Ässähuhut ja mutut

  • 6 035 474
  • 28 927

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vuorinen on / oli varmaankin kaavaillut Virtasta ja Ojantakasta hieman samaan rooliin.

Molemmat tunnetaan työteliäisyydestä ja hyvästä alivoimapelaamisesta.

Hyvä, että ensi kaudellekin on alivoimalle tulossa alivoimapelaajia. Ihan eri meininki sielläkin kun siellä ei pelaa #7 ja #23 kaltaiset pelaajat.

Sitten vielä ensi kaudeksi ylivoimalle sopivia pelaajia.

Alivoimalle niitä on jo mm. Järvinen, huhuttu Ojantakanen. Appelin ja Rohdininkin jatkot on luokkaa todennäköinen.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä mä näen pelitavan puutteet ihan yhä isona ongelmana kuin pelaajat. Varsinkin kun tuo #23 ei edes alivoimaa pelannut muutakuin spesiaalitilanteessa. Ja jos joukkueessa olisi yhtä vaarallinen pelaaja peluuttaisin edelleen samassa tilanteessa.

Välillä vituttaa Kärjen ja Salmisen turhasta haukkuminen täällä. Kaksi maajoukkuetason miestä jotka olivat väärään aikaan väärässä paikassa. Molemmat ovat tehneet komeamman uran kuin 99% tänne kirjoittavista. Jotkut vinkuvat jostain Viitalan peluuttamisesta junnuissa, mutta samaan aikaan haukkuvat em kaksikkoa vaikka kumpikin on ihan eri luokan pelaaja.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taitaa pakisto uusiutua aika rajusti, jos huhuihin on uskominen. Määttä, Matinpalo, Matinmikko, Viirret ja Jurmo jos on pohjalla jo, niin Sevänen ja Laakso lähtee melko varmasti, sillä tuo ryhmä vaatii kahta valmista takuuvarmaa suorittajaa, ei näitä kahta herraa.
Heimosalmi rapakon taa ja Mc kossu menetetään kirkaimppiin valoihin.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Vähän ottaa silmään, jos siis huhutut nimet pitävät paikkansa, että nyt Vuorisen tekemät sopparit tuntuvat järjestään vuotavan jostain kolosta. Kerttulan aikana tottunut siihen, että vuotoa organisaatiosta ei ole hirveästi ollut.

Tähän on selitys se että Vuorinen rakentelee joukkuetta "ajoissa" ja Tommi oli aina vähän "myöhässä"

Kyllä niitä Tommin hankintoja myös korvanappiin tuli, mutta ne tuntui järjestään olevan vasta kesällä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No huh, varmaan ainakin 50 uutta viestiä tässä ketjussa siitä kun olen viimeksi ehtinyt katsomaan.. ennen kaikkea noiden sentterien osalta täytyy nyt itsekin ihan kasailla näitä tietoja

Ojantakanen siis varmuudella tulossa, Graberin optio käytetään, ykkössentteri tulossa myös.. ja sitten on Järvinen valmiina. Olin itse ajatellut, että Myllymaa olisi ensi kaudella jo pysyvästi liigassa pelaamassa, mutta selvästikin olin sitten väärässä. Barach nyt lähtee pois, ja kyllähän tämä kaikki tarkoittaa sitä, että myös Turgeon on ulkona.. sen sijaan Appelin jatkosopimusta nämä mulkkailut eivät estä tai tee tarpeettomaksi, koska olen samaa mieltä kuin moni muukin, että kyllä häntä tarvitaan myös ensi kaudella
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Taitaa pakisto uusiutua aika rajusti, jos huhuihin on uskominen. Määttä, Matinpalo, Matinmikko, Viirret ja Jurmo jos on pohjalla jo, niin Sevänen ja Laakso lähtee melko varmasti, sillä tuo ryhmä vaatii kahta valmista takuuvarmaa suorittajaa, ei näitä kahta herraa.
Heimosalmi rapakon taa ja Mc kossu menetetään kirkaimppiin valoihin.
Riekkinen Seväsen saappaisiin. En pelaisi Laaksoa vielä pois. Tärkeä palanen joukkueessa.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No huh, varmaan ainakin 50 uutta viestiä tässä ketjussa siitä kun olen viimeksi ehtinyt katsomaan.. ennen kaikkea noiden sentterien osalta täytyy nyt itsekin ihan kasailla näitä tietoja

Ojantakanen siis varmuudella tulossa, Graberin optio käytetään, ykkössentteri tulossa myös.. ja sitten on Järvinen valmiina. Olin itse ajatellut, että Myllymaa olisi ensi kaudella jo pysyvästi liigassa pelaamassa, mutta selvästikin olin sitten väärässä. Barach nyt lähtee pois, ja kyllähän tämä kaikki tarkoittaa sitä, että myös Turgeon on ulkona.. sen sijaan Appelin jatkosopimusta nämä mulkkailut eivät estä tai tee tarpeettomaksi, koska olen samaa mieltä kuin moni muukin, että kyllä häntä tarvitaan myös ensi kaudella

Pitäisin myös Appelin ensi kaudella, tärkeä palanen alivoimalle ja lisäksi tärkeä äijä joukkueen kokonaisuudessa. Laakson pitäisin myös. On hyvä joukkuepelaaja ja täyttää kyllä oman paikkansa puolustuksen ryhmityksessä 5-8.

Graberille kaavaillaan ensi kaudeksi isompaa roolia eli olisiko kakkossentteri? Ykkössentteri tulossa ulkomailta ja varmasti myös ykköspakki/ykköspakit, koska vaikka Ässien vetovoima on nyt kasvanut, niin ei Ässät silti kilpaile jostain Robert Leinosta eli suomalaisista huipuista. Mielenkiinnolla odotan Vuorisen ulkkarihankintoja.

Antonen tulossa keskeisen laitahyökkääjän rooliin ja sitä ei nyt ole tiedossa, että hakeeko Vuorinen laidalle vielä lisää laatua. Rohdinin Ässät haluaa pitää, mutta neuvottelujen tilanteesta ei ole mitään tietoa.

Sisään tulossa oleva Joni Jurmo on viime kausilta nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo ja on pelannut ihan kisoissakin. Vancouverin kolmoskierroksen varaus vuodelta 2020, joka on isokokoinen lahjakkuus, josta voi kehittyä vaikka mitä. Tämä kausi ei ole mennyt Jukureissa ihan parhaalla tavalla, mutta Jurmo on hyvä aihio.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pitäisin myös Appelin ensi kaudella, tärkeä palanen alivoimalle ja lisäksi tärkeä äijä joukkueen kokonaisuudessa.

Appelille voidaan tehdä vuoden sopimus. Pelaa sitten nelosessa laidassa tai keskellä niin sopii hyvin sinne.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Välillä vituttaa Kärjen ja Salmisen turhasta haukkuminen täällä. Kaksi maajoukkuetason miestä jotka olivat väärään aikaan väärässä paikassa. Molemmat ovat tehneet komeamman uran kuin 99% tänne kirjoittavista. Jotkut vinkuvat jostain Viitalan peluuttamisesta junnuissa, mutta samaan aikaan haukkuvat em kaksikkoa vaikka kumpikin on ihan eri luokan pelaaja.
No herran jestas mitä jeesustelua. Eiköhän kaikki nyt tunnusta kyseisten herrojen tason ja uran.
Olisikohan odotusarvot tuon tason pelaajille vähän erilaiset kuin peliajasta taistelevalle junnulle.
Salminen ja Kärki olivat väärässä paikassa väärään aikaan, mutta eivät pelanneet hyvin.
Jos olisivat olleet/pitäneet itsensä kunnossa ja antaneet kaikkensa, niin muutkin kuin nlb- ja allsvenskan joukkueet olisivat olleet kiinnostuneita heidän palveluksistaan.
 

Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Molemmat ovat tehneet komeamman uran kuin 99% tänne kirjoittavista.
Tällä argumentilla ei kyllä saisi sitten kritisoida yhtään ketään, joka on pelinkin liigaa pelannut.

Juha Tapio on minusta ihan hirvittävää limaista paskaa, mutta paremman uran se on silti muusikkona tehnyt kuin allekirjoittanut.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksikko Kärki ja Salminen olisivat olleet ihan eri ukkoja, jos joukkueen sarjasijoitus olisi ollut joku muu kuin viimeinen, kyllä se vaan vaikuttaa ja erityisesti siihen pelitasoon ja asenteeseen vaikka ei sais.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
AIka paljon on Ässissä ollut tällä kaudella ns. raitinpuolen hyökkääjiä. Ja mitä nyt huhuja liikkuu, niin sisään tulee näitä myös jatkossa.

Sitäkin suuremmalla syyllä kaipaan yhtä vasenta laituria leftin kätisyydellä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nigi

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksikko Kärki ja Salminen olisivat olleet ihan eri ukkoja, jos joukkueen sarjasijoitus olisi ollut joku muu kuin viimeinen, kyllä se vaan vaikuttaa ja erityisesti siihen pelitasoon ja asenteeseen vaikka ei sais.
Jos ja jos. Olisivat sitten pelanneet siihen malliin, että joukkueen sarjasijoitus ei olisi ollut viimeinen. Tällaisten joukkueen tärkeimpien miehien panoksella on kuitenkin aika merkittävä korrelaatio siihen kuinka paljon joukkue voittaa pelejään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
SaiPa tyhjenee nyt urakalla, Meskanen edelleen siellä on, ja vaikka onkin right niin toki hänet silti ottaisin pataan, koska hän olisi juuri se mitä tarvitaan. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko sitä Meskasta edes kysytty, koska kyllä myös organisaatio tietää mikä se yksi iso kipupiste on tällä kaudella ollut, ja mikä mahtava täsmälääke Meskanen siihen olisi..

Toivottavasti nyt ei ihan vapaaehtoisesti jäädä tumput suorina sivustakatsojaksi ja ajatella, että kuitenkin sen Meskasen vie joku isompi joukkue. Yrittää pitää, koska pelaajan tuominen etenkin Suomen ulkopuolelta tässä vaiheessa kautta on aina hankalaa ja hidasta, että hänestä saataisiin kunnolla hyöty irti..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jättikokoinen Olhaver voisi olla projektipelaajana mielenkiintoinen. Sellainen köyhän miehen Mörkö. Jäi viimeksi Ässiä vastaan mieleen siitä, että oli jostain syystä usein tökkimässä ässäläisiä vihellysten jälkeen. Taustaa on kuitenkin Ruotsin junnumaajoukkueesta ja on lefti. Ei todellakaan tällä hetkellä mikään supervahvistus, mutta tuskin hintalappukaan on kovin suuri.

Tiedä sitten tarvitaanko tälle kaudelle hyökkäykseen enää mitään leveyttä vai onko parempi antaa nekin minuutit junnuille.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SaiPa tyhjenee nyt urakalla, Meskanen edelleen siellä on, ja vaikka onkin right niin toki hänet silti ottaisin pataan, koska hän olisi juuri se mitä tarvitaan. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko sitä Meskasta edes kysytty, koska kyllä myös organisaatio tietää mikä se yksi iso kipupiste on tällä kaudella ollut, ja mikä mahtava täsmälääke Meskanen siihen olisi..

Toivottavasti nyt ei ihan vapaaehtoisesti jäädä tumput suorina sivustakatsojaksi ja ajatella, että kuitenkin sen Meskasen vie joku isompi joukkue. Yrittää pitää, koska pelaajan tuominen etenkin Suomen ulkopuolelta tässä vaiheessa kautta on aina hankalaa ja hidasta, että hänestä saataisiin kunnolla hyöty irti..

Kyllä Meskanen on ollut ainakin aiemmin Ässien tutkan alla. Sitä en tiedä, että mikä on tilanne nyt. Ottajia hänellä kyllä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös