SWOT 30.7.2004
Rauman visiitin jälkihöyryissä kartoitetaanpa Ässien tämänhetkistä tilaa nelikentällä, joka pitää sisällään joukkueen oleellisimmat vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat.
Vahvuudet
S1) Maalivahtipeli
Väittäisin, että Ässissä ei ole ollut koskaan näin vahvaa vahtiduoa. Rauhallisen ja hyvin peittävän Nissisen esitykset Raumalla vain varmensivat tunnetta, että joukkueella ei alkavalla kaudella ole erityistä hätää, vaikka Langkow loukkaantuisikin. Useammassakin liigajoukkueessa on heikompi ykkösvahti kuin Nissinen on Ässien kakkosena. On mielenkiintoista seurata, onko ranking kauden päättyessä sama kuin nyt eli kuka itse asiassa torjuu ykkösvahdin statuksella.
Vaikka moni onkin kyseenalaistanut maalivahtiosastoon panostuksen järkevyyden, itse olen kuitenkin hyvin tyytyväinen nykytilaan. Sarjasijoituksissa, joista Ässät pelaa, maalivahtipelillä hävitään tai voitetaan kauden aikana helposti pari pykälää. Yhdellä kenttäpelaajalla vastaavaa ei tehdä. Lisäksi kummastuttaa täällä joidenkin ajatus luopua Langkowista sillä perusteella, että rapakon tuolla puolen olisi samantasoisia mutta halvempia miehiä jonossa rekrytoitavaksi. Ok, maalivahtien osalta markkinat lienevät ostajalle suotuisammat kuin esimerkiksi sentterien kohdalla, mutta Lankku on osoittanut tasonsa sekä uudella että vanhalla mantereella. Kovin moni ”kova” amerikanvahti on Suomessa epäonnistunut syystä tai toisesta. Tähän epävarmuuteen sisältyvä kustannus on huomioitava tehtäessä laskelmia Langkowin treidaamisesta. Ja se argumentti, että ei kannata pitää hyvää kakkosta, koska sen voi tarpeen tullen hankkia pikaisestikin, nähtiin toimimattomaksi jo viime kaudella.
S2) Vääntömomentti
Ässien pelaajahankintaosasto on toiminut lihatukkurin tavoin: varatuilla kassavaroilla hankittu niin paljon lihaa kuin mahdollista. Uudet sopimukselliset kenttäpelaajat ovat keskimäärin 4 kiloa painavampia ja 6 senttiä pidempiä kuin lähtenee pelaajat (eikä pikkuruista Kivenmäkeä ole edes laskettu lähtijöihin). Hyökkääjien vaihtojen osalta keskimääräinen lisäys on peräti 7 kiloa ja 8 senttiä. Ainakin Raumalla lihan ja/tai läskin lisäys näkyi kaksinkamppailuissa, joita ei hävitty kaikin tuomariäänin läheskään yhtä usein kuin viime kaudella. Nyt näyttäisi siis olevan eväät kulmista maalille nousemiseksi ja maskipeliin.
Heikkoudet
W1) Hyökkäyksen kädettömyys
Viime kaudella kahdella pelaajalla oli kädet, joiden avulla pelin painopistettä voitiin kääntää ja joilta voitiin odottaa luovia ratkaisuja. Ensi kaudella toinen näistä miehistä pelailee Vaasassa, toinen ties missä. Tällä hetkellä vastaavia pelureita on hypoteettisesti yksi, Classen. Näkisinkin joukkueen suurimpana kysymyksenä sen, miten maalipaikkoja pystytään rakentamaan. Kyllä ne kiekot joku aina maaliin survoo, kunhan paikkoja vain pystytään rakentamaan. Yhtä tasokasta kädellistä hyökkääjää joukkue siis vääjäämättä tarvitsee. Kivenmäki viime kauden formussaan sopisi tontille, sitä aiempien kausien Kivenmäki ei.
W2) Pakkikaluston kapeus
Toivosen jatkaessa Pitsin tasoaan, Heinon yltäessä lähellekään Gladin tasoa ja Rontin jatkaessa kehitystään, pakkikuusikon laatu on tyydyttävä. Sen sijaan loukkaantumisia tuo kalusto ei kestä. Ja loukkaantumisiahan tulee – pitkiäkin – varsin suurella varmuudella.
Paikkaajapakkien rooliin omissa papereissani jäävät selvällä marginaalilla Valli ja Törnvall. Vallin vaillinaisia oman alueen ominaisuuksia ei kompensoi hyökkäyspään avut. Joidenkin hehkutukset Vallin hyökkäävän pakin roolista tuntuvat harha-aistimuksilta, koska en muista todistaneeni pojalta yhtäkään järisyttävää suoritusta kulkusuunnan ollessa kohti vastustajan maalia. Lähinnäkin leimaa antavaa on ollut kiekon polttelu lavassa ja erittäin heppoiset laukaukset. Edes muutamassa nähdyssä a-nuorten pelissä esitys ei ole mitenkään erottunut joukosta. Suuremman toivon laittaisinkin Kalajoen mieheen, josta pienellä skarppauksella voisi vielä koulia liigapakin.
Jos NHL:n mahdollisen työsulun aikana joku (suomalais)pakki haluaisi pitää kuntoaan yllä Suomen kaukaloissa ”harrastepohjalta”, varsinaisen pelaajabudjetin päälle Ässien soisi kyhäävän kasaan projektirahoituksen tähän tarkoitukseen.
Mahdollisuudet
O1) Taklauspeli
Pitkästä aikaa joukkueessa on kykyä ja halua taklauspeliin. Rauman perjantaipeleissä Toivosen, Nielikäisen ja Ketolan toimesta nähtiin todennäköisesti enemmän taklauksia kuin viime kaudella koko patajoukkueelta yhden sarjaneljänneksen aikana. Taklauspelillä luonnollisesti viedään mehuja ja aikaa pois vastustajalta, mutta tärkeämpi funktio sillä lienee fiiliksen saavuttamisessa. Erityisesti Isomäen yleisön mukaan saamisessa korkea niittifrekvenssi voisi näytellä suurta osaa. Uskaltaisin myös väittää, että pelin taso keskimäärin (ylilyöntejäkin väistämättä tulee) paranee, kun pelaajien tunnetaso saadaan korkealle. Parin kauden ajan vallinnut vässyköinti fyysisyyden osoittamisessa on saattanut näkyä myös tulostaululla.
O2) Kulminaatiopelaajien onnistuminen
Joukkueen rinki on hyvin kapea. Siksi kenenkään pelaajan potentiaali ei saisi jäädä varastoon. Tietenkin esimerkiksi Classenin, Langkowin, Peltosen ja Korpisalon onnistuminen on tärkeää, mutta heidän tasonsa potentiaalinen vaihteluväli on huomattavasti pienempi kuin eräiden muiden suureen rooliin kykenevien pelaajien. Näitä suuren potentiaalisen vaihteluvälin omaavien pelaajien onnistumisella on ratkaiseva merkitys joukkueen menestymisen kannalta, kun varsinaisia huippupelaajia on vähän.
Kulminaatiopelaajiksi lukisin ainakin Uusikartanon, Wesslinin, Heinon, Rontin ja puuttuvan hyökkääjän. Osan siksi, että esitys voi todistettavasti olla heikohko tai melko hyvä (Wesslin ja Rontti). Osan siksi, että tasosta ei ole täyttä kuvaa (Uusikartano, Heino, puuttuva hyökkääjä). Erityisesti Uusikartanon pitäisi täyttää kakkossentterille asetettavat vaateet myös hyökkäyspelin osalta. Raumalla esitys – niin kauan kuin sitä kesti – oli pehmeydessään paha pettymys. Pelkästään noiden pelien valossa kakkossentterin viitta asettuisi ennemminkin Kuparisen harteille kuin Uusikartanon.
Uhat
T1) Kurittomuus
Vaikkakin Rauman pelit olivat vain kauden avaavia harjoitusmatseja, tietty kurittomuus laittoi huolestuttamaan. Aivan turhia huitomisia ja mailalla tökkäisyjä esittävät erityisesti Kuparinen, Korpisalo ja Toivonen. Näistä raukkamaisuuksista tulevat jäähyt eivät ole kunniaksi joukkueelle. Ketolan ja Nielikäisen esitys puolestaan oli kokonaisvaltaisen kuritonta. Koska fyysisyyden lisäys kuitenkin tuottaa ”hyväksyttäviä” jäähyjä, kurittomuudesta johtuvia turhia jäähyä ei sen päälle kaivata.
T2) Taklauspeli
Taklauspelin luin jo mahdollisuudeksi, mutta sen voi nähdä myös uhkana. Nykyisin, kun taklauksesta jaetaan tuomio sen seurauksen mukaan eikä itse suorituksen mukaan, taklaaminen nostaa merkittävästi jäähyalttiutta. Selvää on, että kun esimerkiksi Toivosen mitoilla taklataan, vastustaja on usein kanveesissa.
Omaksi uhakseen voisi vielä lisätä Toivolan peluutuksen. En soisi näkeväni tulevalla kaudella kokoonpanoa, jossa ”parhaat” pelaavat ykkösessä ahmien 40% peliajasta, rouhijat painivat samassa kentässä ja junnut keskenään omassaan. Tämä saattaa tuoda parhaan tuloksen lyhyellä tähtäyksellä, mutta kauden edetessä parhaat kuormittuvat liikaa, rouhijat kangistuvat rooliinsa ja junnut eivät kehity pelaten keskenään jämäminuutteja.
Itse pelitapaan ja taktiseen puoleen liittyviä asioita on vielä tässä vaiheessa turha nostaa esiin, koska niitä kehittyminen nähdään vasta myöhemmin.
Punis
