Ässien maalivahdit kaudella 2013–2014

  • 110 869
  • 465

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kolmas maali ei mene mitenkään Rinteen piikkiin, huonoa tuuria.

Sen sijaan olisin valmis laittamaan neljännen (Harin ripuliranne KESKELLE maalia) häkin lisäksi Rinteen piikkiin kyllä osan tuosta ekastakin maalista. Rasmus ei pelannut tarpeeksi tiukasti tuota kulmaa, olisi vetänyt lapion kunnolla eteen.

Nimenomaan näin, toista ja kolmatta maalia eivät olisi ottaneet kuin murto-osa kaikista veskoista, eivätkä välttämättä hekään.. etenkin kolmas maali oli niin suoraan niitä jääkiekon painajaismaisempia perustotuuksia edustava tuurimaali, mitään ei ollut tehtävissä

Mutta samaa mieltä olen, että ensimmäinen menee myös Rinteen piikkiin, aika paljonkin. Jos vain Rasse oli skarpannut aivan aavistuksen enemmän, niin olisi saatettu lähteä kotimatkalle jopa kolmen pisteen kanssa. Nyt oli vain liikaa haparointia pahentamassa jo muutenkin äärimmäisen huonoa tuuria, mutta oppirahat on vain pakko maksaa, ja joskus ne myös maksavat pisteitä.. kuten jo sanoinkin, mitenkään täysin en tätä Rinteen niskaan kaada
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielestäni pelasi itsensä aikalailla ulos maalista siinä tilanteessa. Raannalle olisi mennyt tänään 0-1.

Piti oikeen katsoa nuo maalit uudestaan. Siihen lopputulokseen päädyin, että maaleissa 2 ja 3 Rinteellä ei ollut mitään tehtävissä.

Raantaan vertaamiset voitaisiin mielestäni jättää pois. Ei ole nimittäin kovin helppo kausi tulossa Riksmanille/Rinteelle, jos hävittyjen pelien jälkeen arvuutellaan, montako maalia Raanta olisi päästänyt tai torjunut.
 

Fordél

Jäsen
Mun mielestä yllättävänkin hyvä aloitus Rinteeltä. Odotin toki maalirikasta ottelua, kun näin ketkä ovat maalilla. Silti ei noista maaleista voi kuin tuon Harin 4-2 osuman laittaa selkeesti veskan piikkiin. Ja muutenkin virheitä tulee kaikille veskoille, joten niitä on ihan kohtuutonta korostaa, varsinkaan tässä tapauksessa kun kyse oli liigadebyytistä HIFK:n kotiluolassa. Keskittyisinkin enemmän niihin positiivisiin asioihin. Hyvää perustekemistä ja muutama tärkeä torjunta. Ihan lupavaan oloinen aihio, joka ei tuntunut häiritsevästi jännittävän tai pomputtavan. Liikkuminen oli toki hitaan oloista ja sitä pitää kehittää. Mutta ihan lupaava alku.
 
Viimeksi muokattu:

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Periaatteessa voisi, mutta jos verrataan siihen, miten hyvä maalivahti (Raanta) pelaisi.

No en ole ihan varma pystyisikö Raantakaan ihan kevään kaltaisiin suorituksiin hapuilevan patapuolustuksen takana.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Älkää dumatko nuorta maalivahtia maanrakoon heti kärkeen, hän on vasta liigataipaleensa alussa. 1 maali meni helpohkosti, mutta vastapainoksi kyllä teki myös hyviä torjuntoja. Pakkien oman pään puolustuspelaamisessa ja irtokiekkojen luutimisessa on selvää lepsuilua etenkin Tapsan ollessa poissa, eikä tätä nuoren veskarin niskaan pidä kaataa. Pakkien roolijako ei ole joukkueessa ihan kohdallaan hyökkäävien ja puolustavien puolustajien kesken.
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mun kirjoissa veskari on olemassa myös sitä varten, että paikkaa kenttäpelaajien kämmejä.

Tottakai. Isoja gamesavereita tarvitaan, jos aikoo menestyä. Kaikki vaan ei ole aina torjuttavissa, kuin tuurilla.
 
Älkää dumatko nuorta maalivahtia maanrakoon heti kärkeen, hän on vasta liigataipaleensa alussa. 1 maali meni helpohkosti, mutta vastapainoksi kyllä teki myös hyviä torjuntoja.
En missään tapauksessa dumaa ja peliaikaa pitää antaa myös vastaisuudessa. Minä en kuitenkaan havainnut Rasselta tänään yhtään isoa torjuntaa ja fakta on mielestäni se, että Ässät hävisi illan matsin veskaritaistossa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tottakai. Isoja gamesavereita tarvitaan, jos aikoo menestyä. Kaikki vaan ei ole aina torjuttavissa, kuin tuurilla.

Näinhän se on.

Jos nyt oikein teoreettisesti mietitään, niin huippuveskari (mitä Rinne ei kyllä vielä missään nimessä ole) olisi ehkä saattanut torjua tuon Hifkin toisen maalin. Meinaan sitä, että huippukaveri olisi saattanut ennakoida ja lukea tilannetta eri tavalla ja ollut vielä tolpillaan tuon yllättävän suunnanmuutoksen jälkeen.

Sanoisin, että tällaisia torjuntoja kyllä vastaaviin kiekkoihin nähdään, ei toki joka kerta

Sen sijaan kolmas maali oli kyllä ihan mahdoton. Rinne tuli jonkin verran ihan oikeaoppisesti vastaan peittämään laukaisukulmaa. Hifk-pelaajan syöttöhän oli muuten varsin epäonnistunut ja olisi tullut aivan liian eteen omalle pelaajalle. Lisäksi syöttö oli hemmetin kova. Kiekko muutti pakin luistimista suuntaa.

Kun tuon livenä katsoi, niin ei siinä tosiaan itsekään ehtinyt kissaa sanoa, kun kiekko oli maalissa.

Arvioisin, ettei näitä kukaan omalla taidollaan kyllä torju, tuurilla voi johonkin vielä osua. Paradoksaalisesti Rinne olisi torjunut kiekon, jos olisi pelannut eri tavalla (=väärin) ja jättänyt tulematta lainkaan vastaan.
 

Fordél

Jäsen
Isoja gamesavereita tarvitaan, jos aikoo menestyä. Kaikki vaan ei ole aina torjuttavissa, kuin tuurilla.

Mitä vähemmän isoja gamesavereita tarvitaan, sitä menestyvämpi maalivahti. Kyllähän se on niin, että heikommille veskoille tulee gamesaver paikka tilanteessa, jonka huippuveska torjuu ns. normisuorituksella.

Mutta tämä ei sinänsä liity mitenkään Rinteeseen. Eipä häneltä olisi voinut vaatia 2. ja 3. maalin ottamista tänään. Sen sijaan 1. maalin olisi voinut ottaa ja 4. maali olisi pitänyt ottaa.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, kyllä fakta on se että hyvä maalivahti antaa illasta toiseen joukkueelle mahdollisuuden pelata voitosta. Eilen ei näin käynyt. Tähän kuuluu muutama maaginen pelastus, eilen Rinne teki sellaisen toisessa erässä kun Puustinen syötti poikittain ja Peltonen pääsi vetämään suoraan syötöstä YV:lla. HIFK ei juurikaan hyökännyt kahdessa viimeisessä erässä ja perus torjunnat olisivat eilen pitänyt riittää voittoon, valitettavasti Rinne ei niihin eilen pystynyt (Harin 4 maali olisi pitänyt ottaa ja ensimmäinen huolellisemmalla pelillä). Tosin pomppi ilkeasti muutama maali (2. ja 3.), mutta tuurikin hankitaan puolelleen. Ei voi syyttää Rinnettä, mutta koko joukkueen pelaaminen oli mun mielestä näennäistä eli tilanteita ei taisteltu loppuun asti veren maku suussa lukuunottamatta 4. ketjua.
Jälkiviisaana on helppo sanoa että maalivahtivalinta oli eiliseen peliin väärä. Kyllä liigauran voisi aloittaa helpommassakin paikassa kuin HIFK:n vieraana Suomen legendaarisimmassa hallissa. Rinteessä on kuitenkin potentiaalia, sen näkee kaikki. En tässä näe mitään maalivahtiongelmaa vaikka omiin on mennyt 11 maalia kahteen viime peliin. Koko joukkueen viisikkopuolustusta on terävöitettävä jatkossa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jälkiviisaana on helppo sanoa että maalivahtivalinta oli eiliseen peliin väärä. Kyllä liigauran voisi aloittaa helpommassakin paikassa kuin HIFK:n vieraana Suomen legendaarisimmassa hallissa.

Jo aiemmin oli puhetta, että Riksmanin olisi ehdottomasti pitänyt (kuten ennen ottelua näyttikin) olla maalissa IFK-pelissä. Rinteen liigauran aloitus olisi ollut parempi tehdä lauantain Blues-kotipelissä. Jännä nähdä kuka silloin on maalissa, periaatteessa Rinteelle olisi hyvä antaa nyt heti toinen mahku peräperää mutta uskaltaako Virta ottaa riskin? Pari helppoa ja peli voi olla ohitse, tappioputkeen ei Ässät heti alkukaudesta saisi joutua...
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan hyvin Rinne aloitti liigauransa, olisi voinut mennä huonomminkin. Peliaikaa tarvitsee ja sitä kautta se kokemus kasvaa. Turha tässä vaiheessa on kaipailla mitään Raantaa, näillä mennään nyt. Eilinen maalivahdin vaihto oli jokseenkin turha, jos asiaa jälkikäteen ajattelee. Rinne olisi voinut pelata koko pelin, vaikkakin Riksman pelasi hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei vakuuttanut Rinne, ei.. Maaleista miehen piikkiin laittaisin vain neljännen, joten niistä en ole nillittämässä, mutta yleisesti oli kyllä hyvin epävarman oloinen torjuja. Ihmettelin hankintaan tilastojen perusteella jo aikoinaan, ja ensimmäisen pelin mieheltä nyt nähneenä, ihmettelen edelleen.

Mutta en missään nimessä dumaa nyt tähän paikkaan, vaan antaa ajan näyttää, mihin suuntaan kehitys lähtee. Mielestäni melkoisesti on kuitenkin töitä tehtävänä, mikäli Rinteestä halutaan voittava maalivahti liigaan. Enkä usko tämän vielä tämän kauden aikana ainakaan tapahtuvan, joten täytyy toivoa, että Riksman jollain ilveellä säilyy ehjänä. Rosendahl selvästi näkee miehessä jotain, mitä kaltaiseni amatööri ei näe, ja luotan kyllä ko. henkilön mielipiteeseen enemmän kuin omaani.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mun kirjoissa veskari on olemassa myös sitä varten, että paikkaa kenttäpelaajien kämmejä.

Ja tällä viestillä en koita mitenkään vähentää puolustuksen kämmejä.

Niinpä. Tämän kauden puolustuspelaaminen on valovuoden päässä viime vuotisesta, niin puolustajien kuin hyökkääjienkin osalta. Tämän kauden joukkueen takana Raanta olisi vuotanut lähes yhtä paljon kuin Riksman sekä Rinne. Muutaman noista maaleista olisi voinut Raanta kopata, mutta vastaavasti olisi voinut pari muuta mennä. Turhaa vertailua tai haikailua. Joukkueen puolustaminen kuntoon, niin alkaa veskaritkin loistamaan ja tosiaankin tekemään niitä game-savereita. Nyt niitä joutuu tekemään illasta toiseen aivan liikaa. Kaikkiin vain ei voi ehtiä.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eivät aikanaan Raanta ja Järvenpääkään mitään maagisia olleet ensimmäisissä liigapeleissään. Rinne on pelannut liigassa vajaat kaksi erää, vielä se tahti paranee, odotellaan ihan rauhassa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Tämän kauden puolustuspelaaminen on valovuoden päässä viime vuotisesta, niin puolustajien kuin hyökkääjienkin osalta...

Mä en kyllä oikein pidä tällaisista kärjistyksistä. Muistutetaan nyt, että Ässät on pelannut kolme matsia:

- Loisteliaan Lukko-ottelun
- Löysän ylimielisen TPS-ottelun, joka olisi ollut voitettavissa
- Ihan hyvä vieraspelin Nordiksella, josta ei saatu palkintoa, vaikka varmaan olisi ansaittu.

En lähtisi vetämään hirveitä johtopäätöksiä etenkään eilisestä matsista. Pekka Virta totesi haastattelussa, että kaikki näkivät miten Hifkin maalit syntyivät, joten peliä on turha sen enempää purkaa.

Virta ei tässä syyllisty selittelyyn, sillä näin tämä tällä kertaa meni, pompuilla kotijoukkueelle. Ässien parhaimmat kudit rouva Fortuna käänsi tolppiin (x 2), ylärimaan (x 2) sekä Husson kypärään (x 1).
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eivät aikanaan Raanta ja Järvenpääkään mitään maagisia olleet ensimmäisissä liigapeleissään. Rinne on pelannut liigassa vajaat kaksi erää, vielä se tahti paranee, odotellaan ihan rauhassa.

Olen ihan samaa mieltä.

Silti tässä maalivahtikeskustelussa voidaan varmasti puhua mv-pelistä noin laajemminkin ja valmennustiimille pyyhkeitä eilisestä veskarivalinnasta. Juuso olisi kyllä voittanut Husson ja luulen että Juuso olisi torjunut sekä ekan, että neljännen maalin.

Kirjoitin jo aiemmin tänne, että Rinteelle Helsingin peli huono ja kova paikka, itse olisin laittanut hänet maaliin lauantaina Bluesia vastaan.
 
Rinteen liigauran aloitus olisi ollut parempi tehdä lauantain Blues-kotipelissä.
MustatKortit kirjoitti:
Kirjoitin jo aiemmin tänne, että Rinteelle Helsingin peli huono ja kova paikka, itse olisin laittanut hänet maaliin lauantaina Bluesia vastaan.

Mielestäni sekä maalivahdille itselleen että joukkueelle parempi vaihtoehto oli peluuttaa siinä ottelussa, jossa mahdollisuus voittoon oli suurempi eli HIFK-ottelussa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni sekä maalivahdille itselleen että joukkueelle parempi vaihtoehto oli peluuttaa siinä ottelussa, jossa mahdollisuus voittoon oli suurempi eli HIFK-ottelussa.

Olemme tästä eri mieltä

Viime vuosien hyvistä Nordis-matseista sekä huonoista Blues-kotipeleistä huolimatta pidän lauantain kotimatsia ennakkoon helpompana pelinä, kuin vieraspeliä Stadissa.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ole mikään suuri maalivahtipelin asiantuntija, mutta eilen otti Rinteen pelissä silmään liiallinen passiivisuus ja jonkinlainen kiltteys. Ekassa maalissa Ribben mokasi ilman muuta, mutta olisi siinäkin mokke voinut aktiivisemmin sulkea etukulmaa ja estää Somervuoren nousua maalille. Neljännessä maalissa kuten myös vaikkapa Puustisen laukauksessa ekan eräin ylivoimalla Rinne jäi aivan telineisiin ja ei yhtään pystynyt pienentämään kulmaa maalintekoon. Toki Harin laukauksessa oli myös väärin sijoittunut maalin sivusuunnassa, mutta vastaan siinäkin olisi pitänyt mennä paljon määrätietoisemmin.

Johtuiko tuo passiivisuus sitten jännityksestä ekassa liigapelissä vai liikkumisen puutteista jää nähtäväksi, mutta paljon pitää parannusta tapahtua ennen kuin Rinnettä voidaan turvallisin mielin maalin pistää. Pitää nyt toivoa, että Juuso pysyy mahdollisimman pitkään koossa.
 
Olemme tästä eri mieltä

Viime vuosien hyvistä Nordis-matseista sekä huonoista Blues-kotipeleistä huolimatta pidän lauantain kotimatsia ennakkoon helpompana pelinä, kuin vieraspeliä Stadissa.
En perustanutkaan näkemystäni viime kausien matseihin, vaan HIFK:n surkeisiin otteisiin tällä kaudella. Eipä tule mieleen, että Blues olisi helpompi vastus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös