Mainos

Ässien talous

  • 1 620 997
  • 7 223

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuntuu vain siltä, että osa faneista ja toimistolla haaveilee vieläkin sääleistä, 69 pinnaa kun on vielä jaossa.
No miksipä ei haaveiltaisi? Tällä kaudella jos koska säälit olisivat mestaruus.

En nyt kuitenkaan usko että tyhjennysmyyntejä pantattaisiin minkään ohuen toivon vuoksi. Kyse on nyt vaan siitä että kaikki pelaajat eivät ole tuosta vain liikuteltavissa.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielipiteitä on erilaisia. Itse olen jo kääntänyt katseet ensi kauteen ja jokainen euro on Ässille tarpeen. Kaikkia muita keinoja rahan keräämiseksi on jo yritetty, yhdestäkään pelaajasta ei tule pitää kiinni jos jonnekin kelpaavat. Tuntuu vain siltä, että osa faneista ja toimistolla haaveilee vieläkin sääleistä, 69 pinnaa kun on vielä jaossa.

Salminen voi kelvata täsmähankintana jollekin pleijarijoukkueelle, jos itse siis haluaa pari kuukautta olla poissa kotoa ja ehkä vielä saavuttaakin jotain urallaan. Toki pitkä kesälomakin saattaa jo noilla kilsoilla houkutella.
Minä ainakin haaveilen säällisestä joukkueesta. OIenhan kausikorttilaisena maksanut "täyden hinnan" kaikista lopuistakin otteluista.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No saahan sitä haaveilla vaikka Sara Siepistä, realismi tosin kannattaa ottaa mukaan haaveiluihin.

Sanoo hän jonka omissa fantasioissa on harvemmin tolkkua.

Mutta kuten sanottu, pelaajien siirtely on joka tapauksessa hankalaa, en usko että toimistolla elätellään liikoja toiveita.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Wallin ja Juholan myynnillä säästetään muutamia tonneja, mutta onhan sekin jo hlvetinmoinen määrä esim. pahviukkoja, mitä pitäisi tuonkin rahan eteen myydä.
Jokainen Euro on nyt tärkeää saada kassaan, ja varmasti näitä poistumisia tulee lisää vielä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sanoo hän jonka omissa fantasioissa on harvemmin tolkkua.

Sinäkö sen tolkun määrän määrittelet? Myönnän olevani pessimisti, joskus ripaus optimismia ei kyllä olisi pahitteeksi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...

Salminen voi kelvata täsmähankintana jollekin pleijarijoukkueelle, jos itse siis haluaa pari kuukautta olla poissa kotoa ja ehkä vielä saavuttaakin jotain urallaan. Toki pitkä kesälomakin saattaa jo noilla kilsoilla houkutella.

Salmisen tämän kauden näytöillä halukkaat ovat kohtuu vähissä, hintaa on kuitenkin sen verran.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Salmisen tämän kauden näytöillä halukkaat ovat kohtuu vähissä, hintaa on kuitenkin sen verran.

Tepsi tai Kärpät voisivat olla mahdollisia, jokerikorttina HPK. Loppukauden palkka ei kuitenkaan niin iso voi olla.

Salminen olisi vieläkin hyvä täsmähankinta ennestään vahvassa joukkueessa, Ässissä hänen harteilleen tulee liikaa painetta tuloksentekovastuun myötä
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ihmettelen kanssa hiukan tätä myyntien kuolaamista, vaikka jokainen tietysti käsittää että tyhjennyksiä yritetään.

Turhaa ihmetellä, kun kassa on tyhjänä ja kaikenlaisilla pahvinaamoilla yritetään sitä hiukan piristää. Palkat juoksevat koko ajan eikä yleisöä saa hallille ottaa niin jostain se raha on revittävä. Tässä kohtaa isoin säästömahdollisuus ovat palkkakulujen pienennys ja se onnistuu luopumalla pelaajista vaikka pahaa tekisikin.

Viime kaudella oli arsenaalissa lomautukset ja palkkojen leikkaukset, näitä olisi tarvittu tälläkin kaudella.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Niin, yrityksen arvo on siitä hauska, että se on juuri sen verran mitä ostaja on valmis maksamaan.

HC Ässät Oy:n osalta koronan sekä aiemman johdon sähläysten vuoksi sekä substanssi- että tuottoarvot ovat sukeltaneet melko rajusti.

Mestaruuskauden jälkeen muutaman kauden HC Ässät Oy:n tuotto- ja substanssiarvot olivat oikeasti merkittäviä, mutta nykyään arvostus on merkittävästi alhaisempi.
Harvoin kukaan maksaa potentiaalista kovin merkittävää ylihintaa.

Otetaan nyt HC Ässät Pori Oy:n tilinpäätöksien perusteella viimeisen kolmen vuoden luvut:

Substanssiarvo 30.4.2021:
772 924,28 € (tätä voi toki olla perusteltavissa oikaista noin 1m€ liigaosakkeen arvostuksen osalta, mutta sen perusteltavuus on hiinä ja hiinä)

EBITDA (käyttökate) viimeiseltä kolmelta vuodelta:
9507,74 € 2021
176 843,62 € 2020
197 238,77 € 2019,
näiden keskiarvo on 127 863,37 €

Jos käytetään yksinkertaista arvonmääritystapaa ja arvioidaan ronskisti arvoksi EBITDA X 5, päästään arvoon 639 316,85 €, tästä keskiarvo substanssiarvon kanssa ja päästään lukemaan 706 120,57 €.

Ja vaikka otettaisiin optimistisin mahdollinen versio (EBITDA X 10 ja substanssiarvoon lasketaan mukaan liigaosakkeen arvoksi 1m€), niin arvoksi muodostuu 1 525 778,99 €.

Toki sitten tulee vielä halliyhtiön omistuksen arvostus, joka on tällä hetkellä taseella arvolla 1 032 167,80 €, eli sitä kautta arvostus voi toki kohota (tai toki halliyhtiön Ässien osuus voi jäädä Ry:n omistukseen).

Niin kauan kuin koronan osalta ei ole käännettävä nähtävissä, niin kauan Ässien osakekannan arvo jatkaa laskuaan ja toki se on vain ensimmäinen askel että osakekanta myydään. Sen jälkeen pitää vielä löytyä päälle oman pääoman ehtoisia sijoituksia sekä toivottavasti laajempia hartioita hallitukseen.

Toki siinä olen melko jyrkästi eri mieltä, että omistuspohja olisi jotenkin ratkaiseva tai edes merkitsevä tekijä. Kun katsotaan taloudellisesti kestävällä pohjalla olevia seuroja liigassa, niin niitä pääsääntönä yhdistää yhdistys- tai säätiömuotoinen omistaja joka ei pääsääntöisesti investoi yhtiöön.

Käytännössä ihan harvoja poikkeuksia lukuunottamatta korrelaatio yksityisten omistajien ja tuloskunnon välillä on ollut negatiivinen. Oikeastaan voisi melkein sanoa, että mitä varakkaampi omistaja taustalle löytyy, sitä pahemmin organisaatioissa vedetään se perusliiketoiminta päin helvettiä (TJEU Blues, TPS).

Se laadukas ydinliiketoiminnan pyöritys on kuitenkin se avain onneen kaikilla organisaatioilla ja sitä kautta kerättävät puskurit. Suomesta ei löydy kuin ihan muutama omistajataho, joilla on liikaa rahaa ja sen lisäksi halua lapata sitä urheiluliiketoimintaan.

Jos nyt itse olisin solmua ratkaisemassa, niin täksi kaudeksi neuvottelisin Osuuspankin kanssa muutaman sadan tuhannen euron tililimiitin halliyhtiön osakkeita vakuutena käyttäen ja seuraavaksi kaudeksi miettisin sitä, onko organisaatiossa riittävää osaamista myynti- ja johtopuolella.

Näytöt ennen koronaa ovat toki ihan kohtuulliset,liikevaihto saatiin 2020 hilattua jo 6,5miljoonaan euroon ja koronaa edeltävät 2 tilikautta olivat voitollisia, joten ihan hirveää kriisiä ns. normaalissa liiketoiminnassa ei nähdäkseni ole ja normaalioloissa Ässät pystyisi nostamaan kestävästi sen pelaajabudjetin sinne liigan keskitasolle.

Kiitos, tämä oli sisällön surullisesta vakavuudesta huolimatta äärimmäisen viihdyttävä kirjoitus.

Jos Ässien liiketoiminnan arvoa katsoo kylmästi DCF -metodilla ja kolmen vuoden otannalla, niin ostaja/rahoittajan puolelta päädytään tarjoukseen, jonka alhaisuus yllättänee myyjän.
 

Mankka82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Edmonton Oilers
Mitäs säästöjä tällaisessa tapauksessa sitten tulisi?
Vai meinasitko, että Lindsten suostuisi purkamaan sopimuksensa ilman, että hävellä on maksaja sille?
No kyllä käsittääkseni pelaajat voivat myös purkaa sopimuksiaan jos saavat siitä purkurahaa.

Lindstenin on ainakin sanottu olevan kallis ukko niin tästä sitä säästöä voisi tullakin.
 

Sinkilä

Jäsen
No kyllä käsittääkseni pelaajat voivat myös purkaa sopimuksiaan jos saavat siitä purkurahaa.

Lindstenin on ainakin sanottu olevan kallis ukko niin tästä sitä säästöä voisi tullakin.
Jos Ässät purkaa Lindstenin sopimuksen ilman ettei Lindstenillä ole jo uutta sopimusta toisaalle, purkuraha on 100% loppusopimuksesta.
 

Mankka82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Edmonton Oilers
Jos Ässät purkaa Lindstenin sopimuksen ilman ettei Lindstenillä ole jo uutta sopimusta toisaalle, purkuraha on 100% loppusopimuksesta.
Täytyy kyllä myöntää etten tätä tiennyt eli sitten se nyt on ihan sama roikkuuko Lindsten siellä mukana vai ei jos kerta säästöä ei tule purkamalla sopimusta.
 

Sinkilä

Jäsen
Juuri näin, mutta siinä tapauksessa Lindsten ei pelaa missään ilman Ässien lupaa.
Jep!

Mahdollisuus saada kompensaatiota / säästöä on siinä, että Lindstenille löytyy uusi palkanmaksaja, ja halu siirtyä sinne.

En tiedä paljonko Ässät hänelle maksaa, mutta jos summa on suuri, Ässät joutunee jonkinlaisen kultaisen kädenpuristuksen tarjoamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Lindstenin sopparin purku olisi pitänyt neuvotella ja toteuttaa jo kesällä. Tämä on yksi niistä virheistä, mitä on tehty koska on kuviteltu, että "väkisin sokkona loppuun asti" olisi muka jotenkin se pohja, mille rakentuu pitkäjänteinen tekeminen.

Todellisuudessa kestävä pitkäjänteinen toiminta kannattaa rakentaa sille pohjalle, että katse on koko ajan pitkällä horisontissa ja sitä horisontissa näkyvää kuvaa kohti voidaan tehdä nopeitakin ratkaisuja. Pitäisi siis osata myös tunnistaa ja tunnustaa omat virheet ajoissa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lindstenin sopparin purku olisi pitänyt neuvotella ja toteuttaa jo kesällä. Tämä on yksi niistä virheistä, mitä on tehty koska on kuviteltu, että "väkisin sokkona loppuun asti" olisi muka jotenkin se pohja, mille rakentuu pitkäjänteinen tekeminen.
Näissäkin neuvotteluissa on aina kaksi osapuolta. Jos pelaaja ei halua purkaa sopimustaan, on purun rahallinen hyöty nolla.

Lindsten ei ole ensimmäinen eikä viimeinen pelaaja jonka kanssa on haluttu katsoa vielä yksi kausi. Enemmän se on pitkäjänteisyyttä kuin sopimuksen purkaminen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos pelaaja ei halua purkaa sopimustaan, on purun rahallinen hyöty nolla.

Lähes sama siis kuin Lindstenin pelillinen panos Ässillä. Onko ukko pelaamassa, sairastuvalla vai rotaatiossa katsomossa ei oikein näy missään. Odotukset olivat hänen kohdallaan kohtuullisen isot mutta Ässäaika jää historian kirjoihin erittäin rikkonaisena ja saapa nähdä löytääkö mies ensi kaudella Liigasta palkanmaksajaa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lähes sama siis kuin Lindstenin pelillinen panos Ässillä. Onko ukko pelaamassa, sairastuvalla vai rotaatiossa katsomossa ei oikein näy missään. Odotukset olivat hänen kohdallaan kohtuullisen isot mutta Ässäaika jää historian kirjoihin erittäin rikkonaisena ja saapa nähdä löytääkö mies ensi kaudella Liigasta palkanmaksajaa.
Tässä perustelit aika hyvin, miksi Lindstenillä ei välttämättä ole ollut mitään intressejä purkaa diiliään, koska vastaaville tuloille ei ole ihan heti pääsemässä. Ässät on saattanut yrittää vaikka mitä temppuja, mutta pelaajalla on se viimeinen sana.

Mitäs säästöjä tällaisessa tapauksessa sitten tulisi?
Vai meinasitko, että Lindsten suostuisi purkamaan sopimuksensa ilman, että hänellä on maksaja sille?
Juuri näin. Lindsten ei tule jättämään todennäköisesti latiakaan pöydälle, joten purkurahan pitäisi olla 50 % sopimuksen lopusta, jos uusi sopimus toisesta seurasta on rahallisesti 50 % tämän hetken Ässä-sopimuksesta. Noin niin kuin esimerkkinä. Eli annettaisiin lupa neuvotella muiden seurojen kanssa ensin ja sen jälkeen yritettäisiin neuvotella purkuraha.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Sopimus on kuitenkin sopimus. Joskus osuu ja joskus ei.
Näinhän se on, mutta mitä pidempään väkisin roikutaan virheissä sitä isompi haitta niistä kertyy. Esim. Lindstenin kohdalla tiedettiin varsin hyvin, että vaikka kaikki olisi mennyt tällä kaudella täydellisen nappiin, hänestä olisi ollut pelillisesti vain karvan verran hyötyä. Ja palkkansa olisi sitten noussut taas sellaiseksi, että ottaen huomioon Ässien pelaajaresurssit, ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että Lindstenille olisi sorvattu jatkoa tuleville vuosille. Näin ollen hän olisi parhaimmillaankin vain vienyt yhden tulevaisuutta hyödyttävän ruudun rosterista. Pelipaikat on arvokkaita Ässien filosofialla toimivalle seuralle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös