Ässähuhut ja mutut

  • 6 444 703
  • 30 550

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kunhan tekee sen änärisopparin kesällä niin Ässille tulee täysi korvaus. Sen jälkeen jos lähtee niin kirpaisee, mutta minkäs näille voi.
 
Nash-ty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tampereelta kevyttä hallihuhua (ei friends&brgr) että Hämeenaho olisi menossa Tapparaan ensi kaudeksi. En kyllä millään jaksa uskoa tätä, enkä keksi oikein syitä miksi haluaisi ylipäätään Tapparaan? Rahasta tuskin jää kiinni koska P-Amerikan sopimus on oven takana, ja Ässissä saa pelata rajattomalla vastuulla. Luulen että Devilskin haluaa Hämeenahon pelaavan Ässissä mikäli eivät ota miestä jenkkeihin.
Eikö tämä huhu käyty jo viime kaudella?
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Isä-Erholz on valmentajana Kärppien junnupuolella. Sillä taitaa olla vaikutuksensa pojan siirtoon. Jos Lenni lähtee, tarvitaan kyllä aika tavalla nappitekemistä scoutti-osastolla ja paikkaavien hankintojen osalta.
Taisi saada fudut viime vuonna käsittääkseni tai sitten lähti omatoimisesti eikä ole mukana Kärppien touhuissa millään lailla.
 
Mikolammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, SJK, Bayern München, Joshua Kimmich
Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?

Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.
Ehkä Vuorinen kävikin kääntymässä Gävlessä eilen, seuraamassa Haapalan otteita. Siinä olisikin sellainen lääke, mitä lääkäri määrää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?

Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.
Tuo on taso, johon kaikki olisi tyytyväisiä.
Onko tuo realismia, on sitten eri asia.
Voi olla että Vuorista naurattaa moiset haaveilut.
Mutta malttamattomana odotan mitä se Vuorinen meille naaraa, ja toivossa on hyvä jännittää.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?

Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.

Henrik Haapala olisi Ässiin kyllä sellainen hyökkäyspään artisti, joka voisi todella tehdä tulosta.

Toisaalta itseäni hieman arveluttaa tuo Haapalan loukkihistoria. Tampereen huhumyllyn ytimestä kuului Haapalan Ilves-jakson loppupuolella, että uran jatkokin on vaakalaudalla. Tiedä sitten, että pitikö paikkansa, mutta kuulemma ainakin lonkassa ollut jotain ongelmaa. Mutta tuolla tuo on pelannut, joten voi olla että Keskustorin pikkulinnut ovat visertäneet hieman dramatisoitua totuutta.
 
Myrvold

Ilman loukkihistoriaa emme edes haaveilisi Haapalasta ;)
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuo on taso, johon kaikki olisi tyytyväisiä.
Onko tuo realismia, on sitten eri asia.
Voi olla että Vuorista naurattaa moiset haaveilut.
Mutta malttamattomana odotan mitä se Vuorinen meille naaraa, ja toivossa on hyvä jännittää.
No nyt kun Haapalan nimi nousi mainiona esimerkkinä esiin, niin minulle on ainakin täysin epäselvää kuinka paljon Vuorinen on ylipäätään Ässissä ollessaan kartoittanut näitä omia vanhoja tuttujaan? Koska ei heikäläisiä tässä ole näkynyt (Joensuuta ei tietenkään nyt lasketa, oli tiedossa että hän tulee Ässiin päättämään uransa) toki huomioiden, että juurikin joku Haapala on siellä realismin rajojen sisällä oleva kaveri mistä ylipäätään puhutaan..
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, tässä olet oikeassa. Järvisen vierellä tekisi tuhoja.

Älkää puhuko Haapalasta. Tulee paha mieli kun vahvistus onkin joku Ikonen.

Nyt voisi Vuorinen painaa pöytään pienen statement hankinnan. Porin Ässät on mukana kilpavarustelussa ja haastaa tosissaan.

Belakin lupailema valkoinen savukin alkaa olemaan haihtunut...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Aikas utopialta kuulostaa Haapalan naaraaminen. Rahatilanne on mikä on ja Haapala ei varmasti ois mikään hinnat alkaen hankinta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Fc Barcelona. Sympatiat: SaiPa
Eli rosendahl ei ollut eilen mukana ruottin reissun takia.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Haapala oli Ilveksessä ehkä koko liigan toiseksi paras laituri heti Jolyn jälkeen kun oli terveenä, todellinen dual threat maestro. Loukkaantumisherkkä, mutta tuon riskin voisi ottaa koska on niin laadukas jätkä kyseessä. Jos on saatavilla niin eiköhän tuo Tapparaan mene, mutta sormet ristissä toivon että tulisi Poriin
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Älkää puhuko Haapalasta. Tulee paha mieli kun vahvistus onkin joku Ikonen.

Nyt voisi Vuorinen painaa pöytään pienen statement hankinnan. Porin Ässät on mukana kilpavarustelussa ja haastaa tosissaan.

Belakin lupailema valkoinen savukin alkaa olemaan haihtunut...
Jonia kuulemma Sashan mukaan on tarjoiltu liigassa useammalle seuralle...
 
oppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Dallas Stars
Haapala toki huippupelaaja, mutta pelaajatyypiltään mielestäni enemmän pelintekijä kuin viimeistelijä. Jälkimmäiselle tässä suurempi tarve on, joten panostaisin siihen mielummin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jonia kuulemma Sashan mukaan on tarjoiltu liigassa useammalle seuralle...

Hänen mukaansa nelosketjusta katsomoon heitetyt pelaajat tienaavat melko huokeasti. Ei pelaajien vika mutta.

Ja terävä kommentti twiitin alle: "Se on moneen kertaan huomattu, että nostalgia on ihan älyttömän kallista".

En oo täysin perillä Kiekko-Espoon kokoonpanoista, mutta onko paikallisista suuruuksista ainakin Tomi Sallinen ja mainittu Ikonen käyneet poppareilla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei nyt enää mitään Ikosia, Ässissä on käynyt Jasset ja Juusot kääntymässä ja olleet hyvin näkymättömiä hiihtäjiä
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No nyt kun Haapalan nimi nousi mainiona esimerkkinä esiin, niin minulle on ainakin täysin epäselvää kuinka paljon Vuorinen on ylipäätään Ässissä ollessaan kartoittanut näitä omia vanhoja tuttujaan? Koska ei heikäläisiä tässä ole näkynyt (Joensuuta ei tietenkään nyt lasketa, oli tiedossa että hän tulee Ässiin päättämään uransa) toki huomioiden, että juurikin joku Haapala on siellä realismin rajojen sisällä oleva kaveri mistä ylipäätään puhutaan..

On ainakin pitänyt yhteyttä esimerkiksi Jokereissa pelanneisiin pelaajiin.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei nyt enää mitään Ikosia, Ässissä on käynyt Jasset ja Juusot kääntymässä ja olleet hyvin näkymättömiä hiihtäjiä
Eli Joni seuraavaksi, nää on näitä meidän mahdollisia vahvistuksia. Toivotaan kuitenkin parempaa vahvistusta. Paras liigakausi 33 pinnaa. Miikka Pitkänen 48 pinnaa parhaimmillaan liigassa, tuli vaan tsekattua tuokin, kun Allsvenskanissa Södertäljessä pelaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös