Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 879 269
  • 8 574

Jeffrey

Jäsen
Mikä näiden aatesuuntien ero sitten lopulta oli, jos uhrikin huuteli facebookissa juutalaisia uuniin lämmittelemään?

En ole seurannut nyt ihan viimeisintä uutisointia aiheesta, enkä etenkään uhrin facebook-seinää, mutta onko nyt siis viimeisin tulkinta, että tekijä ja uhri edustivat samaa aatesuuntausta ja kyseessä olikin joku sisäinen välien selvittely?

Itse tulkitsin tämän lähinnä kapitalismin vastustamisena, voin toki olla väärässäkin.

Sama syy oli aikanaan Stalinilla aloittaa vainot, joten voi kai edelleen olla myös näiden nassukoiden kanssa vastakkaista aatesuuntaa?

Toki muistetaan nyt, että tällaisten asioiden esiintuominen on oksettavaa. Jimi oli rauhaa ja maailmaa rakastava runopoika.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Toki muistetaan nyt, että tällaisten asioiden esiintuominen on oksettavaa. Jimi oli rauhaa ja maailmaa rakastava runopoika.
Tottahan toki, kunhan vaan toin esille juutalaisvihan, niin jokunenkin rasismia vastustava suvakki saa lisää yhtymäkohtia itsensä ja uhrin välille.
 

P.Kaukalo

Jäsen
Itse tulkitsin tämän lähinnä kapitalismin vastustamisena, voin toki olla väärässäkin.

Sama syy oli aikanaan Stalinilla aloittaa vainot, joten voi kai edelleen olla myös näiden nassukoiden kanssa vastakkaista aatesuuntaa?

Toki muistetaan nyt, että tällaisten asioiden esiintuominen on oksettavaa. Jimi oli rauhaa ja maailmaa rakastava runopoika.

ottamatta kantaa mikä aatesuunta on oikea ja mikä ei, niin itseäni lähinnä kiinnosti tämä poliittisen väkivallan määrittely. Edellinen vastaukseni nyt oli lähinnä sarkastinen ja tämän hetkiset faktat huomioiden ainakin itse otaksun, että uhri ja tekijä edustivat, jos nyt eivät vastakkaisia, niin ainakin suurilta osin toisistaan poikkeavia aatesuuntauksia.
 

Tuamas

Jäsen
Eli nassejen teko on jotenkin nyt oikeutetumpi kun uhri ei olekaan viaton rippikoululainen?
Vaikea nähdä mitään muuta syytä tähän länkytykseen.

Hyvin ja pelottavasti te nassesymppaajat vedätte.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Toki muistetaan nyt, että tällaisten asioiden esiintuominen on oksettavaa. Jimi oli rauhaa ja maailmaa rakastava runopoika.

Syytätkö uhrin isää siis valehtelijaksi? Sähän olit tässä taannoin kovasti sitä mieltä että uhrin isää ei ole syytä kyseenalaistaa vaan on uskottava mitä lehteen on kerrottu.
 

Jeffrey

Jäsen
Syytätkö uhrin isää siis valehtelijaksi? Sähän olit tässä taannoin kovasti sitä mieltä että uhrin isää ei ole syytä kyseenalaistaa vaan on uskottava mitä lehteen on kerrottu.

Ei sen hetkisen tiedon mukaan ollutkaan. Enkä missään nimessä syytä, enkä syytä myöskään lehdistöä mistään. Kuten jo sanoin, Jimi oli rauhaa ja maailmaa rakastava runopoika. Senhän takia tästä on tällainen häly noussut, koska natsit tällaisen tappoivat.
 

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Kun täällä monet sanovat, että tämä tapaus ei ollut poliittista väkivaltaa, niin minua kiinnostaisi tietää, että mikä täyttää poliittisen väkivallan kriteerit? Eli
tapahtumaketju on se, että jotain tiettyä aatesuuntaa edustava henkilö potkaisee toista aatesuuntaa edustavaa henkilöä, ensimmäistä aatesuuntaa koskevassa mielenilmauksessa. Eli mikä on poliittisen väkivallan määritelmä/mikä tekee väkivallasta poliittista? Pitääkö sitä ensin vetää jonkinlainen poliittinen debatti ja sitten vielä erikseen ilmoittaa, että aikoo kohdistaa nyt poliittisista syistä väkivaltaa toiseen osapuoleen?

Itse ajattelisin niin, että jos aatesävytteisessä mielenilmauksessa/pamflettienjakotilaisuudessa suuttuu/provosoituu vastakkaista aatesuuntausta edustavan henkilön huutelusta/maahan sylkemisestä, niin voisi todeta kyseen olevan poliittisesta väkivallasta.

Itse en näe tätä poliittisena väkivaltana koska suunnitelmallisuus puuttuu. Jos kyseessä on yksittäinen potku rintaan jonka johdosta uhri on kaatunut, kyseessä on enemmänkin pahoinpitely ja kuolemantuottamus. Riippuu toki monesta asiasta mutta tällä tiedolla asiasta ei muuta saa. Katsotaan paremmin tiedoin sitten uudestaan. Esitutkinnassa oikkarin raportti tulee näyttelemään isoa osaa.
Joku varmaan ottaa kiinni tuohon suunnitelmalisuuteen, siitä vaan. Minun jotenkin vaikea nähdä tätä muuna kuin väkivaltaisen ihmisen idiotismista johon narkomaani(?) antoi tilaisuuden. SVL ei minulta saa sympatiaa, heillä tuntuu olevan aika vähän annettavaa yhteiskunnan rakentamiseen.
 
Pikana vielä lyhyt vittuilu TerhoOrpojen ajatukselle, että jotain voisi tehdä, joten kielletään järjestöjä. Heh-heh.
Jep. Tuli muuten hieman tähän liittyen hyvä kirjoitus vastaan Tere Sammallahdelta facebookissa. Oli sen verran asiaa, että lainaan sen kokonaisuudessaan:

Kun monet kyselevät, että mikä on se rasistien ja fasistien vastainen ääripää? Sitä ääripäätä edustavat ihmiset, jotka oikeusvaltioperiaatteen yli talloessaan, ja kansalaisoikeuksien rajoittamista vaatiessaan, väittävät olevansa demokratian ja vapauden esitaistelijoita.

Oikeusvaltiomme ja demokratiamme ovat todellakin kriisissä, kun kansanedustajat ihan ministereitä myöten julistavat ihmisiä syyllisiksi ohi oikeuslaitoksen ja vaativat kaikkien yhdistymisvapauden rajoittamista ennen kuin edes poliisin esitutkinta on valmis. Se on juuri sitä fasismia, mistä SVL haaveilee.

Poliisi ja oikeuslaitos tulevat jakamaan Karttusen tapauksesta tarvittavat tuomiot ja sen jälkeen voidaan miettiä keinoja ehkäistä vastaavaa tulevaisuudessa. Mutta jos lainsäätäjämme lähtevät sytyttelemään noitarovioita vapauden ja demokratian nimissä, niin suurimpia huoliamme ei todellakaan ole parin kansallissosialisti-idiootin tekemä väkivalta.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jep. Tuli muuten hieman tähän liittyen hyvä kirjoitus vastaan Tere Sammallahdelta facebookissa. Oli sen verran asiaa, että lainaan sen kokonaisuudessaan:

Sammallahden kirjoituksen perusteella Saksa on fasistinen valtio, edelleen. Siellähän natsiaatetta levittävät ryhmät ja yhdistykset ovat laissa kielletty mutta silti siellä näitä ryhmiä on. Ei näitä lainsäädännöllä pystytä koskaan kitkemään koska vähä-älyisiä väkivaltaa ihannoivia luusereita tulee aina olemaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Europarlamentaarikko Halla-ahon mukaan teon taustalla ei ole poliittista agendaa. Vastaavaa tapahtuu aseman läheisyydessä joka viikonloppu ilman, että ne ylittävät uutiskynnystä. Eivät omaa siis poliittista käyttöarvoa toisin kuin tässä tapauksessa, jota nyt käytetään "kyynisesti hyväksi".
Halla-aho Asema-aukion tapauksesta Ylelle: "Tätä käytetään hyvin kyynisesti hyväksi"
Typerä kommentti Halla-aholta, johan tuo järjestö oli ottanut "kunnian" teostaan. Enkä minä lähtisi rinnastamaan tätä joihinkin viikonlopun kännitappeluihin, joissa (kaikenlainen väkivalta on tuomittavaa, mutta ymmärtänette pointin) Pera muksauttaa Makea nekkuun, koska Make ei palauttanutkaan kaverusten kimppalottoa. Järjestäytymisessä on kuitenkin aikamoinen ero.

Myös eräs toinen poltiikassa oleva tohtori on näemmä heittänyt vähän erikoisen kommentin. Heittäjänä Veronika Honkasalo ja aiheena juurikin tämä Halla-ahon lausunto:

Toimittajat voisivat miettiä tarkkaan, kuinka paljon Halla-ahon lausunnoille halutaan antaa tilaa. Haluaako media toimia H-A:n äänitorvena?

Kyseessä on suora sitaatti Honkasalon Twitter-tililtä, missä hän ottaa kantaa median toimintaan Individualin linkittämän haastattelun referointiin eri medioiden toimesta. Voin kertoa Veronikalle, että media ei kyllä halua Halla-ahon äänitorveksi, ei missään nimessä. Kyseessä on ihan normaali toimintatapa; kun tunnettu poliitikko sanoo jotain outoa, niin toimittajat iskevät jutun lehteen.

Näinhän Honkasalollekin taisi käydä sen "jääkiekon raiskauskulttuuri" -twiitin jälkeen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sammallahden kirjoituksen perusteella Saksa on fasistinen valtio, edelleen. Siellähän natsiaatetta levittävät ryhmät ja yhdistykset ovat laissa kielletty mutta silti siellä näitä ryhmiä on. Ei näitä lainsäädännöllä pystytä koskaan kitkemään koska vähä-älyisiä väkivaltaa ihannoivia luusereita tulee aina olemaan.
Natsi-Saksan ansiosta miljoonat menettivät henkensä. Tällaisen pienen maailmanpoliittisen tapahtuman jäljiltä saattaneen tehdä ylilyöntejä, mutta ehkäpä tuossa tapauksessa oli perusteltuakin natsismin kieltäminen. Mitenkään vähättelemättä steissin tapahtumaa (en koe mitään sympatiaa noiden ihmispaskojen suuntaan) nyt Suomessa on tapettu yksi henkilö. Sillä perusteella en lähtisi perustuslaillisia vapauksia rajoittamaan muilta kuin kyseiseltä tappajalta, joka ansaitsisi tuolla track-recordilla joutua linnaan tai hoitoon loppuelämäkseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sammallahden kirjoituksen perusteella Saksa on fasistinen valtio, edelleen. Siellähän natsiaatetta levittävät ryhmät ja yhdistykset ovat laissa kielletty mutta silti siellä näitä ryhmiä on. Ei näitä lainsäädännöllä pystytä koskaan kitkemään koska vähä-älyisiä väkivaltaa ihannoivia luusereita tulee aina olemaan.

Minä kyllä toivoisin palautusta entisaikojen sanktiolle, nimeltä kansalaisluottamuksen menetys. Vaikka tuo ei nilkkapantaakaan toisi, niin menisi äänestysoikeus samalla, kun kaikki poliittiseen toimintaan osallistuminen kiellettäisiin, eipä tuolla sanktiolla mihinkään virkoihinkaan valikoituisi, joten sillä saataisiin tämä epäisänmaallinen ja epäinhimillinen aines kätevästi mahdollisimman kauas poliittisesta vallasta ja päätöksenteosta. Taitaa vaan olla niin, että ei löydy valtapuolueilta, varsinkaan persuilta halua ja kykyä panemaan pistettä idiotismille. Oleellista kuitenkin on estää näiden väkivaltaa ihannoivien luusereiden päätymistä vallankäyttäjiksi millään tasolla. Historia osoittaa, jos ei tätä älytä, että tulema inhimillisen kärsimyksen määränä on käsittämätön, vaikka nuo lopulta aina suohon sotketaankin. Siksi pirulta on katkaistava kaula ja kuohittava tehokkaasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämän maan aatekentässä mittari jo lähentelee punaisia (huom! ei aate) lukemia ja mitä kauemmin vitkutellaan, sitä suuremman hinnan kaikki siitä joutuu maksamaan. Tietysti tämä kuolemantuottamus edellyttää ihan ehdottoman tuomion, jossa poliittinen aspekti toimii koventavana perusteena. Muille natseille yhdellä polkaisulla kansalaisluottamuksen menetys. Homma ratkaistu.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tämä mies Jussi Hallaaho - Olikohan tämä poliittinen kannanotto... | Facebook
siis puhuu siitä kuinka tapahtumia käytetään kyynisesti hyväksi?

Kahdet rattaat jne.
Eihän tuota kaveria ole pitkään aikaan voinut ottaa tosissaan. Seura tekee kaltaisekseen. Oli kyllä naurussa pidättelemistä kun JH-a sössöttää jonkun tapahtuman kyynisestä hyväksikäytöstä. Varsinkin kun se tipahti WA-ryhmässä saatesanoilla on sillä vittu otsaa ja sitten pärähti Halla-ahon loputon otsa ruutuun.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Typerä kommentti Halla-aholta, johan tuo järjestö oli ottanut "kunnian" teostaan. Enkä minä lähtisi rinnastamaan tätä joihinkin viikonlopun kännitappeluihin, joissa (kaikenlainen väkivalta on tuomittavaa, mutta ymmärtänette pointin) Pera muksauttaa Makea nekkuun, koska Make ei palauttanutkaan kaverusten kimppalottoa. Järjestäytymisessä on kuitenkin aikamoinen ero.

Olen samaa mieltä: typerä kommentti Halla-aholta. Totta kai kyseessä oli poliittinen väkivallanteko, tässä tapauksessa kansankielellä tappo. Halla-ahohan käyttää tuota perinteistä "ei mitään tekemistä islamin kanssa" -argumenttia omiin tarkoituksiinsa tässä tapauksessa.

Se, missä vasemmistolla on lähtenyt pahemmin laukalle, on hallituksen tai perussuomalaisten syyttäminen tapahtuneesta.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en näe tätä poliittisena väkivaltana koska suunnitelmallisuus puuttuu. Jos kyseessä on yksittäinen potku rintaan jonka johdosta uhri on kaatunut, kyseessä on enemmänkin pahoinpitely ja kuolemantuottamus. Riippuu toki monesta asiasta mutta tällä tiedolla asiasta ei muuta saa. Katsotaan paremmin tiedoin sitten uudestaan. Esitutkinnassa oikkarin raportti tulee näyttelemään isoa osaa.
Joku varmaan ottaa kiinni tuohon suunnitelmalisuuteen, siitä vaan. Minun jotenkin vaikea nähdä tätä muuna kuin väkivaltaisen ihmisen idiotismista johon narkomaani(?) antoi tilaisuuden. SVL ei minulta saa sympatiaa, heillä tuntuu olevan aika vähän annettavaa yhteiskunnan rakentamiseen.
Juu, niin ottaa. Mielestäni teon suunnitelmallisuudesta ei saa kokonaiskuvaa ainoastaan miettimällä, että olikohan nyt juuri kyseisen jannun potkiminen suunniteltu etukäteen. Ei tietenkään ollut. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäin kun he pahoinpitelevät jonkun jalkauduttuaan ihmisten ilmoille natsipropagandaansa jakamaan.

Lainaus Kansan Uutisten jutusta:

Kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen 5–6 jäsentä jakoi lentolehtisiä Vantaan Paalutorilla Myyrmäessä 25. tammikuuta. Paikalle sattunut ulkomaalaistaustainen mies esitti erittävän mielipiteensä natsipropagandan jakamiseen.

Osa aktivisteista pahoinpiteli miehen. Missä vaiheessa tapauksen tutkinta on, tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista?

– Siinä kävi tosiaan sillä tavalla, kun asianomistajaa kuultiin ja hänelle näytettiin kandidaatteja, ettei hän tunnistanut ketään tekijäksi. Teko on tapahtunut, muttei sille ole todistajia.

...Poliisilla kyllä on käsitys tekijästä, mutta todistajat puuttuvat. Niitä odotellessa tutkinta pysyy jäissä.

– Sanotaan näin, että tiedän kuka se tekijä on.


Ja sitten se oulun tapaus, kun pahoinpitelivät kokoomuksen kunnallissihterrin, jonka epäilivät kuvanneen heitä julkisella paikalla.

Järjestön nykyinen johtaja Juuso Tahvanainen tuomittiin kokoomusaktiivin pahoinpitelystä Oulussa huhtikuussa 2011.[20] Tuolloin kolme järjestöön kuuluvaa miestä oli jakamassa järjestön lentolehtisiä Oulun Rotuaarilla, kun he hyökkäsivät Kokoomuksen järjestösihteerin kimppuun otaksuessaan tulleensa valokuvatuiksi. Poliisi joutui käyttämään pippurisumutinta ja etälamautinta luotiliiveillä varustautuneiden miesten taltuttamiseksi.[21]

En tiedä, mutta epäilen vahvasti, että erilaisia enempi vähempi vastaavia tilanteita on ollut myös muita, jossa natsit ovat käyttäneet fyysistä väkivaltaa / voimaa näissä tilaisuksissaan. Ihan siltä pohjalta, että kun näitä tapauksia on ollut nyt jo useampi, joissa poliisit on kutsuttu paikalle ja asiasta on kirjoitettu lehteen asti.

Tänne aikaisemmin linkatun varisverkoston jutun mukaan kahdella natsilla oli asema-aukion tapahtumassakin yllään "rystyssuojatut hanskat".

Yleisesti ottaen pidän selvänä, että kyseinen järjestö ihannoi väkivaltaa. Ymmärrykseni pohjalta pidän myös selvänä, että järjestö haluaa antaa itsestään kuvan radikaalina väkivaltaan valmiina olevana ryhmänä, joka ei ota taka-askelia. "Katuaktivismia Helsingissä" -videossa näytetään kuvaa veren tahrimassa maassa makaavasta miehestä, jonka jälkeen tulee teksti "aktivoidu". MV-lehti, jolla on ilmeisiä kytköksiä vastarintaliikkeeseen ja jonka keskustelupalstalla on vastarintaliikkeen hallinnoima oma osuus linkkaa kyseisen osion videosta otsikolla Video: Raato asvaltilla Vastarintaliikkeen tapahtumassa 10.9. Olisiko suvakin kannattanut vain antaa pelolle valta?

Toivon poliisin ottavan tutkinnassaan tällaiset seikat huomioon ja oikeuden sitten myöhemmin arvioivan myös tältä kannalta teon suunnitelmallisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
hallituksen tai perussuomalaisten syyttäminen tapahtuneesta.

Minä, olematta minkään aatesuunnan kannattaja, vaikka vanhaksi väsyneeksi kommariksi olen nimitettykin, kiinnitin jo Immoskohun aikaan huomiota siihen, että mikäli persuilla on halua profiloitua vakavasti otettavaksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi olisi jo silloin pitänyt olla munat panna puolueessa rehottava natsisympatiseeraaminen tekojen, että toimien tasolla selväksi. Ei voi olla uskottava puolue, jos sen jäsenistö flirttailee ja sympatiseeraa suomelle vihamielisen poliittisen ryhmittymän kanssa. Kerta toisensa jälkeen valehtelevan ne vitseiksi, tai henkilökohtaisiksi kannanotoiksi, kun puolueen johtokaan ei jämäkästi näihin puutu, puuttuu koko puolueelta uskottavuus. Mikäli kansalaisluottamuksen menetys olisi sanktiovalikoimassa, pääsisi tietysti Soini helpommalla, kun tämä hörhöjoukko olisi luonnollisesti ulkona kaikesta poliittisesta toiminnasta lain nojalla. Muuten, pahaa pelkään ei näitä tupajumeja saada pois nakertamasta yhteiskuntaa heikommaksi. Muista, että tuo sanktio koskisi kaikkia yhteiskuntajärjestyksemme vastaisia toimijoita aatesuunnasta riippumatta. Rakkautta ja rajoja, sillä näistä selvitään, jos halutaan. Myös hallitus, joka ylimmästä vallasta vastaa on myös vastuussa kantamansa vallan seurauksista, tai ainakin pitäisi olla, nykysuomessahan se taitaa hoitua "sori siitä" lausahduksella kaiken jatkuessa ennallaan. Kyllähän on niin, että suurin yksittäinen vastuullinen, jos asiat eskaloituu hallitsemattomiksi on hallitus, toimillaan tai toimettomuudellaan, ei siitä mihinkään pääse.
 

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Kiitokset @floikkari , hieno ja perusteltu vastaus. Ikävä vastata lyhyesti: yksittäisiä tapauksia joiden perusteella ei voida tuomita kokonaista järjestöä. Vai voiko? Jos vastaus on kyllä, kuinka monta väkivallan tekoa tarvitaan että näin oli? Tulee vaan mieleen eräs toinen tuotu idelogia joka hakee yhteiskunnan muutosta sekä on sisäsyntyisesti väkivaltainen ja jonka jäsenet ovat syyllistyneet vähintään yhtä vakaviin rikoksiin ihan tässä lähiaikoina. Lisävihje: olivat natsien kanssa liitossa isossa kähinässä. Mikä nämä erottaa niin että toinen on tuomittavissa ja toinen ei?

En symppaa kumpaakaan, kunhan kyselen ja ihmettelen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toivon kyllä että olisi äärimmäisen korkea kynnys, mitä tulee poliittisten järjestöjen kieltämiseen. Tietysti SVL on täydellisen oksettava tapaus, mutta en näillä tiedoin vielä kannattaisi sen lakkauttamista.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Mitä enempi noita epäillyn taustoja on lehdissä retosteltu, tulee oikeastaan kaksi asiaa mieleen. Ensimmäisenä se että onhan oikeusjärjestelmä perseillyt huolella kun tuollainen kaveri vapaana ylipäänsä kävelee. Toisena se, että kaveri vaikuttaisi noiden tietojen valossa aika pahalta troublemakerilta ja huligaanilta vailla sen suurempaa poliittista ymmärrystä tai agendaa. Todennäköisesti tappelisi edelleen siis kadulla vaikka ei maanalaiseen natsijärjestöön kuuluisikaan. Lähinnä siksi nämä ajatukset kun tuon tyyppisiä henkilöitä on joskus teinivuosina nähnyt itsekin suht läheltä.

Tiedä sitten olisiko tuollaisilta ollenkaan parempi kieltää "järjestönsä" kun nykyisellään sentään vähän ilmoittelevat kokoontumisistaan poliisille? Oikeasti maan alle mennessään saattaisivat olla vaikeammin seurattavia liikkeissään ja siten myös uudet syrjäytyvät saisivat kielletyn hedelmän mihin liittyä..? Ei noista vastarintaliikkeistä tai anarkisteista meille ainakaan mitään hyötyä ole mutta en ole varma auttaisiko kieltolakikaan noiden suhteen mitään...
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jollei näe asiassa (kuin asiassa) kahta ääripäätä niin on itse mitä ilmeisemmin toisessa ääripäässä.
Tietysti mielipiteet voivat olla kaukana toisistaan ja siltä kantilta katsottuna edustaa "ääripäitä", mutta tässä keskustelunaiheena oleva SVL:n väkivaltainen ja organisoitu toiminta on nyt vuosien varrella tuottanut jo lukuisia henkilövahinkoja - oikeastaan ihme, että vasta nyt joku pääsi tuon toiminnan seurauksena hengestään.

Täällä nyt on kovasti tappiomielialaa, kun oman mamukriittisen blokin läheltä liippaava porukka riehuu ja aiheuttaa pahennusta; kaikilla on kova kiire asemoimaan itseään "tolkun ihmiseksi".
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Toivon kyllä että olisi äärimmäisen korkea kynnys, mitä tulee poliittisten järjestöjen kieltämiseen. Tietysti SVL on täydellisen oksettava tapaus, mutta en näillä tiedoin vielä kannattaisi sen lakkauttamista.
Samaa mieltä. Järjestöjen kieltäminen aatemaailman perusteella on aika haastavaa. Kuka luo ne rajat joiden sisällä nämä kieltämiset tehdään? Kuuluvatko uskonnolliset järjestöt joukkoon?
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitokset @floikkari , hieno ja perusteltu vastaus. Ikävä vastata lyhyesti: yksittäisiä tapauksia joiden perusteella ei voida tuomita kokonaista järjestöä. Vai voiko? Jos vastaus on kyllä, kuinka monta väkivallan tekoa tarvitaan että näin oli? Tulee vaan mieleen eräs toinen tuotu idelogia joka hakee yhteiskunnan muutosta sekä on sisäsyntyisesti väkivaltainen ja jonka jäsenet ovat syyllistyneet vähintään yhtä vakaviin rikoksiin ihan tässä lähiaikoina. Lisävihje: olivat natsien kanssa liitossa isossa kähinässä. Mikä nämä erottaa niin että toinen on tuomittavissa ja toinen ei?

En symppaa kumpaakaan, kunhan kyselen ja ihmettelen.

Mun on vaikea hahmottaa ihan äkkiseltään mitä varsinaista tekemistä edellisellä on mun kirjoituksen kanssa, jossa esitin, että asema-aukion teko voi mun vaillinaisen käsityksen mukaan hyvinkin osoittautua lain näkökulmasta ennalta suunnitelluksi, joka siis on rikoslain mukaan tuomiota koventava peruste. Mainitsin, että näitä vastaavia tapauksia on ollut järjestön vastaavissa tapahtumissa jo useita, että järjestö käsittääkseni haluaakin olla ja tulla tunnetuksi radikaalina väkivaltaakaan kaihtamattomana järjestönä, joka ei suvakkien edessä peruuttele, josta osoituksena kyseistä väkivallantekoa käytettiin heti tapauksen jälkeen järjestön aktivistitoimintaa mainostettaessa ja että asema-aukiollakin väkivallan tekemiseen oltiin mahdollisesti jo ennalta varustauduttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös