Ässien talous

  • 1 511 909
  • 6 719

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässien TJ Lehtinen sanoo, että Tepsipelin kaltaisilla yleisömäärillä ei ilman sopeutustoimia kauaa pelata

" – Ongelma on ollut tiedossa, ja siihen on yritetty varautua. Pitkälle ei kuitenkaan mikään liigaseura elä 30 prosentin katsojaluvuilla. Jos yleisö ei ryhdy palailemaan, niin alamme puhua lisäsopeutustoimista, Lehtinen sanoo Ilta-Sanomille. "

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Nyt olisi tärkeää, että kaikki yleisössä käyttäisivät maskia ihan siitä riippumatta uskovatko siitä olevan hyötyä. Seura tarvitsee peleihin yleisöä ja osa potentiaalisista katsojista voi jäädä kotiin ihan vain siksi, että näkevät kuvista ja kuulevat pelissä olleilta, ettei läheskään kaikki katsojat käytä peleissä maskeja.

Jos ei usko maskista olevan hyötyä koronan leviämisen vähentämiseksi niin sitä voi silti pitää ja vähän tinkiä omasta mukavuudenhalustaan, jotta muut tuntisivat olonsa turvallisemmaksi ja uskaltaisivat lähteä peliin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Yleisö ei löydä hallille kovin helposti näin epävarmana aikana.

Nimenomaan. Ei se ole pelkästään korona pelkoa vaan myös epävarmuutta kaikesta tästä hössötyksestä. Tunnelma on odottava.
Voi olla, että jengi hieman tarkkailee tilannetta pari kierrosta ja jos pelejä saadaan pelattua niin lähtevät itsekin hallille.
Mutta jokainen tämän päiväisen kaltainen uutinen lisää sitä epävarmuutta.
 
Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitäisi jakaa paikalle saapuville maskien lisäksi ilmaisia ämpäreitä ja lisäksi voitaisiin arpoa paikallaolijoiden kesken ilmaisia koronatestejä ja Lidlin lenkkareita. Johan alkaisivat taas katsomot repeillä liitoksistaan.
 
Viimeksi muokattu:

Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
Ekassa pelissä oli alle puolet viime kauden keskiarvosta katsojia. Monilla muilla joukkueilla katsojamäärät ovat olleet vielä säälittävämpiä. Liiga ei joulua näe, kun ottaa huomioon koronatilanteen pahenemisen. Tiedä sitten, miten tv-oikeus yms raha-asiat menee, jos kausi keskeytyy.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Kysymys: näin etä-Ässänä haluan tukea seuraa esim kausikortin ostamisella tai parin-kolmen ottelulipun maksamisella. En kuitenkaan käytä näitä. Jos jätän käyttämättä seisomakausarin niin ilmeisesti syön kiintiötä ja näin voi joku jäädä ovella ilman paikkaa? Vai miten tuo halliin menevien kiintiöt lasketaan? Kun olemme viim kausin menneet esim ravintolapaikalle niin lippu skannataan ja ollaan mukana tilastoissa.
Jos siis ostan kausarin mutta en tule hallille niin miten se kiintiön laskeminen nyt menee? En halua kenenkään "paikkaa" viedä tällä tukemisella.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat

Ehkä tuossa tilanteessa paras olisi ostaa irtolippuja. Ei syö kuin juuri sen pelin kapasiteetista kuitenkaan sitä paikkaa.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Kysymys: näin etä-Ässänä haluan tukea seuraa esim kausikortin ostamisella tai parin-kolmen ottelulipun maksamisella. En kuitenkaan käytä näitä. Jos jätän käyttämättä seisomakausarin niin ilmeisesti syön kiintiötä ja näin voi joku jäädä ovella ilman paikkaa? Vai miten tuo halliin menevien kiintiöt lasketaan? Kun olemme viim kausin menneet esim ravintolapaikalle niin lippu skannataan ja ollaan mukana tilastoissa.
Jos siis ostan kausarin mutta en tule hallille niin miten se kiintiön laskeminen nyt menee? En halua kenenkään "paikkaa" viedä tällä tukemisella.

Jos et pääse peleihin, mutta haluat tukea seuraa niin miten olisi esim. tuo 67-klubin jäsenyys tai muu fanitavara?

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Tai ehkä Ässät voisi lanseerata "fanilipun" jolla ei pääsisi sisään, mutta laskettaisiin ottelun katsojamäärään.

Tässä voisi tietysti olla mahdollisuus järjestää joku hyväntekeväisyyskampanja tyyliin "maksa lippu ja makkara pelissä vähävaraiselle". Eli halukkaat ostava lippuja, jotka seura sitten lahjoittaa esim. vähävaraisille perheille. Voisi tuoda positiivista näkyvyyttä lippuja ostaville ja lahjoittaville yrityksillekin. Voisi siinä joku köyhän perheen lapsi päästä kerrankin katsomaan jääkiekkoa paikanpäälle.
 
Bulihefe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Porin Ässät
Kysymys: näin etä-Ässänä haluan tukea seuraa esim kausikortin ostamisella tai parin-kolmen ottelulipun maksamisella. En kuitenkaan käytä näitä. Jos jätän käyttämättä seisomakausarin niin ilmeisesti syön kiintiötä ja näin voi joku jäädä ovella ilman paikkaa? Vai miten tuo halliin menevien kiintiöt lasketaan? Kun olemme viim kausin menneet esim ravintolapaikalle niin lippu skannataan ja ollaan mukana tilastoissa.
Jos siis ostan kausarin mutta en tule hallille niin miten se kiintiön laskeminen nyt menee? En halua kenenkään "paikkaa" viedä tällä tukemisella.
Ostat kausarin ja lahjoitat sen esimerkiksi Ice Heartsille. Saat kaksi hyvää tekoa yhden hinnalla.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Jos et pääse peleihin, mutta haluat tukea seuraa niin miten olisi esim. tuo 67-klubin jäsenyys tai muu fanitavara?
Juu, unohtui mainita että 67 jäsenyys on jo ja GameWorn paitoja on tullut ostettua 10 kpl vuosien varrella. Ja viikonloppuna tilasin kasvomaskin ja teepaidan shopista.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kausari hyväntekeväisyyteen on hyvä idea. Tosta 67 klubista löytyy myös premium versio, jos haluaa avata lompakkoa vähän enemmän.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päivän Satakunnan Kansassa juttua. Lehtinen sanoo, että talous ei kestä 20 ottelua 2000 katsojalle. Silloin on sopeuttamistoimet edessä. Asioista on keskusteltu pelaajien kanssa hyvässä hengessä. Tällä hetkellä ei olla tekemässä sopeuttamistoimia.
"Tarvitsemme ainakin kolme kotipeliä, että saamme riittävästi ennustettavuutta, Lehtinen sanoo".
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Selvähän tuo nyt totta kai olikin, siinä vaiheessa kun 20 kotipeliä on täynnä, niin ollaan tammikuun lopussa. Ei sinne asti ilman palkkaleikkauksia selvitä näillä yleisömäärillä. Kyllä on todella mielenkiintoista nähdä tämän viikon kotipelien yleisömäärät, niiden jälkeen tuo kolme kotipeliä on sitten kasassa..

Tahattoman koomista on tietenkin se, että Ässien tilanne on silti vielä hyvä verrattuna moneen muuhun liigajoukkueeseen..
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Kausari hyväntekeväisyyteen on hyvä idea. Tosta 67 klubista löytyy myös premium versio, jos haluaa avata lompakkoa vähän enemmän.
Piti seisomakausari äsken tilata mutta on loppuunmyyty. Pitänee odotella että korona hellittää ja niitä tulee lisää myyntiin.
Jos nyt joku markkinointipuolella lukee näitä viestejä niin laittakaa ihmeessä verkkokauppaan myyntiin "virtuaalilippuja" niinkuin Sport teki. Mielellään ostan niitä. Nyt tilasin kaupasta pari maskia, minipelipaidan ja t-paidan. Ja juu tup 67-klubikin on taskussa.
 
Pratu

Siellä taitaa olla vielä myynnissä niitä viime kevään pudotuspeli keräily pääsylippuja.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei muuten pelata enää ensikaudella tätä menoa. Noilla yleisömäärillä saadaan Tiivolan Kivelän, Pihlajamäen, Juholan ja Kulmalan palkat maksettua.

No siis kyllä ensi kaudella pelataan, siitä ei ole kyse, koko paketti on rakennettu silä tavalla että Ässät selviää käy miten vain. Siitä sen sijaan on kyse, että tätä kautta ei tulla pelaamaan millään loppuun tällä menolla, vaan koko liiga jää kesken. Mikä on valtavan iso sääli, koska Ässillä olisi saumat vaikka mihin..

Kehotan vakavasti nauttimaan näistä peleistä mitä nyt pelataan, sillä joulutaukoon mennessä homma voi hyvin olla ohi..
 
Saluuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja suomalaiset änärissä
Mitä mieltä raati on nyt näillä yleisömäärillä näitten korona pykälä soppareitten kanssa... koska kumppanit laitetaan kotiin koronan/pienen yleisömäärän takia? Vai miten tämä korona pykälä toimii?
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
"Ässät selviää käy miten vain."

Onko näin? Tarkoitan, että säilyykö osakeyhtiö käy miten vain? Ei taida homma toimia niin.

1000-2000 yleisömäärillä homma ei voi toimia liikevoitollisesti, jokainen varmaan ymmärtää tämän. Mistä extratuloja kassaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös