Ässien talous

  • 1 540 538
  • 6 870

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Sudokua kesäloman ratoksi

Erinomaista tulosta osasi odottaa, mutta julkistetut tiedot ylittivät siltikin omat odotukset. Ässien sivulla oleva tiedote on sen verran hyvin laadittu (toisin kuin Jatkoajan asiavirheitä sisältävä uutinen), että sen perusteella pystynee sanomaan tilinpäätöksestä hieman enemmänkin.

Operatiiviset kulut näyttävät pysyneen melko lailla edellisten kausien tasolla eli kaikki lisäeurot saatiin liikevaihdon kasvusta. Täytyy sanoa, että on loistava saavutus kasvattaa liikevaihtoa vuodessa yli kolmanneksella (35,7 %) ilman kulujen kasvua. Ilman Ässien osuutta play off-tuotoista liikevaihto olisi kasvanut silti 24 %. Tällaiset myyntimiehet olisivat tervetulleita moneen firmaan. Mielenkiintoista olisi muuten tietää, onko ylimääräinen osa finaalikorttimyynnistä (eli kausikortista hyvitettävä, arviolta yli 100 tuhatta) mukana tuossa liikevaihtoluvussa. Jaksotuslogiikan mukaan mielestäni ei pitäisi olla.

Taseen lukuja voisi arvuutella, vaikka niitä ei juuri julkistettukaan. Edellisessä tilinpäätöksessähän oma pääoma oli pakkasella 174 tuhatta (ilman pääomalainoja). Päättyneen tilikauden voitto 515 tuhatta nostaa oman pääoman plussalle 341 tuhannen verran. Kun omavaraisuusasteeksi ilmoitettiin 26,1 %, taseen loppusumma yltänee 1,307 miljoonaan. Tilinpäätöshetken kokonaisvelkamäärä näyttäisi siten olevan 966 tuhatta, kun se 30.4.2005 oli 1,053 miljoonaa (ml. pääomalainat). Eli puhtaasti tilinpäätöksen velkasaldon valossa aivan velattomasta yhtiöstä ei voi puhua.

Toisaalta jos huomioidaan likvidit varat ja lyhytaikaiset saatavat, velattomuus taitaa tosiaankin olla totta. Kun vastattavia on 1,307 miljoonaa, myös varoja eli vastaavia on oltava 1,307 miljoonaa. Poistoja tilikaudella tehtiin 478 tuhatta, joista valtaosa – karkeasti arvioituna 470 tuhatta – kohdistui pelaajaoikeuksiin. Tällöin taseessa olisi jäljellä 198 tuhatta ”kasvattajakorvaukseen oikeutettuja pelaajaoikeuksia”, kuten tiedotteessa oli muotoiltu. Uusia kuluja on tietysti saatettu jemmata ja oikeuksien saldo siten olla enemmän kuin 198 tuhatta, mutta se kuulostaisi erikoiselta tällaisella tilikaudella. Muista tase-eristä koostuisi siis varojen loput erät, noin 1,1 miljoonaa. Käyttö- ja vaihto-omaisuutta on edellisillä kausilla ollut yhteensä selvästi alle 100 tuhatta, joten likvidien varojen ja lyhytaikaisten saatavien määräksi jäisi todella poikkeuksellisen paljon, noin 1,0 miljoonaa. Velkojen arvioitu kokonaismäärä (966 tuhatta) olisi siis vähemmän, jolloin tietyssä mielessä voitaisiin puhua velattomasta yhtiöstä.

Voisihan sitä mennä jokerimminkin. (Mistään noista luvuista on turha sitten vetää tilille, en vastaa fundeerausketjun oikeellisuudesta.)

Punis
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hra Punajuuri kirjoitti:
Ässien sivulla oleva tiedote on sen verran hyvin laadittu (toisin kuin Jatkoajan asiavirheitä sisältävä uutinen), että sen perusteella pystynee sanomaan tilinpäätöksestä hieman enemmänkin.

Yleensäkin toivois, että jokainen julkaisisi lukunsa vähintäänki tuossa laajuudessa. Mieluiten toki täydellisenä, sisältäen sen taseen, ei tarvis ratkoa yhtälöitä.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Komeaa luettavaa Ässien talousasiat tällä hetkellä. Upeaa, mahtavaa ja huikeaa!

Ketä tästä kuuluu kiittää? Pistetään kiitos kaikille: faneille, joukkueelle ja Hirsimäelle.
 
Hienoa

Olipas vain miellyttävä uutinen itsellekin tuo Ässien tulos. Tämä antaa varmasti muillekin seuroille uskoa, että jääkiekko voi olla myös kannattava bisness... kun vain buumi säilyisi porissa (mieluiten kasvaisi) niin saataisiin vahva vaikuttaja sm-liigaan lisää. Toistaiseksi Ässät on minun silmissä perinteikäs, vielä kun saataisiin se yksien suurien joukkoon niin avot. (ennen kuin pilkun viilaajat huutelee, niin lasken suuriin Jokerit, HIFKn, TPS, Tappara, Ilves on vähän kiikun kaakun.. samoin kärpät)

Saakoon suomi piristysruiskeen ja katsomot täyttyköön joka puolella suomea.. ennen kaikkea toivonkin, ettei kukaan katsoisi kieroon, jos aikainen mies maalaa naamaa ja heittää peruukin päälle ja lähtee hallille :D
 
Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jep. Kyllä tj Hirsimäki on sitten paska jätkä. Harmi ettei JanJ enää palstalla vaikuta.

Mutta aivan käsittämätön tulos kaiken kaikkiaan. Eikö Kärpätkin ole yltänyt parhaimmillaan muistaakseni johonkin 600-700 tuhannen euron positiivisen tuloksen luokkaan? Siihenkin nähden pieni joukkue Porista teki aivan uskomattoman teon myös rahallisesti.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kannattaa tämä kaiken aiheellisen hehkutuksen keskellä muistaa, että Ässät teki suomenmestarin liikevaihdot play-offien ulkopuolelle jäävän porukan kulurakenteella, joten melkoinen once-in-a-lifetime tapaus oli kyseessä. Patojen onneksi se jättipotti tuli meille.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Major Julli kirjoitti:

Nimenomaan. Ei tule vastaava ihan lähivuosina toistumaan.

Ylläolevasta voitte lukea rivien välistä viisauden kaiken ässäfanituksen keskellä siis.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vteich kirjoitti:
Eikö Kärpätkin ole yltänyt parhaimmillaan muistaakseni johonkin 600-700 tuhannen euron positiivisen tuloksen luokkaan? Siihenkin nähden pieni joukkue Porista teki aivan uskomattoman teon myös rahallisesti.

Ensimmäiseltä liigakaudelta 2000-2001 löytyy se tähän mennessä paras tulos.
Tähän vertailuun sopiva luku lienee 4,73Me liikevaihdolla, 1,07Me voitto.

Voitto-poistot-(sis.pelaajaoikeudet 0,17Me)-verot(0,26Me)=tilikauden tulos 0,626Me

Ässienhän ei tarvinnut maksaa voitostaan veroa, koska entisiä tappioita oli joilla voitiin kuitata ne.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Hra Punajuuri kirjoitti:
Toisaalta jos huomioidaan likvidit varat ja lyhytaikaiset saatavat, velattomuus taitaa tosiaankin olla totta. Kun vastattavia on 1,307 miljoonaa, myös varoja eli vastaavia on oltava 1,307 miljoonaa. Poistoja tilikaudella tehtiin 478 tuhatta, joista valtaosa – karkeasti arvioituna 470 tuhatta – kohdistui pelaajaoikeuksiin. Tällöin taseessa olisi jäljellä 198 tuhatta ”kasvattajakorvaukseen oikeutettuja pelaajaoikeuksia”, kuten tiedotteessa oli muotoiltu.

Jossain vaiheessa puhuttiin että liigapaikan arvo on 147.000€, mutta kun nyt liiga ollaan avaamassa, niin ko. summa on hiukan kyseenalainen.

Vteich kirjoitti:
Jep. Kyllä tj Hirsimäki on sitten paska jätkä. Harmi ettei JanJ enää palstalla vaikuta.

Nythän se Hirsimäki vasta tosissaan punnitaan, koska tästä eteenpäin homma monimutkistuu. On hyvin raskasta henkisesti mutta strategisesti yksinkertaista vetää Ässiä vuosina 2004-2006, koska ainoa mahdollisuus on tiukka kulubudjetti ja lainojen lyhentäminen. Nyt kun kassassa on hiukan rahaa ja velkataakka keveämpi, on vaihtoehtoja enemmän, ja niistä pitää löytää ne oikeat.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan käsittämätön juttu, vaikea vieläkään tätä uskoa. Ensi kaudesta tulee kaiken järjen mukaan myös voittoa, joten kaudelle 2007-08 voidaan odottaa jo pientä pelaajabudjetin korotusta. Ihan oikein, että ensi kausi mennään vielä maltillisesti.
 
jh34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa
Major Julli kirjoitti:
Jossain vaiheessa puhuttiin että liigapaikan arvo on 147.000€, mutta kun nyt liiga ollaan avaamassa, niin ko. summa on hiukan kyseenalainen.

Nythän se Hirsimäki vasta tosissaan punnitaan, koska tästä eteenpäin homma monimutkistuu. On hyvin raskasta henkisesti mutta strategisesti yksinkertaista vetää Ässiä vuosina 2004-2006, koska ainoa mahdollisuus on tiukka kulubudjetti ja lainojen lyhentäminen. Nyt kun kassassa on hiukan rahaa ja velkataakka keveämpi, on vaihtoehtoja enemmän, ja niistä pitää löytää ne oikeat.

Osuit naulankantaan. Vaikka tämänkaltaisen taloudellisen tuloksen tekeminen olikin vaikea temppu ja osoitus kovasta osaamisesta niin vielä haastavampaa on valita mahdollisista strategioista se paras tulevaisuutta silmällä pitäen. Tämänkaltainen suoritus, että seura konkurssin partaalta nousee yhdessä kaudessa ilman ulkopuolisten rahoittajien apua velattomaksi oman menestyksesään toimintansa ansiosta lienee ainutlaatuinen urheilubisneksen saralla Suomessa.

Joitakin tahoja varmaan harmittaa kun ei voi enää mediassa repostella Ässien huonolla taloudellisella tilanteellla samaan malliin kuin mitä viime kaudella tapahtui.

Parastahan tässä tilanteessa kuitenkin on, että nyt Ässät pystyy tulevaisuudessa vähän paremmin pitämään kiinni löydöistään eli näistä ennakkoon halvoista ja nimettömistä kavereista, jotka sitten kallistuvat kauden tai kahden aikana.Nyt kun tämä talouskin alkaa olemaan hallinnassa niin kyllä tulevina vuosina voidaan odottaa menestystä mikäli muistetaann säilyttää tietty nöyryys ja maltti. Vankka kannattajapohja, laadukas juniorityö ja ennenkaikkea vahva kiekkokulttuuri ovat hallinnassa olevan talouden lisäksi tekijöitä, joidenka varasta tämän puolen Satakunnan joukkueen on hyvä ponnistaa.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkueelle pitää tietysti nostaa hattua hyvästä tuloksesta sillä viime kaudella Pata pelasi pitkästä aikaa sellaista peliä, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Hallista ei tarvinnut poistua viime vuosina niin tutuksi tuleella lausahduksella...ikinä en enää tuohon halliin astu. Kiitokset myös Hirsille ja Takolle joiden ansiosta löydettiin oikeanlaiset miehet joukkueeseen. Saas nähdä, koska muut äkkää ettei vanhoille kehäraakeille kannata maksaa maltaita kun nuorissa nälkäisissä on tulevaisuus. Ensi kauden tavoitteet näyttävät talouden osalta järkeviltä ja vyötä on syytä pitää edelleen tiukalla. Pitää nostaa hattua johdolle järkevästä raha/pelaajapolitiikasta.
 
Hakkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pakko myöntää, että nyt näyttää Porissakin hyvältä. Fiksuja ratkaisuja tehty ja linjan jatkuessa varmasti Satakuntalainen kiekkoilu tulee nostamaan peikkonsa pysyvästi muiden harmiksi. Ja mikäs sen hienompaa kuin kiihkeät paikallispelit. Ehkä vähän menee ohi aiheen, mutta toivottavasti tämä malli ja innostus siirtyy myös nurmelle. Tietysti kiva seurata myöskin, että miten tämä vaikuttaa jatkoon. Ai niin ja hyvää kesää jokaiselle...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TosiFani kirjoitti:
Saamani tiedon mukaan Ässät oli runkosarjan jälkeen plussalla 600.000 €uroa, mikä minusta tuntuu kovalta luvulta. Tosin luotan kyllä tiedon kertojaan.

Kun tähän lisätään kakkossijasta tuleva 270.000 €uroa (18% *15.000€) ja play off -otteluiden myyntituotot 105.000 €uroa (7*15.000€), ollaan tuloksessa 975.000 €uroa, mikä on käsittämätön juttu eli vanhat velat kuitattaisiin vuodessa pois.

Epäilen kuitenkin jonkin verran tuota runkosarjan jälkeistä tulosta, ei noin hyvin voi mennä.

Kyllä joskus osuu kun oikein arvailee. Täytyy silti sanoa etten oikein itsekään uskonut kaverin kertomaa. Missä nyt ovat ne Hirsimäen mollaajat?? Olisiko Tamminen kamelinnahkaturkissaan pystynyt tähän??
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Major Julli kirjoitti:
Kannattaa tämä kaiken aiheellisen hehkutuksen keskellä muistaa, että Ässät teki suomenmestarin liikevaihdot play-offien ulkopuolelle jäävän porukan kulurakenteella, joten melkoinen once-in-a-lifetime tapaus oli kyseessä. Patojen onneksi se jättipotti tuli meille.

Ei ole, jos toimitaan oikein eli luotetaan nuoriin lupauksiin, satsataan omiin junnuihin, eikä päästetä höyrypäitä ruoriin.

Samalla kulurakenteella voidaan jatkaa ja Ässät on vuosittain runkosarjassa sijoilla 6 - 12. Pleijarit ovatkin oma maailmansa ja joskus natsaa, joskus ei. Luultavasti, jos tällä tyylillä jatketaan, Ässät on seuraavan kymmenen vuoden päästä kahdesti kuudes, kahdeksan kertaa sijoilla 7 - 10 ja kahdesti sijoilla 11 - 14, pleijareita en veikkaa.

Jos taas aletaan vaatimaan kalliimpia pelaajia ja nopeaa menestystä, ollaan kymmenen vuoden kuluessa konkurssissa, sillä yhtään huonoa vuotta taloudellisesti seura ei kestä, pelillisesti kyllä.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
TosiFani kirjoitti:
Ei ole, jos toimitaan oikein eli luotetaan nuoriin lupauksiin, satsataan omiin junnuihin, eikä päästetä höyrypäitä ruoriin.

Samalla kulurakenteella voidaan jatkaa ja Ässät on vuosittain runkosarjassa sijoilla 6 - 12. Pleijarit ovatkin oma maailmansa ja joskus natsaa, joskus ei. Luultavasti, jos tällä tyylillä jatketaan, Ässät on seuraavan kymmenen vuoden päästä kahdesti kuudes, kahdeksan kertaa sijoilla 7 - 10 ja kahdesti sijoilla 11 - 14, pleijareita en veikkaa.

Jos taas aletaan vaatimaan kalliimpia pelaajia ja nopeaa menestystä, ollaan kymmenen vuoden kuluessa konkurssissa, sillä yhtään huonoa vuotta taloudellisesti seura ei kestä, pelillisesti kyllä.

Hiukan on kyllä liikaa optimismia matkassa. Jatkuva sijoittuminen sijoille 6-12 tarkoittaa sitä, että Ässien pelaajilla on kysyntää ympäri Eurooppaa. Elikkä pelaajapalkkioita ei ole mahdollista pitää tämän kauden tasossa. Jos sitten palkataan aina näitä uusia Kivenmäkiä ja Kuuseloita, niin tuskin Ässien skouttaus niin kovaa on että joka kausi onnistuu.

Kolmantena kivenä kaskessa on se, että huuma yleisöpuolella ja oheistuotemyynnissä kestää aina sen pari kautta max. ja sitten on taas seesteisempää.

Oikealla tiellähän Ässät on, mut ei ny sentää iha mahrottimi pyyret.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Major Julli kirjoitti:
Hiukan on kyllä liikaa optimismia matkassa...

Eli sijoitukset 10, 10, 10, 8, 6, 14, 10, 7, 13 ja 9 seuraavan kymmenen vuoden aikana runkosarjassa ovat optimismia?? Aika paljon luotat Ässiin....
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika pessimistisiä näkemyksiä viimeisissä viesteissä. Fakta on kuitenkin se, että Ässät harppasi SM-liigan mittapuussa taloudellisessa kantokyvyssä vähintäänkin ylempään keskikastiin. Nyt on Veikkaajankin vaikea käyttää paperiteollisuudesta tunnettua taseperäistä analyysiä ja todeta Ässien olevan konkurssin partaalla. Olen toki itsekin ihmetellyt valittua kurjuuden maksimmoimmin jatkamista pelaajapuolella, mutta sittemmin olen antanut itseni ymmärtää, että ensi kaudella poimitaan amerikkaisen sanonnan mukaan matalalla roikkuvat omenat perustuen tämän kauden antamiin lähtökohtiin ja niihin nähden erittäin matalaan kustannustasoon.

Eli käytännössä ensi kausi ollaan pyhittämässä tietynlaisen taloudellisen puskurin hankintaan. Nythän varoja on jo noin 200-300 kiloeuroa velkoja enemmän, mutta tämä puskuri ei anna vielä mitään suuremmoista suojaa yhtä todellista katastrofikautta tai muutamaa peräkkäistä alakanttiin mennyttä kautta silmällä pitäen. Ensi kauden budjetoitu tulostavoite 200 kiloeuroa on nykyisellä kustannusrakenteella ja toisaalta jo nyt toteutuneella myynnillä rajusti alakantissa ja, jos kausi on urheillullisesti vähänkin onnistunut, tullaan puhumaan tuloksesta luokassa 500 kiloeuroa tai jopa enemmän.

Edellinen arvio perustuu siihen, että viime kauden runkosarja tuotti juuri suurinpiirtein tuon puolimilliä hyvää. Tämän hetken lähtökohdat sekä kausikortti- ja yhteistyöpuolella takaavat lentävän lähdön kauteen taloudellisessa mielessä ja vaatimatonkin ottelukohtainen/kauden aikainen yhteistyömyynti tuovat kassaan sen verran pelimerkkejä, että 200 000 euron tavoite tullee olemaan paperia. Sanoisinkin, että ensi kauden jälkeen Ässillä on puskuria lähemmäs miljoona euroa, koska tuskinpa omistajatkaan ovat vielä tässä vaiheessa kovin hanakkaita ulosmittamaan hyötyä yhtiöstä. Tulevaisuudessa tulee toki olla mahdollista jakaa säällistä osinkoa omistajilla, joista suurin on tietenkin juniorikiekko pyörittävä ry, jolloin tämäkin raha kiertää takaisin HC:lle laadukkaamman peruspelaajan aineksen merkeissä. Eli tässä valossa Ässät on nousemassa myös taloudellisesti sellaiseen asemaan, että on hyvinkin realistista pelata keskimäärin sijoilla 5-8 runkosarjassa.
 
Mansa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, ehdottomasti ja aina
Kyllähän sitä viimekauden aikana jo jotain ymmärsi kuinka todella hieno ja upeaa ollaan saavuttamassa, mutta nytten jälkeenpäin sitä on vasta ymmärtänyt todenteolla kuinka tärkeä tuo mennyt kausi oli.
Niin taloudellisesti kuin urheilullisesti se oli ainutlaatuinen.

Nyt kun faktat viimekaudesta on tullut julki, voi vaan ihmetellä ja olla onneissaan että voiko ennen viime kautta ollut seura, jonka piti olla kuolevainen onkin nyt yhden kauden jälkeen taas täysin elävien kirjoissa ja tulevan kauden jälkeen vielä toivottavasti keskikastia paremmassa tilassa olevien seurojen seurassa.
Nyt se todellisuus on iskenyt vasten kasvoja, mutta tällä kertaa mukavissa merkeissä.

Ensikautta ajatellen tilanne on todella mielenkiintoinen, pelaaja puolella mennään samalla hyvällä havaitulla reseptillä jonka seurauksena palkkakulutkaan ei tule nousemaan yli budjetoidun.

Kausikortteja runkosarjaan on tähän mennessä myyty jo saman verran mitä viimekaudella runkosarjaan yhteensä, joten odotettavissa on että niitä on ennenkaden alkua mennyt todella runsaasti, tuplataanko jopa saldo.

Yhteistyökumppaneiden hankintakin on nyt todella paljon helpompaa ja sen kyllä huomaa kun on kuullut kuinka paljon on jo niitä saatu hankittua. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan sponsoreiden määrää saadaan kasvatettua viimekaudesta. Ja pitäähän toki muistaa että viimekaudellakin sponsoreita saatiin hankittua budjetoitua enemmän mikä osaltaan edesauttoi loistavaan tulokseen (taloudellisesti) jo runkosarjan osalta.

Eli tulevalle kaudelle tavoitteeksi asetettu 200t.€ voitto on mielestäni heikollakin urheilullisella suorituksella saavutettavissa mutta itse ennustan kaudesta tulevan voittoa sen 500t.€ verran, ja mielestäni tuokin on vielä suht helposti saavutettavissa.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
vero kirjoitti:
Olen toki itsekin ihmetellyt valittua kurjuuden maksimmoimmin jatkamista pelaajapuolella, mutta sittemmin olen antanut itseni ymmärtää, että ensi kaudella poimitaan amerikkaisen sanonnan mukaan matalalla roikkuvat omenat perustuen tämän kauden antamiin lähtökohtiin ja niihin nähden erittäin matalaan kustannustasoon.

Niin, minä yritän todistella itselleni, että Ässät tekee viisaasti kun eivät lähde ainakaan vielä muuttamaan pelaajapolitiikkaansa. Ensi kaudesta on hyvin todennäköisesti tulossa taloudellisesti jälleen hyvä ellei kesken kauden aleta tekemään kovia satsauksia pelaajapuolelle mistä tuskin on pelkoa. On tärkeää, että Ässille jää hyvin varoja kautta 2007-2008 ajatellen kun on hyvin todennäköistä, että ainakin Kivenmäki, Kuusela ja Joensuu vaihtavat maisemaa. Tälloin on syytä olla hieman "hyvää" takataskussa, että menetyksiä pystytään paikkailemaan. On toki hienoa, että Ässillä on tulossa lupaavia nuoria (esim. Kemppainen, Peltomaa yms.) joista voi olla vielä paljon iloa Ässille tulevaisuudessa. Positiivisin mielin katson eteenpäin..
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
TosiFani kirjoitti:
Eli sijoitukset 10, 10, 10, 8, 6, 14, 10, 7, 13 ja 9 seuraavan kymmenen vuoden aikana runkosarjassa ovat optimismia?? Aika paljon luotat Ässiin....

Höpö, höpö. Liikaa optimismia on se minkä mainitsinkin, että liigassa menestyttäisiin kaudesta toiseen todella alhaisella kulubudjetilla. Nyt puhuttiin Ässien mahdollisuudesta toistaa kuluneen kauden taloudellinen tulos.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Major Julli kirjoitti:
Höpö, höpö. Liikaa optimismia on se minkä mainitsinkin, että liigassa menestyttäisiin kaudesta toiseen todella alhaisella kulubudjetilla. Nyt puhuttiin Ässien mahdollisuudesta toistaa kuluneen kauden taloudellinen tulos.

Olennaista tässä on, että sitä menestystä ei voi toistaa samoilla pelaajilla jos kulurakenteen pitää pysyä alhaalla. Samat pelaajat eivät pelaa kaudesta toiseen ns. nälkäpalkalla jos joukkue heidän otteillaan pyörii sarjan kärjessä.

Noin niin kuin kärjistetysti siis...

Tämä mielessä esim. tapaus Hiseyssä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Major Julli kirjoitti:
Höpö, höpö. Liikaa optimismia on se minkä mainitsinkin, että liigassa menestyttäisiin kaudesta toiseen todella alhaisella kulubudjetilla. Nyt puhuttiin Ässien mahdollisuudesta toistaa kuluneen kauden taloudellinen tulos.

Taloudellista tulosta ( n. 1.000.000 €uroa voittoa) ei varmasti pystytä toistamaan, totta, mutta urheilullinen menestys pystytään takaamaan nykyisellä kulurakenteella ja siinä sivussa kohtuu hyvä taloudellinen tulos.

Ässien kokoisen seuran ainoa tie menestykseen on hyvä juniorityö, hyvä scouttausjärjestelmä ja hyvä nykyaikainen valmentaja. Tästä systeemistä paras esimerkki on tietysti HPK, jolla on tietysti yksi etu mitä Ässillä ei koskaan tule olemaan, loistava maantieteellinen sijainti.

Ensi keväänä nykyisen joukkueen ratkaisu pelaajat lähtevät ja uusien miesten pitää ottaa vastuuta. Tällöin punnitaan se taloudellinen ajattelu ja pitkäjänteisyys. Mielestäni joukkueen pelaajabudjetti ei saa kasvaa merkittävästi vaan nykyisestä joukkueesta/ junioreista pitää löytää osa näistä ratkaisijoista, malliin Kuusela ja hankintojen pitää olla löytöjä, malliin Kivenmäki, Virkkunen, Riksman. Valmiit pelaajat ovat usein ylihinnoteltuja ja kilpailtuja eli riski on useimmiten liian suuri Ässien budjetille.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark

Ja kuinkahan kauan luulet porilaista yleisöä kiinnostavan jos joukkue pelaa sijoista 8-10 ja rosterissa on pelkkiä never-heard jenkkejä ja kotimaisia taavi tasalakkeja ? Veikkaan ettei kovinkaan montaa kuukautta. Ja sitä myöden meni kuralle se "loistava" taloussuunnitelma". Ässien pitää pystyä pelaamaan tasapäisesti vähintään kuuden joukossa (ja ennen muuta selkeästi naapurin keltapaitoja paremmin) ja rosterissa pitää olla muutama kaveri jolla on jo meriittejä muualtakin kuin korttelikiekosta.
Ei niitä RIksmanin kaltaisia lottovoittoja tipu tosiaankaan ihan jokavuonna - eikä ehkä edes joka viidentenäkään.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
San Jose Shark #50 kirjoitti:
Ja kuinkahan kauan luulet porilaista yleisöä kiinnostavan jos joukkue pelaa sijoista 8-10 ja rosterissa on pelkkiä never-heard jenkkejä ja kotimaisia taavi tasalakkeja ? Veikkaan ettei kovinkaan montaa kuukautta. Ja sitä myöden meni kuralle se "loistava" taloussuunnitelma". Ässien pitää pystyä pelaamaan tasapäisesti vähintään kuuden joukossa (ja ennen muuta selkeästi naapurin keltapaitoja paremmin) ja rosterissa pitää olla muutama kaveri jolla on jo meriittejä muualtakin kuin korttelikiekosta.

Kyllä tosifani on oikeassa, ja samaa maltillisuutta kannattaa kaikkien muidenkin harjoittaa. "Vähintään kuuden joukossa" on aivan liikaa pyydetty, siis jatkuvalla syötöllä, jos joukkueen pelaajabudjetti on siellä 9-10 paikkeilla. Tottakai näitä lottovoittokausia osuu kohdalle joskus, mutta niitä pitäisi tulla vähintään 2-3 vuoden välein jos ässät haluaisi taistella budjetin osalta "vähintään kuuden joukossa". Ottakaa nyt hiukan oppia tosifanin maltillisuudesta ja odotuksista. Jos ihmiset nyt odottavat että asetelmat liigassa heittävät totaalisesti häränpyllyä yhden kauden jälkeen, saa kyllä totutella aikamoiseen pettymykseen. Jos ässien koko positiivisen tuloksen (joka jäi velkojen jälkeen) löisi pelaajabudjettiin, ässät taistelisi tasaväkisesti ehkä HPK:n budjettiluokassa....yhden kauden. Jos menestystä ei tulisikaan sillä kaudella ja tulos olisi nollan pinnassa, olisi seura taas takaisin lähtökuopissa, tosin velattomana. Yksi säästöliekkikausi vielä, ehkä hivenen lisää pesämunaa kassaan ja sitten siirtomarkkinoille totisen rahatukun kanssa. Jos ässät juuri nyt lähtisi tuota voittoaan tuhlaamaan, markkinat olisivat aika tyhjät ja laatupelaajista saisi maksaa aikamoista ylihintaa, kun esim. HIFK:t sun muut ovat vielä vajaita joukkueita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös