Mainos

Ässien harjoitukset 2016–2017

  • 87 581
  • 371

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Katselin sen toisenkin maalin ja siinä Iiro jätettin ihan puhtaaseen 2-1 tilanteeseen kh Makkosen toimesta. Ei ollut varmistusta eikä muutakaan tukea ja väylä maalille aivan vapaa. En minä näitä Vehmasen puolustukseksi. Mun mielestäni ei vain riitä liigatasolle, mutta haukutaan sitten silloin, kun siihen on aihetta. Näissä maaleissa ei.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
En katsonut kun tuon ekan maalin ja siinä syyttävä sormi kyllä menee täysin Embrichin piikkiin tuon välähdyksen perusteella. Jos pätkä alkaisi vaikka 5 sekuntia ennen, niin voisi olla toista mieltä. Ensin menetys täysin ratkaisevalla paikalla keskellä hyökkäysaluetta ja konttaus perään ja vielä kirsikaksi kakun päälle toinen konttaus heti perään ja kun tämäkään ei vielä riittäi, niin päättää liukua siitä hieman ennen omaa sinistä siihen ainoaan vapaaseen mieheen, joka on jäänyt vapaaksi siitä syystä, että pakit ovat jo käyttäneet maalin estämiseksi 4-2 tilanteessa ne kaikki viimeisetkin oljenkorret eli sen syöksymisenkin. Siinä sitten kuin näytteeksi yrittää jotain tehdä sille miehelle, joka maalin tekee. Jos tämä on Ahon hyvää yrittämistä, niin aikamoista piilovittuilua on.
Tuon yhden tilanteen perusteellako pitäisi tehdä arvio Embrichin esityksestä?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelasi erinomaisen kauden kun vastuuta sai ja on myös kyky ja halu ottaa roolia. Minkä ihmeen takia hänelle väännettiin pelimiehen hintainen jatkosopimus jos häntä aiotaan peluuttaa Viihdyttäjä Vehmasen kanssa jämäminuuteilla. Toisaalta tämä on turhaa spekulointia, kun ei tiedä peluutukseen liittyviä syitä. Eiköhän Valtteri löydy 2 ekasta parista kun kausi alkaa.

Sopimuksen mukaanko ne pelipaikat pitäisi jakaa? Eiköhän Aho peluuta mielestänsä parasta kokoonpanoa ja jos Viljanen on siinä paletissa parhaan kuusikon ulkopuolella niin sitten on. Ei siinä "pelimiehen hintaisilla sopimuksilla" ole, eikä pitäisikään olla mitään merkitystä. Nuristaan ja ihmetellään sitten jos tulosta ei tule.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Sopimuksen mukaanko ne pelipaikat pitäisi jakaa? Eiköhän Aho peluuta mielestänsä parasta kokoonpanoa ja jos Viljanen on siinä paletissa parhaan kuusikon ulkopuolella niin sitten on. Ei siinä "pelimiehen hintaisilla sopimuksilla" ole, eikä pitäisikään olla mitään merkitystä. Nuristaan ja ihmetellään sitten jos tulosta ei tule.
Tulosta vain on hankala tehdä tuolta nelosparista Vehmasen kera. Joten ei auta kuin toivoa, että Viljanen löytää isommasta roolista itsensä.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Olkoonkin Aho vaikka se Jumalasta seuraava, mutta olisikohan jo aika herätä Viljasen suhteen. Mitä vttua joukkueen paras kiekollinen pakki tekee jämäminuuteilla, muuta kuin tuhoaa itseluottamuksena. Ei ne Viljasen pelitaidot mihinkään ole kadonneet.
Jos ei ansaitse isompia minuutteja niin sitten ei ansaitse. Valtteri ei ole joukkueen paras kiekollinen (hehe) puolustaja eikä ylipäätään puolustajien hierarkiassa korkealla. Vittusaatana
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tulosta vain on hankala tehdä tuolta nelosparista Vehmasen kera. Joten ei auta kuin toivoa, että Viljanen löytää isommasta roolista itsensä.
Näin. Viljanen tarvitsee vierelleen puolustussuuntaan paremman puolustajan, mutta pakkiparin täytyy pystyä tukemaan Viljasta myös kiekollisessa pelissä. Tai näin olisi ainakin se optimaalinen tilanne. On aika paljon vaikeampaa ns. rohkaistua yrittämään nousuja, kun tiedät, että et voi syöttää kiekkoa sille pakkiparillesi. Marttinen olisi optimaalinen kaveri Viljaselle. Myös Peltola olisi parina omiaan Viljaselle. Vaikkei hänenkään puolustuspelaaminen ole, ainakaan puheiden mukaan kovin hääppöstä, niin kiekollisessa pelissä Viljanen saisi häneltä valtavasti tukea.

Eipä siinä, en ole mikään erityinen Valtterifani ja Tommilakin on näyttänyt näkemissäni peleissä ihan hyvältä.
 
Viimeksi muokattu:

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Vakavammin ottaen en ole itse ollut yllättynyt Viljasen vaikeuksista kun kerran Ahon tavoite kaiketi edelleen on kasvattaa nopeutta ja pelin rytmiä siitä mitä se viime kaudella oli. Tuo edellyttää merkittävää muutosta Viljasen kiekolliseen pelaamiseen, jotta hänen vahvuutensa olisi joukkueelle hyödyksi.
Viljasen pitäisi avujensa puolesta nousta vain entistä enemmän esille tuosta jengistä jos pelinopeutta kasvatetaan viime kaudesta. Nyt on kyse siitä, että hän ei ole käytännössä saanut edes sitä mahdollisuutta nousta esille ja käyttää avujaan. Peräänkuulutan siis vastuuta, ja jos homma ei toimi, niin sitten ei toimi. Mutta kyllähän me kaikki nähtiin viimeistään viime kauden loppupuoliskolla millaisesta lahjakkuudesta on kyse.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Viljasen pitäisi avujensa puolesta nousta vain entistä enemmän esille tuosta jengistä jos pelinopeutta kasvatetaan viime kaudesta. Nyt on kyse siitä, että hän ei ole käytännössä saanut edes sitä mahdollisuutta nousta esille ja käyttää avujaan. Peräänkuulutan siis vastuuta, ja jos homma ei toimi, niin sitten ei toimi. Mutta kyllähän me kaikki nähtiin viimeistään viime kauden loppupuoliskolla millaisesta lahjakkuudesta on kyse.
Toivotaan, että Viljanen on treenannut ekstrakovaa ja valmenus haluaa enemmän nähdä muiden pelaajien otteita näin harjoituskaudella. Sitten kun kausi etenee, Viljanen ottaa paikkansa.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viljasen pitäisi avujensa puolesta nousta vain entistä enemmän esille tuosta jengistä jos pelinopeutta kasvatetaan viime kaudesta.

Minun silmiini Viljanen ihan kuten Keräläkin ovat kiekolliselta peliltään luontaisesti nimenomaan hitaita. Pitävät mielellään kiekkoa pitkään, kuljettaen, ja rakentavat ratkaisua mielessään sen sijaan, että kiekko tekisi työn. Kiekko etenee syötöillä aina moninkertaisesti nopeammin kuin kuljettamalla ja se on nopean rytmityksen avain. Minun silmääni tämä korostuu heidän kohdallaan erityisesti omalla puolustusalueella ja ennen punaviivaa.

Omakohtaisia havaintoja ei tältä syksyltä kovin kattavasti ole, mutta oletan Ahon ajavan hieman toisenlaista peliä tuolla kaukalon alueella. Jos näin on niin tuohon sisältyy paljon riskialttiutta kiekonmenetyksiin mistä valmennus ei taatusti tykkää... elleivät ko. pelaajat pysty muokkaamaan tekemistään toisenlaiseksi.

Hyökkäyspään alueella sen sijaan molemmilla on mielestäni paljon luonnikkaammin tarjottavaa ja tälle on kokoonpanossa ihan selvä tarve.

Lainaan myös itseäni edeltä, että hyvä pelaaja sopeutuu ja pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Jos vika tuntuu oleven muussa kuten vaikka pakkiparissa niin ensimmäinen askel on katsoa peiliin.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ahon joukkueissa usein puolustus on rakennettu niin, että on yksi jolla on suuri vastuu ja vapaus, ja muut tiukoissa raameissa. Nyt tuo Ahon antama rooli on selvästi Niko Peltolalla, aiemmin sen roolin on Aholta saanut Sami Vatanen, Kristian Näkyvä, Otso Rantakari...
Tuo ykköspakin rooli olisi voinut hyvin osua Viljasellekkin, ja silloin jutut olisi täällä aika toisen näköisiä. Resurssien tuhlaamiseltahan tuo Viljasen nykyinen rooli äkkiseltään tuntuu, mutta kokonaisuushan tietysti ratkaisevin tekijä lopulta on. Peltolan on nyt ainakin syytä onnistua todella hyvin, jotta Aho välttyy kritiikiltä.

Toinen hämmennystä herättänyt kysymys on Juuso Wallin rooli.
Harjoituspelien tilastojen tuijottaminen tietysti vähän kyseenalaista, koska otanta vielä todella pieni, harjoituspelien tilastoissa paljon virheitä ja plus kaikki muut selitykset. Mutta silti vilkaisu edistyneisiin tilastoihin: Wallin corsi on jäätävän kova 80%, yksityiskohtana Ässien malivahdille ei ole tilastoitu vielä ensimmäistäkään torjuntaa Wallin ollessa kentällä. Ei mitenkään kovin yllättävää, koska Walli oli Ässien ykkönen corsi tilastossa jo viime kaudella.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Minun silmiini Viljanen ihan kuten Keräläkin ovat kiekolliselta peliltään luontaisesti nimenomaan hitaita. Pitävät mielellään kiekkoa pitkään, kuljettaen, ja rakentavat ratkaisua mielessään sen sijaan, että kiekko tekisi työn. Kiekko etenee syötöillä aina moninkertaisesti nopeammin kuin kuljettamalla ja se on nopean rytmityksen avain. Minun silmääni tämä korostuu heidän kohdallaan erityisesti omalla puolustusalueella ja ennen punaviivaa.
Omaan silmään on tarttunut paljon myös nopeita avaavia syöttöjä. Sitten kun otetaan huomioon Viljasen luistelutaito- ja nopeus, niin ei se ole joukkueelta pois jos välillä käyttää luovuuttaan ja kuskaa, koska hän kykenee tekemään yleisesti poiketen myös jalalla hyviä asioita. Pitäisi vaan antaa vastuuta ja antaa kukkien kukkia.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuon yhden tilanteen perusteellako pitäisi tehdä arvio Embrichin esityksestä?

Ei, mutta jatkan sitä samaa mitä kaikki muutkin näkemättä pelistä muuta. Erikille -2, eikä paljon enempää peliaikaa kuin Viljasella tai Vehmasella. Mitähän tuosta päävalmentajan lausunnosta sitten pitäisi tulkita, kun vielä ruudun kautta näkee tuon. En tiedä, mutta tulkitsen nyt kuitenkin, ettei se ollut positiivista palautetta. Todennäköisesti olen väärässä, mutta jos tuo on sitä kovaa yritystä, niin sitten okei. Mutta, kuten sanoin 5 sekuntia aikaisempaa tilnnetta kun olisi näytetty, niin tilanne voi olla aivan toinen. Esimerkiksi Makkonen menettää sen kiekon ja Erik yritti sitä syöksymällä katkaista hyökkäysaluella, mutta kun en ole nähnyt sitä tilannetta 5 sekuntia aikaisemmin, niin en ole.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Toinen hämmennystä herättänyt kysymys on Juuso Wallin rooli.
Harjoituspelien tilastojen tuijottaminen tietysti vähän kyseenalaista, koska otanta vielä todella pieni, harjoituspelien tilastoissa paljon virheitä ja plus kaikki muut selitykset. Mutta silti vilkaisu edistyneisiin tilastoihin: Wallin corsi on jäätävän kova 80%, yksityiskohtana Ässien malivahdille ei ole tilastoitu vielä ensimmäistäkään torjuntaa Wallin ollessa kentällä. Ei mitenkään kovin yllättävää, koska Walli oli Ässien ykkönen corsi tilastossa jo viime kaudella.


Oli muuten eilen pelaamassa A:n peliä. Toivottavasti ei ole saanut komennusta pois edustuksesta, vaan komennus johtui siitä, että ilmeisen rampaa porukkaa on A:ssa tällä hetkellä eri syistä johtuen ja pelaajat loppuvat lähes kesken. Parit pakit olivat kuulemma hyökkääjinä ja joku vielä vissiin loukkaantuikin edellisten lisäksi. Wallin itseluottamukselle ei varmaankaan kovin hyvää tee, jos joutuu edellisen vuoden pelien ja nykyistenkin vähäisten näyttöjen perustella pois kokoonpanosta. Tilastot eivät ainakaan tue penkillä istuttamista. Mutta minkäs teet. Päävalkku on päälikkö ja vastaa pelaavasta kokoonpanosta. Mitä tässä turhia ihmetellään. Näkökulmat ovat vain erilaiset.
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Nyt vasta katsoin itsekin vielä tarkemmin, niin tosiaan 1-0, 2-0 ja 4-1 maaleissa Vehmasen pelaaminen on puolustamisen irvikuvaa, hän on joka kerta se jonka tekemisen heikkous kuitenkin viime kädessä ratkaisee sen (puolustelematta yhtään Viljasen heikkoa tekemistä), että omissa soi.

Minä näin tilanteet eri tavalla. 1-0 maali tuli 4vs2-ylivoimahyökkäyksestä ja ensimmäisen laukauksen Vehmanen otti mielestäni kylkeensä. En lähtisi ihan ensimmäiseksi moittimaan Vehmasta tai kumpaakaan pakkia. He sentään yrittivät toisin kuin ilmeisesti yksikään hyökkääjistä. 2-0 maalissa Vehmanen ei päässyt takakarvaamaan maalille kiekon kanssa noussutta pelaajaa, mutta edessä oli vielä Viljanen ja joku muu. Kai nämä alimmatkin miehet olisivat vähän voineet tulla vastaan sen sijaan, että katselevat maalilta vastustajan nousua b-pisteelle laukaisemaan. 4-1 maali tuli alivoimahyökkäyksestä, jossa Vehmanen pelasi oman miehensä, mutta Viljanen ja joku muu eivät ottaneet maalinedustalla maalin tehnyttä pelaajaa. 2-0 maalissa Vehmasen hitaus näkyi, mutta mielestäni hän ei pelannut noissa tilanteissa väärin. Virheet tulivat pikemminkin muille pelaajille.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Itsekin nään tämän vähän turhauttavana tilanteena niin pelaajalle kuin katsojillekin. Hienon viime kauden pelanneelle omalle kasvatille saadaan väännettyä jatkosopimus ja houkuteltua jäämään vielä vuodeksi, että saadaan korjattua edes vähän palkintoa hänestäkin ennen suurempia areenoita. Nyt tuntuu, että ei saa edes mahdollisuutta vaan peluutetaan melkeinpä tekemättömässä paikassa, ja itseluottamus lyödään mattoon.
Ehkä tämä on vain Ahon kovaa koulua ja Viljanen nousee entistä parempana liigan alkaessa.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Olihan Viljanen viime kaudellakin ajoittain aika pahoissakin vaikeuksissa omalla alueella, ei siitä mihinkään pääse. Saattaa olla, että sama meno on jatkunut jo harjoituksissa ja Aho haluaa harjoituttaa hänelle ihan kantapään kautta puolustuspelaamisen tärkeyttä, semminkään kun hyökkäyspäässäkään Viljanen ei mikään Sami Vatanen ole.

After all, se on kuitenkin aika lailla helpompaa estää sen maalin syntymistä, kuin tehdä itse.
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Tulosta vain on hankala tehdä tuolta nelosparista Vehmasen kera. Joten ei auta kuin toivoa, että Viljanen löytää isommasta roolista itsensä.

Todennäköisesti Viljaselta odotetaan oman pelaamisensa kehittämistä eikä tulosta pisteiden muodossa. Omaa peliään voi kyllä parantaa ihan pakkiparista riippumatta. Uskoisin, että Viljasen peliajan vähyys on nyt kiinni hänen pelaamisensa heikoista osa-alueista. Osaaminen hyökkäyspelaamisessa on kyllä valmennuksen tiedossa, mutta jotkut muut pelaamisen alueet pitää saada valmennuksen vaatimalle tasolle, ennen kuin ovi aukeaa ylempiin pareihin.

Kannattajien kesken voidaan aina olla eri mieltä peluutuksesta. Uskon kuitenkin Ahon olevan vaativa muuta reilu. Peliaikaa saa omilla ansioilla eikä niin kuin viime kaudella. Nyt ei ole koirankoppeja eikä valmentaja pidä mykkäkoulua. Nyt on vain reilua kilpailua, kun valmentajat yrittävät piiskata jokaista kehittymään.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Todennäköisesti Viljaselta odotetaan oman pelaamisensa kehittämistä eikä tulosta pisteiden muodossa. Omaa peliään voi kyllä parantaa ihan pakkiparista riippumatta. Uskoisin, että Viljasen peliajan vähyys on nyt kiinni hänen pelaamisensa heikoista osa-alueista. Osaaminen hyökkäyspelaamisessa on kyllä valmennuksen tiedossa, mutta jotkut muut pelaamisen alueet pitää saada valmennuksen vaatimalle tasolle, ennen kuin ovi aukeaa ylempiin pareihin.
Ymmärrän kyllä että pelaajilta vaaditaan tiettyjä asioita, mutta toivottavasti vahvuuksien hyödyntäminen ei jää tämän alle. Jos Viljanen ei koskaan pääse Ahon vaatimalle tasolle puolustuspäässä, ei hänestä ole mitään hyötyä jengille. Siis jos tämä sama peluutus jatkuu.

Ei esimerkiksikään Erik Karlsson pelaa Ottawassa alivoimaa tai puolusta tärkeimmillä hetkillä, koska hänestä ei vain ole siihen. Sen sijaan häntä hyödynnetään hyökkäyspääsä niin paljon kuin pystyy, ja sillä tavoin hän pystyy parhaiten auttamaan joukkuettaan. Viljanen ei ole Karlsson, mutta Viljasen vahvuudet eivät ole puolustuspäässä, ja jossain kohtaa pitää vain todeta, että "pistetäänkö sittenkin vähän puolustavampi kaveri siihen viereen, jotta kaveri voi pelata vahvuuksillaan?". Saa nähdä kuinka pitkälle tämä menee, koska ei Viljanen mikään täysfarssi puolustuspäässä ole, vaikka vahvuudet ovatkin kiekollisessa pelissä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viljanen ei ole Karlsson.

Veikkaan että ongelma on juuri tämä, aika harva pelaaja on Erik Karlson ja juuri sen takia ns. normaalissa maailmassa ja Ahon pelikirjassa kiekolliselta pakiltakin vaaditaan edes jotain kontribuutiota puolustuspelaamiseen.

Viljanen on pelannut kaksi kautta liigaa valmennuksen lellikkinä ja nyt on selkeästi prosessi päällä sen suhteen, että vaaditaan jotain sellaista mitä ei ole ennen välttämättä niin vaadittu. Nähtäväksi jää miten Viljanen selviytyy, kuinka hän käsittelee tilanteensa ja kehittää peliään. Luonne tuskin on ongelma, mutta ei se tahtokaan jääkiekossa kaikkea ratkaise.
 

Tuamas

Jäsen
Viljanen nimenomaan on täysi farssi omassa päässä.

Jottei joukkueelle käy kylmät, tulee Viljasen vieressä pelata kovan tason oman pään pakki malliin Marttinen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Viljaselle ei nähdä käyttöä pakistossa kuin 8min/ottelu, niin siirtäisin hänet ennemmin tuomaan leveyttä hyökkäykseen.

Onko Viljanen sentteri vai laituri?
 
Viimeksi muokattu:

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Viljanen nimenomaan on täysi farssi omassa päässä.

Jottei joukkueelle käy kylmät, tulee Viljasen vieressä pelata kovan tason oman pään pakki malliin Marttinen.
Täysi farssi on mielestäni synonyymi Danny Groulx'lle, joten ei ole Viljanen omissa papereissani täysi farssi omassa päässä. Virheet ja takaperin luisteluun kääntyminen on helppo muistaa, eikä kokoa voi opettaa. Etsikööt vaikka jonkun luudan siihen viereen, mutta miehelle on pakko löytyä TOP4-rooli tuosta pakistosta. En usko, että Vuorisalo, Mäkelä tai Seppälä painavat sen Viljasen potentiaalin ulottuvissa olevan 20-25 pinnaa.

Viljasesta ei kolmosparissa saa parasta irti, ellei sitten ole muuten tärkeä osa hyökkäyksiä ja ylivoimaa tyyliin Sami Vatanen.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viljasen pitäisi mahtua pakiston kahteen ekaan pariin, näin sen uskon menevän, ennemmin tai myöhemmin. En usko tason niin paljoa pudonneen, Aho voi tietysti nähdä asian erilailla, jos näin on, tyydyn siihen. Odotellaan kauden alkua ja katsotaan sitten, ketkä siellä pakistossa pelaavat.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Minunkin teki viime kaudella monesti mieli arvostella Viljasen puolustuspeliä, mutten uskaltanut, koska osalle kirjoittajista hänestä on tullut jonkinlainen pyhä lehmä, jota ei saa arvostella.
Tosiasiahan on, että Viljasesta ei ainakaan vielä ole menestyvän joukkueen kärkipakiksi. Puolustuspeli on liian heikkoa ja hyökkäyksessä ei tule riittävästi tehoja, johtuen suurimmaksi osaksi heikosta laukauksesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös