Tapparan kokonaistulos on joka tapauksessa surkea; se on samoina vuosina tehnyt yhteensä noin puoli miljoonaa tappiota.

Jotenkin arvasin että ko. nimimerkki tarttuu tähän ja vieläpä perinteikkään viisastelevasti.
Oman kirjoitukseni ydin ei ollut Tappara eikä voiton määrä, vaan se miten Tappara oli oman voittoisan tuloksensa hankkinut. Samaan tapaan toimimalla (playoff + hyvät oheispalvelut) Porissa tahkottaisiin aivan eri suuruisia lukemia.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin arvasin että ko. nimimerkki tarttuu tähän ja vieläpä perinteikkään viisastelevasti.
Oman kirjoitukseni ydin ei ollut Tappara eikä voiton määrä, vaan se miten Tappara oli oman voittoisan tuloksensa hankkinut. Samaan tapaan toimimalla (playoff + hyvät oheispalvelut) Porissa tahkottaisiin aivan eri suuruisia lukemia.

Jotenkin arvasin että pillahdat itkuun heti kun sinua "ei ymmärretä".

On se tietysti taivaan tosi että Ässät tahkoaisi eri tason voittoja selviämällä pudotuspeleihin, mutta eikö se toisaalta ole aika ilmeinen tosiasia? Tapparan tapauksessa taas on vähän hupaisaa ettei voittotulos ole tuon isompi ja että moinen summa viitsitään edes uutisoida.

Ässien selviämistä pudotuspeleihin toivoo varmasti jokainen; itse toivon jo senkin takia että iänkaikkinen louskutus ja kitinä taukoaisi edes hetkeksi.

E: Yksi oman edellisen kirjoitukseni pointeista saattoi olla siinäkin että meidän pitäisi olla vähän ylpeämpiä siitä miten hyvin tätä pienellä markkina - alueella toimivaa pikkuseuraa on taloudellisessa mielessä viime vuosina hoidettu. Kyllä, Ässät hyötyi hurjasti vuoden 06 keväästä, mutta ei sekään loputtomasti kanna. Jos tuolla viime kauden epä - menestyksellä saatiin voitollinen tulos aikaiseksi, on jossakin tehty jotakin oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On se tietysti taivaan tosi että Ässät tahkoaisi eri tason voittoja selviämällä pudotuspeleihin, mutta eikö se toisaalta ole aika ilmeinen tosiasia? Tapparan tapauksessa taas on vähän hupaisaa ettei voittotulos ole tuon isompi ja että moinen summa viitsitään edes uutisoida.

Ei se nyt ihan noinkaan ole. Ässät tahkosi eri tason voittoja 2006 selviämällä finaaleihin kärjistettynä puoli miljoonaa halvemmalla joukkueella kuin suurella osalla kilpailijoista. Ässien ja Tapparan viime kaudet tuloksen osalta ovat siinä mielessä hyvinkin vertailukelpoisia, että Tapparan joukkue oli noin 3-400kE kalliimpi ja Tapparan selvittyä pudotuspeleihin he saivat tuon samansuuruisen lisän tulobudjettiin ja pääsivät hädintuskin plussalle. Pata taas veti tuttua köyhäilylinjaa ollen toiseksi viimeinen ja jääden arviolta saman verran plussalle kuin Tappara.

Ylläolevalla haluan sanoa, ettei Porissa ole yhtään sen paremmat mahdollisuudet yleisötulojen puolella menestyä kuin muissakaan kaupungeissa lukuunottamatta ehkä Saipaa tai HPK:a. Aikalailla samalta viivalta siinä lähdetään suurimman osan joukkueista kanssa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Ässät tahkosi eri tason voittoja 2006 selviämällä finaaleihin kärjistettynä puoli miljoonaa halvemmalla joukkueella kuin suurella osalla kilpailijoista. Ässien ja Tapparan viime kaudet tuloksen osalta ovat siinä mielessä hyvinkin vertailukelpoisia, että Tapparan joukkue oli noin 3-400kE kalliimpi ja Tapparan selvittyä pudotuspeleihin he saivat tuon samansuuruisen lisän tulobudjettiin ja pääsivät hädintuskin plussalle. Pata taas veti tuttua köyhäilylinjaa ollen toiseksi viimeinen ja jääden arviolta saman verran plussalle kuin Tappara.

Tuo on kyllä totta, Tapparan pelaajabudjetti olisi viime kaudella 250 k suurempi ja kokonaiskulut yli miljoona euroa suuremmat kuin Ässillä.

Toisaalta, ilman tuota mainittua köyhäilyä Ässien pelaajabudjetti ei välttämättä nousisi ensi kaudeksi. Talouspuolella on pidetty maltti ja järki päässä (pl. kausi 07 - 08), mikä toivottavasti alkaa nyt näkymään. Tämä linja on enemmän mieleeni kuin Tapparan riskipolitiikka, josta seura on joutunut maksamaan kovaa hintaa.
 

Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse toivoisin, että loppuisi jo nää vikalta sijalta voittoon kassan puolella -kaudet, niin joutuisi nää jukat/karit pois sieltä mukavuusalueelta ja joku rupeisi panostamaan myös joukkueeseen sekä urhoilulliseen tulokseen.
 

ÄssÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jälleen tuli siis "hänniltä voitolle" -kausi. Ensikaudelle voisi kyllä ottaa edes vähän riskiä. Tapaus Piros oli harmittava, ässäjohdolla on nyt se käsitys, että jos satsaa kunnolla johonkin pelaajaan, niin se tulee olemaan pettymys. Kyllä paljon suurempi mahdollisuus on osua kultasuoneen laittamalla euroja jonoon kunnolla, kuin ottamalla sieltä toivotaantoivotaan -laarista halvalla. Piroksen kohdalla otettiin riskiä, mutta siitäkin näköjään selvittiin lopulta plussalle.
Nyt toivottaisiin johdolta rohkeutta ottaa riskiä, edes vähän.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
21.700e plussalla. Ja tuon asiakirjan mukaan tulevan kauden budjetti tullaan säilyttämään suurin piirtein samana.

Ihan mukava tulos. Budjettia tullaan kuitenkin nostamaan alkuperäisen suunnitelman vastaisesti, näinhän Hirsimäki kertoi muutama viikko takaperin.

Puskurin suuruuskin selvisi eli rapiat 700.000€ näyttää pullistelevan pankissa. Kyllähän sillä rahalla aika mukavasti hankkisi ykkösketjun..
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tase on kunnossa, kuten me kaikki toki tiesimmekin. Yhden tähtipelaajan verran voisi helposti nostaa pelaajabudjettia ensi kaudeksi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yhden tähtipelaajan verran voisi helposti nostaa pelaajabudjettia ensi kaudeksi.

Tottakait voitaisiin mutta miksi? Yksi "tähtipelaaja" ei Ässiä hilaa 8 parhaan joukkoon runkosarjassa, joten 250 000e panostus valuisi helposti hukkaan. Ei Ässät putoa liigasta tälläkään porukalla, pääasia että tase näyttää ulospäin mallikkaalta.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Paljon olisi tullut turskaa ilman Piroksen myyntiä? Vai kompensoivatko Kudrocit jne? Mielestäni hyvä tulos häntäpään seuralta mikäli Piroksen myynti ei vaikuttanut. Ottaen huomioon myös pelitapahtuman surkean oheismyynnin. Päästiinkö Porissa yleisötavoitteeseen?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Päästiinkö Porissa yleisötavoitteeseen?

Et viitsinyt sitten pitkälle tuota .pdf lukea?

"Vähennystä runkosarjan yleisömäärässä edelliskauteen verrattuna 0.11%. Keskiarvo oli 4116 ja tavoite 4200 katsojaa"
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tottakait voitaisiin mutta miksi? Yksi "tähtipelaaja" ei Ässiä hilaa 8 parhaan joukkoon runkosarjassa, joten 250 000e panostus valuisi helposti hukkaan. Ei Ässät putoa liigasta tälläkään porukalla, pääasia että tase näyttää ulospäin mallikkaalta.

Tässä on järjen hiven vaikka ivaakin on mukana eli kyllä Ässissä pitää keskittyä toiminnan kokonaisvaltaiseen uudistamiseen faneille ominaisen name - droppingin sijasta. Rahaa kun on aina helpompi tuhlata kuin säästää eikä Ässillä kuitenkaan ole samanlaista turvaverkkoa kuin esim. Bluesilla, Jokereilla ja Lukolla. Turvaverkoksi on luotava urheilullinen osaaminen. Siitä toivottavasti saadaan näyttöä tulevalla kaudella.

Taseen taas pitää ollakin mallikas sillä vuosituhannen vaihteen taloudellinen romahdus rapautti monen uskoa Ässissä tehtävään työhön eikä hopeahuuman jälkeinen sekoilukaan juuri auttanut asiaa.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Tästäkö Ässien koko organisaatiosta on kyse? Otetaan ny helkkari soikoon enemmän riskejä (muttei silti mitään Kamil "Sika säkissä" Piros-tyylisiä sokkona scouttattuja hankintoja)!!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tästäkö Ässien koko organisaatiosta on kyse? Otetaan ny helkkari soikoon enemmän riskejä (muttei silti mitään Kamil "Sika säkissä" Piros-tyylisiä sokkona scouttattuja hankintoja)!!

+150 000e

Eli yhden laadukkaan (Ässien mittapuulla) pelaajan verran tulee korotusta pelaajabudjettiin. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että sieltä voisikin tulla oikeasti vielä kaksi laadukasta pelaajaa vai onko budjetti nyt osapuilleen käytetty ja lisärahoitus on siihen yhteen laadukkaaseen pelaajaan?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Otetaan ny helkkari soikoon enemmän riskejä (muttei silti mitään Kamil "Sika säkissä" Piros-tyylisiä sokkona scouttattuja hankintoja)!!

Miksi Ässien pitäisi ottaa riskejä yksittäisten pelaajien hankinnassa? Urheilullinen kivijalka pitäisi ensin saada kuntoon ja riskejä ottaa vasta sitten.

Yleisesti ottaen Ässien organisaatiossa on kyse siitä että ollaan pieni seura pienellä talousalueella. Suun on oltava säkkiä myöten.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että sieltä voisikin tulla oikeasti vielä kaksi laadukasta pelaajaa vai onko budjetti nyt osapuilleen käytetty ja lisärahoitus on siihen yhteen laadukkaaseen pelaajaan?

Mahdotonta vastata koska palkat eivät ole julkisia jolloin arviot joukkueen kokonaisarvosta perustuvat arvailuihin.

Itse haluan uskoa tämän tarkoittavan kahta laatupelaajaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mahdotonta vastata koska palkat eivät ole julkisia jolloin arviot joukkueen kokonaisarvosta perustuvat arvailuihin.

Se olikin lähinnä retorinen kysymys.

Tuskin täällä palstalla oikeasti kukaan tietää, paljonko Ässät ovat tuhlanneet nykyiseen rosteriin ja paljonko siellä pikkusäkin (ei siis se iso puskurisäkki) pohjalla euroja on...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ässien tilinpäätös lipsahtanut tuonne Ässät.comiin:
http://www.assat.com/userfiles/assat/file/Tasekirja2010.pdf

Liikevoitto väheni hieman viimevuotisesta, eli 21.700e plussalla. Ja tuon asiakirjan mukaan tulevan kauden budjetti tullaan säilyttämään suurin piirtein samana.

Itselleni pisti päälimmäisenä silmään se, että henkilöstökuluja (ml. toimiston ja pelaajien palkat) on saatu vähennettyä karvan yli 170.000 egee. Kun yleinen trendi on kuitenkin se, että palkat joustavat vain ylöspäin ja saavutetuista eduista ei peräännytä senttiäkään, niin ilmeisesti pelaajistossa on Piroksesta ja kumppaneista huolimatta satsattu selkeästi halvenpaan pelaajamateriaaliin kuin edellisellä kaudella.
 

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Porilaiset, etenkin Ässät.
Itselleni pisti päälimmäisenä silmään se, että henkilöstökuluja (ml. toimiston ja pelaajien palkat) on saatu vähennettyä karvan yli 170.000 egee. Kun yleinen trendi on kuitenkin se, että palkat joustavat vain ylöspäin ja saavutetuista eduista ei peräännytä senttiäkään, niin ilmeisesti pelaajistossa on Piroksesta ja kumppaneista huolimatta satsattu selkeästi halvenpaan pelaajamateriaaliin kuin edellisellä kaudella.

Kannattaa ottaa huomioon että myös henkilöstön määrä oli 19 henkilöä pienempi kuin edellisellä tilikaudella (106/125, sivu 8, liite 7.3). Tosin nuo ovat kaikki pätkätyöntekijöitä, mutta ilmeisesti kuitenkin palkallisia sellaisia kun ovat taseeseen päätyneet. Ei tiedä kuka tuo palkattu toimihenkilö on mutta ilmeisesti vaihtuvuutta on ollut sielläkin suunnalla eikä uusille ilmeisesti ole maksettu samaa mitä vanhoille.

Toki voi kyseessä olla pelaajistossakin oleva ero.
 

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja olisko Rocky halvempi, kuin Suhonen? Mites se Matikaisen pesti meni? Oliko edellisessä tilinpäätöksessä pidempi pätkä hänen palkkojaan?

Joka tapauksessa ihan kelpo suoritus kyllä taas kerran. Ja kun pelillisesti homma meni eteenpäin ja samalla tuota uutta urheilullisempaa strategiaa ajettiin sisään, niin voisi tässä olla ihan toiveikas tulevaisuuden suhteen. Ei mitään mestaruutta tulevalta kaudelta, eikä seuraavaltakaan odotella, mutta noin pidemällä tähtäimellä laiva voisi olla menossa keskikastin suuntaan pysyvämmin. Se UTJ toki auttaisi hommaa edelleen, mutta tietenkääbn siihen hommaan ei kannata palkata vain jotain random kaveria...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös