Mainos

Ässähuhut ja mutut

  • 6 407 853
  • 30 392

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Pesisi Saarela kyllä Killisen omissa papereissa 100-0. Killisen kuskaamisesta päästään eroon, tilalle saataisiin kamppailuvoimaa, nopeutta ja laukaisu-uhkaa. Selostajan mukaan Killinen päässyt pisteille viimeksi tammikuussa.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikö se tehnyt jo jatkon Ipaan, vai muistanko omiani.

Jatkoa Ilvekseen ei ole ainakaan julkaistu ja Tampereen suunnalta kuuluneiden huhujen mukaan Saarela ei ole jatkamassa Ilveksessä. Chicagon varaus vuodelta 2019, joten Chicagon pitää tarjota sopimusta viimeistään kesällä 2023. Tavallaan siis sopisi siihen Kerttulan mantraan, että pyritään hankkimaan NHL-varauksia, jotka ehkä tekisivät sen änärisopimuksen.

Huomasin tämän seuraamisen iltapäivällä ja jotenkin tuli tästä hämmentynyt olo, koska jotain ohutta huhua olen kuullut paluusta Raumalle. Mutta siis hyvinkin ohutta. Ihan en silti vielä usko Saarelan siirtyvän Ässiin, mutta luultavimmin jos Suomessa jatkaa, niin pitää siirtyä paikkaan, jossa voisi tapella paikasta siellä tulosyksikössä. Ässät tietysti voisi olla sellainen seura. Ja kannattaa muistaa, että Antti neuvotteli Ässien kanssa jo jokunen vuosi sitten, mutta siirto ei toteutunut. Saapa nähdä, että miten käy.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Saarela olisi kyllä todella mielenkiintoinen haku, allekirjoittaisin itsekin heti. Hänen voisi hyvällä syyllä nähdä tulevan Killisen jättämälle tontille, ja kaverin lopullinen potentiaali on tullut esiin viimeistään tällä kaudella. Olisi varmaan aikalailla todennäköinen 15 maalin mies ensi kaudella..
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Käyrä näyttää vahvasti ylöspäin, ja voisi olla todellinen kultakimpale...mutta loukkaantumishistoria on huolestuttava.
Tulosyksikön roolia hänelle on luvattu, jos Ässiin tulee.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksessä melkoisen kova nippu ensi kaudeksi ja onkohan näin, ettei Saarelalle ole siellä roolia tarjolla ja täällä sitä varmasti olisi. Pystyy muute pelaamaan laidalla ja keskellä, eli melkoisen tuttu kriteeri täyttyy.

Tähän täytyy kommentoida, että Saarela pelasi ykkösen laiturina loukkaantumiseensa asti. Olisi varmasti jatkanutkin Kontiolan laiturina, vaikka kokoonpano on vahvistunutkin. On ollut Odenin kanssa ainoat laiturit joiden kanssa Kontiola on onnistunut. Eiköhän Antti lähde koittamaan P-Amerikkaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tähän täytyy kommentoida, että Saarela pelasi ykkösen laiturina loukkaantumiseensa asti. Olisi varmasti jatkanutkin Kontiolan laiturina, vaikka kokoonpano on vahvistunutkin. On ollut Odenin kanssa ainoat laiturit joiden kanssa Kontiola on onnistunut. Eiköhän Antti lähde koittamaan P-Amerikkaan.
Saarelalla ei tietysti ole mitään perustetta alkaa seurata Ässiä instassa, jos hän olisi lähdössä P-Amerikkaan.. toki olet oikeassa siinä, että valmiudet hänellä lähteä sinne kokeilemaan olisivat varmaan nyt jo olemassa. Mutta kyllä hän toisaalta tarvitsisi alle vielä liigassa sen yhden aikuisten oikean ison läpimurto kauden

Onko muuten Saarelan tämä kausi jo kokonaan ohi loukkaantumisen takia? Kerttula on ilmoittanut, että täysin uusia sopimuksia on Ässillä valmiina pöytälaatikossa, mutta niitä ei tietenkään julkaista ennen kuin kausi on ohi.. nämä sometilien seuraamiset tuntuvat vain nykypäivänä monesti päästävän kissan pussista jo etukäteen. Eli jos Saarelan kausi on ohi, niin noinkohan siksi uskalsi someseuraamisella "paljastaa" tämän mahdollisen sopimuksen Ässiin, tiedä häntä..
 
Kausi on ohi Ilveksen ilmoituksen mukaan. Saarela on hieno hankinta Ässiltä tai keneltä tahansa Liigajoukkueelta, jos Suomessa jatkaa. 20 maalin mies.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Saarelalla ei tietysti ole mitään perustetta alkaa seurata Ässiä instassa, jos hän olisi lähdössä P-Amerikkaan.. toki olet oikeassa siinä, että valmiudet hänellä lähteä sinne kokeilemaan olisivat varmaan nyt jo olemassa. Mutta kyllä hän toisaalta tarvitsisi alle vielä liigassa sen yhden aikuisten oikean ison läpimurto kauden

Onko muuten Saarelan tämä kausi jo kokonaan ohi loukkaantumisen takia? Kerttula on ilmoittanut, että täysin uusia sopimuksia on Ässillä valmiina pöytälaatikossa, mutta niitä ei tietenkään julkaista ennen kuin kausi on ohi.. nämä sometilien seuraamiset tuntuvat vain nykypäivänä monesti päästävän kissan pussista jo etukäteen. Eli jos Saarelan kausi on ohi, niin noinkohan siksi uskalsi someseuraamisella "paljastaa" tämän mahdollisen sopimuksen Ässiin, tiedä häntä..

Itse olen kuullut, että Saarelan kausi on päätöksessään. Ja mitä tulee tuohon Saarelan NHL-sopimukseen, niin se pitää tehdä viimeistään ensi kauden jälkeen, jos Chicago aikoo pitää oikeudet. Ja vaikka tekisi jo tänä keväänä sopimuksen, niin tietysti voi luultavasti pelata ensi kauden vuokralla Euroopassa.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
En millään nyt muista mutta onko täällä ollut maininta JoKP ulkomaalaisesta tehokaksikosta Werbik-Miller? Molemmat tai edes toinen try-outille. Toki varmaan muutkin ovat perässä niin koti- kuin ulkomailla.
Werbik iso 191/88 sentteri ja Miller taas lyhyt vanttera 175/78 laituri.
Saarelalle ehdoton peukku.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Itse olen kuullut, että Saarelan kausi on päätöksessään. Ja mitä tulee tuohon Saarelan NHL-sopimukseen, niin se pitää tehdä viimeistään ensi kauden jälkeen, jos Chicago aikoo pitää oikeudet. Ja vaikka tekisi jo tänä keväänä sopimuksen, niin tietysti voi luultavasti pelata ensi kauden vuokralla Euroopassa.
Tätä itsekin mietin, että tosiaan Blackhawksin takaraja Saarelan kanssa on vasta vuoden päästä keväällä. Joten voisi olla ihan looginen veto, että kaveri olisi nyt tehnyt vuoden sopimuksen Ässiin, koska tosiaan tokkopa vielä tänä keväänä tekee änärisopimusta (etenkin kun tämä kausi jäi kesken jo puolivälissä). Ja ensi kaudella se kova läpimurto tiskiin, sitten nimi paperiin ja P-Amerikkaan.. kuulostaisi itse asiassa todella järkevältä suunnitelmalta

Saarela olisi sitten ensi kauden se toinen TOP-2 vasen laituri Joensuun oheen
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Saarela toteutuessaan olisi hyvä haku Suomen markkinoilta. Täytyy silti muistaa jatkossa, että markkinoissa tulee tapahtumaan mullistus, kun KHL tippuu pois. Olis mielenkiintoista tietää mimmosella liksalla parikymppinen hyökkääjä liikkuu. Ja onko tästä mahdollisesta diilistä sovittu ennen vai jälkeen Ukrainan kriisin.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ei Saarela enää Ilvekseen mahdu. Pelaajia tulvii ovista ja ikkunoista.

Huh, kolmas Saarela Ässiin? Olisiko potenssiin vielä kovempi? Pahi suoriutui kohtalaisesti, Aleksi kiitettävästi, niin Antin vuoro erinomaisesti?
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Ei Saarela enää Ilvekseen mahdu. Pelaajia tulvii ovista ja ikkunoista.
Ja Ilveksellä vasempaan laitaan löytyy Suomi, Mieho, Päkkilä, Nalli, Nyman ja eikös S.Virtanenkin ole sentterilaituri, eli tulosyksikön roolia ei näillä näkymin olisi Saarelalle tarjolla, se rooli Ässistä varmasti Antille löytyisi.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmasti Saarela hakee sitä isompaa roolia ja täällä sen varmasti myös saa. Toteutuessaan hieno hankinta, kelpaa kyllä. Kaksi ekaa kenttää Joensuu - Barach - Erholtz ja Saarela - xx - Ruuttu tai Saarela -Ruuttu - Salminen tai jopa Saarela - Myllymaa - Viitala.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Huh, kolmas Saarela Ässiin? Olisiko potenssiin vielä kovempi? Pahi suoriutui kohtalaisesti, Aleksi kiitettävästi, niin Antin vuoro erinomaisesti?
Ei tosiaan voi olla hykertelemättä ajatukselle, että jos Saarela nyt sitten Ässiin tulisi, niin mitkä asiat ovat taustalla. Siellä on isäpappa jyrähtänyt, että se on perheen kunniasta nyt kyse. Että eihän se ole Saarela eikä mikään joka ei ole Ässissä pelannut *hymiö*
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Varmasti Saarela hakee sitä isompaa roolia ja täällä sen varmasti myös saa. Toteutuessaan hieno hankinta, kelpaa kyllä. Kaksi ekaa kenttää Joensuu - Barach - Erholtz ja Saarela - xx - Ruuttu tai Saarela -Ruuttu - Salminen tai jopa Saarela - Myllymaa - Viitala.

Boldattu kuulostaa jo valmiilta. Kyllä kelpaisi. Kolmoskenttä.

Kahteen ensimmäiseen Joensuu, Erholtz, Ruuttu, Barach jne.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ja Ilveksellä vasempaan laitaan löytyy Suomi, Mieho, Päkkilä, Nalli, Nyman ja eikös S.Virtanenkin ole sentterilaituri, eli tulosyksikön roolia ei näillä näkymin olisi Saarelalle tarjolla, se rooli Ässistä varmasti Antille löytyisi.
Kyllähän tuossa viisikossa Saarelalle todellakin olisi tulosyksikön rooli tarjolla, mutta eiköhän Ilves laske saavansa jonkun kovemman kaverin.

Saarela on todella hyvä pelaaja, vertaaminen johonkin Killiseen on todellista aliarviointia. Täydellä kaudella potentiaalinen 20maalin mies. Vahva luistelija ja suojaaja. Silti viimeistelijänä aika keskinkertainen, ja sentterinä heikko.
Alivoimalla oli Ilveksen paras hyökkääjä jo tällä kaudella.

Epätasaisuus miestä on vaivannut ja pisteet tulivat putkissa. On silti todella lähellä läpimurtoa ihan liigan huipulle, ja 40pisteen kausi on realismia, jos löytää roolin ylivoimalta, mihin ei kyllä valitettavasti ole Ilveksessä vielä tuonut mitään.
 
Sitä minä vähän niinkuin ajattelinkin, että vasemmalle kaistalle on jo Suomi, joka on varmasti kärkipelaaja, Miehokin pelannut kärkiketjuissa mitä vähän katsonut, ja Ipa todennäköisesti tulee KHLstä vapautuvia pelaajia ottamaan itselleen. Saarela on voinut ajatella parhaakseen lähteä isomman roolin perässä muualle, mistä sitä tietää.

Ja joo, Killiseen vertaaminen johtuu varmaan lähinnä siitä, että olisi tulossa tontille joka Killisen piti lunastaa. Aivan eri tason pelaajat.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Käyrä näyttää vahvasti ylöspäin, ja voisi olla todellinen kultakimpale...mutta loukkaantumishistoria on huolestuttava.
Tulosyksikön roolia hänelle on luvattu, jos Ässiin tulee.
Rooli plus joukkueen kovapalkkaisin pelaaja - kuten oli veljensäkin Poriin tullessaan. Ei välttämättä paras mahdollinen haku mutta toisaalta eipä Ässät nykyisellään pysty ketään kaappaamaan. Tänne tulevat pelaajat on järjestään niitä, joille edellinen seura on näyttänyt ovea.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rooli plus joukkueen kovapalkkaisin pelaaja - kuten oli veljensäkin Poriin tullessaan. Ei välttämättä paras mahdollinen haku mutta toisaalta eipä Ässät nykyisellään pysty ketään kaappaamaan. Tänne tulevat pelaajat on järjestään niitä, joille edellinen seura on näyttänyt ovea.

Kannattaa nyt muistaa, että Saarela on aivan realistisesti tuollainen 20 maalin mies tähän liigaan. Tällä kaudella esimerkiksi teki 37 pelissä 12 maalia ja kausi jäi kesken loukkaantumisten takia. Lisäksi on hyvä huomioida, että Saarela on vasta 20-vuotias.

Jos Saarela pelaa ensi kaudella Ässissä, niin on kahden ensimmäisen ketjun mies. Liigatason läpimurto on lähellä.
 
Nigi

Jäsen
Saarelalla on hyvät ominaisuudet tuloksentekoon. Vahva luistelija ja rannekuti on nimensä mukaisesti kunnossa. Laiturina näen ensikaudella kahdessa ekassa kentässä mielelläni.

Kakkosketjuna Saarela-Barach-Erholtz olisi kova setti.

Toki noi instagram seuraukset on mitä on…
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllähän Saarela voisi olla kiva nähdä Salmisen ruokkimana, kunhan Kärki pysyy tuosta ketjusta kaukana ja sentterinä on joku helvetin hyvin oman pään pelaava hankinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös