Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 883 101
  • 8 574

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Medioista luettavan tiedon mukaan epäilty on [*1] 27-vuotias korjaamoyrittäjä. Epäillyn [*2] nimi on suomalainen. Helsingin poliisi ja Supo on tehnyt Epäillystl [*3] riskiarvion.

Onko tuttu turvallisuusviranomaisesi siis Helsingin Poliisista vai Suposta? Hämmentävää että sinäkin saat salaiseksi määriteltyä aineistoa tietoosi ja vaarannat tietolähteesi vuotamalla sitä Jatkoajan keskustelupalstalle. Paskapuhetta mutta uskon! Saisinko linkin lähteeksi viittaamaasi artikkeliin epäillyn työpaikasta?

LINKIT
[*1] Ilta-Sanomat
[*2] Hommaforum
[3*] Helsingin Sanomat

Piti googlata uutinen uudestaan ja ilmeisesti tieto on muuttunut tai sitten olen lukenut alunperin väärin, nyt teksti sanoo

Poliisin tiedossa ei ole, miksi mies päivysti vastaanottokeskuksen läheisyydessä. Vastaanottokeskuksen lähistöllä on kuitenkin myös ravintola, jossa mies oli.

10 poliisipartiota Helsingin Pitäjänmäessä: Mies istui aseiden kanssa vastaanottokeskuksen lähellä

Uutista on pariin otteeseen muokattu mutta ko. tiedon muokkauksesta ei ole mainintaa. On täysin mahdollista että olen lukenut uutisen väärin alunperin.

Luin nyt tuon linkkaamasi homma-ketjun ja senkin perusteella jotain outoa casessa on, salainen käsittely, VOK-ratsia, epäillyn väitetyt taustat yms.

Kuten sanoin, kyseessä on/oli yksi epäily, totuus varmasti paljastuu myöhemmin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Miehen tiedetään esitelleen asettaan ravintolan asiakkaille. Tämä tieto ei ole muuttunut ensimmäisistä julkaisuista. Kyllä sinä olet lukenut uutisen alunperin siten kun olet halunnut asian ymmärtää. Oikeudenkäynti on salainen syystä jota ei toistaiseksi ole kerrottu. Linkkaamassasi uutisessa ei mainita mitään vastaanottokeskukseen tehdystä ratsiasta ja kuten mainitsitkin näissä muokkauksissa ei ole korjattu mitään tietoja koskien hänen työpaikkaansa.

Edelleen on mielenkiintoista että tuttavasi joka on turvallisuusviranomainen joko Suojelupoliisissa taikka Helsingin poliisissa on vuotanut sinulle salaista tietoa. Kaiken kukkuraksi sinä vuodat tätä salaista tietoa julkiselle keskustelufoorumille. Olet väittänyt epäillyn kaupitelleen aseita. Onko tätä tuttua turvallisuusviranomaista edes olemassa? Vai onko se sittenkin joku tutun tutun tuttu. Sama kaveri jonka mukaan vastaanottokeskus "kuulemma" pengottiin läpi?
 
Ei ole ollut uutista tästä "ratsiasta" (tätä voidaan kutsua monella nimellä) sen enempää, "jälkioperaation" laajuutta pidätyksen jälkeen ihmetellään. Oikeudenkäynnin salaaminen on yleensä merkki jostain - mutta mistä jää myöhemmin nähtäväksi mutta yleensä se kertoo että ihan normitapauksesta ei ole kyse, varsinkaan kun osapuolina ei ole alaikäisiä joka taitaa olla se yleisin salaamisperuste oikeudessa.

Ensiksi - turvallisuusviranomaisia on paljon muitakin kuin Supo tai Helsingin poliisi eikä tuttavani ole tässä casessa mukana oman duuninsa puolesta. Enempää en tästä sano. Korostan vain että se on/oli yksi epäily jossain vaiheessa tutkintaa, voi hyvinkin olla että tämä epäily on jo poliisin tutkinnassa poistettu mahdollisuuksista. Tai sitten tuttavani puhui puhdasta paskaa - pidän sitä epätodennäköisenä mutten mahdottomana. Mutta onhan vastaavia caseja paljon - siis asioita joista ei julkisesti puhuta mutta joista kaikki alalla olevat tietävät.
 
Laajuuden selittää ymmärrykseni mukaan se että ilmoituksen mukaan epäilty oli raskaasti aseistettu. Siinä vaiheessa poliisilla ei ole tietoa onko mukana mahdollisesti useampikin henkilö. Mistä oikeudenkäynnin salaaminen mielestäsi on merkki?

Turvallisuusviranomaisia luonnollisesti on useampia mutta vain tutkijoilla on tutkintamateriaaliin pääsy. Se siis tarkoittaa sitä että pääsy on laillisesti vain heillä. Eli annoit ymmärtää että tietolähteesi ei ole tutkiva osapuoli jolloin tietosuojalakia asian yhteydessä on rikottu myös muilta osin kuin pelkästään salaisen tiedon vuotamisesta ulkopuolisille.

Eli toisin kuin väitit niin yleisen tiedon mukaan
-Vastaanottokeskusta ei ratsattu
-Epäilty ei ollut läheisessä ravintolassa töissä
-Epäilty ei kaupitellut aseitaan

Busted?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Laajuuden selittää ymmärrykseni mukaan se että ilmoituksen mukaan epäilty oli raskaasti aseistettu. Siinä vaiheessa poliisilla ei ole tietoa onko mukana mahdollisesti useampikin henkilö. Mistä oikeudenkäynnin salaaminen mielestäsi on merkki?

Ymmärrän tämän sinänsä mutta se oikea kysymys on miksi pidätyksen jälkeen VOKissa oli 10 partiota. Teoriassa mahdollista että poliisi epäili paikalla olevan useampia tekijöitä - tästäkään ei ole tosin ole uutisissa ollut mitään.

Oikeudenkäynnin salaaminen on merkki aina jostain koska oikeudenkäynnit ovat lähtökohtaisesti avoimia ja suljettu käynti vaatii aina jommankumman osapuolen vaatimuksen joka menee tai ei mene läpi perusteista riippuen. Esim. Aarnion oikeudenkäynti tuli osittain avoimeksi Aarnion puolustuksen vaatimuksesta huolimatta ja kyseessä kuitenkin Helsingin huumepoliisin ex-päällikön käsittely jossa puhutaan rikollisliigoista yms.

Jos minä tai sinä (oletuksella että olet ihan normipulliainen kuten suurin osa meistä kaikista) kannat jotain Uzia/Kallea/SuomiKP:tä autosi jalkatilassa ja jäät kiinni niin oikeudenkäynti on mallia normi. Siinä vaiheessa kun taustoista tulee jotain terrorismi/poliittinen väkivalta/järjestäytynyt rikollisuus yms. niin status saattaa muuttua.

Turvallisuusviranomaisia luonnollisesti on useampia mutta vain tutkijoilla on tutkintamateriaaliin pääsy. Se siis tarkoittaa sitä että pääsy on laillisesti vain heillä. Eli annoit ymmärtää että tietolähteesi ei ole tutkiva osapuoli jolloin tietosuojalakia asian yhteydessä on rikottu myös muilta osin kuin pelkästään salaisen tiedon vuotamisesta ulkopuolisille.

Eli toisin kuin väitit niin yleisen tiedon mukaan
-Vastaanottokeskusta ei ratsattu
-Epäilty ei ollut läheisessä ravintolassa töissä
-Epäilty ei kaupitellut aseitaan

Busted?

Ai vittu, on se ihanaa kun vasemmistolaisen maailmankatsomuksen omaavat, lakia ja järjestystä ylläpitäviä kohtaan kohdistuvan vasemmistolaisen poliittisen väkivallan pitkin hampain tuomitsevat kirjoittajat alkaa siteeraamaan lakia.Tämä noin täysin yleisesti.

Tutkintamateriaalin pääsee tietysti vain asianomaiset käsiksi mutta et kai oikeasti ole niin naiivi että uskoisit että tieto ei leviä viranomaisten keskuudessa?

Ja kerrotko mihin "tietosuojalakiin" viittaat? Sellaista lakia ei ole olemassa.

Vastauksia:

1) VOKissa väitetysti tehtiin jokin "tutkinta" useamman partion voimin. Sitä voi kutsua ratsiaksi, tutkinnaksi, varmistukseksi yms.
2) Oikein, olin ilmeisesti lukenut väärin.
3) Sanoin että tämä oli jossain vaiheessa yksi epäily, kuulopuheiden mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ymmärrän tämän sinänsä mutta se oikea kysymys on miksi pidätyksen jälkeen VOKissa oli 10 partiota. Teoriassa mahdollista että poliisi epäili paikalla olevan useampia tekijöitä - tästäkään ei ole tosin ole uutisissa ollut mitään.

Väittämäsi tueksi et pysty antamaan mitään muuta kuin omat sanasi jota itsekin epäilet kyseenalaistamalla lähteesi luettavuuden (ehkä puhui paskaa). Poliisin operaatioon asemiehestä tehtyyn ilmoitukseen osallistui 10 partiota. Eli kaiketi myös väittämäsi siitä että 10 partiota oli operaation jälkeen vastaanottokeskuksessa perustuu salaiseen tietolähteeseesi jonka luotettavuutta itsekin epäilet. Ihan vittu oikeasti nyt SAATANA :---D

1) VOKissa väitetysti tehtiin jokin "tutkinta" useamman partion voimin. Sitä voi kutsua ratsiaksi, tutkinnaksi, varmistukseksi yms.
2) Oikein, olin ilmeisesti lukenut väärin.
3) Sanoin että tämä oli jossain vaiheessa yksi epäily, kuulopuheiden mukaan.

1) MOT
2) LOL
3) Oliko lähde tuttu turvallisuusviranomainen jonka luotettavuutta itsekin epäilet?

EDIT: Tuosta tietosuojalaista vielä. En nyt tiedä googlaamatta minkä lain alaisuuteen tutkintamateriaalin vuotaminen ja urkinta kuuluu.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Väittämäsi tueksi et pysty antamaan mitään muuta kuin omat sanasi jota itsekin epäilet kyseenalaistamalla lähteesi luettavuuden (ehkä puhui paskaa). Poliisin operaatioon asemiehestä tehtyyn ilmoitukseen osallistui 10 partiota. Eli kaiketi myös väittämäsi siitä että 10 partiota oli operaation jälkeen vastaanottokeskuksessa perustuu salaiseen tietolähteeseesi jonka luotettavuutta itsekin epäilet. Ihan vittu oikeasti nyt SAATANA :---D

Virta päälle, sanoin jo alkuperäisessä viestissäni että kyseessä oli (en tiedä onko enään) EPÄILY, "mene ja tiedä".

Oman "tietolähteeni" luotettavuutta kommentoin että on MAHDOLLISTA mutta mielestäni EPÄTODENNÄKÖISTÄ että hän puhuu paskaa, jos se on sinulle sama kuin että epäilen lähdettäni niin en tiedä mitä sanoa sinulle.

EDIT: Kuten sanoin, on niin paljon asioita joita viranomaiset eivät julkisesti kerro. Tai jos kerrotaan niin käytetään koodikieltä tyyliin seurue tai suorat housut = romanit.

1) MOT
2) LOL
3) Oliko lähde tuttu turvallisuusviranomainen jonka luotettavuutta itsekin epäilet?

EDIT: Tuosta tietosuojalaista vielä. En nyt tiedä googlaamatta minkä lain alaisuuteen tutkintamateriaalin vuotaminen ja urkinta kuuluu.

1) WTF
2) MJR
3) Kyllä & ei

En muuten sekuntiakaan epäile ettet tiedät mihin väitteesi lainsäädännöstä pohjautuu.
 
Viimeksi muokattu:

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Virta päälle, sanoin jo alkuperäisessä viestissäni että kyseessä oli (en tiedä onko enään) EPÄILY, "mene ja tiedä".
Bronsonin kanssa on ihan turha väitellä, kun hän ei joko osaa lukea tai ei ymmärrä lukemaansa. Tuota pulushakkiaan se vetää ketjusta toiseen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eikö vasemmiston toimien pitänyt kohdistua vain materiaan?

Anarkistit ovat omien sanojensa mukaan laittaneet ritsat valmiiksi ja pyrkivät estämään 612-soihtukulkueen marssin itsenäisyyspäivänä.Poliisi varoittaa väkivallan riskistä ja myös kertoo, että vastamielenosoittajat eivät ole tehneet lainmukaista ilmoitusta mielenosoituksesta.

Poliisi myös muistuttaa anarkisteja, että oikeus ilmaista mieltään on Suomessa kaikilla, myös muilla kuin anarkisteilla.

Linkki iltapulun uutiseen: Anarkistit aikovat estää 612-marssin itsenäisyyspäivänä – poliisilta vakava huomio - Kotimaa - Ilta-Sanomat
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Poliisi suhtautuu uuteen asetelmaan vakavasti ja joutuu ottamaan huomioon kohonneen ”väkivallan riskin”.

– Itse kunkin kannattaa nyt pohtia, mihin on osallistumassa, ylikomisario Kujala sanoo.

En oikein osaa suhtautua asiaan. En ymmärrä miksi tuollainen vastamielenosoitus edes järjestetään. Todella toivon, että poliisi varautuu riittävästi (kuten olen tuosta lainaamastani tulkitsevinani) ja estää kaikenmoisen väkivallan mielenosoittajien toimesta ja laittaa tarvittaessa provosoijat välittömästi nippuun, ovat sitten "kummalta puolelta" tahansa. Kyllä mä tosta olen ymmärtäväni, että tämä Angry Birds-jengi on valmistautumassa väkivaltaan ja toivon, että poliisikin tekee niin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En oikein osaa suhtautua asiaan. En ymmärrä miksi tuollainen vastamielenosoitus edes järjestetään. Todella toivon, että poliisi varautuu riittävästi (kuten olen tuosta lainaamastani tulkitsevinani) ja estää kaikenmoisen väkivallan mielenosoittajien toimesta ja laittaa tarvittaessa provosoijat välittömästi nippuun, ovat sitten "kummalta puolelta" tahansa. Kyllä mä tosta olen ymmärtäväni, että tämä Angry Birds-jengi on valmistautumassa väkivaltaan ja toivon, että poliisikin tekee niin.

Kyllähän me tiedämme, miksi järjestetään, eli halutaan päästä taas vastapuolen kurkkuun kiinni. Epäilemättä saamme taas lukea sitten seuraavana päivänä, kuinka puolin ja toisin "täysin sivullisia ja sattumalta paikalla olleita" henkilöitä on kohdeltu kaltoin.

Nämä natsit ja anarkistit ovat kyllä jeesustelijoiden eliittiä. Kumpikin puoli odottaa varmasti touhutippa jo housuissa, että 6.12 koittaa ja päästään mätkimään. Jälkikäteen sitten etenkin taiston hävinnyt osapuoli vaatii hyvitystä ja tuomioita mediassa.

Enpä tiedä... Kaikki väkivalta on tuomittavaa, mutta joskus sitä melkeinpä toivoisi, että niin nämä Suomen natsit kuin anarkistitkin saisivat vastaansa jonkun oikean mellakkaporukan, tyyliin venäläisiä rasisteja tai antirasisteja (käytännössä samaa kilipää-jengiä). Voisi kyyti olla kylmää ja suomalainen töniminen unohtua, kun vastustaja tulee rautaputkin ja muin astaloin päälle.
 
Viimeksi muokattu:

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti Raision poliisiasemalta lähetetään vahvistuksia.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Nämä natsit ja anarkistit ovat kyllä jeesustelijoiden eliittiä. Kumpikin puoli odottaa varmasti touhutippa jo housuissa, että 6.12 koittaa ja päästään mätkimään. Jälkikäteen sitten etenkin taiston hävinnyt osapuoli vaatii hyvitystä ja tuomioita mediassa.

Jos meininki on yhtään samanlainen, mitä viime vuoden marssista otetuista kuvissa, niin väkivallan kiimaa taitaa esiintyä vain ritsajengin keskuudessa. Voi tietysti olla, että syrjäytyneiden naulan naama elämäm koululaisten mainoskampanja tehoaa ja toivomus kuulapäänatsien paikalle saapumisesta toteutuukin.

Nähtäväksi jää myös, kuinka vakavasti palstan kaappianarkistikommarit pöyristyvät poliittisesta väkivallasta ja virkavallan vastustamisista, sekä minkä verran he onnistuvat bongaamaan niitä kuuluisia sivullisia uhreja, kun asialla ovat ulkoparlamentaarista vaikuttamista harrastavat tiedostavat, koulutetut ja sivistyneet kansalaistivistit.

#joukkovoimaa #unelma #dialogi #kansalaispalkka #bostik
 
Aberystwyth

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Voi nyt helvetin idioottitakut. Jos ne käy oikeasti kulkueen kimppuun, niin se menee äärioikeiston eduksi. Ilmeisesti viime vuodenkin 612-marssi oli rauhanomainen? Itselle on ainakin epäselvää, miten paljon uusnatsitaustaisia henkilöitä marssiin liittyy. Timo "hevosen kyrpä" Hännikäinen ollut ainakin esillä, mutta hän ei ole natsi, vaan ääliö. Ja se ei ole rikos Suomen lain mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tavallaanhan tuohon voisi suhtautua huumorilla. Pieni larppi talvisodan hengessä. Toteutus pitäisi vaan olla jossain pöpelikössä mutta seurattavissa television kautta sekä voisi lyödä vetoa voittajista.
 
Toiset haluavat marssia itsenäisyyden kunniaksi, kun taas "anarkistinen" paskasakki on jälleen kerran saapumassa paikalle väkivalta mielessään. Sitten jotkut täälläkin puhuvat siihen malliin kuin molemmat haluaisivat väkivaltaa. Jiri Keroselta hyvä päivitys asiasta fb:ssä:

Kansallinen wannabe-anarkistien pelleverkosto on uhannut hyökätä itsenäisyyspäivän 612-marssia vastaan, koska "natsit", "fasismi" ja kaikki muut perinteiset tekosyyt päästä käyttämään väkivaltaa toisia vastaan puhtaasti väkivallan käyttämisen riemusta.

Kuten arvata saattaa, 612-marssilla on yhtä paljon tekemistä fasismin tai natsismin kanssa kuin Charlie Chaplinin viikset olivat syyllisiä holocaustiin. Tapahtuma on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja tapahtumassa tietoisesti vielä vaaditaan poliittisten tunnusten jättämistä kotiin. Tapahtuman ainoa sanoma on kertoa, että itsenäisyys on hyvä juttu sekä kunnioittaa niitä, jotka taistelivat ja kuolivat itsenäisyytemme vuoksi. Ilman sodan sankareita anarkomarkotkin olisivat päässeet Siperiaan. Marssi ei tee mitään poliittisia vaatimuksia tai osoita mieltään mistään muusta asiasta.

Viime vuonna marssille osallistui valtava määrä täysin normaaleja tallustelijoita, lapsiperheitä, eläkeläisiä, työläisiä ja niin edelleen. Yhdistävä tekijä oli isänmaallisuus, eikä mikään muu. Vaikka apinalauma kuvitteleekin, että tämä on jokin NSDAP:n voimanosoitus, jonne hyökkääminen tekee heistä hyviä ihmisiä, niin todellisuudessa uhkauksien kohteina ovat täysin tavalliset ihmiset ja veronmaksajat, joiden ainoa synti on tykätä omasta maastaan ja siitä, että maa on itsenäinen.

Kaikista irvokkainta tässä narkoanarkojen perseilyssä on, että se tehdään "vapauden" nimissä. Tyypit siis tahtovat "vapauden" nimissä käyttää väkivaltaa ja sen uhkaa rajoittaakseen toisten normaaleja perus- ja ihmisoikeuksia, joita he tahtovat käyttää rauhanomaisesti ja väkivallattomasti kunnioittaakseen maataan sekä niitä, jotka kaatuivat sen puolesta. Tuossa hommassa ei ole kyse mistään muusta kuin pyrkimyksestä hallita ja alistaa pelolla ja väkivallalla. Se on täysin vapauden vastaista toimintaa.

Katsokaa siis, anarkomarkot, peiliin. Se, mitä suunnittelette, ei ole missään todellisuudessa oikein tai hyvää. Se on yksipuolisesti vain ja ainoastaan väärin ja pahaa. Mikään määrä oikeutuksia ei tule muuttamaan asiaa miksikään.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Toiset haluavat marssia itsenäisyyden kunniaksi, kun taas "anarkistinen" paskasakki on jälleen kerran saapumassa paikalle väkivalta mielessään. Sitten jotkut täälläkin puhuvat siihen malliin kuin molemmat haluaisivat väkivaltaa. Jiri Keroselta hyvä päivitys asiasta fb:ssä:

Heh, tuon itsenäisyyden vuoksi he eivät marssi vaikka toki niin väittävät. Eiköhän poliisi näillä ennakkotiedoilla ole siten tilanteeseen varautunut ettei mitään isompaa hämminkiä pääse tapahtumaan. Isäm maam puollustajat toki tunnetaan pasifistisista toimistaan.
 
No eipä tietenkään! Kyllä anarko_marko tietää marssin "todelliset" ja "salatut" syyt.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Heh, tuon itsenäisyyden vuoksi he eivät marssi vaikka toki niin väittävät. Eiköhän poliisi näillä ennakkotiedoilla ole siten tilanteeseen varautunut ettei mitään isompaa hämminkiä pääse tapahtumaan. Isäm maam puollustajat toki tunnetaan pasifistisista toimistaan.

Heh, vapautta puollustavat syrjäytyneet eläm tapa intiaanit ja muu kommaripaskasakki tietää mitä marssijoiden päässä oikeasti liikkuu. Siitä oikeutus laillisen kokoontumisen häiritsemiseen ja väkivaltaan. Tämä onnistuu luonnollisesti ilman sivullisia uhreja ja virkavallan vastustamista - toisin kuin natseilla.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
No eipä tietenkään! Kyllä anarko_marko tietää marssin "todelliset" ja "salatut" syyt.

Luultavasti tuon tietää muutkin kun en ainakaan tuohon mainitsemaasi viiteryhmään kuulu. Samat @Geezer

Yhtään ette puollusta mutta vähän pitää kuitenkin puollustaa ;-D
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mitäs perkeleen puolustamista se on, että oikaisee hieman sun kieroituneita mielipiteitä, joita täällä kovasti yrität faktoina tyrkyttää? Toihan oli vain se kuuluisa järjen ääni.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mitäs perkeleen puolustamista se on, että oikaisee hieman sun kieroituneita mielipiteitä, joita täällä kovasti yrität faktoina tyrkyttää? Toihan oli vain se kuuluisa järjen ääni.

Juu. Siinä tapauksessa nämä anarkomarkotkin on rauhan asialla. Uskoo ken tahtoo. Ukkini joka on 91-vuotias sotaveteraani on sanonut että mikään ei häntä ole yhtä paljon rienannut kuin rasistit jotka esittävät olevansa veteraanien asialla. Ei kuulemma yhtään Kiitos-paitaista ole veteraaneja todellisuudessa nähnyt auttavan. Sitäkin useamman on kuitenkin nähnyt ottavan kredittiä heidän teoistaan. Henkilöiltä jonka isäm maa tarkoittaa ihan eri asiaa kuin niiden jotka sotia kävivät.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Luultavasti tuon tietää muutkin kun en ainakaan tuohon mainitsemaasi viiteryhmään kuulu. Samat @Geezer

Kaapista ulos vaan.

Yhtään ette puollusta mutta vähän pitää kuitenkin puollustaa ;-D

Tässä vain odotellaan pöyristyvätkö viherkommarit tulevista karkeloista yhä voimakkaasti kuin Jyväskylän rähinästä ja onko orh.. poliisi tällä kertaa yhtä toivottu dialogin keskeyttäjä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tässä vain odotellaan pöyristyvätkö viherkommarit tulevista karkeloista yhä voimakkaasti kuin Jyväskylän rähinästä ja onko orh.. poliisi tällä kertaa yhtä toivottu dialogin keskeyttäjä.

Aivan. Puollustajien mukaanhan viherkommarit pitää hallussaan kaiken mediaa myöten. Tuskin asiasta siis kukaan jaksaa kiinnostua kun ei sitä edes tietoonsa saa ellei kuulu mv-lehden lukijakuntaan. Ainoa rehellinen media suamessa!
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Aivan. Puollustajien mukaanhan viherkommarit pitää hallussaan kaiken mediaa myöten. Tuskin asiasta siis kukaan jaksaa kiinnostua kun ei sitä edes tietoonsa saa ellei kuulu mv-lehden lukijakuntaan. Ainoa rehellinen media suamessa!

No, MV-lehti ei kuulu omalle lukulistalleni, mutta luotan siihen, että muutama palstalainen tulee varmasti laukomaan ymmärtäviä ja ennen kaikkea viihdyttäviä kommentteja tulevan itsenaisyyspäivän sattumuksista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös