madeOFspade
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
Kunhan tekee sen änärisopparin kesällä niin Ässille tulee täysi korvaus. Sen jälkeen jos lähtee niin kirpaisee, mutta minkäs näille voi.
Kunhan tekee sen änärisopparin kesällä niin Ässille tulee täysi korvaus. Sen jälkeen jos lähtee niin kirpaisee, mutta minkäs näille voi.
Eikö tämä huhu käyty jo viime kaudella?Tampereelta kevyttä hallihuhua (ei friends&brgr) että Hämeenaho olisi menossa Tapparaan ensi kaudeksi. En kyllä millään jaksa uskoa tätä, enkä keksi oikein syitä miksi haluaisi ylipäätään Tapparaan? Rahasta tuskin jää kiinni koska P-Amerikan sopimus on oven takana, ja Ässissä saa pelata rajattomalla vastuulla. Luulen että Devilskin haluaa Hämeenahon pelaavan Ässissä mikäli eivät ota miestä jenkkeihin.
Taisi saada fudut viime vuonna käsittääkseni tai sitten lähti omatoimisesti eikä ole mukana Kärppien touhuissa millään lailla.Isä-Erholz on valmentajana Kärppien junnupuolella. Sillä taitaa olla vaikutuksensa pojan siirtoon. Jos Lenni lähtee, tarvitaan kyllä aika tavalla nappitekemistä scoutti-osastolla ja paikkaavien hankintojen osalta.
Ajaako kaikki kärynneet rattijuopot, nykyiset seuran pelaajat itse hallille?Ajaa ite, pitää tehdä kaiteet hallin kylkeen valmiiksi.
Ehkä Vuorinen kävikin kääntymässä Gävlessä eilen, seuraamassa Haapalan otteita. Siinä olisikin sellainen lääke, mitä lääkäri määrää.Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?
Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.
Tuo on taso, johon kaikki olisi tyytyväisiä.Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?
Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.
Henrik Haapalalla ei oikein kulje Malmössa. Järvinen voisi toimia välikätenä ja suositella Ässiä Haapalalle?
Tämä ja ensi kausi paperille, kiitos.
Ilman loukkihistoriaa emme edes haaveilisi Haapalasta ;)Henrik Haapala olisi Ässiin kyllä sellainen hyökkäyspään artisti, joka voisi todella tehdä tulosta.
Toisaalta itseäni hieman arveluttaa tuo Haapalan loukkihistoria. Tampereen huhumyllyn ytimestä kuului Haapalan Ilves-jakson loppupuolella, että uran jatkokin on vaakalaudalla. Tiedä sitten, että pitikö paikkansa, mutta kuulemma ainakin lonkassa ollut jotain ongelmaa. Mutta tuolla tuo on pelannut, joten voi olla että Keskustorin pikkulinnut ovat visertäneet hieman dramatisoitua totuutta.
No nyt kun Haapalan nimi nousi mainiona esimerkkinä esiin, niin minulle on ainakin täysin epäselvää kuinka paljon Vuorinen on ylipäätään Ässissä ollessaan kartoittanut näitä omia vanhoja tuttujaan? Koska ei heikäläisiä tässä ole näkynyt (Joensuuta ei tietenkään nyt lasketa, oli tiedossa että hän tulee Ässiin päättämään uransa) toki huomioiden, että juurikin joku Haapala on siellä realismin rajojen sisällä oleva kaveri mistä ylipäätään puhutaan..Tuo on taso, johon kaikki olisi tyytyväisiä.
Onko tuo realismia, on sitten eri asia.
Voi olla että Vuorista naurattaa moiset haaveilut.
Mutta malttamattomana odotan mitä se Vuorinen meille naaraa, ja toivossa on hyvä jännittää.
Ilman loukkihistoriaa emme edes haaveilisi Haapalasta ;)
Joo, tässä olet oikeassa. Järvisen vierellä tekisi tuhoja.
Ovat JMJ:n kanssa toki varmasti myös hyviä tuttuja, koska herrat pelasivat Tapparassa sen 5-6 kautta samaan aikaan.Joo, tässä olet oikeassa. Järvisen vierellä tekisi tuhoja.
Jonia kuulemma Sashan mukaan on tarjoiltu liigassa useammalle seuralle...Älkää puhuko Haapalasta. Tulee paha mieli kun vahvistus onkin joku Ikonen.
Nyt voisi Vuorinen painaa pöytään pienen statement hankinnan. Porin Ässät on mukana kilpavarustelussa ja haastaa tosissaan.
Belakin lupailema valkoinen savukin alkaa olemaan haihtunut...
Jonia kuulemma Sashan mukaan on tarjoiltu liigassa useammalle seuralle...
Ikosia on nähty jo tarpeeksi, Joona kelpaa mutta muut pitää kiertää kaukaa. Jonilla yksi suonari ja muuten aika mitäänsanomaton.Jonia kuulemma Sashan mukaan on tarjoiltu liigassa useammalle seuralle...
No nyt kun Haapalan nimi nousi mainiona esimerkkinä esiin, niin minulle on ainakin täysin epäselvää kuinka paljon Vuorinen on ylipäätään Ässissä ollessaan kartoittanut näitä omia vanhoja tuttujaan? Koska ei heikäläisiä tässä ole näkynyt (Joensuuta ei tietenkään nyt lasketa, oli tiedossa että hän tulee Ässiin päättämään uransa) toki huomioiden, että juurikin joku Haapala on siellä realismin rajojen sisällä oleva kaveri mistä ylipäätään puhutaan..
Eli Joni seuraavaksi, nää on näitä meidän mahdollisia vahvistuksia. Toivotaan kuitenkin parempaa vahvistusta. Paras liigakausi 33 pinnaa. Miikka Pitkänen 48 pinnaa parhaimmillaan liigassa, tuli vaan tsekattua tuokin, kun Allsvenskanissa Södertäljessä pelaa.Ei nyt enää mitään Ikosia, Ässissä on käynyt Jasset ja Juusot kääntymässä ja olleet hyvin näkymättömiä hiihtäjiä