Hakutulokset

  1. S

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Aika jännää jos kolumbialaiset valittavat tuomarista, selvisivät kaikenkaikkiaa todella helpolla, siellä olisi ihan hyvin voinut useampikin lähteä ulos. Yhdestä puskusta selvisivät ilman punaista, tuosta maalin tuulettelemisesta katsomossa olisi mielestäni pitänyt keltaisia tulla, joku oli...
  2. S

    VAR – jälkipuhetta loputtomiin

    En kyllä itsekään oikein ymmärrä tätä vimmaa jalkapallossa aina vaan lisätä erilaisia tulkinallisia sääntöjä, tämä maalipaikka sääntökin oli suht selvä aiemmin, että jos rikkoo ja vie maalipaikan niin punainen, Toki siinäkin aina oli tulkinta mikä on maalipaikka mutta kuitenkin vähemmän kun...
  3. S

    Jalkapallon MM-kisat 2018 – liveseuranta

    Onhan tämä VAR aika vitsi kun kuitenkaan ei sitten oteta niitä rikkeitä pois rankkarialueella
  4. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Juu juu, onhan vanhan liiton republikaanisia arvoja muutenkin heitetty romukoppaa, esim. vapaakauppa puhumattakaan Venäjän suhteista.
  5. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Niin ei tuo sinänsä sekavaa ole, tarkoitus on käyttää presidentin valtaa vain ja ainoastaa oman edun tavoitteluun itselle ja lähipiirille, mitään muuta tavoitetta tuskin on. Korruptio on nyt jo ihan täysin avointa, sitä ei kai edes yritetä peitellä ja republikaanit kuorossa huutavat hoosiannaa.
  6. S

    Naisasiat

    Mikä arvo sillä sitten olisi suhteessa avioliittoon? Rekisteröity parisuhdehan kehitettiin vain siksi että avioliitto ei ollut saman sukupuolen edustajien kesken mahdollinen, jos avioliitossa ei ikinä olisi ollut mitään rajoitusta sukupuolen mukaan niin eihän rekisteröityä parisuhdetta olisi...
  7. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Toki sanoit jo että et Yhdysvalloista tiedä paljonkaan ja se kyllä näkyy, näistä luvuistahan ei voi mitenkään päätellä maahanmuuttajien osuutta Yhdysvalloissa tai jos jotain halutaan päätellä niin se voisi olla lähempänä tuota 61% lukua. Ihan ilman googlea voin kertoa että esimerkiksi mustat...
  8. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Sisällytätkö maahan tuodut tähän lukuun?
  9. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Siis kuinka herkässä sinun liipasinsormi on koska Suomessakan on se tilanne että noin 50% porukasta, ainakin jos sukupuolta käytetään tässä määritteenä tuolle porukalle, tekee aivan järkyttävän suuren osan rikoksista? Tai mitä tuolla jutulla edes tarkoitit? En vieläkään oikein ymmärrä, itse...
  10. S

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Jaa vuoden 1998 finaali ainakin oli päiväpeli ja en nyt sataprosenttisesti muista mutta 2006 taisi olla kyllä iltapeli. Iltafinaali Euroopassa pelatuissa kisoissa on harvinainen juttu, ainoastaan 2006 on pelattu illalla.
  11. S

    Naisasiat

    No on siinä tietyllä tavalla se logiikka että miten miehet ovat valmiit toleroimaan ja hyväksymään naisilta tiettyä käyttäytymistä. Sanoisin että noin isossa kuvassa miehet ovat vähän tyhmiä näissä asioissa, suostuvat aika helposti naisten temppuihin, että jos miehet yleisesti monia asioita...
  12. S

    Naisasiat

    Eikä kai se eroaminen taloudellisesti edes ole niin super kannattavaa jos on jonkun tason avioehto olemassa, kyllä kuitenkin (jos nyt puhutaan miljoonia tienanneesta) varallisuuttaa on uran jälkeen sen verran että elintaso silti aika hyvä. Tietenkin jos avioehtoa ei ole niin sitten tietenkin...
  13. S

    Romanit

    Jos ja kun on noudatettu jotain yleistä ohjeistusta niin aika tyhmää olisi lähteä irtisanomaan henkilöä, sen lisäksi että saattaisi joutua maksamaan korvauksia niin asiaa pitäisi vielä oikeudessa penkoa että mikä se ohjeistus on ollut ynnä muuta. Mielestäni syrjinnästä voi kyllä tulla...
  14. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Onko Trump ikinä kertonut mikä näissä eri sopimuksissa mitä kutsuu maailman huonoimmiksi sopimuksiksi, eli ainakin NAFTA ja tämä Iranin sopimus, on niin huonoa. Eihän sillä tietenkään Trumpille mitään merkitystä ole eikä hänen kannattajillekaan, riittää kun Trump kutsuu jotain surkeaksi niin...
  15. S

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Ai kenen mielestä on ällöä? Toki kohtuu luonnollista että heteroiden mielestä voi olla mutta esim. naiset ainakin joidenkin tutkimusten mukaan kiihottuvat enemmän katsellessaan miesten välistä homopornoa kun esim heteropornoa.
  16. S

    Päivän doping-käry

    Siis pääosa urheilussa käytettävistä dopingaineista on ihan normaaleja lääkeaineita, toki on sitten jotain erikseen kehitettyjä dopingaineita mutta ne nyt ovat muutenkin laittomia eivätkä ole lääkärin määrättävissä muutenkaan reseptillä. Aika kaukainen idea edelleen että lakeja alettaisiin...
  17. S

    Päivän doping-käry

    No siitähän vasta farssi tulisi, eihän koko yhteiskunta pyöri urheilun ympärillä sillä tavalla että sen takia lääkkeistä tulisi yleisesti reseptivapaita. Ymmärsin että laittomuudella tarkoitit urheilussa laittomia, mutta eihän suurin osa lääkkeistä millä doupataan ole yleisesti laittomia vaan...
  18. S

    Päivän doping-käry

    Niin no pitäisi olla jotain villejä lääkäreitä jotka tätä valvoisivat. Eihän lääkäri lähtökohtaisesti saa myöntää reseptiä terveelle henkilölle lääkkeelle jonka tarkoitus on vain urheilusuorituksen parantaminen. Toki jossain päin maailmaa lääkäreitä ei välttämättä niin paljon valvota ja...
  19. S

    Päivän doping-käry

    No jaa, en kyllä itse usko että Keniassa on mitään kovin organisoitua douppausta liiton järjestämänä, ehkä eivät asiaa juuri valvo ja voi olla että ovat esim käryjä piilotelleet mutta en jaksa uskoa että ovat douppausta organisoineet. Agentit ja vastaavat toimijat siellä todennäköisesti ovat...
  20. S

    Selviytyjät Suomi

    No jaa, mutta jos siellä tuotanto sopii mitä tapahtuu niin sehän tarkoittaa että mitään ns kilpailua ei ole olemassakaan joten siinä mielessä tuo koko homma pitäisi enemmän tai vähemmän näytellä. Ketä kiinnostaa yrittää kilpailla jos tuotanto tulee kuitenkin väliin määräämään miten äänestetään jne.
Ylös